Pari vuotta on yhteistä taivalta takana ja nyt on alkanut ahdistaa. Listaan tähän muutamia juttuja, jotka painavat minua:
- Miehestä on tullut sohvaperuna. Eikä siinä muuten mitään, mutta se on vaikuttaa hänen käytökseensäi. Aktiviteettien puute näkyy mm. jatkuvana huonotuulisuutena. Ennen hän purki stressinsä liikuntaan, nykyään minuun ja muihin läheisiinsä.
- Mies unohtaa soittaa, unohtaa mitä olemme sopineet, myöhästelee sovituista tapaamisista... Kun huomautan asiasta, hän loukkaantuu ja vetoaa kiireisiinsä.
- Mies tuntuu olevan yhtä välinpitämätön myös ystäviensä suhteen. Hänen ei pidä sovituista asioista kiinni ja iso osa hänen ystävistään on kaikonnut tämän vuoksi. Osittain ehkä siksi miehelle tuntuu olevan vaikeaa, kun minä tapaan omia ystäviäni.
- Seksi ei toimi. Emme vain löydä yhteistä säveltä ja syitä on varmaan monia.
- Mies varastaa tavaroitani tai käyttää niitä luvatta. Emme siis asu yhdessä ja asunnostani on monesti kadonnut tavaraa... Hygieniatuotteita, ruokaa, juomaa, pikkutavaraa... Viimeksi katosivat kuulokkeet ja pari viikkoa myöhemmin ne putosivat miehen repusta. Kiinni jäädessään mies käyttäytyy kuin pikkulapsi: "En se minä ollut" tai "en tiedä miten tuo tavara päätyi minulle". Tokihan minulta saisi lainata tavaraa, kun kysyisi luvan.
- Meidän on vaikea keksiä yhteistä keskusteltavaa tai tekemistä. Tämä liittyy aika paljon miehen sohvaperunaelämäntyyliin, jota hän nykyään harjoittaa.
Pitäisikö miehen kanssa vielä yrittää keskustella? Miten keskustelen, kun hän ei kestä suoraa kritiikkiä? Voisinko jotenkin kritisoida nätimmin? Entä miten voisin saada miehen ymmärtämään, että hän tappaa koko sosiaalisen elämänsä tätä menoa? Pelkään, ettei miehellä kohtaan ole yhtään kaveria ja hänen maailmansa rajoittuu meidän suhteeseen sekä ehkä hänen työhönsä.
Mies ei halua erota missään tapauksessa. Väläytin hänelle marraskuusa eron mahdollisuutta ja hän suorastaan panikoitui siitä. Pari kuukautta meillä menikin paremmin ja tuntui, että suhteen vuorovaikutus toimi. Nyt on kuitenkin palattu taas samaan vanhaan. Minua ahdistaa ja tuntuu, että tukahdun suhteemme nykytilaan.
- Miehestä on tullut sohvaperuna. Eikä siinä muuten mitään, mutta se on vaikuttaa hänen käytökseensäi. Aktiviteettien puute näkyy mm. jatkuvana huonotuulisuutena. Ennen hän purki stressinsä liikuntaan, nykyään minuun ja muihin läheisiinsä.
- Mies unohtaa soittaa, unohtaa mitä olemme sopineet, myöhästelee sovituista tapaamisista... Kun huomautan asiasta, hän loukkaantuu ja vetoaa kiireisiinsä.
- Mies tuntuu olevan yhtä välinpitämätön myös ystäviensä suhteen. Hänen ei pidä sovituista asioista kiinni ja iso osa hänen ystävistään on kaikonnut tämän vuoksi. Osittain ehkä siksi miehelle tuntuu olevan vaikeaa, kun minä tapaan omia ystäviäni.
- Seksi ei toimi. Emme vain löydä yhteistä säveltä ja syitä on varmaan monia.
- Mies varastaa tavaroitani tai käyttää niitä luvatta. Emme siis asu yhdessä ja asunnostani on monesti kadonnut tavaraa... Hygieniatuotteita, ruokaa, juomaa, pikkutavaraa... Viimeksi katosivat kuulokkeet ja pari viikkoa myöhemmin ne putosivat miehen repusta. Kiinni jäädessään mies käyttäytyy kuin pikkulapsi: "En se minä ollut" tai "en tiedä miten tuo tavara päätyi minulle". Tokihan minulta saisi lainata tavaraa, kun kysyisi luvan.
- Meidän on vaikea keksiä yhteistä keskusteltavaa tai tekemistä. Tämä liittyy aika paljon miehen sohvaperunaelämäntyyliin, jota hän nykyään harjoittaa.
Pitäisikö miehen kanssa vielä yrittää keskustella? Miten keskustelen, kun hän ei kestä suoraa kritiikkiä? Voisinko jotenkin kritisoida nätimmin? Entä miten voisin saada miehen ymmärtämään, että hän tappaa koko sosiaalisen elämänsä tätä menoa? Pelkään, ettei miehellä kohtaan ole yhtään kaveria ja hänen maailmansa rajoittuu meidän suhteeseen sekä ehkä hänen työhönsä.
Mies ei halua erota missään tapauksessa. Väläytin hänelle marraskuusa eron mahdollisuutta ja hän suorastaan panikoitui siitä. Pari kuukautta meillä menikin paremmin ja tuntui, että suhteen vuorovaikutus toimi. Nyt on kuitenkin palattu taas samaan vanhaan. Minua ahdistaa ja tuntuu, että tukahdun suhteemme nykytilaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuri tämän takia seurusteluaika on niin tärkeää. Siinä oppii tuntemaan toisen ihmisen jonka perusteella voi tehdä tietoisen päätoksen onko tuo nyt tuntemani ihminen minulle sopiva elinkumppani.
Olet huomannut miehessä paljon asioita jotka eivät kuulu sinun arvomaailmaan, asioita joita sinä et hyväksy. On hyvä että ne tulivat selville tässä vaiheessa.
Tuo mies aivan varmasti loytää vaimoehdokkaan joka on juuri hänelle sopiva.
Sinä et ole se.
Teistä ei tietenkään tarvitse tulla vihamiehiä, mutta tee kummallekin selväksi että sinä et suunnittele enää yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Että teidän arvomaailmanne yksinkertaisesti eivät kohtaa.
Tuskin voit enää sanoa mitään mitä hän jo ei tiedä.
Onko mies masentunut?