lisää vastustettavaa ammattiliitoille, ettei vaan unohdu vahingossa. Mikään armada asiantuntijoita ei saa kelkkaa kääntymään, vai mitä?
Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen esittävät mm.:
- palkka-alea nuorille. Heille pitäisi voida maksaa 20 % pienempää palkkaa kuin työehtosopimuksessa
- työttömyysasteen sitomista sopimustoimintaan. Jos työttömyys kasvaa ennustettua isommaksi, työmarkkinajärjestöt sitoutuisivat nollaratkaisuun
- työnantajien vastuu usein sairastelevan työntekijän palkanmaksusta pitäisi rajata nykyistä pienemmäksi
Täytyy muistaa, että paikallista sopimista ei pidä lisätä, koska työpaikoilla ei tiedetä asioita parhaiten. Toisaalta myöskään nämä asiantuntijat (kuten Soininvaara ja Vartiainen eivät tiedä asioita). Ammattiliitoissa tiedetään asiat.
Listasin tähän
10
62
Vastaukset
- neljäs-nainen
Palkkaalea nuorille? Sehän on jo, koulunsa päättäneen vastavalmistuneen palkka 1-2 vuotta on 10%-20% pienempi kuin alalla 1-2 vuotta työskennelleen.
Miten 0-ratkaisu sitoisi työnantajapuolta? Kävisikö siinä niin, että työnantajien kädet "sidottaisiin" niin, että oman tiensä kulkijat ja ytk:njäsenetkään eivät lisää liksaa saisi, vaikka haluaisivat ja voisivat saada?
Työttömyysasteen sitomista sopimustoimintaan voi suositella jos siitä on seuraamuksia myös työnantajalle, ei vain kenkää duunareille.
Kyllä työpaikoilla tiedetään kaikki asiat paremmin kuin missään muualla. Työpaikoilla osataan ja halutaan todella neuvotella ja sopia ja vain työntekijät ja työnantajat, ei niin, että osa työntekijöistä työnantajan kanssa käyvät porukan läpi ja sopivat kuka mihinkin kastiin kuuluu!- ~s~
Siis millä alalla valmistuneen palkka on taulukkopalkkaa 20 % alempi?
Miksi haluaisit, että nollaratkaisu sitoisi työnantajan? Mitä seuraamuksia työnantajalle haluaisit nollaratkaisun ehdoksi?
Miksi ammattiliitot vastustavat paikallista sopimista, jos kerran työpaikoilla asiat tiedetään parhaiten?
- neljäs-nainen
Metallissa, elintarvikealalla, yleensä se on työehtosopimuksissa.
Siksi, että todella kaikki osallistuisivat siihen 0:llaan, ei voi aina olla niin, että vain duunari saa sen -0 kun tulee kenkää.
Juuri siksi kuin kirjoitin. Ihminen on raadollinen olento ja kun näitä kirjoituksia lukee niin ainoa mikä paikallisesta sopimisesta seuraisi on, että osa duunareista sopisi mihin kastiin kukin kuuluu ja sillä silee.
Paikkallinen sopiminen edellyttäisi puolueetonta, neutraalia arviointia työn ja yrityksen toiminnan kannalta tuottavin ja työntekijöiden kannalta oikeudenmukaisin ratkaisu.- ~s~
Juu, joillakin aloilla on jo nyt mahdollista maksaa alempaa palkkaa kuin taulukkopalkkaa jollain perusteella. Luultavasti peruste ei ole ikä vaan uutena alalle tulo? Varmaankin Soininvaaran ja Vartiaisen ehdotuksessa peruste olisi nimenomaan ikä, jos alemmalla verotuksella kompensoitaisiin pienempää palkkaa.
Etkö luota siihen, että kun työntekijän ammattitaito ja työpanos on työantajalle tärkeä, siitä myöskin maksetaan kunnolla jotta ei menetetä henkilöä toiseen firmaan?
- neljäs-nainen
Siis tervetuloa tälle planeetalle! Tottakai työntekijän työpanos on työnantajalle on tärkeä, mutta MAHDOLLISIMMAN halvalla!!!!
Jeekare etkö ymmärrä, että työnantajat osaavat keskenään sopia, mikä sopii mikä ei ???
Pienestä palkasta menee jo NYT vähemmän veroa ja YHTÄ paljon alvia kuin 1000 ooo tuloista!!!!- ~s~
Oletko kuullut kilpailusta, että elämme ns. markkinataloudessa? Jossa yritykset kilpailevat keskenään - myös osaavasta työvoimasta.
- neljäs-nainen
: DDDDDDDDDDDDD! Älä unta nää, tulosta ollaan tekemässä ei KILPAILEMASSA kuka eniten saa maksaa!!
Miten oikeesti on mahdollista, että ammattiliittoja syytetään ahneudesta ja samaan aikaan ollaan kilpailemassa siitä kuka ENITEN maksaa ja samalla unohdetaan, että se oma itse neuvoteltu palkka on ISO kulu, joka pitää PORUKAN tehdä!!!!!
Yrityksillä on ihan kokemuksenkin mukaan täysi tekeminen yritysten välisen kilpailun kanssa ei siihen mitään työvoimasta kilpailua tarvita tai kaivata.
Sinä unohdat tämän kilpaillun suuren palkan kääntöpuolen: työnantaja kilpailuttaa duunarit kuka halvimmalla tekee, halvin ja paras pääsee hommiin!- halpa vs. hyvä
"...kilpailuttaa duunarit kuka halvimmalla tekee, halvin ja paras pääsee hommiin!"
Väärin. Halvin pääsee hommiin;)
Ja työnjälki on sitten halvimman mukaista.
- -I-
Minkä huumorin mestarin showbisnes menettikään...
Miksi olet huolestunut, sinullehan työnantaja maksaa jopa ekstraa, toisin kuin liittojen jäsenille.- ~c~
Onko keskusteltavaa yleisellä tasolla? Avaus ei käsitellyt minua itseäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783