Tahdotko löytää Jumalan?

Ihanasti ja viisaasti kirjoitit. Kiitos Sinulle kanssamatkaajani!

Jumalasta ei voisi oikeastaan käyttää edes nimitystä "Hän", koska se viittaa johonkin toiseen, joka on/vaikuttaa olevan erillään 'minästä' eli ajattelijasta.

Totta.

Sana hän ei tosiaan kerro mitään siitä josta ei voi mitään kertoa. :)

Käytin sitä ehkä ainoastaan omista teistisistä perinteistäni käsin. :)

Ja ei "Hän" ole minusta erillään eikä mistään muustakaan.

Tämä ihmeellisyys on jotenkin sellainen, ettei aivot ja ajattelu voi sitä tavoittaa. Vaikka ajatuksin tätä kaikkea voi pohtia niin ajatus ei voi sitä tavoittaa. Se täytyy kokea.

Ja miten päätä huimaavaa se onkaan, kun joskus herää siihen ihmetykseen että kuka minä olen. :)

Minä olen elämä joka on tullut tietoiseksi itsestään. Minun kauttani elämän mahdollista huomata olemisen kauneus kaikessa. Ilman minua kukaan ei huomaisi vaikkapa noiden kukkien kauneutta tuossa.
Niin ihmeellisiä ja tärkeitä myö ollaan.

Minä on ilmentymätän ilmiöiden maailmassa. Ikuinen tietoisuus. Oleminen. Jumala. Hän...

Olihan se vähän hassua näin pastorille kun tähän heräsi. Oli pikkasen sellanen olo, että what the **** Minäkö?

Platonilaista muistamista,,vai jotain muuta?

Jumala on "ei mitään".
Jotain tarvitaan, jotta "ei mikään" voisi havaita itsensä.
Hassusti ei mitään on todellisempaa kuin jokin.
Mutta todella ne ovat yhtä.

Kadota aika.
Ja kadota itsesi.
Se mitä jää jäljelle on todellista.
Kuolemassa meidät kaikki riisutaan epätodellisesta.
Elämän salaisuus on kuolla ennen kuolemaa ja ymmärtää ettei mikään todellinen ikinä katoa, eikä kuolemaa ole.

Elämä ilman egoa on aika rajatonta ja ihanaa.

Elämä on ihanaa ikuista olemisen riemua ja tanssia. Taivasten valtakuntaa ja paratiisia.

Ehdin jo vaihtaa ammattia ennen kuin heräsin tähän. Ehkä saattaisin kokea papin työn jossain määrin ristiriitaisena jos nyt tekisin sitä työtä.

Toisaalta nyt kun ajattelen "julistustani" pappina niin ei se kauhean ristiriitaista ole ollut sen kanssa mihin nyt olen herännyt. Olen aina ollut jonkinsortin universalisti ja uskonut kaikkien pelastumiseen. Ehkä nyt vaan ymmärrän enemmän mitä se pelastus/valaistuminen/herääminen oikeasti tarkoittaa.

Kristinusko oli minulle kuin mukava poni joka kuljetti kohti taloa. Tuntuu, että pappina ollessa kiertelin ja kaartelin ponilla taloa ympäri ja aavistelin jo mitä siellä sisällä on.
Mutta nyt aavistus on konkretisoitunut kun olen tajunnut jättää ponin ulkopuolelle ja astua sisään. :)

Näen, että myös kristinusko voi olla hyvä tie kohti tätä, vaikka valitettavasti monesti se vie ihan eri suuntaan.

Erityisesti näkisin, ett mystiikan perinne kristinuskossa on kulkenut oikeaan suuntaan.

Jos ajattelee vaikkapa katolista Ristin Johannesta, joka sanoo Jumalan olevan Nada nada (ei mitään, ei mitään).
Tai Fransiskus Assisilaista joka puhutteli aurinkoa, kukkia ja kaikkea veljinään ja sisarinaan
Tai Tuomas Akvinolaista, joka lopulta heräsi ja huomasi että korkein tapa tuntea Jumala on tuntea hänet tuntemattomana, käsittämättömänä...
Tai tuoreempana esimerkkinä vaikkapa Intialainen Anthony De Mello ja hänen ihana kirjansa "Havahtuminen" :)

Myös luterilaisen kirkon sisällä kehittynyt ja voimistunut hiljaisuuden viljelyyn on miusta tie oikeaan suuntaan.

Olen aina ollut melko optimistinen ja myönteisesti kaikkeen suhtautuva.
Mutta kuitenkin elämääni on tulvinut lisää iloa ja rauhaa nyt herätessä.
Erityisesti käytännössä se näkyy minusta siinä miten käyttäydyn lähimpien ihmisten kanssa. Kielteiset tunteet on vähentyneet merkittävästi.

