mikä on vialla?

epätoivoinen

Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt, kun poikaystäväni ei enää lähes koskaan halua suudella minua. Kun yritän suudella häntä, niin hän vain antaa pienen pusun ja jatkaa muita hommia. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden ja alussa hän kyllä suuteli minua useinkin, ja siis ihan omasta aloitteestaan. Seksi kyllä sujuu, ja silloin myös suutelemme toisiamme, mutta miksi ei koskaan muulloin? Sama ongelma on myös kädestä pitämisen kanssa. Ennen pidimme useinkin toisiamme kädestä kiinni kun kävelimme vaikka jossain. Nykyään kun yritän ottaa häntä kädestä kiinni, niin hän pitää kädestäni kiinni ehkä noin kymmenen sekuntia ja sitten ottaa kätensä pois. Mikä mättää??
Totta kai ymmärrän, ettei suhteessamme enää ole samanlaista alkurakkauden huumaa, mutta ei se mielestäni tarkoita sitä että kaikki "hellät eleet" katoaisivat mitä pidemmälle suhteessa mennään.
Ja täytyy vielä sanoa, että rakkautta suhteestamme ei todellakaan puutu. Riitoja ei ole nykyään lähes koskaan ja tulevaisuudestakin on puhuttu. Silti nämä asiat vaivaavat minua.
Kommentteja kiitos.

2

757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mungo

      Kuten joskus jossain aikaisemmin totesin, niin ihminen, jolla ei ole elämässään mitään oikeita ongelmia, yrittää luoda niitä tyhjästä...

    • Jees (M)

      Teillä on erilaiset tarpeet. Sinä haluaisit hellyyttä mutta hänellä ei ole sellaiseen tarvetta. Oletko nähnyt hänen vanhempiensa välillä jotain kanssakäymista? Se on yleensä lapsuudesta opittua.

      Oma suhteeni ensihuuman jälkeen meni tuollaiseksi kylmäksi. Se otti aluksi päähän ja sitten vaan enemmän ja enemmän ja lopuksi olin niin yksinäinen että ero tuli. Fyysinen läheisyys on tosi tärkeetä mulle.

      Harmi sun puolesta. Toista ihmistä ei voi muuttaa vaikka kuinka keskustelisi ja yrittäisi. Jos hänen kanssaan jatkat niin tuollaisia pieniä mukavia asioita ei enää koskaan elämässäsi ole. Jos pystyt hyväksymään sen, niin sitten teillä on tulevaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe