Muistakaa katsoa tänään uutisten jälkeen klo 21.30 Arto Halosen tuore dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe. Maastohiihdon surullinen doping-historia.
"En oo mitään käyttäny."
Sinivalkoinen valhe
5
434
Vastaukset
- sinivalkoinen paska
Samaa paskaa koko urheilun kirjo 1960 - 2000. Ja pää punasena huudettiin että ennen oli mihet rautaa. Paskaa, saatana. Pelkkää doupattua PASKAA.
Vireenikin veritankannu 2 olympia kultaa.- uiuiuiuieeeii
meinaakko että isoVee on kuitenkin pari kultaa juossut douppaamatta?
- andyxxxx
Sinivalkoinen valhe
Olkaamme ylpeitä Suomalaisista urheilijoistamme. Hiihdossa on kulminoitunut Suomalaisten sisu ja periksiantamattomuus! On selviö, että maailmassa huippu-urheilussa käytetään järjestäen vippakonsteja. Kilpavarustelu menee rahan ja vaikutusvaltojen kautta, valitettavasti. Aitojen lahjakkuuksien huippuvalmennus on varsin vaikeaa, kun
nämä kieroutuneet liitot, valtiot, mediat yms. häärää taustalla.
Itse pidän Suomalaisen urheilun ikonina ja hienoimpana urheilijana Mika Myllylää. Hän edusti äärimmäistä periksiantamuutta, nöyryyttä, halua olla esikuva ja saada tuloksia kovasta harjoittelustaan. Hän edusti sitoutumista rakastamalleen urheilulleen ja antoi kaikkensa sille niin itsensä kuin maansa kunniaksi. Rauha Mikalle, on tosi valitettavaa, että tämä päättyi näin. En tuomitse sinua mistään vaan puolestani saat äärimmäisen kunnioituksen ihmisenä ja hienona urheilijana.
Paluu aiheeseen: Äärimmäisyyksiin viety doping on vahvasti urheilussa mukana, koska urheilussa vallii salailu-peittely kulttuuri, sponsorointi sekoittaa rahoillaan urheilukulttuuria, media ruokkii epärehellisyyksiin, journalismi toimii samoin, andidopingjärjestöt eivät ole riippumattomia ja puolueettomia (eri säännöt ja käytännöt ja esim. WADA ei edusta mitään riippumattomuutta vaan rahan luomaa järjestelmää, joka ohjaa urheilua sen ehdoilla, urheiluliittot tekevät ministeriön kanssa asiat niin, että edellä mainitut tahot pitävät liitot ja urheilun valtiossa hienossa arvossa, joiden urheilijat pyritään saamaan kansakuntien esikuviksi. Muun muassa näiden toimien vuoksi kaikki vain jatkuu ja tekee urheilusta sairaan. Aikamme urheilijagladiaattorit, jotka haluavat antaa kaikkensa ovat osittain pakotettuja tarttumaan keinoihin, jota muutkin käyttävät. Olisiko syytä, muuttaa katseet urheilijoista aivan ihan muihin toimijoihin!
On erittäin naiivia puhua tietyistä lajeista, että mitä on tehty suoritusten parantamiseksi / menestymisedellytyksiin vaikuttamiseksi. Tässä en puhu pelkästään dopingista. Puhun sopupeleistä urheiluvedonlyönnissä esim. kuningas jalkapallossa. Toisaalta edellä mainitsemassani kappaleessa monet urheilussa vaikuttavat toimijat muuttavat / muuntelevat sääntöjä siten, että esim. huippulätkässä, jenkkifutiksessa, normifutiksessa, koriksessa, baseballeissa jne. jne. kymmenissä lajeissa voivat mellastaa kiellettyjen aineiden kanssa.
Ehdotan, että ajatelkaamme terveesti, iloitaan myös toisen voitosta ja yritetään ensi kerralla itse tehdä asiat paremmin asiat. Älkäämme kilpailko itseämme hengiltä toisten kanssa kilpavarustelukilvassa, on vaikutettava asioihin muuta kautta. Näissä asioissa median tulisi keskittyä suureen kokonaisuuteen eikä vain ruotia pelkkiä mitalitilastoja jne. Vaikkakin mitalit ovat erittäin kova juttu, niin siihen ei saisi liikaa puuttua. Tärkeää on puuttua epäkohtiin esim. ennen huippu-urheilua jne.
Doping on paha asia, mutta urheilussa on esille tullut paljon muutakin. Esim. Sopupelit urheiluvedonlyönnissä/ sopupelit jostain muusta syystä. Toisaalta esim. toisten vahingoittaminen urheilusuorituksien heikentämiseksi: tällainen esim. käytäntö on todettu usein esim. jääkiekossa.
Olisi eritääin tärkeätä, että riippumattomat tahot oltava valvomassa järjestystä urheilun lieveilmiöitä. He eivät saisi olla mitenkään linkitettynä/"ostettavana" valtioiden pelinappuloiksi. Toimintaan raha pitäisi tulla tasapuolisesti jokaiselta maalta jne.
Toivottavasti moni on samaa mieltä kanssani, koska muuten tätä ihmisille tärkeää urheilua ja kilpailuviettiä ei terveelle pohjalle helposti saada.- jhyui
kyllä urheilu on tiettyyn ikään ja tasoon asti pääosin terveellä pohjalla. ihan lajista riippumatta. joten nautitaan siitä ja jätetään huppukusetus ihan omaan arvoonsa seikkailu, suurin laihduttaja, idols ynnämuiden tositeeveiden sekaan.. minne se kuuluukn.
ps. hiihtokisatkin tulee aina kun hiihtokelit on parhaimmillaan..
- Meisseli Man
Palautetaan urheilu urheiluun. Kunnon piirikunnalliset sun muut maakuntaviestit kunniaan. Luomu-urheilu on parasta. Kaikki kaupallinen krääsä johtaa typerään pullisteluun ja vilppiin.
Heti kun joku kuvittelee tienaavansa urheilulla, homma menee kiville. Suomessa pahin vitsaus on nämä urheilusta elantonsa saavat urheilujohtajat.
Niin paljon kun kuntohölkkääjiä parjataankin, niin väitän, että juuri nämä numerolapun raiskaajat ovat parhaiten kiinni urheilun ideaalissa. Vedetään pää punaisena onnellisen lapsellisena ja nautitaan siitä käteen lätkäistystä osallistujamitalista. Sitä samaa se on, kun lapsena sai hiihtokisoista sen lusikan palkinnoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857