Että sellainen äijä

täysnolla

Avomiehelläni on vihanhallinta ongelma. Raivostuu todella helposti ja alkaa solvaamaan minua asiasta jos toisestakin ja hänen paha olonsa on aina minun syytäni tavalla tai toisella: "jos siivoaisit täällä enemmän niin täältä löytäisi ne autonavaimet, mitkä ovat hukassa!" yms vastaavia asioita.

Nyt olen alkanut huomaamaan myös aggressiivista käyttäytymistä ja vaikka hän ei ole minua nyrkillä koskaan lyönyt, on hän kuitenkin satuttanut minua muun muassa lyömällä minua kasvoihin rullatulla pyyhkeellä ja avaamalla oven voimakkaasti minua päin, kun seisoin oven edessä. Nämä olivan hänen sanojensa mukaan minun vikani, sillä seisoin edessä ja olen niin tyhmä, että en tajua väistää ja koska vittuilin hänelle, hän "näpäytti" minua pyyhkeellä ja "eihän se voinut edes sattua". Koiraa hän on myös potkaissut suutuspäissään.

Olenko minä nyt liian herkkä vai kuullostaako tämä oikeasti huolestuttavalta? Minusta alkaa kuullostaa! Suututtaa että niin monta vuotta on mennyt hukkaan tuon hullun kanssa, josta kukaan muu ei tule ikinä uskomaan mitään pahaa, sillä onhan hän maailman mukavin tyyppi ja kaikkien kaveri. Kaikkien paitsi minun, näköjään.

12

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lifemocker

      muista että se on oma valinta jäädä tuollaiseen suhteeseen, että jos et itse saa aikaiseksi lähteä niin ÄLÄ myöskään VALITA!!

      hänellä on vain jonkunasteinen luonnehäiriö/mielisairaus, joka tarvitsisi ihan ammattihoitoa jonne hän hakeutuisikin jos olisi oikeasti käytöksestään pahoillaan! ei nuo yleensä ainakaan miedompaan suuntaan kehity...

    • bipon exä

      Vaikuttaa narsistiselta kaksisuuntaiselta mieheltä. Onko hänellä ollut masennusjaksoja?

      • täysnolla

        Ei oikeastaan ole masennusta. Tasaista kiukkuisuutta ja räjähtelyä. Hän on kauhea stressaamaan kaikkea! Esim. naarmu autossa on sama kun olisi mennyt lunastukseen koko auto tai jos koira pissaa lattialle on verrattavissa koko talon laajuiseen vesivahinkoon. Sitten näitä suuria ongelmia vatvotaan ja vatvotaan viikkokausia ja etsitään syntipukkeja ja korvaajia. "Sinä halusit koiran joten sinä vaihdat parketin sitten, kun siihen jää jälki."


    • Kyllä sinuna mä pakkaisin jo kamat ja lähtisin taakse katsomatta. Muuten saat vielä nyrkistä ja se on ihan varma juttu.

    • Warovainen

      Kyllä sinä turpiisi otata ennen kuin uskot. Nytkin kohta alat hänelle nalkuttaa.Lähde hyvä ihminen, ei se parane.

      • APUUUVA !!

        Kuulostaa tutulta..mun ex oli just samanlainen jos autossa pieni naarmu tai lapsi kaatoi vahigossa maidon niin helvetti tuli valloilleen. Se vaikutti kuin se olisi ollut senhetkisen elämän SUURIN ongelma. Ihan järjetöntä!

        Sairas on tyyppi ja varoituksen sana se vaan yleensä pahenee. Mieheni meinasi tappaa minut ja aivan kuin ihmeen kautta poliisit ehti tulla paikalle ja pelastivat minut.
        Nämä tyypit koukuttaa ja manipuloi ja yksin et varmaan sinäkään pääse hänestä. Hae apua ja nopeasti.!


    • ikisinkku37

      En halua arvostella mies valintaasi mut aiotko todella olla tuollaisen miehen kanssa koko elämäsi. Ota ero nyt kun et ole saanut turpaasi vielä. Ei kuulosta ihannemieheltä yhtään. Pyyhkeellä lyöminenkin on väkialtaa ja tuo mies on siis väkivaltainen. En tosiaan ymmärrä et miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa. Itse olen kiltti mies mut naiset ei katso päinkään.

      • lifemocker

        kiltti saa olla, muttei tylsä


    • AAPUUUVAAA!!

      Hyvä kysymys miksi olla väkivaltaisen miehen kanssa.
      Heistä moni osaa manipuloida ja ovat välillä koukuttavan ihania. Sitten ympäristön paine kun "sulla on noin mukava mies". Jos on vielä yhteinen velka ja lapset niin ei se ole helppoa sitä kun on luvannut avioonmenessä kunnes kuolema erottaa..pah.
      Lähde aloittaja ihmeellä pois ettet vaan jää siihen niinkuin minä tein. Lähellä olis se etten enää täällä kirjoittelisi.

      • lifemocker

        "niin ei se ole helppoa sitä kun on luvannut avioonmenessä kunnes kuolema erottaa"

        nykyaikana olisi ihan suotavaa sitä järkeäänkin käyttää, eikä uskoa homehtuneisiin propagandoihin


    • 5888888888888888888

      Helppohan sieltä on huudella. oletko itse kokenut väkivaltaa vai oletko itse sitä käyttänyt kun tiedät asiat noin varmasti ei millään pahalla mutta ei hyvvälläkään

    • 12 ja 10

      Olen kokenut samaa avoliitossani, samanlaista räjähtelyä ja kaikki asiat kääntyivät minun viakseni. Asiat menivät sitten sille mallille, että alkoi fyysinen väkivalta henkisen väkivallan lisäksi. Onneksi jaksoin lähteä pois, narsistinen luonne exälläni, vinkkinä aloittajalle, lähde pois ennen kuin on liian myöhäistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5775
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      2983
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2238
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1985
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1848
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1569
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      75
      1026
    Aihe