Otsikon kysymys askarruttaa. Tämä ei ole mikään seuranhakuilmoitus, vaan kiinnostaisi vain kuulla arvioita ja kokemuksia.
Yleistietoa minusta
--------------------------
Olen kolmekymppinen mies. Opiskelen yliopistossa.
Huonoja puoliani
------------------------
Olen ollut masentunut pitkään. Nykyään olen kyllä hoidon piirissä, mutta edistys on varsin hidasta, ja olen sen suhteen pessimistinen. Minulta puuttuu toivo paremmasta elämästä. Elämääni masennus vaikuttaa siten, että on työlästä saada tavallisia asioita tehtyä ja mieliala on tietysti usein matala. Monet sosiaaliset tilanteet ja yhtään isommat projektit aiheuttavat huomattavasti ahdistusta. Minulla ei ole varsinaisia ystäviä - joitain "kavereita" kyllä. Olen tarkoituksellakin vetäytyvä, koska pelkään ihmisiä.
Itsetuntoni on hyvin matala lukuun ottamatta älyllistä itseluottamustani sekä joitain muita tuonnempana mainitsemiani asioita. Tunneilmaisuni on hyvin estynyttä vähänkään vieraammassa seurassa, ja kestää hyvin kauan ennen kuin päästän ihmisiä emotionaalisesti lähelleni, jos päästän lainkaan.
Minulla ei ole ollut missään vaiheessa motivaatiota tehdä työtä. Jonkin verran olen kuitenkin työtä tehnyt ikään kuin pakon alla. Parisuhteeni päättyi hiljan, ja ilman ulkoa annettuja tavoitteita elämä ei enää tunnu mielekkäältä - vaikka ei aiemminkaan mitenkään lujaa mennyt. Olen voimakkaasti miellyttämisenhaluinen ja parisuhteen suhteen hyvin tarvitseva ihminen. Olen kai melko monella tavalla niin sanotusti feminiininen, ja oikeastaan suhtaudun miessukupuoleen sen verran kielteisesti, etten edes halua samaistua siihen.
Minulla on syvään juurtunut käsitys siitä, että olen käytännön asioissa inkompetentti. Tämä on osin itseään toteuttava ennuste: en harjoittele asioita, kun en usko niitä oppivani. Liikuntakaan ei kiinnosta, mutta olen silti sitä hieman harrastanut. Intohimoni kohdistuvat kapealle alueelle: omaan varsin epäkäytännölliseen oppiaineeseeni sekä luovaan itseni toteuttamiseen.
Hyviä/ei-niin-huonoja puoliani
-----------------------------------------
Se miellyttämisenhalu voi näyttäytyä myös positiivisena kiltteytenä ja huomaavaisuutena. Suhteellisen suppealla kokemuksellani arvelisin, että olen myös varsin sitoutuvaa tyyppiä ja siinä mielessä luotettava.
Olen varsin älykäs, mikä ei ole yksinomaan oma arvioni. Olen myös melko lahjakas luovilla alueilla, joskin silläkin saralla olen ollut aika saamaton. Muun muassa musisoin. En ole huumorintajuton. Minulla on monia vahvoja mielipiteitä, mikä voi ehkä keskustelemisen kannalta olla ihan positiivinen asia.
Ulkonäköni on OK siitä huolimatta, että harrastan liikuntaa tällä hetkellä laiskasti. Olen tosin melko hintelä, mistä kaikki tuskin pitävät.
Yleistietoa minusta
--------------------------
Olen kolmekymppinen mies. Opiskelen yliopistossa.
Huonoja puoliani
------------------------
Olen ollut masentunut pitkään. Nykyään olen kyllä hoidon piirissä, mutta edistys on varsin hidasta, ja olen sen suhteen pessimistinen. Minulta puuttuu toivo paremmasta elämästä. Elämääni masennus vaikuttaa siten, että on työlästä saada tavallisia asioita tehtyä ja mieliala on tietysti usein matala. Monet sosiaaliset tilanteet ja yhtään isommat projektit aiheuttavat huomattavasti ahdistusta. Minulla ei ole varsinaisia ystäviä - joitain "kavereita" kyllä. Olen tarkoituksellakin vetäytyvä, koska pelkään ihmisiä.
