suksi ei luista?
Mikä on kun Suomen miesten
7
<50
Vastaukset
Minulla olisi Holmenkollenin voittajan vanhat sukset kellarissa varastossa.
Hiukan oienneet ja kärki pitäisi siksi taivuttaa uudelleen.
Aika hyvät tervat pohjassa vielä.
Tuskin niilläkään enää pärjäisi.- moraalin vartija
Huonosti vahatut sukset
- Petersborourgh
Mielikuvituksen puutetta. Kuten aina.
- siiri rantanen
Suksissa ei ole vika. Vika on korvien välissä. Pälli ei kestä painetta.
Tarpeeksi moni ei enää hiihdä kouluun kesät-talvet. Eikä niilläkään harvoilla ole ylämäki ja vastatuuli kumaankin suuntaan.
- Kyöstix
Voitelustakin tehty jo lähes tiedettä ja
suksetkin mitä lienee nanoja... Viime kesänä siivottiin porukalla lapsuudenkodin autotallia ja kellaria. Siellä vallitsi kaaosmainen sekasotku isävainaan "aarteita". Se säilytti kaikkea ikivanhaa romua, mm. useita suksia, eli ystävällisemmällä nimellä tunnettuja "Lampisen limalautoja", niissä oli ikivanhanaikaiset siteetkin.
Porkkia löytyi pariton määrä, sekä vanhoja monoja sekalainen määrä.
Miksi kaikkea vanhaa pitää hamstrata ja säilyttää vuositolkulla? Isä ei ollut pystynyt hiihtämään ainakaan 10 vuoteen.
Ei se itse olisi niistä suostunut koskaan luopumaan, "jos vielä joskus sattusi tarvitsemaan."..
Sukset ei luista, kun ne vuositolkulla homehtuu vanhassa kellarissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872