Kun kaikki on todella yhtä ja kun sen todella kokee niin silloin tuntuu että ei voi mitään muuta kuin rakastaa kaikkea.

Toisinaan vielä tuo ehdollistunut mieleni saattaa nousta ja näkyä ja aiheuttaa kärsimystä. Mutta toivottavasti se on vähän niinkuin pyörä mikä jatkaa vielä hetken pyörimistä sen jälkeen kun sen pyörittäminen on lopetettu :)

"Kaikki yhtä" on suunnaton vapauden kokemus...eihän sitä voi sanoin kuvailla.
Rakkaus ja ykseyden tunto kyynelien takaa......että me kaikki olemme yhtä perhettä...yksikään ei jää yksin...kukaan ei ole eriarvoinen.

Mukava lukea näitä ajatuksia, jotka heijastelevat omia tuntemuksiani. Olen löytänyt kveekariudesta henkisen kotini seuraavanlaisen ajatelman kautta: jokaisessa meistä on pala jumalaa. Nykyään kun tapaan ihmisiä, yritän nähdä heissä Jumalan, olkoon kuinka piilossa sitten tahansa. Tällä ajattelumallilla myös moni Raamatun teksti saa selkeämmän merkityksen. Ja näin todella Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, sekä asuinpaikakseen - temppelikseen.

Kun olin vielä kiinteämmin kristinuskossa ja papin työssä niin minulle kaksi tärkeintä "uskonvakaumusta" olivat seuraavat:
- Jumala on kaikissa ihmisissä
- Jumala on rakkaus

Ja oon huomannu tän "havahtumisprosessin" aikana, että juuri nuo kristillisen uskoni aavistelut ovat konkretisoituneet ja osoittautuneet todeksi. Ennen ne olivat vain hämäriä aavisteluja, mutta nyt alan pikkuhiljaa todella näkemään. :)

Nuo kaksi ajatusta taitavat tosiaan olla myös kveekareille läheisiä.


Kveekarien uskonharjoituskin on aika ihanaa. Ollaan vaan yhdessä hiljaa ja annetaan hiljaisuuden puhua.
Tulee mieleen Suufilaisen mystikon toteamus: Hiljaisuus on Jumalan kieli, kaikki muu on kehnoa käännöstä. :)



Suosittelen muuten kaikille paria kirjaa:
Anthony De Mellon Havahtuminen
Ja Eckhart Tollen kirjat

Nuo on ollu miulle aika merkittäviä tässä kaikessa

Ihminen ei kykene suoraan kokemaan Jumalaa. Jeesuksen kautta voi hänen armonsa ymmärtää.

Mielestäni kveekarius sopii hyvin yhteen suomalaisen mielenlaadun kanssa. Nöyrä, sovitteleva ja hiljainen...

Itse olen etsinyt jumalaa jo jonkin aikaa vaan eipä ole vielä vastaan tullut, pidän aika epätodennäköisenä koko hänen olemassa oloaan ja mitä juttuja hänestä olen kuullut niin en ehkä haluaisikaan kyseistä massamurhaajaa tavata.

Minä sanoisin: Älä yritä etsiä Jumalaa.

Äläkä usko mitään juttuja "Hänestä" :)

Tähän voisin lainata yhtä tarinaa Anthony De Mellon kirjasta kuuletko linnun laulun.

"Olipa kerran kiertelevä kerjäläismunkki, joka tuli mestarin luo. Hän kertoi, että yritti löytää Jumalan. Hän oli etsinyt Jumalaa kaikkialta, vuorten huipulta, erämaasta, luostarin hiljaisuudesta ja köyhien keskuudesta.

Oletko löytänyt kysyi mestari?
En oletko sinä?

Mitä mestari saattoi sanoa. Ilta-aurinko lähetti kultaisia säteitään huoneeseen, Tuhannet varpuset sirkuttivat läheisessä banyan puussa, moskiitto inisi lähistöllä varoittaen tulevasta hyökkäyksestä. Ja silti hän istui siellä sanoen, ettei ole löytänyt.
Hetken päästä hän lähti pois pettyneenä, etsiäkseen muualta.

Älä etsi, ei ole mitään etsittävää. Katsele vain. "


Siinä mielessä tuo otsikkoni "tahdotko löytää Jumalan" on vähän harhaanjohtava kun se saattaa kuulostaa siltä, että meidän pitäisi etsiä häntä. Ei Jumala löydy mistään etsimällä. Jumala löytyy kun on valmis pudottamaan jotain. Silloin on mahdollista nähdä Jumala ja huomata miten lähellä onkaan aina ollut Häntä. :)

Sanoisin minäkin teille jotka "etsitte" että Jumala on paremminkin Rakkaus, tai kokemus Rakkaus ei "ole" missään paikassa jossa sitä voisi katsoa silmillään.. Rakkautta ei "näe". Rakkaus ei "sano" mitään. Rakkaus ei "tee" mitään. Rakastava ihminen voi tehdä tai sanoa.... Siis Jumalan kokemuksessa elävä sanoo ja tekee, kuten meistä jokainen. Se joka kokee tuon tekemisen, määrittelee eli kokee rakkautta (jumaluuden) tai pelkoa, erimielisyyttä aivan omasta lähtökohdastaan käsin.

Maailmassa siis maapallolla tapahtuu kaikenlaisia luonnon ja ihmisen toiminnasta tapahtuvia ilmiöitä asioita. Kaikki ne eivät ole hyviä, siis kaikenlaiset tapahtumat ei välttämättä tuota välittömästi sinulle rahaa ja "onnea"

Toisaalta miljoonat ihmiset ovat "oivaltaneet" kun ovat saaneet kielteisen kokemuksen elämässään. Samoin tietenkin syvä ykseyden eli rakkauden kokemus johtaa oivallukseen.

Näin voin ajatella että myös kielteinen kokemus johtaa myönteiseen. On ajattelijan asia mihin lopulta kokemuksensa luokittelee. Siis kun sinun Jumalasi ei näyttäydy sinulle ole kiitollinen. Se on sinulle paras mahdollinen kokemus NYT

Yllättävän tärkeä kysymys tässä kaikessa on tämä:

"Kuka sinä olet"







Jos et löydä vastausta tuohon kysymykseen niin silloin menee jo hyvin. :)

*Kuka minä olen* on ensiarvinen kysymys ja mitä siihen liittyy...'miksi minä olen' ym?

Jeesus määritti ihmis'sielun tason....suhteessa Jumaluuteen, aivan samoin kuin itsensä muihin jälleensyntymiin sitoutuneihin ja Jumalaan.

Tämä itsestään löytyvä Jumala on oikeaa tietoisuutta...mutta valitettavasti.....siis vertaan sitä nyt ylipainoisen pakkomielteeseen laihtua...pakko....keinolla millä hyvänsä.
Elikä teoriat ovat justiinsa teorioita...miten me löydämme yhteyden Jumaluuteen 'käytännössä'?

Kaikki varmasti etenee kohti suurta oivallusta.
Buddhalaisilla on sanonta, että lopulta jokainen ruohonkorsikin valaistuu.

En ole aivan varma miten tämä kaikki etenee ja meneekö tämä ennemminkin omalla painollaan vai voisiko tätä yrittää jotenkin sörkkiä eteenpäin.

Omalla kohdalla ratkaisevaa oli parin henkisen opettajan opetus. Aloin ymmärtää kuka olen. Ja tuntui, että se oli avain ihan kaikkeen.

Joten jos jonkun neuvon yrittäisin antaa niin, se olisi juuri tämä: tunne itsesi.

Ja jatkoneuvoksi pari vinkkiä: Sinä et ole ruumiisi, sinä et ole ajatuksesi, sinä olet jotain mikä voi tarkkailla ruumistasi ja ajatuksiasi. Ja se on jotain mitä mitkään sanat eivät voi ikinä tavoittaa.
Kun ymmärtää todellisen identiteetin niin kaikki alkaa selkenemään tässä ihmeellisessä olemisessa.

On tässä mainittu joitakin kirjoja. Minäkin tuon yhden.

Ihmeiden Oppikurssi.

Nimestään huolimatta, sanoisin että menee aikas lähelle näitä mitä tässäkin on puheltu. On tosin kuurssikirja ei niinkään läpi lukaisu.

Motto:

Mitään todellista ei voi uhata
Mitään epätodellista ei ole olemassa
Siinä on Jumalan rauha

Oon aatellu, että tuo ihmeiden oppikurssi olis kiva lukea. Mutta se taitaa tosiaan olla isompi projekti.

Latasin kännykälle sovelluksen jossa on lainauksia tuosta kirjasta ja vaikuttaa osoittavan kohti totuutta. :)

Eckhart Tolle on toisinaan opetuksessaan viitannut tuohon kirjaan.

Tuo lainaamasi ydinlause kyseiseen kirjaan liittyen on kyllä kovin kaunis. :)

Fyysinen todellisuus asettaa kysymyksiä....miksi...miten edetään...mitä kohdataan?

Miksi tämä tietoisuudentaso ylipäätään....jälleensynnymmekö ja miksi...tämä ja nämä ovat olevaisien mielissä.

Totuus on kaiken ajattelun tuollapuolen, ja kun ajatus päättyy,niin tuo totuus voi tulla luoksemme,ja polttaa pororoksi kaiken menneisyyden tuloksena luomamme kärsimyksen, ja tuskan ja voimme elää autuaallista elämää jo täällä maanpäällä ollessamme
Taivas on tässä ja nyt, ja ellemme ole taivaassa nyt, emme ole siellä milloinkaan
Emme voi olla siellä huomenna eikä kuoleman jälkeen, sillä kun aamulla heräämme on nyt.
Taivas ei ole valtakunta vaan henkinen tila jossa ihminen eli paratiisissa ollessaan

Materiasta kehityksen kautta kehittynyt sanallinen ajattelu. joka tietämättään loi henkiselle alueelle keskuksen,ja sitoi ihmisen henkisesti aikaan ja sen seurauksena syyn seurauksen lain alaiseksi
Sen seurauksena ihminen joutui paratiisitilasta ulos

Kaikki uskonnot ovat alkuperältään olleet pyrkimyystä tuohon tilaan takaisin, mutta ajatuksen takia ajautuneet kauas todellisuudesta

Kun kohtaamme tuon äärettömän hiljaisuuden, joka on elävä tietoisuus, jonka osa myös me olemme, voidaanko silloin puhua jostain erillisestä jumalasta.

Todella kaunista ja totta. Jokaisen todellisen uskonnon sisimmässä on hengellinen totuus, vaikka kaikki ko. uskonsuunnan kannattajat eivät sitä koskaan löydä.

Jumalan uusi Sanoma on maailmassa, tutustu siihen, se on juuri sinua varten täällä:
http://www.newmessage.org/nm/mika-on-jumalan-uusi-sanoma/

Jokaisen todellisen uskonnon

Kyllä näin on Pitäisikin aloittaa udella nimikkeelä. Jättää pois eli korvata sana uskonto vaikapa nimellä Ratkaisukeskeinen elämänkatsomus

Kiitos ihanista kirjoituksista. Olen hieman yllättynyt kuinka harvinaisen selväjärkistä kirjoittelua täältä löytyykään.

Itselleni kävi niin etten alunperin tietoisesti etsinyt Jumalaa, mutta jotenkin ikään kuin löysin "hänet" tutkimalla sisäisesti itseäni. En silti koe uskovani vaan se tuntuu enemmänkin sisäiseltä tiedolta, jota on mahdotonta kieltääkään ja kuitenkin se on jotain muuta... Nämä ovat juuri niitä asioita mitä on vaikea pistää sanoiksi. En ole kuitenkaan lopullisesti ja pysyvästi siinä tilassa missä ei ole enää erillisyyttä jäljellä, mutta toivon olevani ainakin sulamassa sinne suuntaan.

Minuakin ovat alkaneet puhuttelemaan mm. mystiset suuntaukset. Olen myös havahtumisen alkuvaiheissa saanut paljon Eckhart Tollen kirjoista ja Anthony De Mellon Havahtumisesta, olen tutustunut jonkin verran Ihmeiden oppikurssiin ja siihen liittyvään kirjallisuuteen, olen lukenut myös Sanna Suutarin Maailman lyhyin matka ja Bernadette Robertsin Minuuden tuolla puolen. Kveekaritkin ovat alkaneet kiinnostamaan... Koen päässeeni "lähimmäs totuutta" Ramana Maharshin opetusten ns. perimälinjan kautta. Tämä keskusteluketjuhan on melkein kuin kirjallinen satsang! :)

Mukavaa lukea muiden kirjoituksia, joilla saattaa olla samansuuntainen näkökulma. Olen ollut täysin oman tien kulkija enkä kuulu mihinkään yhteisöön enkä uskontokuntaan. Ympärilläni niin moni on kiinni tässä varsin materiaalisessa ja pelokkaassa elämänkatsomuksessa, että näin syvällisille asioille ei juuri löydy sijaa.

awaree: Itselleni kävi niin etten alunperin tietoisesti etsinyt Jumalaa, mutta jotenkin ikään kuin löysin "hänet" tutkimalla sisäisesti itseäni.

Kiitos itsellesi awaree. Avain kysymys lienee juuri tuo. Kun rupeaa tutkimaan itseään sen sijaan että helposti saattaa erehtyä tutkimaan ja opettamaan kaveriaan.... Luoja (itseni) minua siitä varjelkoon vaikka usein ilmaisenkin ajatuksiani "opettavaisella paatoksella"