Itsetuntoni on hyvin matala lukuun ottamatta älyllistä itseluottamustani sekä joitain muita tuonnempana mainitsemiani asioita. Tunneilmaisuni on hyvin estynyttä vähänkään vieraammassa seurassa, ja kestää hyvin kauan ennen kuin päästän ihmisiä emotionaalisesti lähelleni, jos päästän lainkaan.
Minulla ei ole ollut missään vaiheessa motivaatiota tehdä työtä. Jonkin verran olen kuitenkin työtä tehnyt ikään kuin pakon alla. Parisuhteeni päättyi hiljan, ja ilman ulkoa annettuja tavoitteita elämä ei enää tunnu mielekkäältä - vaikka ei aiemminkaan mitenkään lujaa mennyt. Olen voimakkaasti miellyttämisenhaluinen ja parisuhteen suhteen hyvin tarvitseva ihminen. Olen kai melko monella tavalla niin sanotusti feminiininen, ja oikeastaan suhtaudun miessukupuoleen sen verran kielteisesti, etten edes halua samaistua siihen.
Minulla on syvään juurtunut käsitys siitä, että olen käytännön asioissa inkompetentti. Tämä on osin itseään toteuttava ennuste: en harjoittele asioita, kun en usko niitä oppivani. Liikuntakaan ei kiinnosta, mutta olen silti sitä hieman harrastanut. Intohimoni kohdistuvat kapealle alueelle: omaan varsin epäkäytännölliseen oppiaineeseeni sekä luovaan itseni toteuttamiseen.
Hyviä/ei-niin-huonoja puoliani
-----------------------------------------
Se miellyttämisenhalu voi näyttäytyä myös positiivisena kiltteytenä ja huomaavaisuutena. Suhteellisen suppealla kokemuksellani arvelisin, että olen myös varsin sitoutuvaa tyyppiä ja siinä mielessä luotettava.
Olen varsin älykäs, mikä ei ole yksinomaan oma arvioni. Olen myös melko lahjakas luovilla alueilla, joskin silläkin saralla olen ollut aika saamaton. Muun muassa musisoin. En ole huumorintajuton. Minulla on monia vahvoja mielipiteitä, mikä voi ehkä keskustelemisen kannalta olla ihan positiivinen asia.
Ulkonäköni on OK siitä huolimatta, että harrastan liikuntaa tällä hetkellä laiskasti. Olen tosin melko hintelä, mistä kaikki tuskin pitävät.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Join the club. Tällä palstalla hengailu ei ainakaan auta elämässä eteenpäin. Hanki joku outo uusi harrastus, mikä avartaa vähän maailmaasi. Jotain missä joudut vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Ihmisten pitäisi muutenkin vältellä pelkällä mukavuusalueellaan oleilua, jos haluavat, että elämästään jää jotain muisteltavaa, eikä pelkkä usvaputki, jossa päivät sulaa kiinni toisiinsa ja et tajua mitä tapahtui teini-iän ja vanhuuden välillä.
Miellyttämisenhalu on suurimpia turn offeja naisille, ikävä kyllä. Ihan turhaa se on itsesi vuoksikin. Ihmisiä voi huomioida, mutta ei itsensä kustannuksella. Tee jotain, joka saa sinut seisomaan omilla jaloillasi tukevasti ja varmasti ja lakkaa leijailemasta. Ihmisillä on tietysti erilaisia kokemuksia ja aina ei omat voimat riitä. Elämä on prosessi. Siitä pitää lähteä, eikä ajatella, että olet jo valmis ja tässä olen, ota tai jätä.
Follow your bliss.
Kyllä pystyy. Mikä sitten on "pysyvä"? Kunnes kuolema erottaa vai yhdessä vielä kuolleissakin?
Otaksun, etten ole ainoa, jolle ihmisen epätäydellisyys on mieluisempi vaihtoehto kuin kympin ihminen tai ainakin täydellisyyttä tavoitteleva ihminen.
Jos sinulla on iso kulli ja paljon rahaa, niin muilla ominaisuuksillasi ei ole mitään väliä naisille.
kunnon jätti kyrp'ä ja rahaa ja saat nussia itsesi hengiltä.
Kampaa tukkasi ja pese hampaasi, ja huomaat että maailma ympärilläsi muuttuu mukanasi. Tällä neuvolla olen aloittanut päiväni jo pienestä piltistä alkaen ja elämä on aina hymyillyt. Toimii 100 varmasti.
Aina löytyy tilaa kun käyttää Rexonaa.
käymää salilla ja pumppaamaan rautaa. Kyllä lihakset on se asia, jolla naisia saadaan. Narukäyisyys on naisille turn off.
millaisia naisia halutaan. Hintelyys ei taatusti ole hot jossain WT-väen suosimassa lähiöjuottolassa. Siellä jyräävät bodatut ja tatuoidut kaljut jyystäjäkarjut. Yliopiston hipsteripiireissä voi olla ihan toisin.
Tekstisi herätti paljon ajatuksia, vaikkei ihan aiheeseen (eli naisiin) liittyen, mutta oli pakko kommentoida. Uskoisin kyllä, että useampia naisia kiinnostaa miehet, jotka eivät ole niin masentunteita ja joilla on terve itsetunto (eivät sellaiset ainakaan omaa mielialaa nosta). Kommenteissani pyrinkin siihen, että asioita voi muuttaa/parantaa. Ei elämää ole kiveen kirjoitettu.
"Olen ollut masentunut pitkään. Nykyään olen kyllä hoidon piirissä, mutta edistys on varsin hidasta, ja olen sen suhteen pessimistinen."
Niin olin minäkin nuorempana, mutta en ole enää. Hoitoa en hakenut, lääkitystä en ole käyttänyt. Ratkaisin asiat vähitellen itse lukemalla masennukseen yms. liittyvää kirjallisuutta ja sitäkin kautta etsin erilaisia näkökulmia, jotka saattoivat auttaa. Oma mietiskely ja itse itseensä vaikuttaminen ovat niitä avaimia. Pitää tiedostaa, mitä päänsisäisiä levyjä pyörittelee ja jos ne ovat itselleen vahingollisia niin tietoisesti vaihtaa ne parempiin.
"Minulta puuttuu toivo paremmasta elämästä."
Tällaista on turha edes ajatella. Life is what you make of it. Mikä loppupeleissä on sitä parempaa? Ehkä "parempi" elämä on meille jonkinlainen harha tai uskomus, jota ei tavallaan ole edes olemassa. Ruohokin on aina vihreämpää aidan toisella puolella.
"Elämääni masennus vaikuttaa siten, että on työlästä saada tavallisia asioita tehtyä ja mieliala on tietysti usein matala."
Näinhän se nimenomaan vaikuttaa. Itse kun en aikoinaan meinannut saada itseäni liikkelle tai saanut asioita aikaan, kun masensi niin aloin käyttää kikkana omista tuntemuksistani vetäytymistä. Masentuneenahan sitä koko ajan tiedostaa, miten kurjalta itsestä koko ajan tuntuu. Vetäytyminen ja aikaansaaminen onnistuu esim. siten, että kun alkaa tekemään jotain niin koko ajan mielessään "puhuu" itselleen mitä on tekemässä. Tällöin keskittyy täysin siihen mitä on tekemässä eikä siihen miltä tuntuu ja varsinkaan siihen, että sen takia miltä tuntuu ei pysty/jaksa tehdä mitään. Jokainen liike ja asia minkä tekee on selostettava itselleen. Ei pidä möyriä koko aikaa omissa tuntemuksissaan, koska se vain pahentaa tilannetta.
"Monet sosiaaliset tilanteet ja yhtään isommat projektit aiheuttavat huomattavasti ahdistusta. Minulla ei ole varsinaisia ystäviä - joitain "kavereita" kyllä. Olen tarkoituksellakin vetäytyvä, koska pelkään ihmisiä."
Minäkin pelkäsin sosiaalisia tilanteita ja olin arka. Ei myöskään ollut juurikaan kavereita ja nykyäänkin pidän piirini mieluummin pieninä. Mutta nykyään ei ole mitään ongelmaa käydä small talkia vieraidenkin ihmisten kanssa ja käyn jopa pitämässä luentoja (olin esiintymiskammoinenkin). Ehkä pientä arastelua vielä on ihmisten suhteen, kun en tiedä mitä oikein minusta ajattelevat ja miten kaikkiin aina suhtautuisin. Kaikki eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen, mutta mielestäni niin kauan kuin en aiheuta haittaa tai harmia muille niin se on enempi heidän ongelmansa. Jotkut hyväksyvät vain itsensä kaltaisia ihmisiä (näin se tuppaa yleensä olemaan). Aina kun törmään ikävään ihmiseen tai ikävään sosiaaliseen tilanteeseen niin työstän ja prosessaan sitä kokemusta ja yritän löytää "oikeaa" suhtautumistapaa, jolla selviän paremmin päin sellaisesta kokemuksesta ja handlaan tilanteen paremmin seuraavalla kerralla.
jatkuu...
jatkoa...
"Itsetuntoni on hyvin matala lukuun ottamatta älyllistä itseluottamustani sekä joitain muita tuonnempana mainitsemiani asioita. Tunneilmaisuni on hyvin estynyttä vähänkään vieraammassa seurassa, ja kestää hyvin kauan ennen kuin päästän ihmisiä emotionaalisesti lähelleni, jos päästän lainkaan."
Jaan itse itsetunnon kahteen osaan. Hyväksynkö ensinnäkin itse itseni sellaisena kuin olen. Jos hyväksyn niin itsetunto on sen puolesta kunnossa. Jos en hyväksy niin sitten pitää löytää ne ongelmakohdat, korjata ne tai pyrkiä hyväksymään ne. Toinen osa koskee sitä, hyväksyvätkö muut minut. Tämä ei mielestäni ole niin tärkeä itseään määrittävä osa, mutta vaikuttaa silti omaan itsevarmuuteen. Kaikkihan haluaisivat olla hyväksyttyjä. Riittävää pitäisi olla, että suurimmalti osin ihmisillä ei ole mitään sinua vastaan, sillä kaikkia ei voi eikä pidäkään miellyttää. Kun ensimmäinen osa on kunnossa ja itsestäsikin tuntuu, että olet ihminen, joka ansaitsee kunnioitusta niin on helpompi viitata kintaalla niille, jotka perusteettomasti eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet. Seuraava vaihe onkin sitten haistattaa henkisesti pitkät hankalille tyypeille ja sitten et oikeastaan enää tarvitsekaan ulkopuolista hyväksyntää.
Minä en edes ymmärrä tai tunnista, mitä tarkoitat tunneilmaisulla tai sillä, miten ihminen päästetään emotionaalisesti lähelle. Varmaan sen takia, että olen itse hyvin analyyttinen enkä välitä tuollaisista asioista. Enkä tee siitä itselleni numeroa. Älä tee sinäkään. Jos et helposti päästä ketään oikeasti lähelle, niin sitten et päästä. Sinulla on siihen täysi oikeus, koska olet sellainen kuin olet. Se on sitä persoonallisuutta ei välttämättä mikään vika.
"Minulla ei ole ollut missään vaiheessa motivaatiota tehdä työtä. Jonkin verran olen kuitenkin työtä tehnyt ikään kuin pakon alla."
Itse saan paljon iloa aikaansaamisesta, joten ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka eivät ole motivoituneet tekemään töitä. Ehkä kannattaisi miettiä niitä motivaation lähteitä. Haluaako vaikuttaa asioihin? Haluaako auttaa muita ihmisiä? Haluaako tuottaa iloa muille ihmisille? Miksi työ ymmärretään nykyään vain "työnä" ja asiana, josta saa rahaa. Se on niin paljon muuta. En tuomitse esim. downshiftaamista, mutta esim. asenne "en viitsi tehdä kauheasti mitään koska en tarvitse paljoa rahaa" on outo. Mihin on jäänyt halu esim. vaikuttaa ja vain tehdä asioita? Tunnustan kyllä, että jos ei yhtään välitä muista ihmisistä tai heidän kokemusmaailmastaan niin kai niitä motivaation lähteitä on vaikeaa löytää, jos ajattelee vain itseään.
"Parisuhteeni päättyi hiljan, ja ilman ulkoa annettuja tavoitteita elämä ei enää tunnu mielekkäältä - vaikka ei aiemminkaan mitenkään lujaa mennyt."
Sinun itsesi on johdettava itseäsi ja otettava elämästäsi vastuu. Asetat ne tavoitteet itse ja sitä kautta voi alkaa tulla ulkoa annettujakin tavoitteita (esim. koulussa/ työelämässä). Jos sinä olisit yritys niin miten hyvin sen asiat ovat mielestäsi nyt hoidossa? Sinä olet sen yrityksen toimitusjohtaja (tämä hyvä ajatuskuvio kuultu muualta). Ei elämä parane ajelehtimalla ja sillä ettei pyri kehittämään itseään.
"Olen voimakkaasti miellyttämisenhaluinen ja parisuhteen suhteen hyvin tarvitseva ihminen. Olen kai melko monella tavalla niin sanotusti feminiininen, ja oikeastaan suhtaudun miessukupuoleen sen verran kielteisesti, etten edes halua samaistua siihen."
Miellyttämisenhaluisuuteen ja tarvitsevuuteen liittyy se ongelma, että kaikki ihmiset eivät kunnioita sellaisia ihmisiä. Ongelmia liittyy etenkin jälkimmäiseen, mutta ensimmäisessä ongelma on se, että kilttejä ihmisiä voidaan käyttää säälittömästi hyväkseen. Ja seurauksena siitä on katkeroituminen. Jos on miellyttämisenhaluinen (kuten allekirjoittanut) pitää olla selvät sävelet siitä, millä periaatteilla muita haluaa miellyttää. Koskaan ei ainakaan pidä odottaa takaisin yhtään mitään - positiivista ainakaan. Tämä taas edellyttää sisäistä vahvuutta. Mutta kyllä se joskus palkitseekin.
jatkuu....
jatkoa...
"Minulla on syvään juurtunut käsitys siitä, että olen käytännön asioissa inkompetentti. Tämä on osin itseään toteuttava ennuste: en harjoittele asioita, kun en usko niitä oppivani."
Sinun pitää kyseenalaistaa itsesi ja alkaa tekemään töitä sen eteen, että harjoittelet ja opit uusia asioita ja lopulta onnistut. Itseänikin on pidetty enempi teoreettisena ja ei-yhtään-käytännön ihmisenä. No sen takia voinkin olla vähän kömpelömpi, mutta huolellisella keskittymisellä, mikä tahansa on mahdollista.
"Liikuntakaan ei kiinnosta, mutta olen silti sitä hieman harrastanut. Intohimoni kohdistuvat kapealle alueelle: omaan varsin epäkäytännölliseen oppiaineeseeni sekä luovaan itseni toteuttamiseen."
Ei kaiken tarvitsekaan kiinnostaa, mutta liikunta olisi terveyden kannalta tärkeää. Hienoa, että masennuksesta huolimatta kuitenkin löytyy intohimon kohteita. Keskity ihmeessä niihin etenkin jos auttavat masennukseen.
Loppukaneettina: Elämästä ei pidä tehdä itselleen niin kauhean vaikeaa, hankalaa ja ikävää. Loppujen lopuksi tämä on hyvin yksinkertaista. Ihmiset itse tätä vaikeuttavat päähänpistoillaan ja vaatimuksillaan, jotka kohdistuvat niin itseensä kuin muihinkin. Aurinko alkaa paistaa, kun näiden yli näkee.
Kiitos kommentoinnista itse kullekin.
"Mikä sitten on 'pysyvä'?"
Itse käytin sanaa kestävä, mutta joka tapauksessa toivoisin kyllä ensisijaisesti kuolemaan kestävää parisuhdetta. Varmasti vähän lyhyempikin suhde on kuitenkin tyhjää parempi, jos toimii.
Juuri päättynyt suhteeni kesti itse asiassa vuosia. En minä sitäkään hukkaan heitetyksi ajaksi katso, mutta masentunut mieleni vetää joka tapauksessa helposti sellaisen johtopäätöksen, että tuhoon on tuomittu mikä tahansa suhde. On vaikeaa luottaa enää. Edellinenkin suhde kesti yllättävän kauan siihen nähden, että ongelmia oli ollut jo pitkään. En usko, että monikaan sietää minua niin kauan.
"Hintelyys ei taatusti ole hot jossain WT-väen suosimassa lähiöjuottolassa. Siellä jyräävät bodatut ja tatuoidut kaljut jyystäjäkarjut. Yliopiston hipsteripiireissä voi olla ihan toisin."
En tiedä, mitä on WT-väki, mutta eiköhän se hipsteriporukka joka tapauksessa ole enemmän omaa sakkiani.
"Uskoisin kyllä, että useampia naisia kiinnostaa miehet, jotka eivät ole niin masentunteita ja joilla on terve itsetunto (eivät sellaiset ainakaan omaa mielialaa nosta). Kommenteissani pyrinkin siihen, että asioita voi muuttaa/parantaa."
Edellisessä suhteessa odoteltiin hyvän aikaa, että mielenterveyteni paranisi. Kumppanini piti lopulta todeta, ettei enää voi jäädä odottelemaan. Ei hän osannut edes varmaksi ennustaa, olisiko suhde hänen kannaltaan tyydyttävä silloinkaan, kun olisin mieleltäni terve.
Minä mietiskelen sitä, kelpaanko masentuneena, tietysti siksi, että en näe muuta näköpiirissäni. Kun keskeinen ongelmani on jonkinlainen kokemus siitä, että en ole muille arvokas ihminen, on siitä aika pirun hankalaa nousta ylös pelkästään omin jaloin. Näyttää kyllä vähän siltä, etten siitä pääse nousemaan suhteessakaan. Suhteessa eläminen tuntuu kuitenkin miellyttävämmältä vaihtoehdolta kuin yksin.
No, tottahan lienee olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka pysyttelevät kumppaninsa kanssa etupäässä hyväsydämisyyttään ja vähän kuin hyväntekeväisyyden vuoksi. Aika paljon siitä syystä kai kesti edellinenkin suhteeni sen, minkä kesti. Haluaisin kyllä, että joku on kanssani siksi, että hän haluaa itsensä takia olla. Vaan ehkei se ole oikein mahdollista, jos on masentunut.
"Oma mietiskely ja itse itseensä vaikuttaminen ovat niitä avaimia."
Tällaista kuulee aika usein, ei pahalla. Sellaista omissa oloissani mietiskelyä harrastanen enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Sitä en oikein tiedä, miten voisin ajatuksiani muuttaa. Ehkä minulla on jonkinlainen muutosvastarintakin - siksikin, että olen varsin tottunut masennukseeni. Jotenkin ajattelen, että en ansaitsekaan hyvää. Miten sen ajatuksen saisi muutettua?
"Mikä loppupeleissä on sitä parempaa? Ehkä 'parempi' elämä on meille jonkinlainen harha tai uskomus, jota ei tavallaan ole edes olemassa."
Kai ihmisten elämä voi monissa tapauksissa olla parempaa tai huonompaa? Täydellistä ei toki, mutta parempaa kuin jokin muu.
"Jos et helposti päästä ketään oikeasti lähelle, niin sitten et päästä. Sinulla on siihen täysi oikeus, koska olet sellainen kuin olet."
Ongelma tämä on siksi, että kaipaan kuitenkin tunnekontaktia. En minä siihen varsinaisesti pyrikään, että jatkuvasti kaikenlaisessa seurassa olisin hirveän avoin vaan että pystyisin olemaan avoin edes jossain. Tämä on jotenkin uskomattoman vaikeaa. Lähimmäs sitä pääsin edellisessä suhteessa, mutta kyllä minä siinäkin pelkäsin varsin säännöllisesti, että turpiin tulee kuvaannollisessa merkityksessä.
"Tunnustan kyllä, että jos ei yhtään välitä muista ihmisistä tai heidän kokemusmaailmastaan niin kai niitä motivaation lähteitä on vaikeaa löytää, jos ajattelee vain itseään."
Minä tiedostan, että olen aika itsekäs. Tämä havainto ei mitenkään paranna oloani. Ei minulla ole ollut koskaan mitään vahvaa tunnetta, että tahtoisin tehdä jotain yleistä hyvää. Empatian tunteeni rajautuvat lähinnä vain läheisimpiin ihmisiin. Sekin saattaa olla masennuksen piirre, ettei oikein jaksa miettiä muita - tai sitten olen vain perin pohjin ikävä ihminen. Miellyttämisenhaluni on vahvasti kytköksissä tarpeeseeni tulla hyväksytyksi.
Minun kannustamiseni on aika epäkiitollista hommaa, mutta arvostan kuitenkin yritystä.
Miksi ei pystyisi