Kuinka nopeasti kunto kasvaa?

kertokaa

Olen harrastanut lenkkeilyä jonkin aikaa, ennen sitä en ollut urheillut vuosiin ja kunto oli maassa.

Juoksen 3 krt viikossa. Alussa syke nousi hirveän korkealle. Juoksen aina silloin tällöin testilenkin, joka on aina samanpituinen ja noin samalla vauhdilla, ja tsekkaan että miten syke on laskenut tai onko laskenut. Keskiarvosyke on jo jonkin verran laskenutkin, mikä on tietysti hyvä mutta tuntuu että edistystä tapahtuu hirvittävän hitaasti. Se turhauttaa aivan älyttömästi.

Muuten juoksen eripituisia ja vauhtisia lenkkejä, lyhyitä vauhdikkaita, keskivauhtisia ja pitkiä rauhallisia. Eli periaatteessa teen kyllä homman oikein mutta onko se normaalia että kunnolla kestää aikaa ennenkuin se nousee? Olen nyt juossut aktiivisesti viime keväästä, ja sitä ennen juoksin viime syksynä, mutta talvella tuli valitettava tauko.

7

5947

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joonas

      Ei tässä ole oikotietä onneen. Koeta vain jaksaa painaa. Kyllä kehitystä tapahtuu hyvinkin nopeasti, mutta olemme yksilöitä ja se vaikuttaa tähänkin. Et kerro kauanko treenaamisesi on kestänyt. Mutta, jos kunto on ollut alhaalla vuosia niin suosittelen alkuvaiheessa panostamaan hitaisiin lenkkeihin, jotta peruskuntotaso nousisi. Yleisin virhe on ettei malta harjoitella riittävän pienellä syketasolla. Tiedän itsestäni, ettei ole helppoa kävellä lenkillä, kun piti juosta!
      Teeppä seur. kuukauden niin, että jätä nuo nopeat lenkit vähemmälle ja tee vain hidas- ja keskitempoisia syke MAKS 150 lenkkejä. Jos syke nousee heti alussa niin siirry kävelyyn. Juokse suht tasaisilla alustoilla. Monet pururadat ovat profiililtaan liian rasittavia.
      Kokeile, ei tää välttämättä auta, mutta kaloreita kuluu varmasti.
      Ps. pistä viesti kuukauden päästä, onko mitään vaikutusta ollut.

      • Seppo

        Välissä kannattaa pitää kans selkeesti kevyempiä viikkoja. Niillä lepoviikoilla se kunto nousee. Töitä saa tehdä kyllä monta kuukautta, ennen kuin selkeetä parannusta tulee.


    • kestj.

      itselläni nousee kunto sitä mukaa kuinka harjoittelee. Nuorempana tuli juostua kovaakin kasi 1.58 ja tonni vitonen 4.05 ym. joten pohjista se kai riippuu ja lahjakkuudesta. Anna palaa vain ja muistahan määrän laki! tarpeeksi kilometrejä niin eiköhän se kuntokin kohoa. Itse rasitusmurtumien vuoksi jouduin aloittamaan lähes alusta, kesti noin reilu kolmisen kuukautta että olin taas kilpailukunnossa, mutta kunnon kohottaminen sinänsä on moniselitteinen juttu. Kunto sinänsä koostuu monista asioista, hapenotosta,juoksun taloudellisuudesta, hapenkuljetuksesta soluihin ym... erilaisia ominaisuuksia parantamalla "kuntokin" kohoaa. Voit esimerkiksi parantaa kuntoasi syömällä rautaa sekä c-vitamiinia ja foolihappoa ja ottamalla mäkiharjoitteita. Tällöin hemoglobiinisi, ja erytropoieesin kautta punasolu määräsi kasvaa tietyin varauksin ja kuntosi kohoaa... Toisaalta jalkojen ja lihasten totuttelu vauhtiin kasvatta jo "kuntoasi". Ei muutakun määrää paljon jalkoja kuunnellen niin huomaat kunnon kohoavan. Niin ja en sinuna tuiottaisi niihin sykkeisiin vaan ennemminkin matkaan ja nopeuteen!

      • joonas

        Puhut asiaa. Kunto on monen tekijän summa, mutta ilman harjoittelua se ei parane. Mitä sykkeisiin tulee niin en itsekään tuijota niitä orjallisesti, mutta syketaso kyllä kertoo harjoituksen intensiteetin. Luulen vahvasti, että moni kuntoiluaan aloittava aloittaa liian kovalla harjoittelulla saadaksen mahdollisimman nopeasti tuloksia. Vaikka kunto nuoseekin, ei yhtäkkiä, etenkin, jos nämä mainitsemasi muut tekijät eivät puolla esim. kestävyysjuoksua. Vai kiistätkö väitteeni? Siinä mielessä syketaso viestii, missä mennään.
        Itselläni kestävyyttä nykyään löytyy, mutta se on ollut kovan työn takana. En ole juoksija rakenteeltani. Nuorena pärjäsin esim 60m:n juoksussa, pituushypyssä, keihäässä, mutta yllättäen Cooperissa 3000 oli jo kova suoritus. Ruotoni ottaa hyvin vastaan voimaharjoittelua, mutta juoksu on taistelua.
        No, yksi maraton on takana ja ensi kesänä toinen. Tavoite on 100kg penkistä ja maraton 4h.


    • VOmax

      Eli juoksukunnon tasoahan mittaa maksimihapenottokyky. Eli kun olet saanut lihaksiston ja juoksutekniikan kuntoon, hapenottokyvyllä saa mitattua edistystä tuon jälkeen.

      Kirjallisuudessa todetaan, että aikuisiällä VOmax (~kunto) voi kasvaa enintään 10 % vuodessa, murrosiässä 20% vuodessa. Eli noin mennään.

      Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun nyt juokset 5 km 25 minuuttiin, niin vuoden päästä voit juosta sen 22,5 minuuttiin.

      VOmax tosin lasketaan painokiloa kohden, joten minun tapauksessani se voisi parantua jopa 30% vuodessa, jos tiputtaa painon samalla ihannepainoihin. Tosin tuon 20 kilon tiputtaminen ei missään nimessä ole helppoa. Tuollon 5 km voisi mennä jopa 17,5 minuuttiin.

      • Kestj.

        Ihmiset ovat yksilöitä eikä kaikkea voi suhteuttaa yleispitäviin kaavoihin. Ajatellaan jotain vaikka kenialaista kuuluisaa entistä huippu juoksijaa John Nugia, joka lihosi huippuvuosistaan ties kuinka monta kiloa. Kuitenkin äijä paineli kympin pitkälti all 30 min reilusti ylipainoisena!

        Kuntoon vaikuttaa niin taloudellisuus, kipukynnys, verenkoostumus(punasolumäärä, hb), lihastenkoostumus, geneettinen lahjakkuus sekä lukuisat monet muut syyt, KUTEN HAPENOTONMAXIMI!


      • VOmax
        Kestj. kirjoitti:

        Ihmiset ovat yksilöitä eikä kaikkea voi suhteuttaa yleispitäviin kaavoihin. Ajatellaan jotain vaikka kenialaista kuuluisaa entistä huippu juoksijaa John Nugia, joka lihosi huippuvuosistaan ties kuinka monta kiloa. Kuitenkin äijä paineli kympin pitkälti all 30 min reilusti ylipainoisena!

        Kuntoon vaikuttaa niin taloudellisuus, kipukynnys, verenkoostumus(punasolumäärä, hb), lihastenkoostumus, geneettinen lahjakkuus sekä lukuisat monet muut syyt, KUTEN HAPENOTONMAXIMI!

        Ehkä voit nyt sitten "kokemukseesi" perustuen kertoa, kuinka nopeaa kehitystä on luvassa.

        Itse ainakin uskon tuota 10% vuodessa alkupyrähdyksen jälkeen (kipukynnys, taloudellisuus). Verenkoostumus on osa hapenottokykyä, Lihasten koostumukseen ei (paljon) pysty vaikuttamaan, geneettinen lahjakkuus on vakio samassa ihmisessä.

        Ainoana kehittymisnopeuden mittatikkuna voin pitää tuota 10% vuosi. Muu on kikkailua (ruoka -> hemoglobiini, maitohappokestävyys ym). Tottakai kehitykseen vaikuttaa oikein valittu ohjelma, johon kuuluu peruskestävyysharjoituksia ja maksimihapenoton harjoituksia. Huonosti harjoittelemalla ei tule edes tuota 10 %.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe