erosimme silloisen avomieheni kanssa 9kuukautta sitten ero oli molempien ajatus mutta olen huomannut että olen alkanut kaivata häntä uudelleen olen edelleen hyvissä väleissä hänen kanssaan olen ollut yötäkin hänen luonaan siellä on hyvä olla mutta toisaalta paha olla en tiedä mitä teen ahdistaa kauheasti en halua hänen tietävän ikävästäni se nolottaa ajattelen häntä päivittäin auttakaa miten voisin unohtaa hänet
en pääse eteenpäin
nita -82
2512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni aikalailla samanlainen tilanne. Erosimme tyttöystäväni kanssa noin 8 kuukautta sitten. Suhde kesti 3 vuotta. Ero oli molempien päätös, mitään dramatiikkaa ei ollut, huomasimme vain olevamme kavereita jotka asuvat saman katon alla.
Sovimme että pidämme yhteyttä kavereina koska kuitenkin molemmat välittävät toisesta. Nyt tämän viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olemme useasti olleet toistemme luona "yötä". Aina ku nähään baarissa on lähetty samaa matkaa.
Tästä oli aluksi mulla tosi huono olo. Oli todella pahoja morkkiksia, tuntu että eikö tuosta koskaan pääse yli. Nyt sitten välillä on tullut suoraan sanottuna ikävä häntä. En tiiä mitä tässä oikein tekisi että pääsisi irti?
Kuitenkaan en halua enää samanlaista suhdetta mikä joskus loppuaikoina oli. Olen kyllä tavannut muutamia todella kinnostavia ihmisiä, mutta jotenkin tuntuu ettei voi aloittaa vielä mitään kun on jotenkin kiinni tässä toisessa henkilössä. Paras olisi varmasti ottaa etäisyyttä, vaikka välittääkin toisesta. Ärsyttää ja ahdistaa todella paljon tällainen tilanne.
Tästä ei varmasti ollut sinulle apua, mutta halusin vaan kertoa että löysit kohtalotoverin. Koitetaan jaksaa.
Sama täällä.. meillä erosta on noin puoli vuotta... Näemme aika usein, melkein viikottain. Ja sama homma meilläkin, olemme viettäneet monta yötä yhdessä eron jälkeen.
Ikävä on kova, mutta kun yritän järjellä ajatella, ei meidänkään suhde loppuaikoina ollut makeaa. Mutta miksi hitossa kaipaan sitä ihmistä niin paljon vieläkin...? Enkä voi unohtaa häntä päivänkään ajaksi.
Juuri eilen hän soitti minulle ja puhui niin läpimään sävyyn... Ei voinut taas estää kyyneleitä sen puhelun jälkeen. Pakko oli tyytyä halaamaan tyynyä, vaikka niin olisin halunnut olla hänen vierellään.
Tsemppiä sekä nitalle että temelle. Kait tästä joskus selviää vaikka aika vaikealta ja toivottomalta se tuntuukin!?
Kait se niin on, että kun todella jotain rakastaa, ei sitä voi koskaan kokonaan unohtaa...