Seksiä en ole ikinä saanut muualla kuin suhteessa, enkä koskaan edes ensitapaamisella. Minun mielestäni kaikki ei siis kykene saamaan yhden illan juttuja.
Onko muita näkemyksiä?
Onko muita näkemyksiä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletan nyt että olet mies. Oletko koskaan lähestynyt niitä baarin vähemmän kauniita naisia? Tiedän kavereita joilla ei ole yhtään ystävää, onnettomat sosiaaliset taidot, ahdistuskohtauksia ja onneton tyylitaju, mutta jotka silti saavat naisia baarista mukaan. Kyse ei vain ole todellakaan mistään missikandidaateista. Samaahan iso osa naisistakin voisi valittaa, että eivät koskaan saa niitä halutuimpia miehiä baarista mukaan tai parisuhteeseen.
Eri asia sitten on, että onko sinun mahdollista kehittyä sellaiseksi, että saat myös sellaisia vähintäänkin kauniinpuoleisia naisia baarista jatkoille. Vastaus on kyllä jos et ole vanha ukko tai ruumiillisesti epämuodostunut.
vähä tuunaat lookkii ni joha lähtee naiset perää