Pähkinän kuoressa olimme yhdessäreilu 4 vuotta. Yhteinen lapsi reilu vuoden ikäinen. Olen puhunut x siitä mikä meni vikaan ja että luulen tietäväni omat vikani ja virheeni ja yritän parantaa asioita.
Keskustelumme on aina ollut oravanpyörässä mutta en osaa sanoa täysin miksi. Kun tapasimme minua ajoittain häiritsi x se että hän vaikutti tietävän aina kaiksesta kaiken ja tykkäsi väitellä asioista esimerkiksi äitinsä kanssa. Itse en voi sietää väittelyä.
Koin että en saa henkisesti tukea miehestäni ja aina kun sanoin jotain tuntui siltä kun toinen olisi eri mieltä vaan periaatten vuoksi.
Koin muuttuvani ja keskustelumme kääntyi siihen että koska hän oli suurimmaksi osaksi erimieltä koin aina tarvetta selittää mitä tarkoitin tai puolustautua kun tuntui erittäin pahalta.
Edelleenkin x muistaa muistuttaa kuinka puhun välillä päälle (joskus tiedän tekeväni siksi että muuten unohdan mitä olin sanomassa) ja kuinka minä ole sanonut sitä tätä ja tota. Hän on jopa sanonut että en saa tehdä johtopäätöksiä ihmisistä joita en ole tavannut mutta hänen ystävänsä vaikuttavat tehneensä johtopäätöksiä minusta vaikka eivät ole tavanneet siksi että olen nalkuttanut (eivät tiedä miksi tai millaista elämämme on ollu) ja hän kertonut heille.
Koen että mies ei ota mitään vastuuta erostamme vaan kaiken pahan alku ja juuri olen minä. Olen sanonut hänelle että kaksisiihen tarvitaan ja pitää katsoa itseään välillä peiliin, niin sekin keskustelu päättyy siihen että katso sinä itseäas peiliin ja mieti kun sanoit ja teiti niin ja näin.
Olemme olleet nyt erossa 5kk ja heti kk jälkeen hänellä oli uusi nainen nainen joka on kiltti eikä nalkuta jne jne.
Olen kertonut hänelle että haluan lapsemme taki keskustelutaitomme kuntoon ja että joskus jos sanon jotain niin voi vaikka vaan sanoa sori ja piste eikä jatkaa asiaa ja kääntää se tas minua vasten, jolloin oravanpyörä on taas valmis alkamaan.
Hän kokee että hänen ei tarvitse muuttua tai muuttaa tapojaan, keskustelun suhteen hän on myötäillyt et jos siihen keskittyisi ja saisi sen kuntoon. Mietin vaan miten se onnistuu......
Hän ei itse nää asioita mitkä ärsyttivät minua suunnattomasti.....hän oli aika lailla sohvaperuna....kotona aika meni vain sohvalla. Äitisylomalla ollessani hän tuli kotiin nukkumaan neäni eteen kun itse olin väsynyt yövalvomisista.
Kaikesta tekemisistäni sain aina kuulla oli se sitten asia kuin asia kaikki oli aina minun vikaani.
Seksiä ei saanut tarpeeksi (itse jouduin aina kinumaan ja hakemaan halit ja pusut kun hän istui tietokoneella) sekin oli minun vikaani
Hän perustelee toimintansa siksi koska olin kerran sanonut älä lääpi ja jos olen sanonut että tuu viekkuun ja en ole pystynyt olemaan siinä pitkään niin se on ihan turhaa kun heti haluan pois yms
Koen että olen aina yrittänyt miellyttää häntä ja teen sitä edelleen, teen ihan pirusti töitä että välimme olisivat kunnossa mutta mitä hän tekee. On kyllä paikalla kuten yhdessä ollessamme mutta ei koskaan läsnä.
Koen edelleen olevani syyllinen kaikkeen ja nyt kun olemme puhuneet niin tuntuu että kaikki kaveritkin ajattelevat että olen rasittava, perheestä puhumattakaan. x vanhempien kanssa olen läheinen mutta hekin kuulemma sanoneet että en osaa ottaa neuvoja vastaan......hmmm kuinka moni vauvan äiti haluaa väsyneenä ja vittuuntuneena vielä kuulla neuvoja?
