Mulla on kauhea ahdistus päällä. Ei siitä, etten ole nähnyt miestä moneen päivään, vaan siitä, miksi en ole häntä nähnyt. Asumme eri osoitteissa, mutta olemme aika paljon viettäneet viime aikoina aikaa yhdessä ja olen monena päivänä pyytänyt miestä luokseni yöksi ja hän on tullutkin. Hän on minulle todella rakas ja samalla minun paras ystävä...Muut ystävät ovat vuosien varrella kaikonneet, osa eri paikkakunnille ja osa vaihtanut tyystin kaveripiiriä. Joten paljon olen tehnyt asioita vain miehen kanssa, tai sitten ollut yksin. Yksinäisyys ei tuota minulle lainkaan nautintoa, sillä olen koko elämäni ollut ns. "laumaeläin" ja kasvoin niin, että aina oli jotain touhua ystävien kanssa, joten en ole koskaan oikein tottunut nauttimaan yksinolosta. (ehkä korkea aika opetella?) Mies taas on kasvanut niin, että on viettänyt paljon aikaa myös yksin. Pelottaa, että olen ahdistanut miehen nurkkaan, kun aina pitäisi minun kanssani olla...
Nyt mies sitten sunnuntaina otti ja lähti vanhemmilleen viereiseen kaupunkiin. Ei kertonut minulle mitään, lähti vain. Hän ei vastaa puhelimeensa ollessaan vanhemmilla. (Pitää puhelintaan muutenkin AINA äänettömällä, mutta ei kyllä soitakaan takaisin, kun ei halua puhua puhelimessa muiden kuullen) Mutta kun viestillä kysyin, että missä hän on, niin vastasi. Siellä hän on nyt ollut sunnuntaista asti, eikä kuulemma tiedä koska tulee takaisin. Minulla on tämän takia niin paha mieli, koska tuntuu pahalta, että olen ehkä ahdistanut häntä niin pahasti, että nyt hän "karkasi" pois kaupungista, ettei hän vahingossakaan joutuisi viettämään talvilomaansa kanssani. Ja se, miten asiat etenee hänen palattuaan, pelottaa myös...Entä jos hän onkin huomannut, että seurani on ahdistavaa, eikä suostukaan enää tapailemaan...
Nyt mies sitten sunnuntaina otti ja lähti vanhemmilleen viereiseen kaupunkiin. Ei kertonut minulle mitään, lähti vain. Hän ei vastaa puhelimeensa ollessaan vanhemmilla. (Pitää puhelintaan muutenkin AINA äänettömällä, mutta ei kyllä soitakaan takaisin, kun ei halua puhua puhelimessa muiden kuullen) Mutta kun viestillä kysyin, että missä hän on, niin vastasi. Siellä hän on nyt ollut sunnuntaista asti, eikä kuulemma tiedä koska tulee takaisin. Minulla on tämän takia niin paha mieli, koska tuntuu pahalta, että olen ehkä ahdistanut häntä niin pahasti, että nyt hän "karkasi" pois kaupungista, ettei hän vahingossakaan joutuisi viettämään talvilomaansa kanssani. Ja se, miten asiat etenee hänen palattuaan, pelottaa myös...Entä jos hän onkin huomannut, että seurani on ahdistavaa, eikä suostukaan enää tapailemaan...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ainiin, ja tiedoksi vielä, että kyse ei sinänsä ole mistään uudesta tuttavuudesta. Sellaista soutamista ja huopaamista on ollut nyt puolisen vuotta, mitä ennen seurustelimme 2 vuotta. Mies on myös joskus ihan ilmoittanut tarvitsevansa välillä omaa aikaa. Kuten taas sunnuntaina. Toki kunnioitan hänen tahtoaan, mutta tämä vaivihkaa karkaaminen tuntuu niin pahalta. Ihan kun hän ajattelisi, etten kuitenkaan muuten jättäisi häntä rauhaan...:/
"Muut ystävät ovat vuosien varrella kaikonneet, osa eri paikkakunnille ja osa vaihtanut tyystin kaveripiiriä. Joten paljon olen tehnyt asioita vain miehen kanssa, tai sitten ollut yksin. "
virhe
"Yksinäisyys ei tuota minulle lainkaan nautintoa"
virhe #2
"Pelottaa, että olen ahdistanut miehen nurkkaan, kun aina pitäisi minun kanssani olla..."
