Olen todella kyllästynyt katsomaan miten muutama tuttavapariskunta on niin saatanan onnellinen keskenään. Tietenkin olen onnellinen heidän puolestaan, mutta kateus ja yksinäisyys jäytävät sielua todella, todella pahasti. Pitäisi varmaan lopettaa Facebookin ja kaiken muun käyttäminen kokonaan.
Mä tarvitsen rakkautta ja kun muut saavat sitä niin paljon kuin vain ilkeävät pyytää niin pää alkaa hajota.
Mä tarvitsen rakkautta ja kun muut saavat sitä niin paljon kuin vain ilkeävät pyytää niin pää alkaa hajota.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ei se kuule ole aina ruusuilla tanssimista suhteessakaan
Onko ne onnellisia vai onko niillä hyvät kulissit?
Noin muuten vasta eilen Rouva Ratikan kanssa ihmeteltiin uutta ilmiötä, eli Facebook-kateutta. Ihmiset repivät hiukset päästään raivosta, kun kaveri seurustelee, on raskaana tai käynyt jossain lomalla. Mahtaa niillä ihmisillä olla kamala elämä, kun eivät osaa edes ystäviensä puolesta olla onnellisia vaan kateus kiusaa jatkuvasti.
En kadehdi. Tiedät varmaan sanonnan "moni kakku päältä kaunis..." ?
Esim FB:ssä on helppoa saada aikaan vaikutelma, että kaikki on upeeta ja mahtavaa... Katin kontit, ihan tavallista elämää se on lopultakin.
Kaverini kaveri löysi elämäänsä monen yh-vuoden jälkeen uuden uroon ja valmistahan tuli hetkessä: pariskunta kävi papinaamenella alle vuoden kuluttua tapaamisesta ja seurusteluaikana laukattiin ne viikonloput, jolloin kummankin aiempien liittojen lapset oli toisen vanhemman luona, kylpylöissä, laivalla ja kaupunkilomilla... Facebookiin ladattiin shampanjaa ja mansikoita-päivityksiä ja elämä oli fucking great.
No, papinaamenen jälkeen yhteinen lapsi ilmoitti tulostaan. Sitä myöden alkoi ns perusarki, johon sisältyi miehen kouluikäiset lapset (asuivat isällään) ja naisen aikuisikää lähenevä ongelmatytär teini-ikäinen poika. Ei ehditty kylpemään, kun perhe täydentyi koliikkivauvalla. Koliikki kesti aikansa ja kun uusi tulokas "sai jalat alleen", pikkuriiviö ehti joka paikkaan pahan tekoon...
Pikkuriiviö on nyt kohta 4 v ja vanhempansa muuttivat eri osoitteisiin tammikuussa. Äitinsä totesi kaksi viikkoa muuton jälkeen, että on "onnellisesti toipunut erosta"... Just joo...
Että näitäkö pitäisi kadehtia..?
Kysyy 4 v sitten eronnut aidosti elämäänsä tyytyväinen yh.
Kadehdin. eniten kadehdituttaa sellaiset parit joissa kumppani on ruma(yleisen mittapuun mukaan) ja sitten suhde kukoistaa kuin mikäkin...itse olen etsinyt niitä näyttäviä kumppaneita ja aina on jotain pielessä. en tiedä pitäisikö itsekkin siirtyä etsimään jotain ei minun makuuni ulkoisesti tyyppiä, kun tuntuu, että ulkonäkö ja suhteen toimivuus ei kulje käsikädessä. kaksi kaveriani oli kuin minä ennen ja suhteet kariutuivat, nyt ovat molemmat löytäneet suht rumat puolisot ja toinen on naimisissa ja toinen menossa naimisiin, EN TAJUA!
Ruman on pakko kehittää muita juttuja, joissa hän on hyvä. Kaunis taas pärjää usein elämässään, vaikka hän olisi miten sietämättömän ilkeä ja itsekäs. Parisuhde on muutakin kuin toisen kauniiden kasvojen tuijottelua. Mukavan kumppanin kanssa on paljon leppoisampaa asua ja jos haluaa lapsia, niin onhan se tärkeää, että se oma kumppani on luotettava ja hänestä tulisi hyvä isä/äiti.
Kaunis ulkonäkö ei saisi olla tärkein seikka puolisoa valittaessa. Seksin aikana voi ummistaa silmänsä ja esim. pieni ylipaino voi karista suhteen alkuvaiheessa, kun jaksaa harrastaa vaan yhdessä liikuntaa jne.
"Seksin aikana voi ummistaa silmänsä"
Varmaankin pystyt myös kumppanille olemaan rehellinen tuosta ja yleensä siitä ettei hän miellytä ulkonäöllisesti? :D
Kaikenlaisia ohjeita sitä näkee. Usein sanotaan että kumppanin ulkonäöllä ei saisi olla väliä, mutta tällaista toimintatapaa ei ole vielä ennen tullut vastaan. Kyllä ihmiset ihan hyvästä syystä on kiinnostunut myös ulkonäöstä kumppanissa, se nimittäin kertoo geenien laadusta, hedelmällisyydestä ja elintavoista.
Enpä ole kateutta tuntenut vielä kuunaan muiden suhteista. Mustasukkaisuutta joskus mutta eri syystä. Se on toinen tarina.
Mä en usko, että semmosta suhdetta on olemassakaan missä ei joskus olis laimeampia hetkiä ja joskus niin sakeaa, että kiukuttaa. Kellä ensi metreisltä alken kellä vasta myöhemmin, mutta kaikkiin suhteisiin astuu se arki joskus ja jossain elämäntilanteessa ennemmin tai myöhemmin.
Riippuu sitten pariskunnasta miten asiaan suhtautuu ja kuinka mallikkaasti saa tilanteen korjaantumaan taas mukavammaksi. Noin muuten fb on aikas turha paikka millekkään.
No, elämäni on tottapuhuen aika paskaa mutta ei nyt siitä esen enempää. Tiedän tuon Facebook-kateuden ja tunnistan sen itsestäni aika vahvana. Oppineet sanoivat että riskiryhmään kuuluvat ennen kaikkea ne, jotka eivät itse mitään Naamakirjaan raapusta. Tässä siis ollaan.
On pari pariskuntaa, joita kadehdin, koska heill on hyvännäköiset kumppanit, aktiivinen sosiaalinen elämä ja on rahaa matkustella pari kertaa vuodessa (talvella Lappiin, kesällä pariksi viikoksi luksuslomalle etelään), on hienot autot ja asuntolainat maksettu. Itse olen eronnut ja sinnittelen YH-arkea.
Myönnän kuitenkin itselleni kateuden. Se rajoittaa jonkun verran yhteydenpitoa näihin kavereihin. Tiedän kuitenkin, että heilläkin on ollut huonoja hetkiä, joten varsinkaan FB-maailma ei ole pelkkää autuutta, vaikka sinne päivitetäänkin vain iloisia asioita.
Aina on niitä, joilla menee huonommin tai paremmin kuin sinulla. Ei kannata tuntea ylpistymistä tai huonoutta, sillä pitää vain keskittyä siihen omaan elämään.
En ole kateellinen ollenkaan, jos tuntemallani parilla menee hyvin, iloinen vain. En tosin tiedä kuin kaksi onnelliselta vaikuttavaa suhdetta, mutta en ole varmaan vain tarpeeksi läheinen kyseisten parien kanssa, jotta tietäisin asioiden todellisen laidan. Fb:sta kun kerran tuli puhe, tiedän itsekin, kuinka netissä pidetään kulissia niin puhtaana, että tosiasioista tietävänä ihan naurattaa (ja itkettää). En muutenkaan ota ihmisten profiileja liian tosissani, eniten ihmetyttää ne ihmiset, jotka jaksavat väkisin yrittää luoda erilaista kuvaa itsestään netissä. Sanoudun irti tuosta naurettavuudesta.
Havaintoni muutamasta tuttavapariskunnasta ovat opettaneet minulle, että sivullisen on turha vetää johtopäätöksiä tutunkaan parin keskinäisistä suhteista pelkkien ulkoisten merkkien perusteella.
Pitemmässä suhteessa pariskunnan vuorovaikutus muotoutuu heidän keskinäisten normiensa mukaiseksi joka saattaa poiketa paljonkin arvioijan vastaavasta.
Suhteen alun silmiinpistävä onnellisuuden esittely on harmittavan usein päättynyt riitaisaan eroon, pahimmoillaan muutaman aviovuoden ja yhden lapsen jälkeen.
Pahimmoillaan on, ylenpalttista onnea sanoin ja elein todistelleen parin rouva tarjonnut itseään minulle.
Saman onnellisen pariskunnan täydellisen harmonian todistelu päättyi samana iltana turpiinvetoon.
Joo mä oon kateellinen kun muut seurustelee ja saa rakkautta ja itse en saa mitään. Ja sit toisaalta tunnen muutaman pariskunnan jossa mies kohtelee naistaan kuin sikaa ja joskus ehdottelin et alkais mun kaa olemaan mut ei nainen halunnut koska se juoppo on kiinnostavampi. Ja se kyllä harmittaa se. Olen kai tylsimys joka ei ansaitse rakkautta tai edes kavereita.
En ole kateellinen muille, koska olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni! Minulla on ihana ja huomaavainen aviomies, oma/yhteinen asunto, rakkaita lemmikkejä, vakityö ja ihan kivasta työllä tienattua rahaakin käytettäväksi erinäisiin asioihin. Voimme matkustella, mennä ja tulla melkein miten haluamme. Olin toki elämääni tyytyväinen ennen miestänikin, mutta tietysti sitä kaipaa kumppania rinnalleen :) Minusta on turha olla toisille kateellinen. Monesti tuollainen hirveä fb-hehkutus onnesta jne. on pelkkää kulissia, tämä on ainakin oma kokemukseni. Minä ja mieheni olemme oikeasti olleet tosi rakastuneita ja onnellisia 99 % parisuhteemme ajasta (7 v.), eikä sitä ole tarvinnut hypettää ympäri kyliä, onnellisuus huokuu ihmisestä! Tietysti voisin olla monellekin ystävälleni/tutulleni kateellinen monestakin asiasta, mutta ei kiinnosta. Minulla on jo kaikkea, mikä tekee minut onnelliseksi. Olen myös onnellinen siitä, että suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä ovat tyytyväisiä elämäänsä ja onnellisia :)
En kadehdi, mutta toiset kadehtivat meitä. Kännipäissään muutamat ystävät ovat sen myös tunnustaneet, kun minulla on niin ihana mies ja olemme niin onnellisia. Myös ihan tuntemattomat ihmiset ovat tulleet sanomaan meille,että meistä juurikin huokuu onnellisuus ja rakkaus toista kohtaan ja kuulemma olemme antaneet toivoa rakkaudesta muillekin ja he toivottavat meille oikein onnellista loppuelämää. Ihania ihmisiä :)