Täytyy tunnustaa, joskus olen hairahtunut.
Mutta asia, mistä haluaisin keskustella, on yhden yön juttujen kohtelu aamulla.
Miten te sinkut sen teette?
Yhden illan jutuista
8
153
Vastaukset
- mies32
Kysyn haluaako kahvia. Jos haluaa, annan vitosen ja osoitan lähintä huoltista kohti. Jos ei, osoitan bussipysäkkiä.
Vanha vitsi, tätä en ole ehtinyt oikeasti kokeilemaan, toisin kuin sen "käyn paskalla, räplää ittes märäks sillä aikaa". - en saa ikinä pillua
Kohtelen mielikuvituspanojani kuin ilmaa, sillä sitähän he ovat.
Kun vielä olin sinkku, tein heille aamupalaa ja mietin, haluaisinko kentis tavata uudelleen. Jos en, niin aamiaisen jälkeen olin lähteväni toimittamaan jotain asiaa, että sain pirkon pihalle.
- Vuoroin vieraissa
Ihan uteliaisuudesta: kävikö joskus niin, että pirkko jota olisitkin halunnut tavata aamiaisen jälkeen sitten jättikin väärän puhelinnumeron tms.? Näistä selviäminen on sitten oma lukunsa...
Vuoroin vieraissa kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta: kävikö joskus niin, että pirkko jota olisitkin halunnut tavata aamiaisen jälkeen sitten jättikin väärän puhelinnumeron tms.? Näistä selviäminen on sitten oma lukunsa...
Yhteisen yön jälkeen ovat reilusti sanoneet, että homma oli sitten tässä. Baarissa olen saanut vääriä numeroita.
- riippuu ja roikkuu
Riippuu niin siitä millainen ihminen on yöseuraksi mukaan valikoitunut. Seuralainen voi olla hyvin erilainen tyyppi sitten aamusta ku millanen oli yöllä. Ei voi oikein etukäteen tietää tarkalleen millainen aamu tulee.
Yhden illan jutuista on välillä poikinut treffejä kun aamullakin on vaikuttanut synkkaavan. Kaksi pidempää seurustelusuhdettakin alkoi yhden illan jutuista. Aamulla käyttäydytään aina sen hetkisen tilanteen mukaan, vaikka toki korrekti pitää yrittää olla joka kerta sitä toista ihmistä kohtaan. Tarkoitus kun ei ole jättää kenellekään paskaa makua suuhun. Ne on aina lähteneet pois helvetin liukkaasti. Ja olen miettinyt että olisivatko yhden yön kumppanit halunneet nähdä toistekin, jos olisin antanut.
- jt41
Aamut menee ihan mukavasti. Tarjoan pyyhkeen, hammasharjan, aamupalan ja luetaan Hesaria yhdessä. Jutellaan kaikenlaista. Lähes aina harrastetaan myös aamuseksiä. Saatetaan lähteä myös korjauskaljalle iltapäivästä. Eli hyvin pyrin kohtelemaan ja sitä on kiittäminen että nykyisin tarvitsee lähteä harvoin baariin saadakseen seksiä. Vaikka sovitaan että tämä oli tässä, niin numerot vaihdetaan ja jos naista on kohdeltu hyvin, niin hän ottaa myöhemmin yhteyttä ja ehdottaa uusintaa. Tässä on vuosien myötä ollut sen verran aktiivinen että on päässyt muodostumaan pieni seksikaveripiiri c",
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1332686Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2562254Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?171383- 1151042
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar204993- 91970
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13882Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La52774Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50731Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.274716