virhe #3
" Ihan kun hän ajattelisi, etten kuitenkaan muuten jättäisi häntä rauhaan"
jättäisitkö?
kyllä sun kannattaisi pikkuhiljaa alkaa elämään omaa elämääsi, ei se mies mikään sun viihdyttäjä ole, jonka pitää tuottaa sun elämääsi sisältöä
kyllä mustakin ois ahistavaa olla naisen kanssa 24/7 koska mäkin olen sellainen ihminen joka tarvitsee sitä omaakin aikaa!
ei kyllä tuollainen ripustautuminen teidän suhteen kestoa ainakaan pitennä, jos sulla ei mitään muuta elämässäsi ole kuin mies!
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat ja mä olen oppinut ymmärtämään viime vuosina myös sen, että eräät ihmiset vaan yksikertaisesti tarvitsevat enemmän sitä omaa aikaa. Mutta ei sitä vaan niin tajua itse "tarjota", kun ei itsellään ole sille niinkään tarvetta, ymmärräthän myös tämän? Me ehkä olemme nähneet lähes joka päivä, mutta monesti vain muutaman tunnin illasta yhdessä nukutut yöt ja aamulla taas eri teille. Eihän yhdessä asuvat pariskunnatkaan välttämättä saa tätä enempää sitä omaa aikaa.
Tuntuu niin kauhealta se, että hän vain otti ja lähti. Puhumatta mitään, että olisi suunnitellut lähtevänsä tai sanovansa, että aikoo lähteä. Luulen, ettei hän edes ilmoita minulle paluustaan, joten se ajaa minut kyselemään häneltä, että koska hän on suunnitellut palaavansa. Haluaisin päästä kuitenkin puhumaan hänen kanssaan ja pyytämään anteeksi sitä, että olen ahdistanut häntä. Haluaisin nähdä, ettei hän minua lopullisesti ole hylännyt vaikka lähtikin tuosta noin vaan. Ja sitä ennen pelkään niin paljon, että hän on lopullisesti kypsynyt minuun.
Vaikka se vaikeaa onkin, niin mitäs jos nyt vain toteuttaisit miehen tahtoa ja antaisit hänen olla rauhassa?
Mies on aiemmin kertonut tarpeestaan olla "itsekseen" ja vaikka nyt yhtäkkiä lähtikin, siihen on varmasti syynsä, ei välttämättä edes sinusta itsestäsi johtuvaa.
Kaikki ihmiset vain kertakaikkiaan eivät kaipaa toisen seuraa 24/7, se on sinun "oppiläksysi". Itselläni on laaja kaveripiiri ja olen enimmäkseen hyvin sosiaalinen, mutta nyt erottuani lapseni isästä saatan joskus olla koko viikonlopun itsekseni, puhumatta muiden kuin kaupan kassan kanssa. Kun akku on latautunut, olen taas "suuna päänä" ihmisten keskellä.
Ehkä sinun kannattaisi panikoimisen sijaan oikeasti opetella olemaan yksin, itsesi kanssa...
Anna miehen olla nyt rauhassa. Hän tulee esiin kun on siihen halukas, ahdistamalla häntä kysymyksilläsi saat hänet vain etääntymään lisää. Ei se, että annat hänen olla rauhassa viestitä sitä, ettet välittäisi - vaan nimenomaan välittämistä hänen mielipiteensä kunnioittamisen muodossa!
tietysti se on vähän huonoa "kommunikointia" jos menee ja häviää, mutta sinua en tunne, joten vaikea sanoa jaksaako sitä sitten halujaan kovasti toiselle selitellä jos sä et moista kerta kauheasti ymmärrä. joten tässä tapauksessa oli vaan helpompi ottaa ja lähteä.
tai jos toinen kokoajan tivaa sulta mitä teet missä ja kenen kanssa niin ahdistaahan se jos ei saa hetken rauhaa!
Sinun on aika hankkia joku tosi rasittava ystävä tai miesseuralainen. Opit nopeasti nauttimaan yksinolosta.
Aloita vaikka Suomi24:n treffeiltä.
Nyt nimenomaan on aika jättää hänet rauhaan eikä "pyytää anteeksi että olet ahdistellut". OSOITA hänelle, että et enää ahdistele. Lähetä hänelle korkeintaan yksi viesti vielä, mikäli et tätä asiaa ole riittävän selvästi jo ilmaissut (epäilen vahvasti että olet), tyyliin: Nauti talvilomastasi, ilmoittele kun olet palannut. Olet minulle tärkeä."
Ja sen jälkeen totaalinen radiohiljaisuus.
Anteeksipyynnöllä ei ole yhtään mitään merkitystä, jos se tarkoittaa vain että ongelman aiheuttanut käytös jatkuu edelleen. Sinun on nyt aika muuttua ja se muuttumine alkaa tällä hetkellä. Ei sitten, kun mies palaa tai sitten kun olette naimisissa tai sitten kun teillä on kymmenen lasta... Ei vaan NYT. Tänä iltana.
"Haluaisin nähdä, ettei hän minua lopullisesti ole hylännyt vaikka lähtikin tuosta noin vaan. Ja sitä ennen pelkään niin paljon, että hän on lopullisesti kypsynyt minuun. "
joo, tämä ripustautuminen on kyllä ongelma ja varmasti tulet miehen menettämään JOSSAIN VAIHEESSA jos et muuta tapojasi!
kukaan muu kun ei sinua voi tehdä tyytyväiseksi omaan elämääsi kuin SINÄ ITSE!
ja mitäpä jos nyt vähän kärjistetysti sanotaan, niin sinä et voi kontrolloida toista ihmistä ja pakottaa tätä pitämään sinusta ja olemaan sun kanssa. jos suhde loppuu niin se loppuu, et sä sille yhtään mitään voi, se vaan kertoo, ettette kauhean hyvin sitten sopineet yhteen.
ei tämä nyt periaatteessa sinuun liity, mutta todella kummallinen tuo yksinolemisen pelko sulla. aina tulee mieleen, että oletko miehen kanssa vain siksi, ettei sun tarvitsisi olla yksin? ei se mitään oikeaa välittämistä ole....siksi olisi hyvä elää omaakin elämää ja oppia olemaan yksin!
Tulee ihan kauhea olo, kun lukee näitä vastauksia. Kauheaa, mutta toisaalta taas niin mieltä avartavaa tekstiä. Ja siis kauhea olo siitä, että tajuan olleeni älytön roikkuja. Pelkään niin paljon, että olen pilannut kaiken. Tekisi vaan mieli hakata päätä seinään, kun mielessä pyörii vaan että "miksi sä idiootti oot ollut tollanen"... Mä en halua menettää häntä. Miten voi ihminen olla näin tyhmä...:(
"Miten voi ihminen olla näin tyhmä"
ei se yksi parisuhde sun koko elämä saa olla ;)
eikun kips kaps ulos kämpästä jotain kivaa harrastamaan ja mene vaikka kirjastoon hankkimaan joku hyvä kirja illoiksi sun seuraksi tms
ota ystäviisi yhteyttä ja mene heidän luokseen/kanssaan jonnekkin kahville jne
Olen ihan samaa mieltä muiden vastaajien kanssa. SINUN pitää keksiä jotain omaa mielekästä tekemistä ILMAN miestäsi. Se voi olla kaverit,perhe , lukeminen, uiminen, jumppa tai mitä vain, mistä pidät! On väärin olettaa, että se seurustelukumppani on oma henkilökohtainen sirkusapina, jonka ainoa tehtävä on viihdyttää sinua aina kun sinulla on tylsää. Se luo aika paljon paineita miehellesikin, jos hänen pitäisi olla vastuussa sinun viihtyvyydestäsi.
