Erosin juuri. Olimme yhdessä 13 vuotiaista 19 vuotiaisiin. Se ei ollut mitään lasten pientä yhdessäoloa, vaan ihan vakavaa, asuimme yhdessäkin. Olimme toistemme ensimmäiset ja kumpikin rakastamme toisiamme vieläkin. Jos olisimme alkaneet seurustella vasta vanhempina, olisi varmasti toiminut paremmin. Luulen että tulen rakastamaan häntä ikuisesti, en käsitä miten se rakkaus voisi yhtäkkiä loppua. Vaikka tiedän ettei hän ole sellainen kuin tahtoisin poikaystävän olevan, silti pidän häntä "täydellisenä".. Hän oli vaan niin mun juttu!
Mutta asiaan. Olen tässä miettinyt, että jääköhän hän minun sydämeen ja mieleen ikuisesti "sinä oikeana"? Vaikka rakastuisin toiseen ja perustaisin perheen jne, voiko olla että silti tulisin aina ajattelemaan että hän oli se oikea, se tosirakkaus. Vai "unohtuisiko" se ja jäisi mieleen vain nuoruuden ensirakkautena? Kun musta tuntuu nyt niin että me niin kuuluimme yhteen (vaikka loppuvaiheessa taisimme vähän kasvaa erillemme...), olimme "Tiina ja Markku", jos ymmärrätte.
Ei tässä sinänsä mitään järkeä ole, mutta on vaan vaivannut päätäni. Olisi ihanaa jos kertoisitte omia kokemuksia tai vain ajatuksia, tahtoisin todella kuulla :)
Mutta asiaan. Olen tässä miettinyt, että jääköhän hän minun sydämeen ja mieleen ikuisesti "sinä oikeana"? Vaikka rakastuisin toiseen ja perustaisin perheen jne, voiko olla että silti tulisin aina ajattelemaan että hän oli se oikea, se tosirakkaus. Vai "unohtuisiko" se ja jäisi mieleen vain nuoruuden ensirakkautena? Kun musta tuntuu nyt niin että me niin kuuluimme yhteen (vaikka loppuvaiheessa taisimme vähän kasvaa erillemme...), olimme "Tiina ja Markku", jos ymmärrätte.
Ei tässä sinänsä mitään järkeä ole, mutta on vaan vaivannut päätäni. Olisi ihanaa jos kertoisitte omia kokemuksia tai vain ajatuksia, tahtoisin todella kuulla :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.