Olen vuosi sitten jättänyt työpaikkani jossa olin kiusattavana. Hommassa oli mukana esimies ja loppumetreillä kyse oli enää ulossavustamisesta.
Otinkin lopputilin ja kuvittelin jatkavani töitä toisaalla, mutta se ei onnistunut. Minut oli vuoden aikana saatu niin huonoon kuntoon henkisesti, että lopulta päädyin mielisairaalaan hoidettavaksi.
Jäin pitkälle sairaslomalle ja kuvittelin ajan parantavan minut. Ei ole parantumista tapahtunut, tilannehan on se että pelkään ihmisiä. En uskalla enää edes kotiovesta poistua. Olen kuukausia ollut vain sisätiloissa. Psykiatrini vaan sanoo näiden ajatusten ja tunteiden olevan harhaa josta seuraa vain uusien neuroleptien kirjoittelua.
Tiedän, etten töitä saa tästä kaupungista enää koskaan tällä maineella. Kiusaaminen ei enää ollut tönimistä tai sairaaksi haukkumista vaan yksityiselämääni ulottuvaa toimintaa. Jopa vapaa-ajallani tekemät asiat johtivat esimiehen puhutteluun. Asiat jotka eivät liittyneet työni mitenkään tai vaikuttaneet työntekimiseen.. eikä kyse ole päihteistä vaan aivan arkiasioista.
Minusta tehtiin syyllinen kaikkeen.. minulle riitti siinä vaiheessa, kun esimies uhkasi tekevän minusta lastensuojeluun ilmoituksen. Perusteluna hän piti sitä, että olen mielenterveystoimiston asiakas.
Tuosta on aikaa kaksi vuotta. Minun psyykeeni rikottiin. Olin vuoden verran aivan sekaisin. Olin vain vuoteessa peittojen alla tärisemässä ja nukuin paljon. Silloin kun en nukkunut pelkäsin ja häpesin. Tunsin syyllisyyttä ja koin oikeasti olevani paha. Eihän tätä muutoin olisi näin pahaksi mennyt ellen todella olisi ollut paha.
Itsemurha-ajatukset kestivät kuukausia, perheeni pelkäsi minun tekevän sen hetkenä minä hyvänsä. En nähnyt enää muuta ratkaisua!
Sain jossain vaiheessa neurolepti lääkityksen rinnalle masennuslääkkeet ja ehkä ne auttavat hieman, koska nyt pystyn ajattelemaan tapahtuneita asioita. Kipeitä ja vaikeita ne ovat, tuskallisia ja traumaattisia. En tiedä toivunko tästä koskaan?
Vaikka vuodet ovat kuluneet ja aika parantaa haavat en saa koskaan puhdistettuani mainettani tässä kaupungissa. Ilkeät juorut pysyvät aina elossa.
No, se mikä minulle on ongelma -> minut tosiaan tuhottiin henkisesti niin pahoin, etten pysty edes ajattelemaan töihinmenoa. Saan tuosta ajattelusta jo paniikkikohtauksen.. sekä psykoottinen ajattelu nousee pintaan. Tiedän että pahaa puhuvia ihmisiä on aika monessa paikassa, minä en toista kertaa tätä samaa kestäisi. Lisäksi tällä psyykkeellä en kestä enää edes lasteni suusta tulevaan kritiikkiä. Haluan vain parantua noista arvista ja saada elämäni takaisin, mutta se ei onnistu.
Eläkkeelle en kuulema pääse, kun olen kuitenkin tervejärkisen oloinen. Minusta on kuitenkin tervejärkisyys kaukana.. olen aivan hajalla.
Mitä minä voin tehdä?
Otinkin lopputilin ja kuvittelin jatkavani töitä toisaalla, mutta se ei onnistunut. Minut oli vuoden aikana saatu niin huonoon kuntoon henkisesti, että lopulta päädyin mielisairaalaan hoidettavaksi.
Jäin pitkälle sairaslomalle ja kuvittelin ajan parantavan minut. Ei ole parantumista tapahtunut, tilannehan on se että pelkään ihmisiä. En uskalla enää edes kotiovesta poistua. Olen kuukausia ollut vain sisätiloissa. Psykiatrini vaan sanoo näiden ajatusten ja tunteiden olevan harhaa josta seuraa vain uusien neuroleptien kirjoittelua.
Tiedän, etten töitä saa tästä kaupungista enää koskaan tällä maineella. Kiusaaminen ei enää ollut tönimistä tai sairaaksi haukkumista vaan yksityiselämääni ulottuvaa toimintaa. Jopa vapaa-ajallani tekemät asiat johtivat esimiehen puhutteluun. Asiat jotka eivät liittyneet työni mitenkään tai vaikuttaneet työntekimiseen.. eikä kyse ole päihteistä vaan aivan arkiasioista.
Minusta tehtiin syyllinen kaikkeen.. minulle riitti siinä vaiheessa, kun esimies uhkasi tekevän minusta lastensuojeluun ilmoituksen. Perusteluna hän piti sitä, että olen mielenterveystoimiston asiakas.
Tuosta on aikaa kaksi vuotta. Minun psyykeeni rikottiin. Olin vuoden verran aivan sekaisin. Olin vain vuoteessa peittojen alla tärisemässä ja nukuin paljon. Silloin kun en nukkunut pelkäsin ja häpesin. Tunsin syyllisyyttä ja koin oikeasti olevani paha. Eihän tätä muutoin olisi näin pahaksi mennyt ellen todella olisi ollut paha.
Itsemurha-ajatukset kestivät kuukausia, perheeni pelkäsi minun tekevän sen hetkenä minä hyvänsä. En nähnyt enää muuta ratkaisua!
Sain jossain vaiheessa neurolepti lääkityksen rinnalle masennuslääkkeet ja ehkä ne auttavat hieman, koska nyt pystyn ajattelemaan tapahtuneita asioita. Kipeitä ja vaikeita ne ovat, tuskallisia ja traumaattisia. En tiedä toivunko tästä koskaan?
Vaikka vuodet ovat kuluneet ja aika parantaa haavat en saa koskaan puhdistettuani mainettani tässä kaupungissa. Ilkeät juorut pysyvät aina elossa.
No, se mikä minulle on ongelma -> minut tosiaan tuhottiin henkisesti niin pahoin, etten pysty edes ajattelemaan töihinmenoa. Saan tuosta ajattelusta jo paniikkikohtauksen.. sekä psykoottinen ajattelu nousee pintaan. Tiedän että pahaa puhuvia ihmisiä on aika monessa paikassa, minä en toista kertaa tätä samaa kestäisi. Lisäksi tällä psyykkeellä en kestä enää edes lasteni suusta tulevaan kritiikkiä. Haluan vain parantua noista arvista ja saada elämäni takaisin, mutta se ei onnistu.
Eläkkeelle en kuulema pääse, kun olen kuitenkin tervejärkisen oloinen. Minusta on kuitenkin tervejärkisyys kaukana.. olen aivan hajalla.
Mitä minä voin tehdä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lueppa aluksi tämä: http://tyopaikkakiusatut.net/?page_id=473#comment-21