Ei ole muutenkaan tervettä olla noin riippuvainen yhdestä ihmisestä. Mieti, JOS teille tulisi ero ja mies on kaikki vuodet ollut sinulle se ainoa viihdyke...? Älä nyt kuitenkaan liikaa ota stressiä asiasta. Yritä nyt vain löytää jotain sellaisia harrastuksia, mistä sinä nautit ja voit tehdä ilman kumppaniasi. :)
Kun mies palaa lomaltaan, en osaa yhtään ajatella, mitä teen? Hän luultavasti ahdistuu jos olen heti puhumassa hänen "karkumatkastaan". Mutta pitäisikö sitä olla, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Tänään hän nimittäin ilmoitti, että tulee luultavasti huomenna takaisin. Ja tietysti minä menin ikävissäni ehdottamaan tapaamista, kun hän on saanut itsensä kotiin. Olisikohan pitänyt odottaa, että hän itse ehdottaa tapaamista? Vai voisiko sen tulkita epäsuorana vihjailuna, että hän kertoi palaavansa huomenna? Yhtäkkiä tuntuu, etten uskalla mennä häntä tapaamaan. En halua ahdistaa häntä, enkä halua kuulla, jos hän sanoo kaiken loppuvan nyt,heti,tähän.
Miten mä nyt olenkin näin hukassa? Ei miehet ole ennen tällä tavalla luotani "karanneet".
En usko, että edes yrität muuttua.
Mutta kyllä: pitäisi olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vielä parempi olisi, jos et olisi edes vongannut tapaamista vaan olisit ihan aidosti voinut ilmoittaa, että kiva kun hän tulee takaisin mutta sinulla itselläsi on huomenna menoja, joten "voidaan nähdä joskus myöhemmin".
Älä yritä sisällyttää miehen viesteihin mitään "epäsuoria vihjailuja". Ei niissä ole mitään epäsuoria vihjailuja. Jos on, niin se on vain hänen kyvyttömyyttään ilmaista itseään suoraan, mutta parisuhde ei voi toimia jos molemmat laskevat sen varaan.
JOS päätät ihan oikeasti muuttua niin tee se. Jos aiot huomenna roikkua kotona/puhelimen ääressä/valmiina hyppäämään miehen syliin heti kun hän antaa siihen luvan JA jos vielä sen lisäksi haluaisit "puhua suhteestanne" hänen kanssaan niin anna palaa. Silloin olet ansainnut myös käytöksesi seuraukset.
" En usko, että edes yrität muuttua."
yleensä pahat huomionhakuisuudet taikka tälläiset läheisyysriippuvaiset voi aivan hyvin rinnastaa mielisairauksiin, joihin sitten tarvitaan jo ihan ammattiapuakin
Yritän kyllä muuttua, ja siksi täältä neuvoja kyselenkin. Siksi pistin enää vain yhden viestin, kun joku sitä täällä suositteli. Ja siksi myös haluaisin, että normaali arki alkaisi taas rullaamaan, jotta voisin aidosti osoittaa, etten olekaan joka päivä roikkumassa hänen seurassaan, vaan antaisin myös omaa aikaa ilman, että hänen tarvitsee sitä näin väkipakolla ottaa. Kun ei sitä itse vaan tajua, miten kannattaisi toimia, kun ei itsellään tule ahdistusta "liiasta" miehen seurasta tai huomiosta. On ollut niin raskas viikko, kun olen stressanut tätä miehen maan alle katoamista, että innostuin kai sitten liikaa ja turhasta, kun hän ilmoitti mahdollisesti palaavansa tänään.
Noh...En nyt sitten tiedä, peruako tapaaminen, vai mitä. Suuri valhehan se olisi, jos väittäisin, että vielä töiden jälkeen minulla jotain olisi. Huomenna jälleen aikaisin töihin. Mies myös tietää, ettei minulla ole enää kauheasti ystäviä. Vai pitäisikö sitä sitten pokkana vaan töistä tulla kotiin ja olla kuin olisi unohtanut, että piti ehkä tavata miehen kanssa...
"kun ei itsellään tule ahdistusta "liiasta" miehen seurasta tai huomiosta."
nimenomaan tässä on vika, kun sä TARVITSET hänen seuraansa ja huomiotansa. koska se tulisi olla niin, että on toisen kanssa koska se on kivaa, eikä siksi ettei tarvitsisi olla yksin, kun ei keksi mitään ajankulua itsekseen
"En nyt sitten tiedä, peruako tapaaminen, vai mitä."
JOS ette mitään tarkkaa aikaa ole vielä sopineet niin odota vain, että mies sinulle soittaa ja sopii näkemisenne tarkemmin. kehittele kuitenkin joku plan B jos hänestä ei kuulu mitn. varaa illaksi joku leffa itsellesi tai kirja tms
ala nyt oikeasti miettimään niitä harrastuksia. kuntosalilla ainakin aika menee nopeaan ja se on ihan hyvä homma muutenkin pitää kropastaan huolta!
