Kestopigmentoidut silmänrajaukset eivät tainneet onnistua

-elli40-

Kävin 5 pv sitten ottamassa ensimmäistä kertaa kestopigmentoinnit silmänrajoihin (eyeliner ja alarajaukset).

Ohjeeksi sanottiin, että ei saa kolmeen päivään meikata, ei saunoa eikä mitään hikiliikuntaa harrastaa, myöskään rasvaa ei tarvitse laittaa, paitsi jos kovin kiristää, niin sitten voi kevyesti laittaa vaikka jotain geelimäistä voidetta tai sitten esim. bepanthenia tms. pigmentoituihin kohtiin. Suihkussa saa käydä jne.

Olen noudattanut ohjeita. Rasvaa en laittanut, kunnes sitten kolmantena päivänä ihan kevyesti normaalisti käyttämääni herkille silmänympäryksille ja silmäluomille tarkoitettua silmänympärysvoidettani kun pigmentoidut kohdat niin kiristivät. Ennen tuota silmänrajaukset olivat halkeilleet, varsinkin yläluomelta ja ne kohdat joissa halkeamat ovat, näyttää kuin alla ei näkyisi pigmentointiväriä ollenkaan. Lisäksi toisen silmän rajaus on ulkonurkasta leveämpi ja nousee liian korkealle, ei mene ulkonurkasta ihan ripsirajassa kiinni ja rajaus myös loppuu liian lyhyeen. Toisessa silmässä rajaus näyttää paljon paremmalta. Mutta tosiaan rupea on vielä joten lopputuloksesta en enempää tiedä. Alarajoista ruvet ovat jo lähteneet ja ihossa on väriä vain vähän silmän keskikohdassa, ulkoreunoissa väriä ei ole ollenkaan. Jotenkin vain vaikuttaa ettei pigmentointi ole oikein onnistunut. Kyllä harmittaa tosi paljon kun niin kalliitkin olivat. Hintaan kyllä kuuluu vielä se toinen pigmentointikerta muutaman viikon kuluttua ja tekijäkin on parikymmentä vuotta pigmentointeja tehnyt ja netin keskustelupalstoilta olen löytänyt tyytyväisiä hänellä pigmentointeja ottaneita asiakkaita, joten en usko että pigmentoija on tehnyt mitään väärin. Ilmeisesti itselläni vaan sitten ihotyyppi on sellainen ettei väri jostain syystä pysy tms. Ihoni on kuivahko ja ohut. Olen lukenut että rasvaiselta iholta pigmentoinnit saattavat lähteä nopeammin pois tai väri voi tarttua huonommin.

Mietin vain, että onkohan minulle hyötyä mennä tuohon toisen kerran pigmentointiin... onko muilla joilla on ensimmäisen pigmentointikerran jälkeen käynyt näin niin onko se toinen kerta korjannut tilannetta ja lopputulos ollut hyvä, vai oliko turha käynti?

Lisäksi silmäripseni ovat kurjassa kunnossa, niitä on lähtenyt aika paljon ja ovat ilmeisesti ripsirajassa olevan ruven takia jotenkin jäykät eivätkä asetu/taivu nätisti ollenkaan. Juuri ennen pigmentointia sain hauraat tynkäripseni näteiksi ja kaareviksi. Nyt joudun paikkailemaan rajauskynällä kestopigmentointeja ja ne muutamat ripset mitä jäljellä on sojottavat miten sattuu. Perjantaina olisi vielä yhdet juhlatkin illalla ja pigmentoija sanoi että kyllä ruvet ovat jo siihen mennessä hyvinkin lähteneet ja iho parantunut jne. Kuvittelinkin että minulla on nätit rajat ja saan kivan meikin helposti ja nopeasti. Nyt ei edes oikein huvittaisi mennä juhliin kun tilanne on mikä on.

Onko minulla kohtalotovereita?

Enkä kaipaa mitään epäasiallisia kommentteja rahan menosta tms. kun harmittaa jo sen verran muutenkin. Kiitos asiallisista kommenteista!

3

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uudestaan vaan

      Mee siihen uusintaan, ja jos ei sittenkään pysy vaadi rahat takasin.
      Kyllä mullakin ekan kerran jälkeen oli aukkoja.

    • Kestopigmentoinnin asianmukaiseen hoitoon kuuluu pigmentoitujen alueiden huolellinen kosteuttaminen. Jos tekijä on sinulle sanonut, ettei tarvitse laittaa bepanthenia tai muuta voidetta, niin silloin jälkihoidon puutteellisuus ei tietenkään ole Sinun vikasi.

      Mikäli pigmentoitu alue pääsee kuivamaan ja halkeilee, tulee pigmentointiväri paljon todennäköisemmin ruven mukana iholta pois. Jälkipigmentointi tehdään juuri sen takia, että värin tarttuvuus ja pigmentoinnin kesto varmistetaan. Aukot ja epätasaisuudet ovat sinänsä ihan normaali-ilmiöitä ensimmäisen käsittelykerran jälkeen.

      Suosittelen, että menet maksamaasi jälkipigmentointiin tai kannattaa edes keskustella tekijän kanssa aiheesta. Koska kuvailet, että tekijä on rautainen ammattilainen, hän tietää kyllä vastuunsa ja korjaa pigmentointiasi vielä kolmannenkin kerran, mikäli lopputulos ei ole toisen käsittelynkään jälkeen tarkoituksen mukainen.

      Pigmentoinnin aikana neula käy ripsien välissä ja saattaa irroittaa ripsiä, jotka ovat kasvuvaiheensa loppu päässä (irtoaisivat kohta muutenkin). Mitään pysyviä vaurioita ripsien kasvulle ei pigmentoinnista kuitenkaan aiheudu.

      Tsemppiä!

      Terveisin Satu
      Blackout

      http://blackouthair.fi/

    • eyelinerit

      Mulla taas 250e hintaan ei kuulunut vahvistuskertaa ollenkaan. Se oli muistaakseni -50% Cityshopperin tarjous about 10 vuotta sitten ja rajauskin oli vaarin tehty ripsirajan ulkopuolelle. Tekijja oli joku venalaistaustainen nainen ja vaadin hanta vahvistukertaan mutta vaitti ettei se kuulunut alunperinkaan hintaan, joten en saanut rahoille vastinetta. Kannattaa kysya ennakkoon kuuluko vahvistus hintaan vai ei. Hieman kylla epailytti tan tekijan vaite ja ammattitaito.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1227
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe