Jos mies ei kosi?

Minä kosin. Tai oikeammin ilmoitin mielipiteenäni, että meidän pitäisi mennä kihloihin.
Menimme.
Olimme seurustelleet kaksi vuotta.

Hoidin myös kuulutukset ja pienimuotoisten häiden järjestelyt.

Ei minusta tässä ollut mitään outoa.

Muuten päättäväinen ja tarmokas mieheni oli ilmeisen sitoutumiskammoinen.

Tuo tapahtui 44-vuotta sitten enkä voi kuvitella, että olisin voinut tehdä parempaa ratkaisua!

Itseasiassa lasteni (3) isän kanssa elin 17 vuotta eikä kumpikaan kosinut mutta suhde kesti pitempään kuin keskivertoavioliitot nykyään. Nykyisen kanssa olen ollut 7 vuotta yhdessä eikä vieläkään olla kosittu. Minä en sitä tee mutta täytyy myöntää että odotin kyllä kolmannen vuoden kohdalla että mies kosisi. Nyt en varmaan edes enään suostuisi kun on jotenkin hienoa että on tälläinen ikuinen vanhapiika. Vanhapiika jonka suhteet ilman sormuksia lienee kuitenkin melkoisen sitoutuneita, läheisiä ja jopa onnellisempia kuin monien avioparien? Nykyisen kanssa ollaan yhdessä työssä ja vapaalla eli n 24 h/vrk. En aio jättää miestäni siitä huolimatta että ei kosinut sillä tunnen itseni rakastetuksi joka tapauksessa.

Ei kai tänä tasa-arvon aikana naisen tarvitse odotella, että mies kosii..? Voihan mies aina kieltäytyä... Itse kosin aikoinaan, eikä ole kummankaan tarvinnut katua, pitkään oltu aviossa.

Ootko peräti vuoden ollut yhdessä miehen kanssa? Huh huijaa. Hullu on se, joka noin lyhyen seurustelun jälkeen odottaa kihloja ja vihkimistä. Ettehän edes tunne toisianne.

Mä en ylipäätään ymmärrä, mikä hinku ihmisillä on päästä naimisiin?

Itse en olisi varmaan jättänyt, mutta sanoin, että en aio mennä naimisiin enää 40-vuotiaana ja kun olemme olleet 20 vuotta yhdessä. Että ollaan sitten avoliitossa. Ja, että lapsia en tee kuin avioliitossa. Jos ei ole valmis naimisiin, ei ole valmis saamaan minun kanssa lapsiakaan, joka on suurempi sitoumus.

Ei siinä mitään, jos mies ei koskaan halua naimisiin kenenkään kanssa, mutta kun mies halusi, niin silloin se alkaa epäilyttämään, että miksi ei vielä halua vaikka ollaan jo vuosia oltu yhdessä. Ja jos toinen ei anna järkevää syytä. Esim. ei ole rahaa häihin ei ole hyvä syy. Sitähän voisi olla pitämättä hääjuhlia tai säästää, mutta säästäminen häihin on vähän hölmöä, jos ei olla edes kihloissa (eli avioitumisesta sovittu)? Säästetäänkö varmuuden vuoksi, jos toinen sattus kosimaan?

Mies kosi aikanaan ja ihmettelee nykyisin miksi siskoni ei ole avomiehensä kanssa naimisissa. Aikanaan hän vetosi myös siihen, että eihän siskosikaan ole naimisissa.

Jos olisin vain vuoden seurustellut niin en kyllä odottaisi vielä kosintaa.
Nämä riippuu niin monesta asiasta tosin, esim. omasta iästä. On eri asia olenko 19 v vai 30 v.

No vuosi seurustelua on niin lyhyt aika, että ei ihan siinä vaiheessa vielä kannata heittää hanskoja naulaan.

Jos nyt oletettaisiin vaikkapa kyseessä olevan reilusti yli kaksikymppinen pariskunta (eli ei mitään teinejä enää), ja yhdessäkin olisi asuttu saman katon alla vaikkapa vuoden verran, niin siinä vaiheessa niitä kihloja itse aikanaan odottelin jo kovasti. Kosinta tulikin sitten kun oltiin 1,5 vuotta asuttu saman katon alla, ja seurustelua takana siinä vaiheessa yli 2 vuotta jo. Ja kihlauksesta vuoden kuluttua oli sitten häät.

Jos on kyseessä hädintuskin teini-iän ohittanut pariskunta, joka ei edes asu yhdessä, niin turha kihloista on puhua vielä. Yhdessä asuessa se parisuhteen arki vasta testataan, kannatan vähintään vuoden asumista saman katon alla ennen kosintaa!

Ei kannata hätäillä kosinnan kanssa, toiset ovat olleet jo useita kertoja kihloissa menemättä naimisiin kertaakaan. Ei se kosintakaan vielä takaa, että naimisiin päätyy.

Me oltiin jopa 10 v yhdessä ennen kuin mies kosi, naimisiin mentiin 6 kk kihlauksesta. Nyt naimissa oltu 7 vuotta.

Ei meillä kumpikaan kosinut. Puhuimme siitä pitäiskö mennä vihille vai ei. Päätimme että se oli muutamasta syystä järkevää. Sitten innostuimme järjestämään kauniin sisäpiirin hääjuhlankin. Jäi kiva muisto lähiperheellekin.

Jos vihkiminen viivästyy vuodella, niin siten se avioerokin viivästyy vuodella. Joten naimissaoloaika on varmasti vakio. Tietenkin toiselle kierrokselle ehtiminen myös viivästyy vuodella. Jos nyt ihan realistisesti puhutaan.

No mun ekassa avoliitossa nainen itse vaati kihlasormuksia, oikeastaan itse en voinut kuvitellakaan että menisin naimisiin sen sairaalloisen mustasukkaisen ja väkivaltaisen naisen kanssa. Rakas isoveljenikin kerran sanoi et juuri sellainen nainen että hän koko ajan pelkää koska minulla on leipäveitsi rinnassani.

Olen kerran eronnut. Nykyinen kumppanini ei kosi, eikä aiokaan. Hän ei ole ollut avioliitossa aiemmin ja etsi kumppania pitkään. Olen kait sellainen nainen joka nyt kelpaa kunnes/ehkä joskus löytää sen jota on etsinyt vuosikymmeniä. Minua se ei niin haittaa koska olen kerran ollut naimisissa ja eronnut. Hän mielellään puhuu toisista naisista ja jollain lailla huomaan että häpeää tietyissä paikoissa liikkua kanssani. Joskus se tuntui pahalta kunnes turruin ja lopetin välittämästä asiasta. joku sanoisi että jätä tuollainen mies mutta aina se on parempi kuin yksinäisyys. Tiedän etten vaimoksi oikeasti kelpaisi mutta hän on kiltti ja emme riitele. Kerran puhuimme kihlasormuksista mutta hän ei kehdannut pitää sellaista kanssani. Silloin tiesin että tällaisella keski-iällä ellei kehtaa pitää niin on parempi kun asiaa ei enää kaivele vaan antaa olla. Ei tarvita rituaaleja jotka saattavat toisen osapuolen häpeään, varsinkin kun hän haluaa edelleen osoittaa olevansa vapaa. Sitoutumattomuus on silloin parasta ettei hän ahdistuisi. Joskus se tuntuu surulliselle mutta en kestäisi katsoa että hänen täytyisi hävetä. Hän ei kertonut seurustelustammekaan pitkiin aikoihin kenellekään. Pikkuhiljaa jotkut saivat tietää mutta se on jonkinlainen salaisuus edelleen. Tietysti tuntuu pahalta kun jatkuvasti tuntee ettei tavallaan kelpaa julkiseksi vaimoehdokkaaksi vaan on jotain minkä luona käy jossain.