Auttakaa sanokaa .....sori sekva teksti mutta mielessä niin paljon asiaa
Keskustelumme on aina ollut oravanpyörässä mutta en osaa sanoa täysin miksi. Kun tapasimme minua ajoittain häiritsi x se että hän vaikutti tietävän aina kaiksesta kaiken ja tykkäsi väitellä asioista esimerkiksi äitinsä kanssa. Itse en voi sietää väittelyä.
Koin että en saa henkisesti tukea miehestäni ja aina kun sanoin jotain tuntui siltä kun toinen olisi eri mieltä vaan periaatten vuoksi.
Koin muuttuvani ja keskustelumme kääntyi siihen että koska hän oli suurimmaksi osaksi erimieltä koin aina tarvetta selittää mitä tarkoitin tai puolustautua kun tuntui erittäin pahalta.
Edelleenkin x muistaa muistuttaa kuinka puhun välillä päälle (joskus tiedän tekeväni siksi että muuten unohdan mitä olin sanomassa) ja kuinka minä ole sanonut sitä tätä ja tota. Hän on jopa sanonut että en saa tehdä johtopäätöksiä ihmisistä joita en ole tavannut mutta hänen ystävänsä vaikuttavat tehneensä johtopäätöksiä minusta vaikka eivät ole tavanneet siksi että olen nalkuttanut (eivät tiedä miksi tai millaista elämämme on ollu) ja hän kertonut heille.
Koen että mies ei ota mitään vastuuta erostamme vaan kaiken pahan alku ja juuri olen minä. Olen sanonut hänelle että kaksisiihen tarvitaan ja pitää katsoa itseään välillä peiliin, niin sekin keskustelu päättyy siihen että katso sinä itseäas peiliin ja mieti kun sanoit ja teiti niin ja näin.
Olemme olleet nyt erossa 5kk ja heti kk jälkeen hänellä oli uusi nainen nainen joka on kiltti eikä nalkuta jne jne.
Olen kertonut hänelle että haluan lapsemme taki keskustelutaitomme kuntoon ja että joskus jos sanon jotain niin voi vaikka vaan sanoa sori ja piste eikä jatkaa asiaa ja kääntää se tas minua vasten, jolloin oravanpyörä on taas valmis alkamaan.
Hän kokee että hänen ei tarvitse muuttua tai muuttaa tapojaan, keskustelun suhteen hän on myötäillyt et jos siihen keskittyisi ja saisi sen kuntoon. Mietin vaan miten se onnistuu......
Hän ei itse nää asioita mitkä ärsyttivät minua suunnattomasti.....hän oli aika lailla sohvaperuna....kotona aika meni vain sohvalla. Äitisylomalla ollessani hän tuli kotiin nukkumaan neäni eteen kun itse olin väsynyt yövalvomisista.
Kaikesta tekemisistäni sain aina kuulla oli se sitten asia kuin asia kaikki oli aina minun vikaani.
Seksiä ei saanut tarpeeksi (itse jouduin aina kinumaan ja hakemaan halit ja pusut kun hän istui tietokoneella) sekin oli minun vikaani
Hän perustelee toimintansa siksi koska olin kerran sanonut älä lääpi ja jos olen sanonut että tuu viekkuun ja en ole pystynyt olemaan siinä pitkään niin se on ihan turhaa kun heti haluan pois yms
Koen että olen aina yrittänyt miellyttää häntä ja teen sitä edelleen, teen ihan pirusti töitä että välimme olisivat kunnossa mutta mitä hän tekee. On kyllä paikalla kuten yhdessä ollessamme mutta ei koskaan läsnä.
Koen edelleen olevani syyllinen kaikkeen ja nyt kun olemme puhuneet niin tuntuu että kaikki kaveritkin ajattelevat että olen rasittava, perheestä puhumattakaan. x vanhempien kanssa olen läheinen mutta hekin kuulemma sanoneet että en osaa ottaa neuvoja vastaan......hmmm kuinka moni vauvan äiti haluaa väsyneenä ja vittuuntuneena vielä kuulla neuvoja?
Auttakaa sanokaa .....sori sekva teksti mutta mielessä niin paljon asiaa
Vastaukset 14
Vanhimmat
onko tässä taas lapsella koitettu pelastaa kaatuvaa parisuhdetta?
Ei ole suhde ollut kaatumassa ja sen taki lasta tehty. Olimme olleet yhdessä reilu vuoden kun meni kaksoset kesken, sen jälkeen elimme ehkä liikaa siinä lapsiputkessa ja unohdimme toisemme. 1,5v jälkeen raskauduin uudelleen.
Olihan välissä ongelmia tulivat todella ilmi kun raskauaika oli uuden elämäntyylin alku ja sitten vielä pienen lapsen arki.
Mutta sen tiedän että merkit olivat jollakin tapaa kyllä ilmassa nyt jälkikäteen aateltuna.
Jotkut varmaan sitä tekee mutta näin ei tässä tapauksessa ole tehty toki kun ikä minulla rupeaa lähenemään 40v niin tietoisen riskin otin että näinkin voi käydä mutta yhdessä se lapsi haluttiin ja päätöksen jälkeen 3 vuotta eleltiin
siltikkin te olette selvästi hätäilleet suhteenne kanssa, niin tottakai se homma menee mönkään kun hätiköitte asioitten kanssa, ettekä anna niiden mennä omalla painollaan eteenpäin!
Viestini tarkoitus ei kuitenkaan ollut analysoida miksi lapsen teimme vaan se miksi miehen on vaikea kantaa vastuuta omasta tekemättömyydestä tai tekemisistään ja puhua/myöntä omat virheensä.
Miksi nainen on aina syypää kaikkeen ja pirtäisi jaksaa hoitaa lapsi, hoitaa koti, hoitaa pyykit, käydä kaupassa, olla iloinen vaikka väsyttää, antaa toisen tehdä mitä haluaa pelata,saunoa,nähdä kavereita ja lähteä viikon reissulle vaikka on pieni lapsi kotona ja itse väsynyt. Ja olla vielä nalkuttamatta mistään
Miksi ajatellaan vaan itseä ja miksii kinä en ja miksi nalkutat ja miksi miksi......suhteessa molempien pitäisi katsoa peiliin ja myöntää omat virheensä eikö???
vaan ettehän te enää ole suhteessa joten noilla asioilla ei ole merkitystä kuin oman henkisen kasvun saralla ja sinä et ole en "vastuussa" toisen elämästä
Niin se varmaan on, ollaan hötkyilty asioiden suhteen minulla biologiset kellot ja toisella läheisriippuvuus eli tavattu aika lailla heti kun hänen edellinen suhde päättyi 8 vuoden jälkeen ja nyt reilu neljä vuotta. Olen ystäväpiirin kautta kuullut että samat ongelmat ovat olleet jo edellisessä suhteessa ja kavereillakin välillä menny hermot että ei kai sitä pitäs niin vahvasti syyttää itseään vaan antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin.
Kun vaan tietäisi miten?
Itse haluankin kasvaa ja oppia mutta jos toinen ei sitä tee niin vaikka olis millanen nainen niin varmasti edestään löytää samanmoisia juttuja.
Edellinen nainen oli hiljaisempoi eikä niinkään nalkuttanut kuten tämä uusi jonka kanssa eivät siis asu, joten saattapi olla että siinä käy sitten taas niin että eukko sanoo kiitos hei...........
Niin ja syy miksi haluan että saamme kommunikaation kuntoon on se että on tuo ihana pikku lapsi, joten väkisinkin olemme suraavat vajaa 17vuotta perhe....halusi tai ei.
Minusta on hyvä käsitellä asiat avata solmuja jos voidaan jotta lapsen tulevaisuus olisi parempi kun meidän välit paremmat. Toki pakko antaa positiivista palautetta sen verran että näemme lähestulkoon joka päivä koska järjestelymme ovat pienen lapsen takia näin. Hän haluaa nähdä lastaan joka päivä ja olen ok asian kanssa vaikka alku olikin vaikeeta. Nyt jo parempi.....
Kommunikoimme jo ihan ok ja pyrin olemaan niin että en vatvoisi asioita ainakaan niin paljon kuin alussa. Eilenkin hän istui ja suteltiin toista tuntia ja sama edeltävänä päivänä että sikäli hyvät välit ja tavoite vaan parempaan
Niin ja näillä asioilla on suuri merkitys naiselle ja eteenpäin pääsyn kannalta vaikka aina kaikkeen ei voi saadakkaan vastauksia, yrittää kuitenkin voi.
Sitä sokeutuu ja uskoo todella olevansa paska ihminen kun asia käännetään aina minuun.
Kiitos että jaksat kuitenkin ottaa kantaa..............
Se nyt vaan on niin, että ero on aina vaikea, tavalla tai toisella.
On hyvä käydä läpi yksin ja toisen kanssa jos mahd. näitä asioita, mutta mihinkään vatvontaan miksi-minkätakia-aina-minä.. ja sinä-teit-niin-ja sinä et koskaan... jne.
ei pidä juuttua. Se ei mihinkään johda.
Katkeruus on sellainen pohjaton musta suo, että siihen älä vaivu!
Kipu on koettava ja vastaan otettava, vasta sen jälkeen voi taas nousta kohti uutta joka teitä kumpaakin lastanne odottaa usko pois!
Pyrkikää asialliseen keskusteluun, lapsen takia ensi arvoisen tärkeää. Jos menee inttelyksi ja riitelyksi lopettakaa siihen. Ei kannata sortua jatkamaan, se pyörä ei koskaan pysähdy. Yrittäkää uudelleen toisella kertaa.
Mitä tulee pikaisiin laastarisuhteisiin, ne on vaan nimensä mukaisia; laastareita haavan päälle. Parempi hoitaa ensin itsensä ehjäksi ja kuntoon, ennenkuiin alkaa ajatella mahd. uutta suhdetta.
Kipu kuuluu elämään, sen varmaan jo aikuisena tiedätkin. Mutta se muuttaa muotoaan ja menee lopulta ohi. Se pitää vaan kokea ja mennä läpi, ja sen jälkeen jättää selkänsä taakse.
Elämällä on niin paljon uutta ja hienoa ja arvokasta annettavaa vielä, jaksa uskoa!!
Oletko masentunut itse? Mene omaa päätä kunnostamaan kivan psykologin kanssa jutellen. Vaikkapa neuvolassa.
Jätä mies omaan arvoonsa, olet enemmän arvoinen kuin huonon kohtelun.
Kiitos teille vastanneille, tää on tosiaan yhtä vuoristorataa ja kun yhden asian saa jotenkin käsiteltyä niin toinen tulee vastaan. Tänään kesäloma keskustelut esillä......ja taas täällä ihmettelen että mitä tästä tulee.
Olen jo käynyt 3 kertaa juttelemassa mutta olen aika sosiaalinen tapaus, juttelen nämä kelle vaan ja olenkin mutta en koe että olisin saanut suurta apua ainakaan vielä...siis psukologilta
Kyllä tässä varmaan hieman masentaa riippuu päivästä. Kaikki on ihan ok kun ei tartte olla x kanssa tekemisissä vaikka hänen touhujaan välillä mietinkin mutta laspen takia näemme noin 5 päivänä viikossa ja se on vaan mielelleni liikkaa.
Jos vois olla kokonaan pitämättä yhteyttä ja vaan niellä niin olisin päässyt jo kuiville mutta uusi eukko, päivittäin näkeminen ja asuu vielä ihan viereisissä taloissa yhteyshuoltajuus jne jne viivyttävät minun prosessia.
Noh ei tässä voi kun vaan yrittää olla vaikka tuntuu että mun mieli on ihan myrkytetty ja en tiedä enää mistään mitään. Koen tekekväni kaiken väärin kuten suhteemme lopussakin, en voi sanoa mitää kun se kääntyy minua vasten, jos on paha olla ja kerron miten hänen sanomisensa otan tai miten se tuntuu kääntyvän negatiiviseksi tai mitä luulen hänen tarkoittavan saa siitäkin paskaa niskaan vaikka yritän vain ilmasita tunteeni..............nyt on sellainen olo että kukaan ei jaksa kuunnella, kukaan ei ymmärrä mitä yritän sanoa......sekoan itsekin ajatuksissani ja sanoissani......olisi paras kun pystyisi olemaan hiljaa vaikka sisällä sattuu ja haluaa puhua, olenhan lapsen kanssa 6 päivää viikosta yksin.......
Muuta miehestä kauemmaksi. Hanki kotiin muuta seuraa, viisaita naisia ja lapsenhoitoapua. Onko mies pyytänyt sinua vatvomaan suhdettanne päivittäin? Ja eihän siitä ole mitään hyötyä kenellekään.
Ei tosiaankaan ole hyvä homma jos mies hyppää siellä päivittäin juttujaan höpöttämässä, eikä kukaan muu. Itsesuojeluna rajoita miehen höpinät lasta koskeviin asioihin, muusta suu poikki tai korvat umpeen.
Mies edelleen manipuloi sinua huvikseen?