Jätkä peruutti tänään treffit, jotka meillä piti olla. Pelästyin, kun mulle nousi kyyneleet silmiin pettymyksestä: en ollut todellakaan tajunnut että välitän hänestä näin paljon! Perumisen syy oli kyllä täysin hyvä, mutta silti petyin kovasti, koska tiedän että seuraava mahdollisuus nähdä on vasta aikaisintaan viikon kuluttua :/
Kyseessä on siis exäni, jonka kanssa oli (hänen ehdotuksestaan) tarkoitus nähdä ensi kertaa eron jälkeen. En tiedä vielä onko meillä tulevaisuuden suunnitelmissa vain ystävyys vai suhteen uudelleen lämmittäminen, siitä juuri oli tarkoitus puhua "treffeillä". Alunperin juttumme siis kaatui siihen, että työ/opiskelukiireiden takia meillä ei yksinkertaisesti riittänyt aikaa suhteeseen. Tunteiden puutteesta, riitelystä tms. ei siis ollut erossa kyse ja siksi olisin itse enemmän kuin mielelläni valmis yrittämään uudestaan.
En ole kuitenkaan uskaltanut toivoa, että voisimme palata yhteen. En ole edes puhelimessa halunnut puhua siitä "mitä" hän minusta haluaa (ystävyyttä vai rakkautta), koska mieluummin juttelen kasvokkain näin tärkeästä asiasta. Kaksi viikkoa olen odottanut, että pääsisin tapaamaan hänet ja koko ajan olen takonut päähäni ajatusta "hän haluaa kuitenkin vain ystävyyttä", jotta en pettyisi pahasti jos hän tosiaan niin sanoo. Olen uskotellut itselleni, että minulle sopii kumpi vaan, ystävyys tai rakkaus, ihan yhtä hyvin. Luulin, että uskoin itseäni. Kyyneleet kertovat kuitenkin muusta...
En voi enää salata totuutta itseltäni: haluan tavata exäni ja kuulla, että hän haluaa yrittää uudelleen! Pelottaa ja itkettää...mitä jos hän ei haluakaan samaa... Hänen antamansa "merkit" ovat ristiriitaisia, enkä siksi voi olla yhtään varma hänen todellisista tunteistaan... Kunpa vain pääsisin tapaamaan hänet niin tietäisin paljon enemmän!
Kyseessä on siis exäni, jonka kanssa oli (hänen ehdotuksestaan) tarkoitus nähdä ensi kertaa eron jälkeen. En tiedä vielä onko meillä tulevaisuuden suunnitelmissa vain ystävyys vai suhteen uudelleen lämmittäminen, siitä juuri oli tarkoitus puhua "treffeillä". Alunperin juttumme siis kaatui siihen, että työ/opiskelukiireiden takia meillä ei yksinkertaisesti riittänyt aikaa suhteeseen. Tunteiden puutteesta, riitelystä tms. ei siis ollut erossa kyse ja siksi olisin itse enemmän kuin mielelläni valmis yrittämään uudestaan.
En ole kuitenkaan uskaltanut toivoa, että voisimme palata yhteen. En ole edes puhelimessa halunnut puhua siitä "mitä" hän minusta haluaa (ystävyyttä vai rakkautta), koska mieluummin juttelen kasvokkain näin tärkeästä asiasta. Kaksi viikkoa olen odottanut, että pääsisin tapaamaan hänet ja koko ajan olen takonut päähäni ajatusta "hän haluaa kuitenkin vain ystävyyttä", jotta en pettyisi pahasti jos hän tosiaan niin sanoo. Olen uskotellut itselleni, että minulle sopii kumpi vaan, ystävyys tai rakkaus, ihan yhtä hyvin. Luulin, että uskoin itseäni. Kyyneleet kertovat kuitenkin muusta...
En voi enää salata totuutta itseltäni: haluan tavata exäni ja kuulla, että hän haluaa yrittää uudelleen! Pelottaa ja itkettää...mitä jos hän ei haluakaan samaa... Hänen antamansa "merkit" ovat ristiriitaisia, enkä siksi voi olla yhtään varma hänen todellisista tunteistaan... Kunpa vain pääsisin tapaamaan hänet niin tietäisin paljon enemmän!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä ota yhteyttä. Anna hänen pyytää. Ja mieluiten keksi joku tekosyy, ettet pääsekään. Hän tekee sen kunhan jaksat tarpeeksi odottaa. Jos ei niin ei hän sitten ainakaan halua olla kanssasi. Älä suostu ruikuttajaksi, älä ole "varalla" kenellekään. Minut jätettiin kuukausi sitten. En halua olla se aktiivisempi osapuoli tässä "ystävyydessä", en halua nostattaa hänen itsetuntoaan ja kaikkivoipaisuuttaan. Tiedän kokemuksesta että tämä kaipaus katoaa joskus. JOs haluat kirjoitella, kerro sähköpostiosoitteesi. Olen ikätoverisi.