Pohdintoja "2-suhteesta" ja "n-suhteesta"

P=NP

Monen 'maallisen' ihmisen kuulee sanovan ettei Raamatulla tai muilla abrahamisilla uskonopeilla ole mitään vaikutusta heidän elämiinsä.

Mieti uudelleen:

Onko ihmisellä luontainen tarve sitoutua juuri vain yhdelle kumppanille? Mitä tämä "sitoutuminen" pitää sisällään? Seksin ja/tai romanttiset tunteet? Miksi kuitenkin parisuhteet kariutuvat niin usein juuri pettämiseen, vaikka sen hedelmänä olisi lapsiakin? Mitä siitä seuraa? Miksi pettäminen nähdään ongelmana?

Pettäminen nähdään ongelmana pitkälti siksi, että perimme aiemmilta sukupolvilta tietynlaisia käyttäytymismalleja. Luterilaisuuden sekä muiden alkuperältään lähi-idän (myöhäisimpien) uskonoppien vaikutukset kantautuvat käytökseemme vielä jopa yli 2000 vuoden takaa. Näiden oppien kehittäjillä (=niukkuudessa eläneillä, sotaa käyvillä paimenkansoilla) tuskin oli tietoa elämästä 2000-luvun Suomalaisessa yhteiskunnassa. Ennen kristinuskoa/juutalaisuutta korkeakulttuurit olivat käsitykseni mukaan vapaampia ja lähempänä luonnontilaa, heimoyhteisöllisyyttä, eikä seksuaalisuutta tai ihmissuhteita koettu tarpeelliseksi normittaa palvelemaan yhteiskunnallisia tarpeita vaan olivat henkilökohtaisia valintoja. Esimerkiksi kreikkalaisilla oli sanonta "Vaimo synnyttää lapset, nuoremmat tytöt sulostuttavat päivän ja oppipojat pysyvät lähellä" tjss, vastaavanlaista Roomassa, kunnes kristityt
onnistuivat, juuri imperiumin valtarakenteiden kautta, levittämään ja perustamaan oppinsa vallitsevaksi järjestelmäksi. Pettämisestä tehdään ongelma, ja ainakin naisten osalta petos on usein nähty miestä halventavana rikoksena.

Motivaatio sotaa käyvillä paimentolaisilla parisuhteen suosimiseen oli tuottavuus. Uusia jälkeläisiä tarvittiin, jotta kyettiin kasvattamaan väkilukua maanpuolustuksen tarpeisiin. Samalla homoseksuaalisuudestakin tehtiin synti, se ei palvellut mitenkään tuottavuutta ja intiimissä kanssakäymisessä rajoituttiin suosimaan vain ja ainoastaan vastakkaista sukupuolta, jälkeläisten saamisen maksimoimiseksi. Ihmissuhdeanarkiasta siirryttiin järjestelmällisien uskontojen kautta parisuhdemalliin ja intiimikanssakäyminen rajoitettiin vain tähän malliin suostuvien "etuoikeudeksi", palkinnoksi. Niitä, jotka tätä eivät suostuneet noudattamaan vähintäänkin syrjittiin ellei jopa rangaistu. Konservatiivinen ydinperheajattelu oli myös, yllätys yllätys vallalla kolmannessa valtakunnassa, kun agendana oli saada suuri armeija. Myös seksuaalista käyttäytymistä on pyritty politisoimaan. Kun järjestelmää noudattavista tehdään syntisiä ja mukaan liitetään voimakkaita häpeän tunteita (kenties voimakkain tunne laumaeläjälle), saadaan väestö jo muutamassa sukupolvessa muuntumaan eliitin ideologiaan
sopivaksi, sotilaita ja työvoimaa tehokkaammin ylläpitävään järjestelmään.

1

317

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P=NP

      JATKUU

      Pariutumisen yhteyteen luotiin papiston (=eliitin) toimesta erinäköisiä vihkiseremonioita, jolla lujitetaan sidettä ja samalla näytetään normin mukaista esimerkkiä muille yhteisön jäsenille. Tässäkin odotustenrikkojia syrjittiin ja tätä tukemaan määriteltiin paheksuvia termejä, esimerkiksi susiparit. Häpeä ajaa herkästi toimimaan normien mukaan. Hyötyinä parisuhdemalliin siirtymisessä oli yhteisön väkiluvun kasvu ja siitä seuraava työvoima. Myös valojen vannominen muun yhteisön edessä vahvistaa ja varmistaa että tälläistä toimintaa pyritään kaikin puolin suosimaan myös jatkossakin. Jälkeläisten kasvatus muodostettujen oppienmukaan pitää huolen tulevista sukupolvista, jotta nämä ovat eliitin mieleen.

      Nykyaikana en näe kuin suuren joukon aiheutuvia haittoja. Luontainen seksivietti on valtaväestön osalta suurempi voima kuin mikään vannottu vala. Pettämisiä tapahtuu molemmin puolin ja nämä vaivalla rakennetut suhteet sitten valuvat hukkaan niiden tullessa ilmi aiheuttaen ongelmia monille, ei pelkästään "asianomaisille". Pettämiseen ajaa juurikin se, että sitoutuminen juuri vain yhdenlaiseen persoonaan sulkee kaikki muut ovet. Kaikilla eivät käy toiveet yhteen, vaikka mitä olisi vannottu juhlallisesti. Ja yksi ihminen ei pysty välttämättä vastaamaan kaikkiin toisen osapuolen asettamiin odotuksiin. Parisuhteen normina pitäminen, ei maksimoi vain jälkeläisten tuotantoa vaan myös seksismiä. Yksilöiden on vastattava entistä paremmin haluttujen kumppani-kanditaattejen vaatimuksia. Tämä ajaa juuri kilpailuun alfa-urosten kesken ja kilpailuun alfa-naaraiden kesken. Molemmilla puolilla kilpailu realisoituu eritavoin. Perinteisesti nähtynä miehiltä odotetaan machomaisuutta ja kykyä elättää itsensä, vaimo ja jälkeläiset. Naisiin taasen kohdistuu mm. suuria ulkonäöllisiä ja äidillisiä paineita. Binäärisessa sukupuolimallissa tämä tarkoittaa ääripäiden menestymistä parisuhdemarkkinoilla ja odotuksiin "SOPEUTUMATTOMAT" joutuvat tyytymään siihen mitä jää jäljelle, jos mitään ylipäätään jää. Tämä on ihmissuhdekapitalismia. Avioituminen tuo lisäksi tullessaan ajatuksen kumppanin omistamisesta, ja jos jokin tätä uhkaa, on mustasukkaisuus siihen syntyvä torjuntamekanismi. Kilpailuun ja ahneuteen perustuvan järjestelmän polttoaineesta on siis kyse, ja tältä perustalta vaikkapa protestanttien oli helpohkoa lähteä kehittämään työmoraaliaan. Järjestelmä oli
      "ylikellotettu".

      Kaikki tämä perustuu vain siihen, että parisuhteen ja siihen yhteenliitetyn seksin konsepti nähdään ainoana oikeana vaihtoehtona. Ideologia, joka syntyi kauan sitten sodankäynnin tarpeeseen.

      Mitä etua sitten "n-suhteesta" on?

      "n-suhteessa" sukupuolista keinotekoista kilpailua ei esiinny, ainoastaan biologiset seikat voivat hieman vaikuttaa, eivät statukset ja yhteiskunnalliset asemat tai vauraus. Tälläisessä suhteessa elävillä on tehokkaampi tukiverkosto toisista suhteen jäsenistä ja monipuolinen jäsenistö kompensoi suhteessa olevien jäsenien yksilökohtaisia puutteita. Odotukset täyttyvät helpommin ja kaikki on kevyempää siinä mielessä ettei yksittäiseen jäseneen kohdistu niin suuria paineita, ne jakaantuvat kaikkien jäsenien kesken. Jäsenten on helpompi toimia tälläisen perheen eduksi ja voimavaroja voidaan jakaa. Lapsetkin kasvavat keskinäiseen rakkauteen, eikä machoilua tai barbie meininkiä tarvitse
      väenväkisin ylläpitää.

      Tälläistä olen ajatellut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe