Pyöräilijät ja liikennesäännöt

Iltapuhteiksi TLL

Olen kyllä empiirisen havainnoinnin mukaan tiennyt jo pitkään että Rovaniemi ei ole mikään poikkeus liikennesääntöjen osaamisen/kunnioittamisen puutteen saralla, mutta täytyy kyllä ihmetellä seuraavaa:

Noin vartti-puoli tuntia sitten ajelin autolla Revontultentietä, ja joku papparainen päätti yllättäen lähteä ylittämään tietä PYÖRÄILLEN suojatien kohdalla (ajoi jo ennestään väärää puolta), vaikka itse ajoin tietä ja olin jo lähellä tuota kohtaa. Hän ei olisi siis kerennyt mitenkään ylittää tietä ennenkuin olen kohdalla, älysi onnekseen sentään pysähtyä eikä ängennyt alle.
Sehän kuuluu ihan perusliikennesääntöihin, että tuollaisessa tilanteessa pyöräilijä on aina ja ehdottomasti väistämisvelvollinen. Jalankulkija on se jolle autoilijan pitää antaa esteetön kulku tuollaisessa paikassa. Eli törmäyksen sattuessa vika olisi ollut tämän papparaisen, mutta ei hän ilmeisesti liikennesääntöjä tuntenut kun kuulin selvästi kun se jotain huuteli siinä perään.

Eli ihmettelen tosiaan miksi niin moni pyöräilijä vaarantaa terveytensä tuollaisella selkeällä väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättämisellä? Miksi ei perehdytä edes perusliikennesääntöihin ennenkuin lähdetään kohkaamaan liikenteen sekaan? Ja sitten vielä kehdataan huudella perään kun itse aiheutetaan se vaaratilanne.

Ja ennenkuin kukaan alkaa tätä perinteiseen tapaan vääntämään autoilijan syyksi, niin eipä voi kukaan pyöräilijää tässä tilanteessa puolustella, ainakaan järkiperäisellä argumentilla. Laki on laki, ja lakia tuntemattomillakin luulisi olevan tervettä maalaisjärkeä, niin ei löydy mitään puolustelua moiselle oman terveyden vaarantamiselle.


Pitkä teksti, mutta pointti lyhykäisyydessään seuraava:
PYÖRÄILIJÄT, opetelkaa ne liikennesäännöt. Se on teille halpa henkivakuutus.
Tuon kun teette, niin minä ja muut autoilijat kiitämme ja kumarramme.

1

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • autoilij

      Oikeassa olet. Mikään ei jurpi niin paljon, kun jostain aamu tai iltahämärissä pölähtää pyöräilijä suoraan auton eteen. Joku kaunis päivä ne refleksit ei toimikaan tai tien pinta sen verran jäinen ettei ehdi jarruttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      182
      13660
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4950
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      155
      3728
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2863
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1707
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe