Kertokaas te viisaammat ja kokeneemmat että minkäikäisen lapsen voi jo jättää yksin kotiin nukkumaan jos me mieheni kanssa haluttaisiin mennä välillä vähän viihteelle? Ei siis juomaan, vaan ihan sivistyneesti tapaamaan ihmisiä tai esim. jonnekin keikalle ym.? Tyttäremme täyttää 9 v. ja on kyllä ihan terävä tyttö ikäisekseen. Ollaan mieheni kanssa ajateltu että kiva olisi joskus vähän virkistäytyä ja lähteä, mutta ei olla vielä uskallettu, kun ei oikein tietoa miten nämä kuviot tarkalleen menee. Eli viisaammat kertokaa!
Minkä ikäinen jo pärjää?
12
3086
Vastaukset
- meillä
poika on iltapäivisin yksin tunnin pari mutta empä vielä jättäisi yksin nukkumaan vaikkei hänkään mikään arkajalka ole.eiks tänään ollut joku lööppi et varkaat tuli kun 9v.oli yksin kotona..
- etpnen
Miulla on 11v. poika ja hän jää joka ilta yksin kotiin nukkumaan kun lähden töihin. Teen nimittäin jatkuvasti yötyötä ja 5 - 6 yötä viikossa poika on yksin kotona yön ja lähtee omatoimisesti aamulla kouluun. Näin on ollut reilut puoli vuotta, sii viime keväästä saakka, ei sen pidempään kuitenkaan.
Jos viihteelle haluttaa menna niin harkitkaa toki mihin ja miten paljon viihteellä käytte. Naapurin "ilkeät ämmät" saattaa soittaa sosiaalitoimistoon että lapsenne on jätetty heitteille. - äli
etpnen kirjoitti:
Miulla on 11v. poika ja hän jää joka ilta yksin kotiin nukkumaan kun lähden töihin. Teen nimittäin jatkuvasti yötyötä ja 5 - 6 yötä viikossa poika on yksin kotona yön ja lähtee omatoimisesti aamulla kouluun. Näin on ollut reilut puoli vuotta, sii viime keväästä saakka, ei sen pidempään kuitenkaan.
Jos viihteelle haluttaa menna niin harkitkaa toki mihin ja miten paljon viihteellä käytte. Naapurin "ilkeät ämmät" saattaa soittaa sosiaalitoimistoon että lapsenne on jätetty heitteille.millon sä ne hommat hoidat siis SEKSTAILUT
- psy yo ja äiti
9v on vielä liian nuori jäämään yöllä yksin. Tietysti lapset ovat erilaisia ja toiset kypsempiä kuin toiset, mutta kyllä minusta ainakin 12-14v asti tarvitaan joku aikuinen tavoitettavaksi välittömästi (ei vain puhelimitse tms) öisin, jos alkaa pelottaa.
Miksi ette hanki hoitajaa?- juu
Juu, olen samaa mieltä: 9 v on vielä liian pieni olemaan yksin yötä kotona. Vaikka olisikin reipas muuten, ja vaikka vakuuttaisikin että kyllä pärjää, menkää vaan, ei pelota jne.. ja aamulla sanoo, että ei pelottanut yms. En suosittele.
hyvä kysymys: miksi ette hanki hoitajaa? Toki se maksaa, mutta niin maksaa siellä viihteellä olokin, sivistyneesti tai ei. - Ranch
ei 12-14 vuotiaita, eli jo kuudes, seisemäs, ja kahdeksas luokkalaisia, ala enää pelottamaan yöllä. Kyllä 9v:n voi jo jättää yksin kotiin nukkumaan, kunhan kertoo tälle.
- lapsuus
Ranch kirjoitti:
ei 12-14 vuotiaita, eli jo kuudes, seisemäs, ja kahdeksas luokkalaisia, ala enää pelottamaan yöllä. Kyllä 9v:n voi jo jättää yksin kotiin nukkumaan, kunhan kertoo tälle.
.. siitä, että lapsi saa olla lapsi, vailla aikuismaista vastuuta mahdollisimman pitkään. Mitä tahansa voi tapahtua illalla ja yöllä, ja vaikka lapsi onkin periaatteessa itsenäinen ja reipas, ja ikääkin on, hän ei välttämättä osaa toimia oikein tai ei tiedä mitä tehdä. Sitten kannetaan syyllisyyttä loppuikä, rikkonainen ihminen.. Tänä päivänä onneksi on kännykät olemassa.
Ystävättärelläni on reipas, itsenäinen ja omatoiminen 10 vuotias, eikä hän jätä tätä vielä yksin yöksi kotiin, ei edes pitkäksi aikaa yksin kotiin. Jos hänellä on ilta/yömenoja, hän hankkii hoitajan tai sitten lapsi menee kavereilleen. Esim. jos on töitä viikonloppuna ja miehellä myös, lapselle hankitaan kaveri tai hän menee kevereille edes osan päivästä.
Vastaavasti kaverit ovat heillä , vuoroin vieraissa.
- Anna
Meillä on 9vee tyttö ja tosi reipas, käy kaupassa, hoitaa pienempiä ja selviytyy muutenkin mielestäni monista asioista hienosti, mutta en silti jättäisi häntä yksin nukkumaan. Herääminen yksin tyhjässä talossa ja vilkas mielikuvitus voivat saada reippaankin lapsen hätääntymään.
- Minä
Minä käsitin ettei lasta kyllä yöksi jätetä yksin kotiin?.
Olin itse 9 vuotias kun isäni ja äitini menivät "lavatansseihin" ja siskoni meni omill menoilleen lauantai-illalla. Olin yksin illan (katselin videoita ja söin poppareita) ja hauskaa oli kun sai olla "yksin kotona". Menin nukkumaan kun alkoi väsyttää ja vanhempani tulivat yleensä puoli kahden aikaan kotiin (joskus ennemminkin) eli ei se minusta mitään ihmeellistä ollut.
Varsinkin nyt kännykkäaikana kun vanhemmat ovat aina puhematkan takana (ei minun aikaan sellaisia ollut....) - Jadette
Siitähän se riippuu, miten lapsi kokee yksin olemisen. Kyllä se sanoo, jos pelkää. Kai teidät voi soittaa kotiin sitten jos alkaa pelottamaan. Jos lapsi ei pelkää, niin silloinhan se nukkuu yöllä, eikä tiedä ovatko vanhemmat kotona. Voittehan te harjoitella ja mennä kokeeksi alkuun vaikka kävelylle illalla puoleksi tunniksi/tunniksi ja katsoa, alkoiko pelottamaan. Toki 9-vuotiaan mielikuvitus on valtava...
- mbb
ei vielä tuon ikäistä yksin kotiin yöllä tai illalla...Minun tyttöni on 12 vuotta enkä jätä häntä yöllä yksin kotiin..päivisin vaan pari tuntia kerrallaan...
- Milla
Minä en ainakaan jättäisi ypöyksin tuon ikäistä, eikö teilläkin olisi mahdollisuus kutsua lapsellenne kaveri yökylään tai pistää hänet jollekin kaverille yöksi?
Minulla on itselläni likimain 12v.poika ja 10v.tyttö, ja nyt viimeisen vuoden aikana olen uskaltanut jättää heidät keskenään kotiin jos jonnekin on tullut lähdettyä. Kyse ei ole siitä etteivätkö pärjäisi, molemmilla on kännykät käytössä josta saa kiinni, mutta entäs jos esim. toinen sairastuu yöllä yms. niin mikä hätä siitä syntyy kun toinen ei välttämättä osaa tehdä mitään, ja välttämättä puhelintakaan ei aina heti kuule jos on meluisassa paikassa. Lisäksi vielä se että ainakin meillä ajoittain varsinkin poika on kova kävelemään unissaan ja on ollut pariinkin otteeseen menossa rappukäytävään.Koskaan ei voi etukäteen tietää mitä saattaa tapahtua!Ei
minusta liian pienenä kannata jättää yksin kotiin, lapsi on siinä iässä että saattaa esittää vaikka kuinka urhoollista ja sanoa pärjäävänsä, mutta silti pelkää olla yksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389