Kiitos neuvoista. Käyn kuntosalilla 5 kertaa viikossa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että valitettavasti tykkään viettää aikaani myös miehen seurassa... No mutta, ehkä tämä tästä lähtee kun nyt alan kehittämään itseäni tässä asiassa.
jos sä teet duunia, meet sen jälkeen salille, sitten väsäät ruokaa ja käyt suihkussa jne niin miten siinä edes ennätät näitä päivinä miestä nähdä? eihän siihen jää ylimääräistä kuin jokunen hassu tunti? ja aika jännä ettet muutamaksi tunniksi muka itsellesi tekemistä keksi....
Työt opiskelujen ohella lomilla ja viikonloppuisin. Elikkä siis normaalisti vuorokauteen jää paljon enemmän aikaa, mutta työpäivinä tietysti vähemmän. Kaipaan sitä, että voi kertoa sille mitä päivän aikana tapahtui jne. Kaipa se läheisriippuvuus juontaa juurensa myös menettämisen pelkoon, joka mulla on ihan suunnaton. Oon menettäny niin paljon ihmisiä ja asioita tässä elämässä, että siitä on jäänyt ihan suunnattomat kammot.
" Kaipaan sitä, että voi kertoa sille mitä päivän aikana tapahtui jne."
oikeasti, hyvin HYVIN harvaa ihmistä kiinnostaa tarkka tyhjänpäiväinen selonteko mitä toinen teki työ/opiskelupäivässään. eikö teillä ole mitään yhteistä ns OIKEITA asioita joista keskustella?
sä voit nuo tyhjänpäiväisyydet kirjoittaa vaikka päiväkirjaan.
itse ainakin en näe mitään järkeä höpöttämisessä jos ei ole kerta minkäänlaista tähdellistä ja sanottavaa asiaa. eikä kyllä kiinnosta kuunnellakkaan joka päivä tarinaa siitä mitä kukakin minulle täysin tuntematon ihminen toisen opiskelupäivänä sinulle teki tai sanoi (jos hommassa ei ole minkäänlaista pointtia)
tietty voi ohimennen jostain itselle hauskasta/tärkeästä asiasta keskustella, mut jos sun jotain päivän tiivistelmää tarvitsee tehdä niin kirjoita se johonkin itsellesi tai hanki lemmikki jolle saat höpöttää turhia!
"Oon menettäny niin paljon ihmisiä ja asioita tässä elämässä, että siitä on jäänyt ihan suunnattomat kammot. "
eihän tuossa ole kyse kuin sun omasta typeryydestä. menetät suhteet kun takerrut ja menetät ystäväsi kun pidät heidät itsestäänselvinä, kyllä ne ystävyyssuhteetkin tarvitsevat molemminpuolista panostusta, miksi olla jonkun kanssa kaveri jos tämä ei koskaan itse omatoimisesti ota suhun yhteyttä?
Toki osa johtuu omasta syystä, mutta multa on myös kuollut veli ja kaksi parasta ystävää. Tiedän liian hyvin, miltä se tuntuu kun menettää. Ja nimenomaan näistä päivän aikana tapahtuneista hauskoista asioista haluaisinkin kertoa ja kuulla myös miten miehellä on mennyt. Aina ollaan sellaisista juteltu miehen kanssa eikä se ole häntä tuntunut häiritsevän. Ei me mitään poliittisia keskusteluja tms käydä kun ei sellaiset kumpaakaan kiinnosta. Keskustelunaiheet sattuu nyt vaan syntymään normaalista arkisesta elämästämme. :)
on vaan kokemusta noista naisista jotka eivät osaa pitää suutaan kiinni vaan jatkuvasti papattavat KAIKESTA mitä ajattelevat, mitä näkevät jne
se on todella rasittava ihmistyyppi
Vastaas ihan suoraan lifemocker, että mitä ihmeen tyydytystä sä saat tänne kirjottelusta/ omien mielipiteiden tuuttaamisesta?
ainiin unohdin ettei keskustelupalstalla saa keskustella
Moi Reetta! Itse en menisi sinua läheisriippuvaiseksi luokittelemaan kertomasi perusteella. Varmaksi en tietenkään voi sanoa koska en ole alan ammattilainen. Itselläni oli aiemmassa suhteessa ihan samanlaista olotilaa, että halusin olla miehen kanssa paljon enemmän kuin hän minun. Kyllä minuakin kutsuttiin monesti läheisriippuvaiseksi ja koin asiasta huonoa omaatuntoa. Kuitenkin tilanne sitten ratkesi sillä kun suhde ei muutenkaan toiminut niin erottiin ja löysin sen jälkeen miehen jonka kanssa halutaan olla yhtä paljon yhdessä... kumpikaan ei pidä toista sairaana vaikka olemmekin yhdessä melkein sen 24/7, vain työt erottaa. Jonkun mielestä sairasta, mutta me olemme onnellisia. Älä ajattele että olisit jotenkin vääränlainen. Maailma on vain täynnä erilaisia ihmisiä :) Toivottavasti saatte suhteenne toimimaan niin että olette molemmat onnellisia ja löydätte tasapainon yhdessä vietetylle ajalle.. muussa tapauksessa uskon sen tarkoittavan ettei hän ollut oikea sinulle vaan jotain parempaa on luvassa.
Oon ollut niin kauan yksin et haluaisin tuollaisen naisen kuin sinä Reetta, ettei tarttis olla yksin pitkiä aikoja. Miksei muhun kukkaan ole kiintynyt ikinä tolleen?
varmaan siksi koska aika harva ihminen oikeesti haluaa sairaalloisesti takertujaa?
Oletteko te olleet yhdessä? Kerron deftille...
(Fanitan sua i.like.you)
Voin hyvin kuvitella ahdistuksesi tilanteen johdosta. Välität miehestä tosi paljon ja pelkäät, että suhteenne kariutuu lopullisesti. Tunnette aika hyvin toisenne. Mies ottaa nyt etäisyyttä jostain syystä. Vaikka sinua ahdistaa, sinun pitäisi jaksaa antaa miehen miettiä asioita kaikessa rauhassa. Se on sinulta paljon vaadittu, mutta et oikein voi muutakaan. Kun tapaatte, ole välittävä oma itsesi. Yritä kuitenkin elää myös omaa elämääsi mahdollisimman normaalisti. Ja kuten muutkin ovat todenneet, elämäsi ei kaadu siihen, vaikka tämä suhde kaatuisikin. Jos niin kävisi, selviät kyllä. Mielestäni käyttäydyt ihan tavallisesti, tavallisen rakastuneen naisen tavoin. On vaikea olla cool, kun välittää. Harva taitaa olla taituri silloin, kun on omasta suhteesta kyse. Itsekin olen tehnyt monia vähemmän järkeviä asioita, mutta se on elämää. Ainakin se kertoo siitä, että on tunteva ihminen. Onnea sinulle!
Niin se menee, että jos jotain oikein rakastaa, sen päästä vapaaksi. Jos se palaa luoksesi, sen on "sinun" - jos ei palaa, ei ole "sinun" koskaan ollutkaan.
kannattaa puhuu asiasta ja sinä kerrot miltä susta tuntuu ja mies kertoo mitä haluaa. Haluuko seurustella vai mitä. Toisaalta miehen on kylvettävä siementään joten taidat jäädä yksin loppujen lopuksi. Monikaan ei ole valmis sitoutumaan nykypäivänä.
En ole lukenut kun ensimmäisen viestin satunnaisesti sen kohdan missä kerroit veljesi ystäviesi kuolleen ( otan osaa), joten en tiedä onko täällä ollut jo samaa johtopäätöstä, mutta kaikki viittaa hylkäämisen pelkoon, tietynlaiseen tunnelukkoon josta on mahdollisuus päästä eroon. Itselläni on melkeinpä aivan sama tilanne kun sulla, ja juuri alkanut työstämään ongelmaa!
Ja älä huoli itekkin oon omassa suhteessani lähtenyt vanhemmilleni sanomatta mitään, vaikka kovin rakastankin! kyl se siitä!
lue täältä hylkäämis kohta, kuulostaako tutulta?:
http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm#Label1