Mieheni petti minua kuukauden ajan perheemme tutun henkilön kanssa. Nyt olen pohdiskellut tilannetta ja voin myöntää jo omat virheeni. Sairastuin vakavasti jokunen vuotta sitten. Rankat hoidot ja leikkaukset. Kävin kuoleman rajalla. Toivuin, mutta töihin en enää pääse. Virheitäni mielestäni olivat; en koskaan valittanut kipujani. Tein kotona kaiken, mihin vain pystyin. Annoin miehelleni mahdollisuuden tehdä omia juttujaan ja töitään niin paljon, kuin hän halusi. En halunnut olla taakkana läheisilleni, vaan yritin pärjätä mahdollisimman hyvin itse. Halusin olla terveempi, kuin oikeasti olinkaan.
Mies lähti toisen mukaan, koska tämä tarjosi empatiaa vaikealle perhetilanteellemme. Mies ei koskaan halunnut pysähtyä kuuntelemaan mitään sairaudestani. Sairaalareissut tein yksin. Halusin näyttää vahvalta. Ehkä tein hänestä näin ns. tarpeettoman itselleni??
Halusin liikaa sitä, että elämämme jatkuu normaalisti, tilanteestani huolimatta.
Koin syyllisyyttä siitä, että tienasin nyt vajaa 300€ vähemmän joutuessani työkyvyttömyyseläkkeelle. Mies syyllisti/edelleenkin syyllistää minua perheen raha-asioista. Siitä, että rahaa menee liikaa ruokaan, vaikka säästän sen minkä pystyn. Perheessämme on ollut kaikenkaikkiaan 7 lasta, joista kolme asuu vielä kotona.
Rahapulasta emme todellakaan kärsi; tienestimme ovat keskitason yläpuolella.
Olen aina tukenut miestäni; olen antanut kiinnitykset yhteiseen kotiimme firman vuoksi. En ole nalkuttanut mistään. Ruoka, vaatehuolto, siivoukset ovat aina tehtyinä. Miehen ei ole tarvinnut osallistua, koska hän ei halua.
Hän laittaa rahaa omiin mielenkiinnon kohteisiinsa ilman vastustustani.
Edellämainitut asiat ovat ehkä niitä virheitä, joita olen tehnyt.
Niin...ja sitten vielä; olen suostunut olemaan vihanpurkauksien kohde. Ennen sairastumistani fyysisesti ja nykyään psyykkisesti.
Siinä ovat virheeni.
Mies lähti toisen mukaan, koska tämä tarjosi empatiaa vaikealle perhetilanteellemme. Mies ei koskaan halunnut pysähtyä kuuntelemaan mitään sairaudestani. Sairaalareissut tein yksin. Halusin näyttää vahvalta. Ehkä tein hänestä näin ns. tarpeettoman itselleni??
Halusin liikaa sitä, että elämämme jatkuu normaalisti, tilanteestani huolimatta.
Koin syyllisyyttä siitä, että tienasin nyt vajaa 300€ vähemmän joutuessani työkyvyttömyyseläkkeelle. Mies syyllisti/edelleenkin syyllistää minua perheen raha-asioista. Siitä, että rahaa menee liikaa ruokaan, vaikka säästän sen minkä pystyn. Perheessämme on ollut kaikenkaikkiaan 7 lasta, joista kolme asuu vielä kotona.
Rahapulasta emme todellakaan kärsi; tienestimme ovat keskitason yläpuolella.
Olen aina tukenut miestäni; olen antanut kiinnitykset yhteiseen kotiimme firman vuoksi. En ole nalkuttanut mistään. Ruoka, vaatehuolto, siivoukset ovat aina tehtyinä. Miehen ei ole tarvinnut osallistua, koska hän ei halua.
Hän laittaa rahaa omiin mielenkiinnon kohteisiinsa ilman vastustustani.
Edellämainitut asiat ovat ehkä niitä virheitä, joita olen tehnyt.
Niin...ja sitten vielä; olen suostunut olemaan vihanpurkauksien kohde. Ennen sairastumistani fyysisesti ja nykyään psyykkisesti.
Siinä ovat virheeni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet siis ymmärtänyt, että olit aivan liian epäitsekäs.
Alat siis elää ja ajatella myös itseäsi:-)