Kouluruoka Rovaniemi

Kouluruokaan pettyny

Moro!

Tässä on nyt 15 vuotiaan ysiluokkalaisen mielipide kouluruuasta Napapiirin yläasteella.
Minun mielestäni kouluruoan laatu on huonontunut roimasti, mitä vertaa seitsemännen luokan aikaani. Ruoan laatu on todella surkeaa.
Oppilaiden kesken ruokaa menee enemmän roskiin sun suihin. Ja tämä ei johdu mistään "tahdonlaihtua" -tavasta vaan siitä minkä makuista ruoka on. Tämän seurauksina on että tunneilla ei malta keskittyä, ja kokeista saadaan huonoja numeroita. Tunneilla esiintyy häiriköintiä ja opettajat käyvät hermoon. Kahdeksasta kolmeen -päivät ollaan nälissään kun ruokana maanantai aamuna on taas perunoita & jauhelihakastiketta. Maanantain perus ruoka siis. Ei mitään vaihtelua ei edes perunamuussia yms. Vaan perunoita. Kyllä. Opettajienkin olen kuullut ihmettelevän, miksi aina vain perunoita. Olen kuullut että jauhelihakastiketta on ruokana siksi, koska se säilyy hyvin pakastimessa viikonlopun yli.. Just joo! Ja turhaan vanhemmat maksavat tuollaisesta roskiskuntoisesta muonasta veroja, ja silti joudutaan viemään kouluun kotoa eväitä ja/tai karkkia ja niillä täytetään maha. Kertaakaan talviloman jälkeen ei ole tullut sellaista "JES, NAM" fiilistä kun on katsottu tulevan viikon ruokalistaa. Joulun jälkeen koulussa ei ole ollut kertaakaan lihapullia, ja spagetti ruuissa spagetti on könttistä ja lilluu vedessä. Lie sekin kolme päivää sitten valmistettua E-Aine mössöä? Tiedän, että joku sielä ruudun ääressä on että "täytyy olla tyytyväinen siihen mitä saa, jotkut eivät saa mitään." Mielummin ei mitään kuin tämä nykyinen moska. Ennen ruuat tehtiin koulussa koska jokaisessa koulussa oli oma keittäjä, nyt kaikki ruuat tulevat keskuskeittiöstä jonne kaikki raaka-aineet tilattu vähintään vironmaalta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa monisataisen romaanin mutta ajattelin tiivistää tämän nyt tähän näin. Toivottavasti asiaan otetaan kantaa ja asia leviää eteenpäin!! Olisi kiva saada tämä jaetuksi sosiaalisessa mediassa.., vaikka asiasta ollaankin paljon puhuttu, ei näin isoa asiaa voida varmaan koskaan puida liikaa.

5

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet loinen oikeassa

      Jokainen syököön mitä kotoaan saa, silloin jokainen saa haluamaansa. Se ei kuulu meille veronmaksajille.

      Samalla kun koululaisten ruuat siirretään jokaisen kodin hankittavaksi, voidaan verotusta pienentää ja se taas lisää hyvinvointia ja rakkautta.

    • Typerää kitinää

      Hohhoijaa.
      Pizzaa,nuudeleita,hampurilaisia,cocacolaa....ja koenumerot 9 tai 10.

      Kouluruoka kokonaan pois...tuokoot penskat eväät kotoaan...katsotaan kuinka elämä paranee.
      Typerää kitissä ilmaiseksi saadusta ruoasta.Alan ammattilaiset siellä sitä verorahoilla "herrantertuille" laittavat joka päivä.
      Ja jos opettajat valittavat jokapäiväisistä perunoista niin lopettakoon ilmaisen ruokailun ja tuokoon eväät kouluuun.

    • Niin just..

      on maailma kummas jamas kun ilmasta ruokaa morkataan.
      uusavuttomille opettajille tiedoksi,että olkaa syömättä sitte niitä perunoita ja oppilaat ottakoon omat ruuat mukaan,niin ei tarvii enää moittia.

    • LoisetSiperiaanRy.

      vaikutat virkamiehen penikalta. koko teidän perhe on elättejä, teitä elätetään kansan verorahoilla, todella typerää ja vastenmielistä.

    • Ilmaista ei ole

      Onhan tuolla koiranpaskaa kadunvarret pullollaan, ihan ilmaseksi. Mutta eipä se näytä kelleen kelpaavan.

      Olen samaa mieltä keskustelun aloittajan kanssa. Se että ruoka on "ilmaista" on ajatuksenakin ihan naurettava sillä ilmaisia lounaita/ruokaa ei olekaan, jokainen ne tavalla tai toisella maksaa. Ja vaikka ruoka "ilmaista" onkin eli sitä ei tarvitse siinä koulun keittolassa maksaa, ei tarkoita sitä että ruoka saa olla huonoa, ala-arvoista, mautonta.
      Vaikka määrärahoja ei paljon olekaan, tulee käytettävissä olevilla rahoilla tehdä laadukasta ja maistuvaa ruokaa. Näin ruoka ei mene roskiin vaan se syödään. Mitä hyödyttää keittää kattila kaupalla ruokaa, joka ei kelpaa kenellekään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6845
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2333
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1887
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      87
      1281
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1085
    6. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      91
      981
    7. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      33
      863
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      159
      796
    Aihe