Olli-Pekka Karjalainen, 24 vuotta, on ollut jo 7 aikuisten arvokisoissa.
1998 EM-kisat Budapestissä
1999 MM-kisat Sevillassa
2000 Olympiakisat Sydneyssä
2001 MM-kisat Edmontonissa
2002 EM-kisat Münchenissä
2003 MM-kisat Pariisissa
2004 Olympiakisat Ateenassa
O-P ei ole kai koskaan selvinnyt 8 parhaan joukkoon. Pari kertaa taitaa olla päässyt finaalin sijoille 9-12. Kuitenkin jo Sydneyssä 2000 O-P:lta odotettiin jopa mitalia. Mielestäni Karjalainen on lahjakas, mutta miksi kauden tärkeimmissä kilpailussa käy aina näin? Onko O-P:lle muodostunut jo trauma näistä karsiutumisista ja sitten on ihan paniikissa ja aina sama tulos?
Miksi O-P:n hermot ei kestä?
karhu
2
362
Vastaukset
- Orpo-Pekka
No mutta kun "kramppi yllätti"!Ensin kentälle mennessä päähän ja kohta vielä jalkaankin.Urheile nyt sitten siinä.Pitäisikö seuraavalla kerralla ottaa magnesiumia alle,sillähän se Sievänenkin kramppeja hoiteli?Mutta mikä auttaa yläpäähän?
- Varmasti
Kunnon kossupaukku aamupalalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380