Värjäys ei onnistu

Punainen

Olen värjännyt hiuksiani punaiseksi jo iät ja ajat. Ongelma on siinä, että hiukset värjääntyvät aina vain noin 5- 10 cm matkalta kunnolla punaisiksi. Minulla on lähes takapuoleen asti ulottuvat hyväkuntoiset hiukset. Väri alkaa haalistua jo muutaman pesun jälkeen niin, että suurinosa hiuksista näyttää oransseilta ja vaan tuo 10 cm osuus on punaista. Käytän värjäykseen aina 2 purkkia. Pitäisikö olla välittämättä pakkausten ohjeista ja tunkea väri ENSIN latvoihin vai miten? Vaikutus ajan pidennystä (n. 10- 15 min.)olen jo kokeillut, eikä sillä ollut muuta vaikutusta kuin se, että juuresta hiukset tulivat saatanan punaisiksi (niinkuin haluaisin koko hiuksille käyvän), mutta muu osa jäi taas haaleammaksi. Ovatko hiukseni sitten liian hyväkuntoiset vai mitä? Toisaalta tuolla logiikallahan värin pitäisi kiinnittyä nimen omaan latvoihin, nehän ovat sitä huonointa osaa hiuksissa....

Eli mitä teen, jotta hiuksissani olisi joskus tasainen väri? Kampaajaan ei ole varaa.

2

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vinkki

      Lämpö tehostaa punavärejä, siksi ihoa lähinnä oleva osa tulee kaikkein punaiseksi.
      Levitä väri ensin pituuksiin ja anna olla ainakin 15 min, ennenkuin laitat tyviosiin. Sen jälkeen normaali vaikutusaika päälle (30min?) Yritä tavalla tai toisella lämmittää vain huonosti värjäytyvää pituutta, esim:
      kiedo pituudet foliopaperinyyttiin, ja puhaltele vaikutusaikana muutaman kerran lämpimällä föönillä folioitua osaa, varo lämmittämästä tyveä! Ja toki tärkeää on myös, että värimassaa on pituuksissa riittävästi.

    • kampaaja

      jos on monta kertaa värjätty hius niin latva on kuitenkin jo niin huonokuntoista että luovuttaa värin pois muutamassa pesussa. suosittelen käyttämään jo värjätyn osan värjämiseen kevytväriä, se pysyy luultavasti paremmin kuin kestoväri. tyveen laitat aina kestovärillä mut muuten kävytvärin. ja värjäysten välissä kannattaa käyttää esim. goldwellin colorance vaahtosävytettä joka yllä pitää punaisen värin pitempään. tai jokin hoitoaine joka sisältää punapigmenttiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe