SODANKYLÄN VARKAAT

Olen asunut kahdella paikkakunnalla Suomessa, Sodankylässä 20vuotta. Huomioni on kiinittynyt siihen, että varsinkin syrjäkylissä on suhteellisen paljon varkaita, laskin itse tuntevan ainakin 16 syntyperäistä Sodankyläläistä varasta. Mistä mahtaa moinen elämäntapa johtua? Olen pohtinut asiaa ja löytänyt muutaman syyn toimintaan.
181349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Olen asunut täällä jo 30 vuotta ja yhtään varasta en tunne enkä tiiä. Kaipa se johtuu siitä missä seurassa sitä kulkee...

Äänestä

EVVK

Äänestä
  • Ei tarvitse kulkea missään seurassa, varkaat asuvat aivan naapureina ja vuosien mittaan tulevat tutuksi. Jos käyttää itse alkoholia, niin silloin varsinkin alamaailman porukka tulee tutuksi. Voi olla, että joku on niin epäsosiaalinen, että varkaatkin kaihtaa ja jos ei ole mitään varastettavaa, hyvät lukot, tai muuta vastaavaa. Asuinpaikka varmasti myös ratkaisee, voi olla että varas tihentymät ovat keskittyneet, keskitetty tietyille paikoille. Yhteistä kaikille tietämilleni varkaille on alkoholin käyttö. ROSKAPORUKKAA, jolle ei minulta enää sääliä heru. Kaupoista näpistelyä, törkeänä pidän, kun toisen kodista viedään jotain. Luuta oven edessä on ajat sitten mennyttä aikaa lapissa. Oman maineen menetys ei tunnu varkaita haittaavan.

    1Äänestä

  • TOSI ON kirjoitti:

    Ei tarvitse kulkea missään seurassa, varkaat asuvat aivan naapureina ja vuosien mittaan tulevat tutuksi. Jos käyttää itse alkoholia, niin silloin varsinkin alamaailman porukka tulee tutuksi. Voi olla, että joku on niin epäsosiaalinen, että varkaatkin kaihtaa ja jos ei ole mitään varastettavaa, hyvät lukot, tai muuta vastaavaa. Asuinpaikka varmasti myös ratkaisee, voi olla että varas tihentymät ovat keskittyneet, keskitetty tietyille paikoille. Yhteistä kaikille tietämilleni varkaille on alkoholin käyttö. ROSKAPORUKKAA, jolle ei minulta enää sääliä heru. Kaupoista näpistelyä, törkeänä pidän, kun toisen kodista viedään jotain. Luuta oven edessä on ajat sitten mennyttä aikaa lapissa. Oman maineen menetys ei tunnu varkaita haittaavan.

    Niinkköö?

    Äänestä

  • NIINKKÖÖ?? kirjoitti:

    Niinkköö?

    sano paskawalttterikin,kun kuusenalle ulosti...

    Äänestä

Kyllä te varkaat aikamoisia kusipäitä olette, niiiinkööö,,, niiiiikköööö

1Äänestä
  • JEESIÖN ROISTOKEISARI KUSIPÄIDEN KUNINGAS JA HIDALKO. niinkkö,,,,niikkköö,,, KYLLÄ VAIN, niin on.

    1Äänestä

  • ALANSA YKKÖNEN kirjoitti:

    JEESIÖN ROISTOKEISARI KUSIPÄIDEN KUNINGAS JA HIDALKO. niinkkö,,,,niikkköö,,, KYLLÄ VAIN, niin on.

    "Jokainenhan se täällä itsellensä järjestää" kuuluisan Jeesiön ROISTOKEISARIN sanonta.

    Äänestä

  • TOSI ON kirjoitti:

    "Jokainenhan se täällä itsellensä järjestää" kuuluisan Jeesiön ROISTOKEISARIN sanonta.

    siinä vakka on kantensa löytänyt, tämä sanonta sopii heille. Ystävän neuvo; kannattaisi muuttaa muualle ja aloittaa puhtaalta pöydältä elämä, ei kuitenkaa Turkuun, siellä jo tunnetaan ja muistetaan.

    Äänestä

Ei ole varkaita sitte ollenkaan? kertokaa toki mullekkin.
Totta niitä Sodankylässä kuiten luulis paljon vähemmän olevan ku etelässä.

Äänestä

mitä hyvänsä ja varkaitakin on monenlaisia, kierteleviä, jotka voivat missä hyvänsä varastaa tai sitten paikallinen idiootti, joka "luulee" että tämähän kannattaa ja niinhän se on monen osalta Sodankylässä tehnytkin, on aivan turhaa vaivaa mennä tekemään ilmoitusta poliisille, mitä ne sille voi, tai mahtaa, omien havaintojeni perusteella vapaasti saa harjoittaa rikollista elämäntapaansa, kunhan on tarpeeksi taitava ja antaa luotettavan kuvan itsestään. Eräskin mies on myynyt nuuskaa ynnä muuta kymmeniä vuosia vapaasti Sodankylässä ja varastanut aina tilaisuuden saatuaan taitavasti, sen tietää moni, mutta minkäs sille mahtaa.

Äänestä
  • Nuuskakeisari autollansa ajaa,
    kyytiä pukkaa, ei oo lamaa,
    hansikaslokerossa täysi käsi,
    senhän jo monikin näki,
    kortit nuo mulla itsellä on,
    en ole siksi onneton,
    juopot ne maksaa ja velkaakin jää,
    kortit vain lokerossa lämmittää,
    eläkepäivä kun heille koittaa, saa autolla ajaa ja joku kai soittaa,
    siellä on asiakas vuosikymmenten takaa, on nuuskakeisari totinen ja vakaa,
    nopeasti työnsä tekee hän jo nähdään hänen kiirehtivän,
    toinen jo toimi ja rahan lypsy,
    akkakin mukana, eikö jo kypsy?

    Äänestä

  • Runo.......... kirjoitti:

    Nuuskakeisari autollansa ajaa,
    kyytiä pukkaa, ei oo lamaa,
    hansikaslokerossa täysi käsi,
    senhän jo monikin näki,
    kortit nuo mulla itsellä on,
    en ole siksi onneton,
    juopot ne maksaa ja velkaakin jää,
    kortit vain lokerossa lämmittää,
    eläkepäivä kun heille koittaa, saa autolla ajaa ja joku kai soittaa,
    siellä on asiakas vuosikymmenten takaa, on nuuskakeisari totinen ja vakaa,
    nopeasti työnsä tekee hän jo nähdään hänen kiirehtivän,
    toinen jo toimi ja rahan lypsy,
    akkakin mukana, eikö jo kypsy?

    Mestareita löytyy, ei niiden kanssa hippasille kannata lähteä, no onhan se hopea sijakin hyvä.

    Äänestä

tapahtuu varkauksia sodankylässä ja etenkin syrjäkylissä.Kyllä ne varkaat ovat onneksi napapiiriltä eteläänpäin,ehkä kuitenkin jonkiverran ohikulkijoiden ja muutampien junantuomien varkausia tapahtunee sodankylssäkin.

Äänestä

soi pilkkahuudot perässänne!!!!!

Äänestä

Vapaamuurarin munat
2 Vastausta 5 Lukukertaa



Tiedätkö?
18.8.2013 18:34
0
Kuinka paljon menee keskimäärin tervaa yhden vapaamuurarin munien tervaamiseen, jotka kuulemani mukaan tervaa täällä Rovaniemen Vasemmistoliiton naissihteeri?

VASTAA
Facebook
Twitter
share email
share url
Ilmoita asiaton viesti

Google-mainokset
Etsitkö ilmalämpöpumppua?
TM-testivoittaja ilmalämpöpumppu ja muut lämpöpumput asennettuina
www.lampoykkonen.fi/ilmalämpöpumppu
Kutista kaikki kommentit
wdg
18.8.2013 19:02
0
Sulje
se riippuu tietenki ihan kuinka kovalla homostelu tuulella ne sattuu sitte olemaan.

VASTAA
Facebook
Twitter
share email
share url
Ilmoita asiaton viesti

Vain miehiä
18.8.2013 19:21
0
Sulje
Niillä on miessihteerit vihreästä puolueesta. Sehän tunnettu homopuolue.
Se sihteeri voitelee muurarin pyllyreijät. Juna siitä sitten sytkyttämään.

Testi sananvapauden puolesta.

Äänestä

Mihin käyttöön kysyjä hakee tervan määrää ja mitä merkitystä asialla on? Mitä tarkoitusta yleensä on kirjoittaa homoista, voitelusta ynm. samankaltaisesta, missä ei ole mitään ideaa. Maailmaan mahtuu vaikka mitä ja on monenlaista voidetta jne. aivan sama jos kirjoittaisi jäätelöstä, perunoista, pitäen sitä kauhean kummoisena. Ymmärrän, että lapset nauraa ja ilkkuu, uusia ihmetyksiä kun päivittäin vastaan tulee, eihän siinä mitään, kulunut tyhjänpäiväinen aihemaailma viehättää joita kuita, itse en tunne siihen kiinostusta. No hyvä kun jotain tekee, kunhan ei tee suurempaa vahinkoa. Toivomukseni olisi, että jotain olisi, tervan määrä? kiinostaako tietää paljonko laitoin bensaa tankkiin, varmaan kiinostaa, hölö hölö.

Äänestä

Lötyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIKSI NÄIN? kirjoitti:

Olen asunut kahdella paikkakunnalla Suomessa, Sodankylässä 20vuotta. Huomioni on kiinittynyt siihen, että varsinkin syrjäkylissä on suhteellisen paljon varkaita, laskin itse tuntevan ainakin 16 syntyperäistä Sodankyläläistä varasta. Mistä mahtaa moinen elämäntapa johtua? Olen pohtinut asiaa ja löytänyt muutaman syyn toimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu