Vaikka tälläkin keskustelupalstalla on jo käsitelty yksipuolista ystävyyttä, tilitän minäkin samasta. Tutustuin yli kymmenen vuotta sitten erääseen naiseen, joka toimii samalla alalla kuin minäkin. Tapasimme useampaan otteeseen ja pidimme yhteyttä ja tulimme ystäviksi, ainakin niin minä sen koin. Joudumme kumpikin työmme takia aika ajoin matkustamaan pitkiäkin matkoja. Jossain vaiheessa pyysin häntä, että hän minun kotiseudullani päin käydessään voisi pistäytyä kylässä. Niin sitten kerran kävikin, ja meillä oli oikein mukavaa - se havainto, että olemme samalla aaltopituudella, vahvistui. Hän on viimeisen viiden vuoden aikana pistäytynyt luonani niin yksinään kuin joskus miehensä ja lapsensa kanssa. Olen aina odottanut innolla niitä vierailuja, mutta se karvas sivumaku niissä on aina ollut, ettei hän koskaan esitä vastakutsua. Vain kerran, kun johdattelin keskustelun siihen, hän esitti, että voisinhan minäkin vastavuoroisesti käydä heillä. Mutta niin vain on, että hän on jo viiden vuoden ajan pistäytynyt minun luonani, joskus siis perheensäkin kanssa, kun taas minua ei kylään kelpuuteta - kiitetään vain kestityksestä ja todetaan, että on aika jatkaa matkaa. Viimeisin käynti oli viime vuonna, alkusyksystä. Minäkin käyn aika ajoin siellä päin maata, missä hän asuu, ja hän myös matkani tietää. Nyt pari päivää sitten sain sähköpostin, jossa hän kertoi tulevansa taas kotiseudulleni ensi kuussa. En ole vielä vastannut mitään. Olemme tulleet hyvin juttuun, mutta minulle on kyllä tullut se käsitys, että hän näkee minut ja kotini pelkästään välitankkauspisteenä. En haluaisi katkaista välejämme, mutta ei minua enää huvita laittaa ruokaa ja viettää aikaa hänen tai hänen perheensä kanssa, jos hän tai hänen miehensä on sitä mieltä, ettei minulla ole muuta roolia heidän elämässään kuin olla ilmainen pitopöytä.
Käyttääkö "ystäväni" minua hyväksi?
14
765
Vastaukset
- päätä itse
Sitä ei vain tule aina ajatelleeksi. Ehkä han asuu ahtaammin ja ei ole tilaa, mutta kyllä kylsää voisi poiketa. Yksi syy voi olla että, hän ei viisti siivota tai häpeilee muuten vaatimatonta kotiaan. Jos ysävyys antaa sinulle hekisesti jotain ja ehkä hänelle enemmän pysähdyspaikkna niin mikäs ettei. Ei puunnuksia voi aina ruveta tarkalleen mittailemaan, kumpi saa enemmän ja kumpi vähemmän. Jokin sinua väsyttää ja ehkä ette sitten enää olekkaan niin samalla aaltopituudella ysävyydessä.
- 16+8
Miksi et ole ystäväsi luona käydessäsi mennyt hänen luokseen kylään? Eikös hän kutsunut sinua kerran? Ehkä hän ihmetteli asiaa, hänen toimintatapansa ehkä on tulla kylään "automaattisesti" ystävän luo, kun oleilee lähistöllä.
Onko muita asioita, jotka ärsyttävät vai onko tämä asia ainoa? Jos viihdyt hänen seurassaan muuten ja pidät hänestä, niin kannattaa selvittää, odottaako hän esimerkiksi sinulta, että tulisit kylään oma-alotteisesti. Siihen, ettei kotiin kutsu, voi olla monia ihan järkeviä syitä kuten edellä sanottiin.- omena18
Ei kenenkään luokse voi mennä automaattisesti, vaan toisen pitää kyllä kutsua tai antaa jokin merkki, että kylään voi mennä.
Kotona voi tosiaan olla siivoukset kesken tms, joten ei sinne voi automaattisesti mennä.
Voi myös olla, että kaveri pitää aloittajaa yksinäisenä ja ajattelee ikäänkuin auttavansa häntä vierailleessaan hänen luonaan. Oikeat ystävät voivat keskustella kaikesta, joten suosittelen keskustelemaan asiasta. Tuntuu, että välit eivät ole vielä samalla aallonpituudella, koska kaikesta ei voida keskustella.
- tarjoa voileivät
Menkää ravintolaan syömään, jokainen maksaa silloin oman laskunsa.
Meidän luona ei juuri kukaan käy, joten sikäli kestittäminen ei ole ongelma. Ja jos käy niin mikä ettei tarjottaisi lounas.- tarjoa voileivät
Mainittakoon vielä muiden vastaajien kommenttien jälkeen että huomasimme että kotiimme tuli yksi tarpeeton huone, eli se oli niitä vieraita varten jotka eivät nyt sitten kuitenkaan käy.
Olisi jälkeenpäin ajatellen ollut edullisempaa tarjota hotelliyö meidän laskuumme niille jotka ovat luonamme yöpyneet.
- 10+11
Älä nyt ystävyyttä poikki vielä tuosta laita. Ainakin itse vierailen mieluummin ystävieni luona kun kutsun, koska olen tosi epävarma kestitsemisen onnistumisesta ja välillä todella väsynyt.
Ekalla vastaajlla oli hyvät pointit ja ainakin ystäväsi haluaa nähdä sinut, tietysti jos et enään nauti hänen seurastaan kannattaa miettiä. - fddffdffff
Itse en tykkää kutsua ihmisiä kylään kotiini. Koti on jotenkin niin henkilökohtaista aluetta, että haluan pitää sen vain ihan itselläni omana lepopaikkanani.
Olen huomannut, että toiset eivät edes halua tulla kylään muiden luo, ei vaikka kuinka yrittäisi kutsua, mutta kyllä kutsuvat aina luokseen, vain heidän luonaan pitäisi aina käydä. Ihmiset ovat näissä asioissa niin erilaisia.
Tunnustele tapaamisissa miltä tuntuu. Oletko ruvennut aistimaan jonkinlaista salattua vihamielisyyttä, peiteltyä kateutta tai ettei hän ole aidosti kiinnostunut sinusta ja jutuistasi, kylmää ja etäistä suhtautumista sinuun, viipyykö vain sen aikaa kuin on "pakko"?
Kyllähän se on mahdollista että hän käyttää sinua vain ilmaisena majapaikkana ja laskee näin säästävänsä sievoiset summat. Hyötyajattelu ja laskelmointi "ystävyyssuhteissa" on valitettavasti aika yleistä.
Aivan yhtä hyvin hän voi olla omassa arjessaan kiinni oleva ajattelematon tollo, joka ei osaa ottaa muita ihmisiä huomioon, eikä ole vain kertakaikkiaan tullut edes ajatelleeksi, että sinutkin voisi joskus kutsua kylään. Tällainen, että ei osata huomioida muita on tänä päivänä äärimmäisen yleistä.
Tunnustele ja harkitse kunnolla mitä vaistosi sanoo ja miltä sinusta tuntuu. Voithan kokeeksi kun seuraavan kerran olet hänen kotiseudulleen menossa ottaa itse yhteyttä ja kysyä voitko tulla sinne siksi ajaksi majailemaan.
Itselle ainakin muualla asuvat kaverit, jotka ovat tännepäin tulleet käymään, ovat aina itse kysyneet majapaikkaa, enkä ole sitä millään lailla röyhkeänä, vaan päinvastoin positiivisena ja normaalina asiana pitänyt. Ehkä hänkin on olettanut, että kysyt itse majapaikkaa jos sellaista tarvitset, ja jos ei kysymystä kuulu, olet sitten ehkä majoittumassa jo jonnekin muualle, toisen tutun luo?- Pitopöytä
Kiitos mielipiteistä! En haluaisi katkaista ystävyyttämme, mutta olen kyllä jo lapsena saanut sen mallin, että ollaan vastavuoroisia ja että kyläilyn päätteeksi esitetään vastakutsu. Sekin on ärsyttänyt, kun itse kerron tulevani sinne päin, missä hän asuu, hän ei ole ollut tietävinään, mutta itse kyllä ilmoittaa tulemisistaan siihen malliin, että kutsun hänet. Ollaan sitten tavattu tosiaan ammattiasioiden puitteissa, joskus myös ravintoloissa, kahviloissa ynnä muualla, mutta säännöllisimmin kotonani, ja näin on mennyt jo viisi vuotta. En minä nyt niin ajattele, että pitäisi olla tiukasti vuoronperään toisen luona, mutta olisi mukava, jos toinen joskus oma-aloitteisesti antaisi ymmärtää, että olen minäkin vastavuoroisesti tervetullut ja kutsuisi, kun kerron minä vuorostani tulevani sinne päin. - Mietin tätä asiaa kyllä vielä.
- fggffggfgfgf
Niin, no kun asia kerran vaivaa, niin seuraavalla kerralla sinne mennessä soita ja kysy suoraan voitko yöpyä sen ajan heidän luonaan. Vastauksesta kyllä kuulet äänestä mikä on meininki. Jos kuulostaa kiusaantuneelta, kiertelee ja kaartelee ja tulee selkeitä tekosyitä miksi ei voi tulla kylään, niin tyyppi ei halua sinua jostain syystä vieraaksi. Jos taas pääset kylään asti, tunnelma kyllä kertoo kaiken. Onko muija kireä ja vittuuntuntunut, ja selvästi toivoo vaan sinun häipyvän pian - jopa kohtuu selkeästi osoittaa, ettet ole toivottu vieras? Vai osoittautuvatko kaikki pelkosi turhaksi ja asia väärinkäsitykseksi ja teillä on taas yhtä mukavaa yhdessä kuin ennenkin?
Tai ehkä ymmärrät syyn kutsumattomuudelle, kotona kireä ilmapiiri, aviopuoliso osoittaa mieltään ja jurnottaa, kun se onkin hän joka ei halua vieraita taloon, lapset mellastavat kiusallisesti tai sitten siellä ei kertakaikkiaan ole kunnon majoitustilaa vieraalle ja joudut nukkumaan epämukavalla sohvalla ja perheenjäsenet kulkevat yöllä vessaan vierestäsi ? Pieni, ruma asunto ja sisustus joita häpeilee? Olenpa lukenut niistäkin, joilla on niin paljon kamaa kotona, etteivät kehtaa enää vieraita siksi kutsua. - tyhmääää
Minun on kaveri, jonka olen tuntenut hyvin pitkään. Asumme nykyisin eri paikkakunnalla ja hänellä on perhe. Hän käy toisinaan luonani kylässä pitkän viikonlopun, joka on ihan ok. Toki perheellisillä on omat kiireensä, mutta harvoin ehdottamani ajankohdat eivät ole hänelle käyneet tai sitten viimetipassa ne ovat peruuntuneet. En olisi edes ajatellut jääväni heidän luokse yöksi, koska ajomatka ei ole niin pitkä.. Ehkä minullakin on jotain menoja seuraavalla kerralla.
- karvas kokemus
Kyllä käyttää. Juttu on ihan päivänselvä näin ulkopuolisen silmin. Olet vain itse ollut kuin se vanhan tarinan sammakko, joka tottui lämpenevään niin ettei älynnyt hypätä pois padasta, kun vesi alkoi kiehua. Sinne se kuoli. Toinen sammakko ei järkevänä halunnut hypätä liian kuumaan veteen.
Olen itse kokenut sellaisen "ystävyyssuhteen", jossa vihdoin viimein huomasin, että olin sille toiselle pelkkä kuuntelija ja sopiva yöpaikka sekä rahanlainaaja. Luulin pitkään, että olimme hyviäkin ystäviä, mutta lopulta tuskaannuin, kun hän oli minussa kiinni kuin laastari, saaden jatkuvasti jonkinlaista tukea ja apua minulta. Oveni oli aina auki hänelle.
Riitelimme sitten kerran ja sanoin suoraan, miltä minusta oli alkanut tuntua. No välit menivät poikki.
Jälkeenpäin kuulin, miten hän oli kertonut pitäneensä minulle niin paljon seuraa, koska sääli minua niin kovasti!
Että sellaista ystävyyttä.- Tyhjä pitopöytä
Niin tosiaan käytti. Tajusin sen viimein - kyllähän minua jo pitkään kaihersi se, mitä kuvasin, mutta taisin tykätä hänen seurastaan ja yhteydenpidostamme niin paljon, että nielin pitkään harmini. Mutta en enää. Hänen viimeisin - ja samalla viimeinen - visiittinsä luokseni lapsineen osoitti niin selvästi, että hän kävi luonani vain hyötyäkseen. Näin monen vuoden ja vierailun jälkeen en vieläkään kelvannut vastavierailulle. Nyt ei kuulemma ollut aikaa edes tuliaisia hankkia - ellei sellaisiksi lasketa käytettyjä vaippoja, jotka käteeni annettiin roskiin vietäväksi, kun hänen lähtiessään saatoin hänet ja lapsensa parkkipaikalle.
Hyvä, että on olemassa tällaisia keskustelupalstoja - voi edes vähän keventää oloa, koska ei kaikesta kehtaa kertoa tai kysyä kasvotusten. Kiitos kaikille kannanottojaan esittäneille!
- oppeliini1
Minullakin oli ystävä jonka luokse minä AINA menin.
Vihdoin ehdotin että vosimmeko sopia tapaamista vuoroin hänen kaupungissaan, vuoroin minun kaupungissa. Ehdotin hänelle monta asiaa joita halusin näyttää ja jonne viedä.
Hvn oli tosi innostunut ja nyt teemmekin niin että jaamme vierailu pari kertaa kuussa..
Mikäli noihin liittyy maksuja, kumpikin maksaa oman osuutensa. Siten kaikki menee reilusti puoliksi eikä kummankaan tarvitse ajatella että " maksoinkohan minä nyt tarpeeksi?" - jeeees8¨¨¨¨¨¨¨¨
Mua taas pitää yksi autokuskinaan... Saattaa esim. kysyä uimaan ja kohta jo sanoo perään, ettei viitti pyörällä mennä. Vastaavia esimerkkejä on monia.Tuntuu,että kysyy aina tuolla kyyti verukkeella mua sinne ja tänne ja tuonne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275