Vanhempani erosivat yli 2 vuotta sitten.Se päättyi niin että äitini päätti lähteä,koska oli ilmeisesti onneton ja halusi etäisyyttä.Olihan hän tietenkin alussa alakuloinen kuten myös isänikin,mutta alkoi kuitenkin piristyä ja kertoikin olevansa onnellisempi nykytilanteessaan.Isäni kuitenkin alkoi seurustella toisen naisen kanssa ja pian selvisikin että he odottavat vauvaa.Tämäkös järkytti,myös minua.Isä oli kieltämättä melko nopea liikkeissään eikä varmasti käsitellyt eroa kunnolla.No ,he ovat edelleen parisuhteessa ja onnellisia yhdessä.Äitini ei edelleenkään seurustele vaan tapailee ja haluaisi kovasti jo löytää uuden miehen.
Asia mikä minua vaivaa onkin se,että olen heidän viestinviejänsä.Meille on tulossa iloinen perhetapahtuma ja koska äitini ei hyväksy isäni uutta puolisoa ,alkaa kiristys ettei hän aio osallistua jos tämä uusi kumppani saapuu paikalle.MINÄ EN YMMÄRRÄ,miksi aikuiset ihmiset eivät osaa setviä OMIA asioitaan niin ettei lasten tarvitsisi kärsiä ja olla välikätenä.Olen katkera siitä että stressaan tahtomattani vanhempieni väleistä ja siitä että he purkavat kaiken paskan keskinäisistä suhteistaan minuun.Minulla on kuitenkin jo oma elämä,asun puolisoni kanssa ja olen hyvin onnellinen.MIKSI he piinaavat minua omilla ongelmillaan ?????? eikö aikuisten ihmisten kuitenkin pitäisi selvittää itse ongelmansa eikä olettaa että lapset kertovat miten heillä menee..!vaikka olen yrittänyt puhua isällenikin ettei minua kiinnosta äidin ja hänen ongelmansa,että heidän tulisi osata puhua keskenään ilman välikäsiä-ei sillä ole ollut mitään vaikutusta asiaan.Mitä voin enää tehdä ?
Asia mikä minua vaivaa onkin se,että olen heidän viestinviejänsä.Meille on tulossa iloinen perhetapahtuma ja koska äitini ei hyväksy isäni uutta puolisoa ,alkaa kiristys ettei hän aio osallistua jos tämä uusi kumppani saapuu paikalle.MINÄ EN YMMÄRRÄ,miksi aikuiset ihmiset eivät osaa setviä OMIA asioitaan niin ettei lasten tarvitsisi kärsiä ja olla välikätenä.Olen katkera siitä että stressaan tahtomattani vanhempieni väleistä ja siitä että he purkavat kaiken paskan keskinäisistä suhteistaan minuun.Minulla on kuitenkin jo oma elämä,asun puolisoni kanssa ja olen hyvin onnellinen.MIKSI he piinaavat minua omilla ongelmillaan ?????? eikö aikuisten ihmisten kuitenkin pitäisi selvittää itse ongelmansa eikä olettaa että lapset kertovat miten heillä menee..!vaikka olen yrittänyt puhua isällenikin ettei minua kiinnosta äidin ja hänen ongelmansa,että heidän tulisi osata puhua keskenään ilman välikäsiä-ei sillä ole ollut mitään vaikutusta asiaan.Mitä voin enää tehdä ?
Vastaukset 56
Vanhimmat
Olet tehnyt voitavasi, joten minusta voit "vetäytyä" tilanteesta elämään onnellista elämääsi.
Todella ikävää, että äitisi asenne on tuollainen "keskenkasvuinen" ja omaan napaan tuijottava! sen voisi ehkä ymmärtää, jos isäsi olisi pettänyt äitiäsi ja heidän liittonsa olisi loppunut siihen, mutta näinhän ei ole. Joillekin on vain niin hiton vaikeaa "kestää" toisen onnea... Äitisi on itse tehnyt päätöksen lähteä, joten ottakoon lusikan kauniisti käteensä ja jatkakoon elämäänsä. Hänelle ei suoraan sanoen isäsi ja tämän uuden perheen asiat kuulu pätkän vertaa ja piste. Eihän isäsikään kommentoi hänen seurustelujaan..?
Tiedän, miten vaikeaa on sanoa omalle äidille mitään "napakasti", mutta välillä on vain pakko. Hän tod näk loukkaantuu, jos sanot, että hän voisi alkaa huolehtia vain omista asioistaan ja jättää exänsä uuden kumppanin kommentoimisen sikseen, puhumattakaan siitä, että terrorisoi sinua typerällä uhkailulla "tai muuten minä"-tyyliin. Se on aivan oma häpeänsä, jos typertyyttään jää syrjään sinun tärkeistä hetkistäsi.
Hyvän ystäväni vanhemmat erosivat ja kun ystäväni sitten oli menossa naimisiin, hänen äitinsä ilmoitti ykskantaan, ettei tule paikalle, jos "se akka" eli exän uusi vaimo tulee paikalle. Ystäväni ilmoitti, että äitikin voi tuoda halutessaan avecin juhliin ja isän uusi vaimo on perhettä, joten hän tulee ainakin, jos vain haluaa. Ja että hänen osuutensa rajoittuu juhlien järjestämiseen sekä kutsun esittämiseen, ei siihen, miten kutsutuilla synkkaa tai ei synkkaa keskenään. Äiti piti pari-kolme viikkoa "radiohiljaisuutta" ja murjotti, kai odotti ystäväni ilmoittavan, että isän uuden kutsu on peruutettu... Niin ei käynyt ja vähin äänin äitikin kävi hankkimassa uutta kolttua ja kampausta ja häistä tuli oikein mukavat. Eivät äiti ja isän uusi vaimo mitään keskenään puhuneet, mutta miksikäs olisi tarvinnutkaan. Pääasia oli, että molemmat olivat paikalla tärkeänä päivänä.
Hmm---riidassa on aina kaksi osapuolta. Olen seurannut häitä, joissa anoppi kärsi suunnattomasti, kun paikalla oli ex uusine puolisoineen. Uusi puoliso ei tässä tapauksessa ollut tehnyt pahaa, eikä ollut ollut uskottomuuden toinen osapuolikaan. Mutta ex-mies oli toiminut hirviömäisellä tavalla ex-vaimoaan kohtaan, pettäen, vieden tämän rahat, valehdellen ja jopa lyöden.
Tässä äitisi on leimattu keskenkasvuiseksi. Mutta onko hän todella sitä? Ehkä hän epätoivoisesti, mutta jotta ei loukkaisi sinua, eroasioita yhä salaten, toivoo apuasi? Jos olet jo aikuinen, voisit nostaa kissan äitisi kanssa pöydälle. Ilmoita että olet riittävän aikuinen kuulemaan pahimmatkin asiat, ja pyydä, että hän kertoo sinulle miksi todella erosivat. Kysy myös, mikä on syy, että vihaa isäsi uutta puolisoa? Kysy suoraan, oliko tuo nainen isäsi salarakas jo avioliiton aikana.
Sitten voit käydä saman keskustelun isäsi kanssa. Kuuntelet molempia osapuolia, mutta ei tarvitse ottaa kantaa muuten kuin siinä missä heidän välinsä sinun elämääsi koskettaa.
Itseäsikin auttaa, jos olet aikuinen, ja tiedät totuuden mistä vanhempiesi ero todella johtui. Auttaa ymmärtämään menneitä tapahtumia itsesikin osalta.
Voit tehdä viisaita päätöksiä, vain kun tiedät totuuden. Jos isäsi uusi nainen oli osallinen vanhemoiesi eroon, ymmärtänet sitten paremmin äitiäsi ja hänen tuskaansa, uskottomuus aiheuttaa loppuelämän haavat.. Jos uusi nainen ei ollut kuvioissa vanhempiesi avioliiton aikana, voit jämäkästi opettaa äitisi hyväksymään sen, että kyse on epäoikeudenmukaisesta katkeruudesta syytöntä ihmistä kohtaan
, ja hyvällä omallatunnolla kutsua hänet perhejuhliin, äitisi katkeruudesta huolimatta.
Lapsi saa pistää päänsä pensaaseen "mulle ei kuulu vanhempien ero" , "niitten pitää olla mun vuoksi ystäviä keskenään, se on mun oikeus" mutta aikuisena ei enää kannata ylläpitää perhetabuja eikä itse odottaa saavansa lapsen kohteluakaan. Vaikka tabujen esilletulo satuttaa, totuus opettaa ihmisen viisaammaksi ja onnellisemmaksi.
Olen pitkälle samaa mieltä tuosta totuus puolesta. Kuitenkin kaikelle on aikansa ja paikkansa. Vaikka ero olisi kuinka katkera tahansa, vanhempien pitäisi aina ensisijaisesti keskustella asioista keskenään ja jos tämä ei onnistu niin purkaa oma paha olonsa esim. avautumalla ystäville. Lapsille kerrotaan rehellisesti totuus siitä miksi ollaan erottu ja mieluiten vielä niin, että jos on ollut uskottomuutta pettäjä tunnustaa ja kertoo rehellisesti mitä tuli tehtyä eikä yritä peitellä tekooan tai puolustella sitä. Vanhempien tulee järjestää asiat niin, että lapsen ei tarvitse tehdä aloitetta keskusteluun, vaan vanhempi toimii tässä aloitteellisena ja tunnustelee kuinka paljon lapsi on valmis vastaanottamaan tietoa kerralla. Vanhempi kertoo rehellisesti ja jos lapsella on kysyttävää, vastaa myös rauhallisesti suuttumatta. Vanhemman ei myöskään tule syyllistää lasta hänen tunteistaan. Myös aikuisella lapsella on oikeus olla pettynyt vanhempiinsa, tuntea surua vanhempiensa erosta ja käydä läpi pettymys.
Upea ja raikas kirjoitus totuudesta ja tabuista, ja miten aikuisen lapsen tulee ottaa omat aivot lapsiparkista pois.
Kirjoituksesi on kulunut ja toimimaton. Jokainen tietää mitä pitäisi tehdä, mutta harva tekee. Ihan kuin oppikirjan luritusta. Aikuisen lapsen on osattava ja PITÄÄ ajatella omilla aivoillaan. Mitä hän pitää oikeana ja mitä vääränä.
Puolisoita varoitetaan puhumasta lapsille toisista pahaa. Siksi kiltimpi osapuoli saattaa joutua tahtomattaan marttyyriksi.
Kannattaa miettiä, kutsuuko vanhempien parisuhteen väliin tullutta perheen tuhonnutta petturia kotiinsa. Minä en ainakaan kutsuisi. En myöskään hyväksyisi kuin omat vanhempani läheisinäni.
Siis edellinen kommenttini oli Selvitä totuus nimimerkille.
""vanhempionvanhempi"
Elävä elämä ja ihanteet kohtaavat aniharvoin. Etenkin eroissa. Vanhempien erossa totuus on useinkin pelkästään se, että erotaan. Vanhemmat eivät ole tilivelvollisia kenellekään, ei omille vanhemmilleen, ei aikuisille lapsilleen, eivätkä edes toisilleen! Usein ero tulee juuri siksi, ettei vuorovaikutus toimi. Ei ole millään tasolla realistista odottaa keskustelun/vuorovaikutuksen toimivan erossa ja sen jälkeenkään, jos se ei ole toiminut liiton aikanakaan.
Et voi muuttaa vanhempiasi ja heidän käytöstään. Voit muuttaa vain itseäsi. Voit vapaasti kysyä, kertoa ja jakaa tuntojasi vanhempiesi kanssa. Mikäli osaat tehdä sen syyttämättä/arvostelematta, puolueettomasti, tulette kaikki viisaammaksi ja tyytyväisemmäksi.
Mitään et voi tehdä.
Minun kokemus: Vanhemmillani mennyt aina vähän nihkeästi, mutta joku pakkomielle oli pysyä naimisissa niin kauan kun lapset ovat lentäneet pesästä. Itse en viimeisimpien vuosien kauheuksia joutunut näkemään, pikkuveljeni kyllä joutui, eikä niistä paljon halua puhua.
Isäni säikähti muutamia vuosia sitten että he eroavat ihan tosissaan. En tiedä mitä äitini oli sanonut, mutta isälle tuli hätä, että erossa menettää myös meidät lapset (vaikka aikuisia olemmekin) koska isä on aina ollut vähän etäinen kun töissä aika paljon. No isä otti kaikkiin lapsiin yhteyttä ja sai viileän vastaanoton siskoltani, joka siis on identtinen äitiini, siis ne on ihan oikeasti kuin siskokset. Veljeni oli myöskin "aivopesty" syyttämään isää kaikesta joten hän ei halunnut edes olla samassa huoneessa tämän kanssa. Minä sitten kuuntelin isän pelon siitä kuinka menettää meidät lapsetkin jne.
No eroa ei sitten tullut heti. Tilanne jäi roikkumaan. Äiti sitten päätti jossain vaiheessa hakea eronsa, ihan hyvä vaan. Äiti tuli lukseni ja kertoi kaiken ja itkeskelikin aikansa. Sitten he erosivat ja äippä muutti lähemmäs minua (??) vaikkemme mitenkään läheisiä olleet.
Sitten oli minun aikani muuttaa erilleen entisestäni, jonka kanssa olimme siis kauan olleet erossa, mutta asuimme tietyistä syistä vielä yhdessä. Äiti näki tilaisuuden ja alkoi vahtia tekemisiäni kuin olisin taas alaikäinen. Olin 23v. Sitten kun en meinannut saada asuntoa, hän alkoi vaatimaan että muutan hänen luokseen, ja lopetan asunnon etsimisen. Herranjumala, ei koskaan! Sitten vihdoin sain asunnon. Ihmettelin kaikkea tätä jälkeenpäin, kunnes tajusin: äiti huomasi että juttelen isäni kanssa, ja koitti änkeä väliin jotta isä jätettäisiin yksin. Aina kahvilla käydessä äiti muisti aina muistuttaa kuinka isä on henkisesti sairas, kiistää tosiasiat eikä käsittele ongelmiaan, ja sekoaa ihan varmasti ongelmiinsa myöhemmin, ellei sitä saada hoitoon. Uskoin näitä juttuja aikani (meillä perheessä aina tiedetty että iskä on viallinen, mutten huomannut miten) kunnes tajusin, että iskähän voi ihan hyvin!Varsinkin eron jälkeen.
No äiti ei sietänyt sitä, että olen "iskän puolella" vaikken koskaan puolia valinnutkaan. Siskoni soitti eräänä päivänä (me ei soitella juuri koskaan, aina ollut aika nihkeät välit) jaaritellen niitä näitä. Sai vihdoin keskustelun iskästä alkuun. Haukkui tätä ja kertoili miten huonosti äitiä kohteli jne. Sanoin suoraan, etten halua kuunnella tuollaista isästäni. Isä kohtelee minua ihan hyvin, joten se siitä. Hirveät raivarit, huusi puhelimeen ettei koskaan tarvitse pitää yhteyttä kun olen noin saaatanan itsekeskeinen...
Äiti kertoi jossain vaiheessa että hänellä on päiväkirja viimeisiltä avioliittovuosilta, jonka haluaisi minun lukevan. Sanoi että siinä on raportoitu kaikki riidat ja mistä ne lähti. Siis herranjumala, minun piti lukea kirja jota on kirjoitettu vuosikaudet, ja jonka ainoa tarkoitus on mustamaalata yhtä ihmistä! Veikkaan että tosi puolueeton teksti olikin! Sanoin etten halua, mutta hän vaatimalla vaati. Ennen kun hän kerkesi pakottamaan minut lukemaan sitä moskaa, meidän välit katkesivat kokonaan.
Isälläni oli kesäloma, eikä mitään tekemistä, kun yksin ei halunnut tehdä. Lähdin hänen kanssaan sitten risteilylle. Äitini hoiti kissaani sen aikaa, joten tiesi minun olevan laivalla, eikä viestit välttämättä tule perille. No ekana iltana oli kuulemma laittanut jonkun viestin, jossa pyysi minun apuani, kun ero on hänelle niin raskas ja isäni niin tunnekylmä, ettei häneltä saa tukea. Vain minun apuni voi auttaa. En tätä viestiä saanut. No tokana iltana sitten tuli haukkumaviesti, jossa minut haukuttiin maanrakoon, kuten isänikin. Lisäksi äiti totesi, että ei enää rahoita minua ja elämääni (????) vaikkei ole sitten teinivuosien mitään minulle, työssäkäyvälle ihmiselle, maksanut :D Äippä skitsoili koko illan ja seuraavan aamun kun hain kissani. Hän käski minun häipyä ja minä lähdin. Sitten tulee viesti, että oli oma valinta kääntää selkä omalle äidilleen ja toivotti hyvää loppuelämää.
Myöhemmin äitiltä tullut paljon viestejä jossa käskee sopimaan asiat hänen ja siskoni kanssa. Ei anteeksipyyntöä kertaakaan, pelkkiä käskyjä ja odotuksia.
No minun tapauksessani ainoa keino päästä tästä sodasta oli taktinen vetäytyminen, tosin äitini käskystä, mutta kuitenkin. Isäni kanssa olen hyvissä välissä, eikä hänellä koskaan ole flipannutkaan, vaikka niin sanottiin :)
Jos ero on paha, ihminen joko pitää hyvänä jäljelle jääneitä ihmisiä, tai aloittaa sadistisen valtapelin, johon ainoa ratkaisu on välien katkominen (vaikka tilapäisesti).
Aikuiset ihmiset ovat urbaani legenda, sanotaan että aikuiset ihmiset ovat järkeviä ja loogisia. Höpöhöpö, ei ole sellaisia ihmisiä. Jokainen ihminen valitsee missä oloissa ja minkälaisissa ihmissuhteissa on.
Sanoppa äidillesi että sinä kutsut omiin juhliin ketä halat ja tuollainen kiristäminen on sairasta ja sanoppa äidillesi ett ämiksi et pysynyt isäs kanssa naimisissa jos ottaa noin koville kun ex on toinen nainen että silleen. Ripea sanomaan vastaan kun seuraavan kerran äitisi rupeaa puhumaan näistä ja ihan suoraan ettei kiinosta ja et suostu puhumään iaheesta aitisi kanssa ollenkaan.
Kerrot vanhempiesi erosta ja että isälle onkin tulossa vauva lisäksi, itse olet kuitenkin jo täysikäinen ja naimisissa oleva henkilä.
Is'ähänhän täytyy olla vanha pukki, en ihmettele äitisi ongelmia, niitä hänellä täytyy olla, sillä kyllä nuo miehen tounut ovat hänelle ollet tiedossa jo liiton aikana.
Mitenkähän asian kokisist, jos itse olisist ahattu moiseen tilanteseen.
Älkää tuomitko äitiönne, joka on luultavasti jounutut siihen, mitä kukaan nainen ei toivo kohdalleen, vanhetessaan hänet vaihdetaan nuoreen likkaan ja tehdään vielä lapsiakin, en arvosta isääsi yhtään.
Kerrottujen olosuhteiden perusteella, olen lähes vakuuttunut että totuus ap:n vanhempien liitossa oli se, että mies petti vaimoaan. Todnäk. uusi lasta odottava kumppani on ollut miehen salarakas avioliiton aikana, ehkä jopa vuosia. Normaali, eroaan käsittelevä aikuinen mies ei ryhtyisi perheenperustamiseen pikapikaa eronsa jälkeen,mutta salasuhteilleet ryhtyvät. Salarakas on kenties odottanut pitkään miehen avioeroa ja haluaa itselleen normaalin perheen nopeasti, kun mies on vihdoin eronnut.
Ap:olet kokematon näissä asioissa ja sinisilmäinen. Usko oman isän hyvyyteen on inhimillistä. Pettäjamiehet salaavat eron jälkeenkin kaikin tavoin, että uusi kumppani oli salarakas, vuosiakin, menneen avioliiton aikana. Salaus tehdään joka suuntaan, niin exään kuin lapsiin ja sukulaisiin päin. Eräät hyvät ystävät voivat tietää totuuden. Pettäjämiesten tavoite on säilyttää oman rehdin ja hyvän miehen ja hienon isän maine. Itse he eivät koskaan tule paljastaan totuutta menneisyydestään vapaaehtoisesti, eivät edes läheisilleen. Ap. luulen että isäsi on röyhkeästi valehdellut sinulle, oletan, ja jatkaa samaa elämäsi loppuun asti, jos sallit.
Todella kummallisia ja katkeria neuvoja täällä jaellaan. Lapsen ei TODELAKAAN tarvitse toimia välikätenä, terapeuttina eikä tuomarina vanhempiensa erossa ja on todella kohtuutonta edes muuta vaatia!
Aloittaja-hyvä, elä surutta omaa elämääsi ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen, olet sen ansainnut!
Ap ei ole enää lapsi. Vanhempien ero on tapahtunut jo 2v sitten.
Luin täysin tarkkaan aloituksen. Lapsi on vanhempiensa lapsi aina, olkoon vaikka 80v. Olivat syyt vanhempien eroon ihan mitkä hyvänsä, jokaisen terveen ihmisen oikeus on kasvaa irti lapsuudenperheestään ja saada keskittyä omaan elämäänsä, viedä sitä eteenpäin jne. Ja jokaisen terveen vanhemman tehtävä on ymmärtää se, ettei vyörytä taakkaa omista valinnoistaan, virheistään jne. lastensa harteille. Terapiaa varten on muita keinoja, suosittelen ammattilaisia.
Lapsella on sekä isä että äiti. Hän on luonnostaan lojaali molemmille, olkoon isä/äiti vaikka sarjamurhaaja. On kohtuutonta laittaa lasta valitsemaan ja tuomitsemaan.
