Olen noin 4 vuotta seurustellut mun nykysen miehen kanssa ja meidän suhde on ollut aikamoista vuoristorataa ja vastavirtaan uimista koko tän ajan. Kuitenkin tässä pitkän yhdessäolo ajan on muodostunut syvä kiintymys suhde ja kyllä mä häntä raskastan, mutta en intohimoisesti. Meillä on vaan aina niin paljon ongelmia ja riitoja ja AINA samoista asioista joudutaan vääntämään, että en enään millään jaksais tätä. Useamman kerran oon ollut jo luovuttamassa, mut hän on aina jotenkin saanut mut jäämään suhteeseen. En mä tiedä osaanko edes olla ilman tätä ihmistä!?!? Niin vaikee kuvitella...
Mutta asiaan.. Mä tuomitsen kaikenlaisen pettämisen, enkä ikinä ennen oo tehny mitään sinne päinkään... kunnes viikonloppuna.
Kävi niin, että tapasin eräässä karaoke baarissa kivan miehen. Kavereiden patistamana lähdin sitten tän miehen kanssa tanssimaan. Tanssittiin silleen hitaasti ja puhuttiin ja katottiin toisiimme jatkuvasti syvälle silmiin. Meillä oli oikeen mukavaa ja hän nyt sitten yritti vähän väliä lähennellä ja tulla ns. iholle. Ei se edes haitannu muo...mutta silti työnsin sitä niinä hetkinä kauemmas. Myöhemmin se suuteli muo ja vastasin siihen ihan pienesti mut sitten jatkettiin tanssimista. Sitten kaverit oli vaihtamassa baaria ja tää mies halus sitten meidän mukaan lähteä. Mentiin sitten semmoseen kunnon tanssi bile baariin ja siinä tuli tän mihen kanssa tanssittua aika pitkään. Kaverin sanoja lainaten "intiimisti". Se tyyliin suuteli mun kaulaa ja niskaa siinä. Vika biisi koitt,i se oli Adelen, Someone like you ja tanssittiin hitaasti taas sen soidessa ja vaan katottiin toisiimme silmiin. Sit ku se loppu niin se ei millään halunnu lähtee narikkaan vaan jatkettiin sitä hidasta tanssia ilman musiikkia. Sitten kohta se suuteli muo taas. Ja mä vastasin siihen, vähän pitempään kun aikasemmin mutta kumminkin ihan lyhyen hetken. Narikoille päästiin ja siitä dösäpysäkille. Se olis halunnu lähtee mun messiin tai että olisin lähteny sen messiin ja se pyyteli myös numeroa. Sit vedin sen syrjään siitä jonosta ja kerroin sille että se on tosi mukava yms yms, mutta mulla on poikaystävä ja että se miks oon sen kanssa hengannu oli siksi että se oli tosi mukava ja että mulla on poikaystävän kanssa ollu niin paljon ongelmia. Se yllätty, mut halus silti mun numeron, et voitas vaikka kahville mennä joku päivä. Annoin mun numeron.. ja sitten se lähti ja mä menin mun dösään.
Tän jälkeen en oo saanu ajatuksiani pois tästä tyypistä! Meillä oli niin kivaa ja se sano muo hauskaks, ja niin mulle ei oo kovin usein sanottu. Meidän huumorikin kohtas aika hyvin. Netistäkin oon sitä stalkannu ja vaikuttaa oikeesti kivalta ja fiksulta tyypiltä. Ihan kun olisin ihastunut. Samalla tunnen itteni kauheeks! Siis miten MINÄ oon voinu mennä tolleen tekee mun poikaystävälle? Ei oo yhtään mun tapasta! Omatunto kolkuttaa..mutta toisaalta se ei tuntunu väärältä.
Mitä mun nyt pitäis tehdä? Ainakaan poikaystävälle tästä en voi mitään sanoa.. Haluaisin tavata tän miehen uudestaan... Mut mitä mä sille sanoisin? En mä uskalla tekstata sille...
Mitä oon mennyt tekemään?
3
334
Vastaukset
- tirppu32
Hmm no aika kinkkinen tilanne kyllä. Itelläni ei tommosesta oo kokemusta laisinkaan, mut sanosin että sun pitäs eroo sun nykysestä miehestä. Tai siis et sun pitäs miettiä että ootko mielummin hunossa nykysessä suhteessa vai et kokeiletko uutta suhdetta ja jos ei toimi ni sitten olisit sinkkuna. 4 vuotta on kuitenkin aika pitkä aika ja ymmärrän että on vaikeata erota, mutta vaikuttas että oot aika loppuun palanut siinä suhteessa ku tilanne on menny siihen että oot pettänyt sitä.
- kasva isoksi!
"Hmm no aika kinkkinen tilanne kyllä."
No ei yhtään kinkkinen tilanne!
Mies unohtuu kun antaa unohtua ja jos soitta, niin silel sanotaan selvästi "kiitos ei" ja piste.
Juuri tuollainen käytös kuin avaja kertoi on tyypillistä pettäjää. Noin ei pidä tehdä! Ja jos tekee, niin on varmalla pettämisen tiellä. Mikä siinä on etteivät aikuiset (?) tiedä rajojaan!?
- Kokeile1
Niinhän sitä sanotaan että ei kerta homoa tee. Jos oma suhteesi on tosiian noin vaikeeta, ei siinä kannata roikkua. Itse sinuna menisin käymään kahvilla ja yrittäisin ottaa selvää mikä se oikeesti on. Millainen se oikeasti on ja mitä se oikeasti hakee, olisko ainesta enempäänkin? Samalla saisi itsekin tietää kuinka nurkkaan pystyy itsensä ajamaan. Jos miehessä on potentiaalia, niin miksi ei sitten vahitaisi. Elämä on aika lyhyt elääkseen huonossa parisuhteessa. Käy pari kertaa kahvilla ja päätä kumman hylkäät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096656Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884291L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453619TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133010Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6261610- 661028
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551003- 9989
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?199984Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47959