"Hän on luonnostaan lojaali molemmille, olkoon isä/äiti vaikka sarjamurhaaja"
Ai jaa. Minusta ainakin tuntuu, etten olisi kovinkaan lojaali sarjamurhaaja äidilleni/isälleni. Laittaisin todennäköisesti välit poikki. Se olisi minun valinta. Oikeassa elämässä ei vanhemman tosin tarvitse olla lähellekään sarjamurhaaja, kun suhde lapsiin menee poikki, tai on ns. säästöliekillä. Tämä pätee myös toisinpäin: monesti lapset eivät pidä minkäänlaista yhteyttä vanhempiinsa aikuisiällä. Elämä on valintoja täynnä.
Tosi ikävä tilanne sinulle.
Vanhempiaan ei voi valita, heidän ongelmiaan vielä vähemmän. Vanhempien kipuilu ei kestä ikuisuutta, ja jossain vaiheessa se loppuu. Yritä ottaa etäisyyttä vanhempiisi, ja sano heille selkeästi, mitä kerroit täälläkin. Sano, että sinulle tulee vaikea olo heidän keskinäisistä väleistä ja olet lopun kyllästynyt tilanteeseen. Jos ei mene ekalla kerralla perille, niin toista sanomaa. Tuo tunteesi esille, sinulla on tietenkin siihen oikeus. Vanhempasi ovat nyt vain niin omissa kuvioissaan, että eivät tajua sinun kärsivän. Monet vanhemmat purkavat vaikeuksiaan lapsiinsa, typeryyttään. Meistä ei ole kukaan täydellinen, mutta elämä on. Se heittää meille haasteita, jotka pakottavat kasvamaan. Tukeudu sinä puolisoosi ja rakenna elämääsi oman näköiseksi. Ikävä irtautua vanhemmistaan tällä tavalla, mutta joskus se on kuitenkin tehtävä.
Hyvä kuitenkin, että otit asian esille täällä. Ehkä se toimii muistutuksena niille, jotka muistutusta tarvitsevat.
Joskus vanhemmat purkavat pahaa oloaan aikuisille lapsilleen. Enpä sanoisi sen olevan missään nimessä typerää vaan luonnollista. Aivan samoin aikuiset lapset toisinaan purkavat pahaa oloaan vanhemmilleen. Sekään ei ole typerää. On pikemmin erittäin tärkeää keskustella vaikeistakin asioista vanhempiensa kanssa. Ongelmien selvittäminen, kokemusten jakaminen tiivistää ihmisten välisiä suhteita ja tekee niistä läheisiä.
Elämä ei ole täydellistä, se on rosoista. Ehdotonta plussaa, jos jokainen voi jakaa oman elämän ilot ja surut vanhempiensa, sisarusten, serkkujen, kummien, kumminkaimojen, ystävien ja myöhemmin myös omien lasten kanssa.
Äitisi on varmaan hiukan pettynyt omaan elämään.
Isäsi on pystynyt jatkamaan eteenpäin ja rakentamaan uuden parisuhteen, mutta äitisi ei jostain syystä ole tehnyt tätä.
Itse tekisin niin, että kertoisin äidille, että meillä vietetään silloin juhlia ja olet tervetullut, mutta juhlissa on sitten myös isä ja hänen uusi vaimo. Saat itse päättää tuletko juhliin vai et.
Jos äidilläsi on tapana järjestää "kohtauksia" juhlissa, ilmoittaisin, että meillä sitten käyttäydytään.Jos silti järjestää "kohtauksen", jättäisin kutsumatta seuraaviin juhliin.
Lisäksi lopettaisin tuon vanhempien viestien välittämisen kokonaan, jos ei pysty puhumaan toisille itse ja suoraan olkoon sitten täysi hiljaisuus. Vanhempasi ovat aikuisia ja osaavat kyllä varmaan hoitaa omat asiat.
Itse olen toisen sisareni kanssa ollut täydessä radiohiljaisuudessa yli 5 vuotta. Siinä välissä on ollut monet perhejuhlat, jossa olemme kumpikin loistaneet poissa ololla puolin ja toisin. Jaa silti maailma pyöriii.
Muutaman kerran olen vedonnut täysin tuntemattomalle, että sisarella on töitä, kun ei ole paikalla. Ei mieheni vanhan tädin tarvitse tietää syytä, miksi sisareni ei ole paikalla.
Onneksi nykyään on paljon ammatteja, jossa joutuu tai saa olla viikonloppuisin ja iltaisin töissä. Joten ei miehen vanha täti pidä mitenkään ihmeellisenä, että ei ole paikalla juhlissa.
Sellaisten neuvojen antaminen, joiden lopputuloksena ovat rikkoutuneet välit omiin läheisiimpiin, on typerää. Sinuna en olisi ylpeä siitä, että pidät mykkäkoulua oman sisaresi kanssa ja vielä valehtelet ihmisille hänen poissaolonsa syyt tärkeistä tilaisuuksista. Älä anna muille neuvoja toimia yhtä lapsellisesti kuin itse toimit, äläkä neuvo ketään valehtelemaan omista läheisistään.
Jaa, että olisi pitänyt kuunnella sisaren haukkumista H****, idiootiksi ja muuta painokelvotonta hänen oman lapsen ristiäisissä.
Kaikki alkoi siitä, kun kieltäydin hoitamasta arvon rouvan edellisen avioliiton lapsia oman työni lomassa (Minulla ei ole omia lapsia. Lapset 5 ja 3). Olin hoitanut näitä lapsia todella paljon ja juuri kertonut sisarelle, että olen ajatellut palata rakkaan harrastuksen pariin, koska katson, että hän varmaan pärjää lasten kanssa nyt, kun ovat jo aika isoja. Olin jättänyt harrastuksen vähemmälle, jotta voin auttaa lasten kanssa. Sisareni erosi lasten isästä, kun nuorimmainen oli 1 vuotias. Perheeseen kuului väkivaltaa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun ero.
Joten olen erittäin mielelläni lapsellinen täysi kakara, kun katson paremmaksi pysyä poissa. Ja en myyten ole ylpeä asiasta, mutta halusin tuoda julki, että elämä jatkuu, vaikka kaikki ei mene ihan oppikirjojen mukaan.
Ei minulla ole muihin yhtä viileitä välejä. Ja lapsia olen nähnyt, kun käyvät mummulla ja papalla.
Ja en todellakaan kerro täysin vieraalle ihmiselle todellista syytä, miksi sisareni on pois. Ei kuulu hänelle ja miksi kaataisin sonnan hänen niskaan. Ei kyllä joskus on helpompi sanoa, että on töissä.
Mielestäni ei 90 -vuotiaan kuulu kantaa huolta oman tyttären pojan vaimon sisaren puuttumistä häistä (morsiammen sisar puuttuu. Tosin menimme perjantaina maistraatissa naimisiin, joten ei ollut muutenkaan isot juhlat).
Jos sisareni haluaa, että olemme ystäviä, hän tietää, että anteeksi pyytämällä voi tulla meille, vaikka kahville, mutta minä en mene kuuntelemaan solvauksia. Joskus on parempi pysyä pois.
Lisätään vielä tämä.
Minusta on todella noloa, jos juhlat menee siihen, että joku vieraista päättää avautua, koko juhlaväen kuullen mitä mieltä ollaan esim. viime kesänä tapahtuneesta muutamasta pikku vastoinkäymisestä (ei voitu mennä lavatansseihin, kun ei ollut lastenhoitajaa, kun en halunut perua omaa menoa).
Minä kutsuisin sisareni juhliin tietäen, että juhlat päättyy siihen, että hän aloittaa sanallisen tai fyysisen riidan täysin tuntemattomien ihmisten kuullen. Ja teksti ei todellakaan ole painokelpoista. Tai, jos menet hänen juhliin niin samanlainen käytös. Ei kiitos, kyllä minä voin olla pois juhlista. En halua pahoittaa omaa mieltäni, kun ei ole pakko.
Ei, kyllä mielestäni täytyy voida pitää mölyt mahassa. Häissä, ristiäisissä ja muissa juhlissa on myös puolison puolelta sukulaisia, joita ei tunneta kunnolla.
Ei heidän tarvitse tietää tai kuunnella, kun joku päättää avautua väärässä paikassa ja vielä väärään aikaan.
Lue toiseen kertaan-en puuttunut yhtään mitenkään sinun elämäntilanteesi. Kirjoitin, että mykkäkoulusta ei ole syytä olla ylpeä (hyvä että et ole) eikä ole syytä antaa muille, tuntemattomille 'hyviä' neuvoja, jotka johtavat heidän läheissuhteidensa katkeamisiiin, eikä antaa heille neuvoja valehdellakaan. Oma ratkaisumallisi ei ole elämnätilanteessasi ainoa, eikä rehellisyyden nimissä edes paras. Poissa voi pysyä loukanneen siskon elämästä, mutta riitely tai mykkäkoulu ja valehtelu on lapsellista. Aikuinen osaa keskustella ilman mykkäkouluja pakolliset asiat. asioina, asiallisesti käyttäytyen pahimpienkin sukulaistensa kanssa, osallistua yhteisiin sukutilaisuuksiiin, osaten itse käyttäytyä niissä hyvällä käytöksellä, poistua riidoista ja puhua aina vain totta tai sitten pitää edes suunsa kiinni.
Sinun esimerkissäsi, jos sisko aloittaisi juhlissa ihmisten aikana panettelun, aikuinen sisar nousee samantien ja poistuu paikalta muualle kuuntelemasta, mutta ei vastaa hyökkäykseen hyökkäyksellä. Jos juhlamieli olisi kokonaan hävinnyt, aikuinen kävisi kiittämässä juhlien emäntää/isäntää ja sanoisi, kauniisti että tuli aika poistua. Viisas järjestäjä ymmärtää heti, että juhlissa ei kuulu riidellä, arvostaa aikuisen tekoa, iskee silmää ja kiittää poistuvaa vierasta länsäolosta. Jos isäntäväki painostaisi jäämään, silloin poistuva voi jämäkästi vastata että se ei tule kyseeseen. minun on nyt lähdettävä.
Siskosi on se mitä on, oma, sinänsä fiksu mielipiteesi "täytyy voida pitää mölyt mahassa" ei muuta häntä tai hänen käytöstään millään tavalla. Joten ainoa mitä voit muuttaa, olet sinä itse.
Neuvosi olisi todella hyvä, jos toimisi. Tiedän, että pitäsi yrittää pysyä väleissä, mutta miten selität sen, että aina toinen tai joku voi siis varastaa shown.
Jos joku ei osaa käyttäytyä minun järjestämissä juhlissa on juhlien järjestäjänä minulla oikeus tai velvollisuus olla kutsumatta tälläistä henkilöä. Tosin meillä on todella iso ja laaja suku, joten jätän aina juhlinnan väliin, jos on mahdollista (siis en yleensä järjestä juhlia).
Olen pari kertaa ollut sisareni kanssa samoissa juhlissa ja kummallakin kerralla olen joutunut poistumaan saman tien, kun hän on tullut ovesta sisään. Show on alkanut heti ja ennen, kun on kunnolla päässyt sisälle
Joten en ole edes kahvipöytäään ehtinyt.
Tiedän, että ei ole fksua katkoa välejä toisiin ihmisiin, mutta ei sitä voi myöskään mennä ja pilata toisen juhlia. Vai täytisikö tädin synttäreillä alkaa riiteleen, jo on todella mautonta touhua.
Kyllä minun sukulaiset tietää, mutta ei mieheni kaukaisemmat tiedä ja ei se heille kuulu mitenkään.
Tänä päivänä omat sukulaiseni tietävät, että en tule juhliin, jos tiedän varmaksi, että sisareni perhe tulee.
No, kerrotaan nyt tämäkin, vaikka nyt tulee varmaan vettä myllyyn.
Sisareni on siis identtinen kaksoissiareni, joten kaikki vieraat eivät välttämättä aina tunnista, kumpi siellä taas oikein riehui. Joten olen joskus kuunnellut jälkeenpäin, että sinä se siellä riehuit ja kyse on sisarestani.
Ja olemme olleet todella läheisiä toisillemme. Joskus nuorempana laitoimme toisistamme tietämättä samaa ruokaa ja ostimme samanlaisia vaatteita. Olemme istuneet toisisamme tietämättä samaan aikaan kampaajalla (eri kampaaja) ja leikannet hiukset samanlaisiksi. Kylllä silloin äidillä oli hauskaa.
Jos saisin jotain elämässäni takaisn, niin toivoisin sisareni takaisin. Mutta tiedän, minun pitäisi suostua tekemään hänen tahtonsa mukaan ja enään se ei sovi minulle.
Olen itse mennyt naimisiin ja elämäni on hyvällä mallilla, hyvän puolison kanssa. Ennen avioitumistani elin sinkkuna yli 17 vuotta ja elämääni kuuluivat sisarien lapset (minulla on siis muitakin sisaruksia). Täytyy myöntää, että joskus on ollut ikävä häntä, mutta tiedän, että näin on parempi. Voin itse paremmin, kun ei tarvitse kuunnella järjetöntä huutoa ja raivoamista, kun jokin asia ei suju.
Oletko koskaan yrittänyt kertoa sisarellesi miltä hänen käytöksensä sinusta tuntuu? Helpoiten sen voisi tehdä kirjeellä/sähköpostilla. Sisarellasi voi
olla esim. valtavia mielenterveysongelmia. Ne laittavat huutamaan ja raivoamaan. Joskus myös, vaikka kaikki sujuisi. Todennäköisesti onkin, koska normaali ihminen ei raivoa ihan piruuttaan ja huvikseen.
Kun lukee kirjoituksia niin huomaa naisten perinmäisen luonteen,
haetaan itse ero ja ja aletaan kylvää riittaa/katkeruutta muihin,
ollaan niin marttyyria ja kärsijää eikä hyväksytä mitään.
Tosin ei koske kaikkia naisia, mun ex-miehen perhe on ihan hyvänpäivän tuttu
mun uuden perheeni kanssa, lasten juhlissa käymme kummatkin
"perheet" sulassa sovussa ilman mitään katkeruuksia.
Miksi täyttää elämä turhalla tuskalla, ei siittä hyödy eikä nauti ketään.
Ja ihminen jota joskus on rakastanut ei voi olla läpeensä paha.
Exien välille ei jää mitään hampaankoloon, jos kumpaakaan ei ole kohdeltu alentaen, liitossa tai erossakaan. Jos liitossa ei ole ollut isoja, toista puolisoa syvästi loukkaavia ongelmia, exät useinkin ovat ystäviä, ennemmin tai myöhemmmin.
Tässä ap:n tapauksessa iso ongelma lienee ollut isän uskottomuus. Jos haluaa eroa tai painostaa puolison eroamaan käyttäytyen alhaisesti kotona (kyllä, näinkin pettäjät tekevät jotta saavat eron ilman että heidät leimataan) peitellen uskottomuutensa ja salarakkaan/kumppanin olemassaolon ja näyttelen kaikille eron johtuneen muista syistä kuin oma uskottomuus, niin katkeruus lienee väistämätön seuraus. Se katkeruus voi osua exän uuteen, joka oli uskottomuuteen ja erossa osallinen. Rahariidat, alkoholismi ja väkivalta ovat toisia isoja syitä, joista voi aiheutua ikuinen katkeruus.
Katkera voi olla kumpi tahansa, usein liitossa ja erossa pahimmin loukattu osapuoli. katkeruus on ihmisen, ei naisten ominaisuus, mistä olet saanurt päähäsi naisvihaisen ennakkoluulon?
Missä kohdassa aloittaja kertoo isän olleen äidilleen uskoton?
Kirjoitin "lienee". Meitä on täällä pari, aiemmin on perusteluja, jotka otaksumme, ap:n keroman perusteella, että ex-miehen uskottomuus voisi olla äidin erolähtöön ja nykykäytökseen syy.
Kyllä juuri noin. "Lue: lienee". Uskon, että äidin käytös johtuu nimenomaan katkeruudesta ex-puolison uskottomuutta kohtaan. Eron jälkeen ex-puolison ja tämän uuden naisen vauva on vielä "piste iin päälle" kaikessa julmuudessaan.
Silti sanoisin, että kohtaamalla "pahan", eli nähdessä exänsä ja tämän uuden puolison, voisi päästä parhaiten katkeruudesta. Itseään äiti siinä eniten kiusaa.
Totta, äidin olisi hyvä päästä katkeruudesta, ja pääseekin vielä. Mutta erosta ja uskottomuudesta toipuminen vie aikansa, 2 vuotta voi olla vielä monelle toipumiseksi, ehkä vuosien petoksesta, liian lyhyt aika.Rakastavat läheiset eivät painosta petettyä vaan antavat tämän toipua niin kauan kuin tarvis, mutta he tukevat positiivisesti tämän uutta, omaa elämää.
äidit voi olle pettyneitä siksi, koska isät aloittaa uuden parisuhteen, ennekuin on entinen päättynyt..
älä noteeraa, et ole syyllinen ja elä omaa elämääsi...
Teet niin että et ota kantaa ensinäkään yhtään noihin heidän nykyisiin suhteisiin, kuka saa vauvan, ja kuka toimii liian hätäisesti.
Toisekseen, jos he kiukuttelevat ja uhkailevat tolla tavalla, niin toteat vaan että "have it your way!!!" Sun juhlat on sun juhlat, ja jos joku ei kestä siedä jota kuta, niin voi sitten istua itsekseen kotona, ja silloinhan se on jokaisen oma päätös.
Kolmanneksi, sano jotta ei kuuntele yhtään poikkipuolista sanaa toisesta osapuolesta, asioista JOTKA EIVÄT KUULU SINULLE. Jos jotain asiaa on toiselle, niin soitelkoon keskenään.
Rajaa itsesi TÄYSIN ulos noista asioista, kun itsekkin tiedät ettet niitä pysty muuttamaan, eivätkä kahden aikuisen ihmisen keskinäiset toheloinnit sinulle kuulu, nauti taasen tulevasta iloisesta tapahtumasta!!! Ja jjos ei osaa toisen juhlissa käyttäytyä, niin lentää pihalle.
22.2. tuli ohjelma Inhimillinen tekijä: Erosta eteenpäin, missä kolme eronnutta naista keskusteli erosta selviämisestään. Itse olen joutunut inhottavaan välikäteen vanhempien aviokriiseissä ja avioerossa, sekä sen jälkeen. Tätä taustaa vasten tuntui pahalta Ringa Ropon näkemys, että hänen mielestään erokokemuksen jälkeisten tunteiden läpikäymisestä omien lasten kanssa on se etu, että lapset oppivat tunnetaitoja elämää varten. Hän ei mahdollisesti tarkoittanut sitä sillä tavalla kuin minä sen kuulin. Itse olisin toivonut ja toivon edelleen, että minun ei tarvitsisi olla kuuntelijana ja jopa likaämpärinä vanhempien tunnepurkauksille toisaan kohtaan. Kun kymmenen vuotta tätä tunteiden läpikäymistä vanhempien taholta tuli täyteen, aloin ottaa dramaattisesti etäisyyttä heihin. Ilmeisesti eivät olet minua kaivanneet.
En minäkään itse eronneena ja RR:n ikätoverina allekirjoita häneen puheitaan, että lapset "oppivat tunnetaitoja elämää varten". Kyllä ne taidot pitää saada oppia muissa merkeissä kuin esim lähivanhemman erovuodatuksia kuuntelemalla. Se toki on hyvä, että lapset oppivat käsittelemään kaikenlaisia tunteita - mutta ettäkö omien vanhempien "eroterapeuttina", no ei tasan..! Ero on lapsille niin paljon hämmennystä ja kysymyksiä herättävää aikaa silloinkin, kun eroon ei liity suurta dramatiikkaa, että heille riittää omien tuntemuksiensa käsittely "tunnetaitojen opiksi". Itse ajattelisin olevani itsekäs, jos alkaisin tuntojani kaataa 10-16-vuotiailleni.
Sitten kun lapsi on riittävän vanha ja kypsä, hän on oikeutettu tietämään omaa elämäänsä syvästi koskettaneesta vanhempiensa erosta totuuden. Perhetabuksi jäävä ero ei ole aikuisen lapsen parhaaksi, sillä hämmennys ja vanhat kysymykset jäävät alitajuntaan tai tietoiseen mieleen, ihmisen mielenrauhaa häiriten. Neuvot "ero ei kuulu sulle, älä välitä, älä kysele, ota etäisyyttä" tuskin auttavat, sillä erolapsi ei kykene kieltämään omia ajatuksiaan eikä hallitsemaan alitajuntaansa. Asiantuntijatkin neuvovat erosta yhä kärsiviä aikuisia erolapsia käsittelemään menneisyytensä, eroon liittyvät lapsen hylkäämiskokemukset ja -tunteet suoraa, niitä välttelemättä.
Se että voimakkaasti vaatii, miten eronneiden pitäisi käyttäytyä lapsia kohtaan, ei auta. Eronneet ovat ihmisiä, ihminen toimii usein tunteidensa johdatttamana, kuten ap:n äiti. Ulkopuolisen 'Näin sun äidin pitää toimia sua kohtaan' ei muuta hänen äitinsä käytöstä.
Ap voi muuttaa vain omaa käytöstään, ja kehotin häntä jo aiemmin ottamaan itse selvää totuudesta. Silloin hän kykenisi muuttamaan käytöstään oikeaan, rakentavaan suuntaan. Hänen kommenttinsa "Se päättyi niin että äitini päätti lähteä,koska oli ilmeisesti onneton ja halusi etäisyyttä" on suoraan sanottuna lapsenuskoinen. Se on kypsymättömälle lapselle riittävä selitys ja syy siitä miksi vanhemmat erosivat, mutta varmasti se ei ole eron todellinen syy.
Kiitos kommentistasi, rouvaentinen!!!
Äitini on raskaasti syyllistänyt minua, että en tukenut häntä riittävästi hänen paristuhteessaan isääni enkä erossa ollut hänen tukenaan, Tuntui todella helpottavalta saada tällainen synninpäästö netin välityksellä!
Kivi vierähti sydämeltäni.
Monet naiset ja ehkä miehetkin ovat sitä mieltä, että jos puoliso on ollut uskoton, niin se pitää käydä läpi lasten kanssa, periaatteella: "mitäs meni pettämään, olisi toiminut paremmin, niin lasten ei tarvitsisi kärsiä". Minä en olisi sitä halunnut kuulla, kun omaa elämänkokemusta ei ollut tältä alueelta ja kyse on kuitenkin omasta vanhemmasta, vaikka vääriä asioita olisi tehnytkin.
Omien vanhempien parisuhde- tai seksielämään liittyvien asioiden arvioiminen ja kantaa ottaminen millään tavalla ei ole mielestäni lapsen kannalta rakentavaa tai edes tarpeellista. Ei minkään ikäisenä.
Toivon kaikkea hyvää sinulle, rouvaentinen uusissa ihmissuhteissasi!
Tuntuu hyvältä, että arvostat suhteita lapsiisi, vaikka suhde puolisoon olisikin tuottanut pettymyksen. Lapsillasi on hieno äiti ja he kiittävät sinua, ainakin myöhemmin.
Mutta jos olet aikuinen ja tiedät totuuden, niin ei sulla ole juhlaemäntänä enää ongelmaa. Fiksu emäntä ei loukkaa vieraitaan. Jos hän epäilee, että joku vieraista joutuisi kärsimään tai kokisi itsensä loukatuksi, hän keskustelee ko hlön kanssa eikä edes lähetä kutsua jos vieras ei halua. Hän voi ratkaista tilanteen järjestämällä kahdet eri juhlat tai jakamalla juhla- ajan niin, että ne vieraat, jotka eivät toisiansa halua nähdä, eivät hänen juhlissaan toisiansa kohtaa. Olet itse väärässä, jos vaadit toisiaan vihaavat ihmiset paikan päälle yhtäaikaa. Miten järjestelyt tapahtuvat, päätätte sinä, ei äitisi.
...myöskään välikäsi ei tarvitse olla.. Jos kuulet lauseen "Sano isälles/äidilles...", niin vastaat vaan jämäksästi "En sano! En ole teidän välissä ikävien enkä edes sioissa viestinviesjä. Sähköposti on keksitty, hoida itse asiasi isän/äidin kanssa.". Jos toistuu, seuraavalla kerralla lyä vielä emailosoite paperilla vinkujan käteen. Ja aina, aina toistat samaa sanomaa, jos vielä samaa yrittävät.
Eli välikädeksi joutuminen on ongelma vain, jos annat sen tapahtua.
Oletko varma, että kaikilla on sähköposti ja osaavat käyttää sitä?
Minun vanhemmilla ei ole sähköpostia, vaikka juuri ja juuri osavat käyttää tietokonetta ja intenet yhteys kotona. Ja vanhemmat ovat noin 60-vuotiaita.
Äidillä ja isällä on ollut kännykät 1995 vuodesta lähtien ja eivät vieläkään osaa laittaaa tekstiviestiä, lukea osaavat. Olen neuvonut heille viestien lähetyksen monta kertaa. Ja en ole tehnyt sitä, että laitan heidän puolesta viestiä, mutta eivät koe sitä ongelmaksi, vaikka eivät osaa laittaa viestiä.
Soittavat, jos on asiaa eli heidän puhelinlaskut ovat todella pienet. Joten ei kaikki osaa käyttää nykyteknologiaa ja jotkut kokevat etteivät tarvitse sitä.
Olen itse atk-suunnittelija ammatiltani ja olen aina sanonut, että opetan käyttämään, jos haluat, koska tahansa. Tietokoneen käytön opetin heille silloin, kun halusivat. Heidän ammatissa ei joudu käyttämään tietokonetta. Joten vanhemmilleni uusi teknologia on joskus hiukan hankalaa. Itse pyrin kertomaan vanhemmilleni asiat mahdollisimman selkeästi, käyttäen suomenkielisiä termejä ja pyrin avaamaan heille teknogian myös.
Joskus heidän kysymyksensä ovat kummallisia, mutta kun kyselen, että mihin tämä liittyy tai mitä nyt haluat, saattaa he puhua ihan jotain muuta, kun mitä halutaan. Kun olemme päässeet yhteisymmärrykseen, olemme sitten katsoneet, onko kyseinen asia toteutettavissa.
Kommentti sunulle "Oikea syy ja totuus":
Haluaisin todella nähdä sen "asiantuntijan", jonka mukaan lapsen on selvitettävä vanhempiensa eron syy. Miten se on ylipäätään mahdollista, kun vanhemmat eivät tiedä yleensä sitä syytä itsekään, eikä eroihin yleensä ole vain yhtä syytä?
Ainakin minä erosin ihan puhtaasti siitä syystä että rakkaus vain loppui, tunne kylmeni, kasvoimme erillemme. Näin kävi myös nykyiselle miehelleni. Se on IHAN todellinen syy 2000-luvulla, kun ei enää väkisin tarvitse pitää kulisseja yllä.
Muistan sukulaispiiristä erään pienen pojan jonka katkera äiti oli aikoinaan tempaissut alle kouluikäisenä mukaansa ja vienyt katsomaan isäänsä, joka oli juuri silloin humalassa pelehtimässä toisen naisen kanssa. Äiti oli huutanut: että tulepas katsomaan mitä isäsi puuhaa!? Mies itkee tapausta humalasa vieläkin vaikka on jo yli 60v. Ja ei, hänestä ei tullut erityisen uskollista ja tasapainoista miestä aikuisena, päinvastoin kroonisesti uskoton Don Juan, joka erosi sittemmin itsekin. Näin aviokriisejä hoidettiin 1960-luvulla ja niitä keinoja, joissa "syylliset etsittiin" ihan oikeudenkin toimesta niitetään vieläkin.
Syyllisten etsiminen on helppoa, armon antaminen itselle ja muille vaikeampaa.
En kirjoittanut, että lapsen on selvitettävä vanhempiensa eron syy! Kirjoitin että aikuisena hän on oikeutettu tietämään. Jos haluaa tarkemman vielä. Koska erolapsi oli saman perheen jäsen ja siten joutui kohtaamaan eron omassa kodissaan. Se on lapselle kauhea kokemus, siksi aikuisen lapsen tulee saada tietää totuus, jos haluaa, jotta voi oikein käsitellä ja ymmärtää omaa menneisyyttään.
Tietämään mitä? Että vanhempien ero onkin paljon katkerampi juttu kuin aluksi vaikutti. Senhän hän jo tietää äitinsä käytöksestä.
AP:n tilannetta ei auta yhtään se, että hänen on otettava kantaa ja valittava puoli. Toisin kuin äiti nyt ehkä kuvittelee, hänkään ei lopulta tule siitä yhtään sen onnellisemmaksi, jos tytär nyt hänen toiveestaan katkaisee välinsä isäänsä ja tämän uuteen vaimoon.
Avioero ei ole lapsen vika, vaatimalla puolen valitsemista vanhemmat antavat viestiä että lapsi (vaikka aikuinenkin) voisi toimia jonkinlaisena tuomarina vanhempiensa suhteissa.
Totuuden tietäminen ei tarkoita, että on otettava kantaa tai valittava puoli.
"Totuuden tietäminen ei tarkoita, että on otettava kantaa tai valittava puoli."
Kyllä se tässä yhteydessä tarkoittaa juuri sitä!
Eroavat pariskunnat: hoitakaa asia keskenänne tai terapiassa, älkää vyöryttäkö sitä omille lapsillenne. Ei edes "totuudeksi" naamioituna.
Emme vyörytä. Mutta jos riittävän kypsä, aikuinen lapsi itse vakavasti kysyy, vastaamme totuudellisesti.
Voi kertoa, että ei minua ainakaan kiinnosta pestä vanhempieni likapyykkiä.
He eroavat sen vuoksi, että ovat omassa yhteisessä keskusteluissa tulleet siihen tulokseen tai sitten toinen on halunut lähteä omille poluille.
Olen aikuinen ja kyllä vanhemmat saadat ihan itse järjestää oman elämänsä. En minäkään ole ajatellut kertoa kaikkea asioitani vanhemmilleni ja jos eroan ei se kuulu heille sen enempää, kun haluan kertoa.
Nimimerkki "Vastaamme vain" vastasit, että:
"Emme vyörytä".
- Ketkä te tai ketkä me? Keihin viittaat?
Itseeni ja exään.
Ehdotan että kutsut ristiäisiin omista vanhemmistasi vain äitisi. Miehen vanhemmat tulevat tietysti. Pitkän päälle tulet olemaan tyytyväinen siihen, että äitisi ei joutunut pettymään, vaan sai hyvissä tunnelmissa ensimmäisen lapsenlapsen ristiäiset viettää. Naisten, isoäitien juttuja nämä enemmänkin on, vauva-asiat, ja tuskin isäsi on ihan niin intona koskapa hänellä omakin vauva jo on, ehkä lisää tulee.
Tässä kohdassa menisin sen puolelle, joka sosiaalis-emotionaalisesti on heikommilla, ja yksinäiseksi jäänyt äitisi se kunniavieras näin ollen on.
Olisi äärimmäisen loukkaavaa äidille, jos isän uusi olisi luonnut uusine lapsineen sellaisen luottamussuhteen tyttääreen, että häntä edes kaivattaisi juhliin - tai että pyydettäisiin, mutta kaiken hänet hylänneen keskelle.
Omien tietojeni valossa kutsuisin vain oman äitini ja isäni. He minulle elämän antoivat ja lapsenlapselleen.
Aivan kuin olisi jotekin isän uuden SYY, että on onnistunut luomaan luottamussuhteen puolisonsa tyttäreen??? Ja miten niin "kaiken hänet hylänneen keskelle" ???
Tyttären vanhemmat ovat eronneet, äidin aloitteesta. Kukaan ei ole hylännyt ketään, vaan elämä on jatkunut.
On hiton epistä kaataa vastuu siitä, ettei itse osaa prosessoida asioita ja käyttäytyä sen mukaisesti toisen ihmisen niskaan. Mikä velvollisuus aikuisella tyttärellä on olla katkeran äitinsä terapeuttina?!
Missä kerrottiin, että äiti on katkera? En huomannut alkuperäisessä tekstissä sitä kohtaa. Äiti ei vain tunne kykenevänsä olemaan paikalla (itseään huonosti kohdelleen) isän uutta onnea, uutta vaimoa ja uutta vauvaa todistamassa. Mies on jotenkin kaltoinkohdellut ap:n äidin tunteita, tavoilla joita emme tiedä eikä tarvitsekaan.
Jos äidin tekisi lähinnä mieli karjua valittuja totuuksia onnellisen ydinperheen hymyilevälle isälle (siis ap:n isälle), niin jotkut pystyvät vetämään teatteriroolina onnellisen isoäidin osan vaikka puukko sydäntä kaivertaisi, jotkut taas eivät.
Mitä aidompi ja tunteikkaampi ihminen, sitä vaikeampaa on toimia vastoin omaa sydäntään.
On tilanteita, jolloin omat tunteet on työnnettävä sivuun ja toimittava "oikein".
Oman lapsensa onnellisuuden eteen on joskus tehtävä asioita, joissa ei voi sanoa nauttivansa - muutama tunti samassa tilassa uutta onnea elävän exän kanssa ei ole mahdoton tehtävä, sanon kliseisellä nimimerkillä Kokemusta on.
Juuri noin "mummeliini". Ap:n asuntokaan tuskin on niin pieni, että siellä pitäisi olla vierivieressä, ja nimenomaan exän uuden kumppanin kanssa.
Jaa, että tytär ei saa olla väleissä isän uuden vaimon kanssa?
Mielestäni hän voi olla ihan hyvissä väleissä hänen kanssaan.
Mistäs jos isä ei tule juhliin, jos hänen uusi vaimonsa ei ole tervetullut? Joten on varmasti vaikeaa päättää mitä tekee, joten kyllä vanhempien pitäisi itse pystyä sopimaan asiat. Ja ymmärtää, myös se, että he omalla käytöksellään vaikeuttavat oman tyttären elämää ja saattavat aiheuttaa tyttärelle erittäin paljon mielipahaa.
Tietenkin voit ehdotta ratkaisuksi sitä, että isä ja äiti tulevat kumpikin yksin.
Mielestäni äidin olisi pikku hiljaa alettava ymmärtämään se asia, että elämä jatkuu. Tiedän, että joskus on vaikea päästää irti.
Hyväksy se seikka, ettei äitisi hyväksy isääsi eikä halua olla tämän kanssa tekemisissä. Ainakaan nyt ja tällähetkellä. Aikuisetkaan eivät läheskään aina, osaa ja jaksa setviä omia asioitaan. Ero on kiperä paikka. Etenkin, kun toisella on uusi ja perheenlisäystäkin jo.
Teepä niin, ettet enää kuuntele heidän purkauksiaan, tai kuuntelet, mutta tiettyyn rajaan asti. Kehotan kuuntelemaan kumpaisenkin OMIA tunneryöppyjä, mutta älä salli toisen vanhemman panettelua. Sellaiseen voit todeta vaikka "hei kuule äiti/isä. Isä/äiti on tuosta aivan vastakkaista mieltä. En ole kummankaan puolella. "
Tähän liittyen voisit ottaa puheeksi myös tulevan iloisen perhetapahtuman. Haluaisit kovasti, että voisit nauttia asiasta täysin siemauksin. Kerro olevasi surullinen, ellet voisi kutsua isääsi mukaan perhetapahtumaan. Olisit myös kovin surullinen, jos äitisi ei sinne saapuisi.
Vaikka ei tulisi exän toimeen, inhoaisi tätä sydämestään ym. ikävää, niin tulisi aina muistaa minkä vuoksi tekee jotain. Lasten synttärit, valmistujaiset, häät, lasten syntymä. Niissä juhlitaan lapsia ja lasten saavutuksia, lastenlapsia. Iloisia asioita kaikki. On ihmiselle itselleen erittäin ikävää, jos jättää iloiset tapahtumat väliin vihanpidon ja surun, kiukun vuoksi.