Olen raskaana. Mies lähti nyt pois pariksi päiväksi. Minun mielestäni meidän perusongelmamme ovat uskonnolliset erot. Se kun ei voi olla vaikuttamatta, kun toistuvasti toinen sanoo, että uskoni on väärä jne. ja kun toinen ei koskaan osallistu kodin aterioille, kun ne ovat niin saastaisia (en pysty hakemaan halal-lihaa ja kanaa mistään eikä aina huvita tehdä pakastekanaa). Pikku hiljaa nämä jutut ovat nakertaneet välejä ja luoneet kuilun välillemme eikä hän ole kyennyt ingegroitumaan perheeseemme. Kotini ja lasteni koti on aina ollut kristitty koti. En koskaan ole tuputtanut uskoa lapsille mutta kyllä hekin sydämessään kristittyjä ovat, pikku hiljaa siihen uskoon kasvaneet. Ja mieheni, joka muutti kotiimme avioiduttuamme, toi vähenksyntää uskoamme kohtaan. Sanoin hänelle, että hän edes tuntematta uskomme teologiaa, niin helposti vaan sanoo, että uskomme väärin. Tuskin hänen on koskaan tarvinnut tutustua kristilliseen teologiaan. Hänen asenteensa on vähän sama kuin joku oppii että hauki on kala kun kerran se on hänelle niin sanottu. Näin hänkin uskoo, että kristinusko on väärä oppi, kun se hänelle on joskus niin sanottu.
No, minä en tiedä, miten näitä ongelmia ratkoisi. Sen takia hän nyt meni pois pariksi päiväksi...miettimään asioita. Hän sanoo, että rakastaa ja haluaa tämän lapsen. Mutta nämä syvemmät asiat...niitäkään ei voi villaisella pois pyyhkiä. Olisi tietty pitänyt ymmärtää tämä ennen avioliittoa, mutta ihminen ei aina ole ennalta niin viisas (tai en minä ainakaan).
No, minä en tiedä, miten näitä ongelmia ratkoisi. Sen takia hän nyt meni pois pariksi päiväksi...miettimään asioita. Hän sanoo, että rakastaa ja haluaa tämän lapsen. Mutta nämä syvemmät asiat...niitäkään ei voi villaisella pois pyyhkiä. Olisi tietty pitänyt ymmärtää tämä ennen avioliittoa, mutta ihminen ei aina ole ennalta niin viisas (tai en minä ainakaan).
Vastaukset 38
Vanhimmat
voimia sinulle, tiedän tunteen.
Kun minulle tehtiin ultraääni päivystyksessä, niin miestä ei edes kiinnostanut kuulla, onko vauva elossa vai ei. Eikä hän vieläkään ole sitä kysynyt. Hän sanoi, että ei sille kumminkaan mitään voi, koska oli se elossa tai ei, niin se on jumalan tahto. Hän näki tärkeämmäksi nukkua kuin kuulla uutiseni kun tulin yöllä sairaalasta. Eikä ne uutiset kiinnostaneet seuraavanakaan päivänä.
Miten sinä selvisit? Mitä teit?
Miksi teidän täytyy välttämättä yrittää elää jossain symbioosissa asioissa, jotka erottavat teitä? Mikä pakko teidän on toistenne uskontoihin puuttua tai edes samaa ruokaa syödä?
Vaikka uskonnoton olenkin, olen minä kuitenkin kasvanut koko elämäni kristillisessä ympäristössä. Vaimo on innokas buddhalainen, mutta usko on hänen henkilökohtainen asiansa. Samoin hän pitää kasvisruuasta, muttei se minua estä makkaraperunoitani särpimästä. Pääasia on ne asiat, jotka meitä yhdistää eikä ne, mitkä erottavat.
Onko moinen täysin poissuljettua teidän elämässänne?
Minä olin aikoinaan avioliitossa yli kymmenen vuotta agnostikon kanssa. Uskonto ei ollut ongelma koskaan.
Kun se on se arki joka yhdistäisi jos yhdistäisi. Mutta sitten löydän itseni raskaana raahaamassa kauppakasseja ja sinnittelemässä työelämässä. Miehellä työttömänä on rutkasti aikaa istua kahviloissa ja treenata kuntosalilla (nämä ovat minulle sellaista ylellisyyttä, johon minulla ei ole mahdollisuutta). Hänen on niin helppo häipyä reissuilleen, kun häntä huvittaa. Minä vaan monesti tunnen, että en saa suhteelta mitään. En edes "maksutonta" hellyyttä. Tuntuu, että kosketuksen takana on aina vaatimus.
Et kai sentään miehelle ruokaa raahaa?
Lopeta se, tulee kevyemmäksi ja halvemmaksi.
Oliko mies aikaisemmin täysin erilainen? Kauan olette olleet yhdessä?
Ehdottomasti hankkiudut toukasta eroon ja potkit sen täysihoitolaisen takaisin viidakkoon.
Jälleen kerran ei voi muuta kuin ihmetellä. Miksi h#lvetissä oikein olet mennyt naimisiin, saati laittautunut raskaaksi tuollaisen miehen kanssa?? Ettehän te selvästikään sovi toisillenne alkuunkaan. Etkö kykene hallitsemaan omia tekojasi vai mistä on kyse? Ajaudutko ajopuuna elämässäsi? Viimeistään nyt olisi korkea aika ottaa elämä haltuun. Siis omaan haltuun, ei herran haltuun. Se on sitä vastuun kantamista.
Luulitko/toivoitko tosiaan, että mies integroituu perheeseenne? Millä tavoin? Millä perusteella? Integroiduitko sinä hänen perheeseensä tai elämäntapaansa?
Molemmat puolisot joutuvat antamaan periksi, jos eri tavoin ajattelevat ihmiset haluavat ajatella samoin. Ei voi olla oikein, että vain toinen muuttaa ajatteluaan. Tietenkin miehesi olisi muutettava monia käsityksiään jo siksi, että hän on tullut Suomeen, mutta kristinuskon omaksumista tai sen totena pitämistä häneltä ei mielestäni voi edellyttää.
Käännytysmielessä ei avioliittoa kannata solmia.
Aloittaja, muslimi ei hyväksy eikä arvosta kristinuskoa. He uskovat että kaikki ihmiset ovat muslimeja syntyessään. Teidän tuleva lapsenne on isänsä mielestä automaattisesti muslimi.
Onko hänellä oleskelulupa? Ettei vain olisi vaan oleskeluluvasta taas kysymys?
Kuullostaa niin tutulta, nuo jutut.
Yritä puhua miehen kanssa, että sinä kunnioitat hänen uskontoaan, ja hänen tulee kunnioittaa sinun, muuten ei tule yhteiselosta mitään.
Miehen tulee mennä töihin ja elättää perheensä. Älä suostu kaikkeen, sano että tämä peli ei enää vetele.
Vielä ehtii erota ennen kuin lapsi syntyy, jos tilanne on toivoton.
Eihän tuon miehen kanssa kannata edes puhua ,eihän se siitä muuksi muutu .Lapsen synnyttyä ongelmat vain lisääntyy. Veivaa nopeesti ukko pellolle ,mitä hyötyä sulla on työtövieroksuvasta äijästä.
veikkaan että tässä on taas niin surullisen kuuluisa pika avioituminen, ilman että tutustutaan tosiin kunnolla! Miehen osalta saattaa olla myös oleskelulupa, joka sekin olisi tullut tavalla tai toisella esille, jos oltaisiin tutustuttu kunnolla, ennen kun naimisiin mennään.
En oikeasti ymmärrä näitä naisia, jotka avioituvat ulkkiksen kanssa ilman että edes tuntevat heitä. Ettehän te suomalaisenkaan kanssa avioituisi tuolla tavalla.
Itse olen ollut nuori, 20v, niin kuin miehenikin, kun menimme naimisiin. Menimme suht nopeasti naimisiin, mutta olimme tutustuneet ja puhuneet esim. uskonto asiat selväksi, ennen kun menimme naimisiin.
Mieheni ei kovin uskonnollinen ole, mutta olen myös varautunut siihen, että esim. lapsen syntymän jälkeen, hän alkaa noudattaa uskontoaan enempi. Tässä ei tule olemaan ongelmaa, koska haluan että tulevat lapsemme kasvavat muslimeiksi. Minä ja lapseni, edellisestä suhteesta, olemme kristittyjä ja siinä ei ole koskaan ollut ongelmaa.
Jos olisi ollut, en olisi koskaan lähtenyt suhteeseen muslimin kanssa.
ihmettelenkin, miksi minä nuorena tytön hupakkona olen osannut ajatella nämä asiat läpi, kun ei se näytä aikuisilta, vanhemmilta naisilta onnistuvan?
Ei voida vedota siihen, että mies muuttunut ajan kanssa... tähänkin olisi osannut varautua, jos olisi tutustunut kunnolla ja ajan kanssa tulevaan mieheensä.
miehet usein kehittää riidan, vain päästäkseen vieraisiin ja pois kotoa,
tavallaan saavat muka siitä oikeuden teoilleen.
Ongelma on siinä, pystyttekö kunnioittamaan toistenne elämänkatsomuksia. Näyttää siltä, että mies ei ainakaan siihen pysty. Hänen pitää tehdä ratkaisunsa sen suhteen. Jälkiviisasta sanoa, että tällaiset perustavanlaatuiset kysymykset olisi voinut keskustella etukäteen. Sun ei tarvitse elää miehesi uskonnon mukaan, jos et halua. Kyse on sitten siitä, missä määrin uskonto vaikuttaa. Voitteko molemmat hyväksyä sen, että olette asioista eri mieltä ja elää sen kanssa? Jokaisessa pidemmässä parisuhteessa kai tulee asioita, joista ei koskaan päästä sopuun. Silloin on hyvä miettiä, tuhlaako paukkuja riitelyyn, joka ei ikinä johda tulokseen tai mihinkään hyvään, vai pystyykö hyväksymään erimielisyyden. Voi esim. olla sitä mieltä, että toisen uskonto on väärä (eikö tämä ole uskonnoille tyypillistä?), mutta arvostaa silti toista ihmisenä.
Jos miehesi haluaa olla osa perhettä, hänen pitäisi panostaa siihen, vaikkapa nyt siitä alkaen, että söisi yhdessä ja viettäisi aikaa perheen kanssa. Kerro selvästi, mitä häneltä odotat ja katso, pystyykö mies näihin odotuksiin vastaamaan. Molempien pitää tehdä kompromisseja, mutta itselle tärkeistä asioista ei aina tarvitse tinkiä.
Sanopa sille miehelles, että hankkii itse halal-lihansa, se on hänen tehtävänsä, jos meinaa kodissa syödä haluamaansa. Niin minunkin mieheni hakee itse halal-lihat yms.
"Niin minun mieheni hakaa itse halal-lihat yms"Kyllä minun kotiin ei mitään halal-lihoja raahattasi.Se on eläinrääkkäystä ,hyväksytkö moisen.
voi voi, se lienee jokaisen oma asia. Hyväksyn tai en, mies hakee itse. Mulle se ei ole ongelma. Turha lähteä hiuksia halkomaan. Ok.
Jos raskaus on ihan alussa, ehtisit ehkä vielä erota ennen kuin synnytät. Siis puoli vuottahan ero vaatii. On iso ero siinä, synnytätkö avioliitossa vai yh:na. Avioliitossa aviomies katsotaan automaattisesti lapsen isäksi. Jos ehdit erota ennen syntymää, voit ilmoittaa että et halua isyyttä selvitettävän. Jos vielä jotakin inttävät, voit vain sen verran sanoa että isä on ulkomaalainen. Säästäisi sinua ja lapsiasi monelta jatkossa.
Miten mies suhtautuu vanhempiin lapsiisi? Oletko kysellyt heidän fiiliksiään? Nyt järki päähän ja erohakemus vetämään.
Ajattelin kyllä hieman juuri sitä, että jos laittaisin erohakemuksen nyt vireille, niin asia olisi selvä mahdollisesti ennen kuin lapsi syntyy ellei synny etuajassa. Toisaalta jos jotain dramaattista parannusta tapahtuisi meidän suhteessa, niin silloinhan se avioeron harkinta-aika ei merkitse mitään.
Miksi olet ryhtynyt lasta hankkimaan tuollaiseen tilanteeseen?
Älä hyvä ihminen ole niin tyhmä ,että uskot sen käytöksen muuttumiseen ,kyllä se on jo tapansa näyttänyt,
Face to face, erittäin hyvin sanottu ja pitää 100% paikkaansa, vaikka vaimo yrittäisi mitä, miehet kyllä kehittävät riidan mistä tahnsa että pääsee vieraisiin ja pois kotoa.Sen sijaan, että selvittäisi asiat vaimon kanssa, he tekevät asiasta helpomman, itselleen, pakenemalla tilannetta. Raukkamaista.
Sen takia, että miehen ratkaisu on aina häipyä sukulaisnaisten helmoihin ja paapottavaksi, ongelmia ei todellakaan ole saatu selvitettyä vaan ne ovat vain pahentuneet. Mies on aina vain häipynyt. Tänäänkin kun yritin aloittaa keskustelua niin mies sanoi, että tämän vuoksi (sen takia että aina haluan puhua ongelmista) hän lähtee pois kotoa. Ja taas lähti. Minä pelkään, että tällä tavoin me joudumme ihan napit vastakkain kun lapsi syntyy. Minun huolenaiheeni (esim raha-asioista murehtiminen) johtuu miehen mukaan siitä, että minä en usko Jumalaan - vaikka kuka meistä on mikään arvioimaan toisen uskoa!!. Luulen, että hän toimii, kuten hänen perheessään isä toimi...aina poissa. Yhä enemmän alan uskoa siihen, että se 6 kk harkinta-aika olisi järkevin vaihtoehto tässä tilanteessa.
Joo, vaikuttaa siltä, että perheessänne on jo tarpeeksi lapsia...Jos tuo meno jatkuu, ei se siitä helpommaksi muutu.
Jos vielä haluat yrittää ongelmien ratkomista, mies pitäisi saada tajuamaan, että ongelmista keskusteleminen ei automaattisesti tarkoita riitelyä. Mutta miten tän tekisi, se onkin toinen juttu. Kyse on siitä, onko miehellä halua yrittää ratkoa asioita. Ja siihen taas sä et voi vaikuttaa.
Yksi hyvä lähtökohta ottaa ongelmat puheeksi on perustella, miksi niin tekee. Silloin mies ei voi kuitata kaikkea nalkuttavan, hormonihuuruisen ämmän riidanhaluna. Jos rakastat miestä ja haluat elää hänen kanssaan, sano se hänelle. Teidän pitäisi olla samalla puolella, ei toisianne vastaan. Ei pitäisi olla tarvetta saada olla oikeassa vaan pitäisi olla tarve saada homma toimimaan edes jokseenkin tyydyttävästi.
Vinkkinä vielä tämä usein kuultu neuvo: choose your battles. Mieti, mitkä ovat isoimmat ongelmat, sellaiset, joilla todella on merkitystä ja joiden kanssa ei vain voi elää. Ja mitkä sitten ovat pienempiä juttuja, jotka ehkä ärsyttävät, mutta jotka voi kuitata sillä, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Lähde ratkomaan niitä isoimpia äläkä vedä kaikkia ärsytyksen aiheita samaan sekavaan vyyhtiin.
Sun mieshän on täysi lapsi , joka ei pysty mistään asiasta kantamaan vastuuta.Ei se jumala sitä jokapäiväistä leipää taivaasta heita ,vaikka siihen kuinka uskoo ,kyllä se on itse tienattava.Jo oman mielenrauhasi takia heitä se kakara pellolle.
Minä luulen, että saat vaan isompia ongelmia jos eroatte. Jos mies nyt käyttäytyy jo noin, mitenhän eron tullessa. Entä jos vie lapset mukanaan, mieti sitä!
Ei pelon vuoksi voi pysyä yhdessä. Sehän on huonoin yhdessäolon syy. Pelko jos jokin tuhoaa rakkauden ja kaiken hyvän.
...suomalaiset on yhdessä vain velvollisuuden tunteesta tai tavan vuoksi. Ei kai se pelko hyvä syy ole, mutta parempi kai kun menettää lapset.
Tuskinpa noin munaton mies mitään lapsia vie ,millä se lapset elättäs.Jos mies ei vähän välittää vaimostaan ,niin tuskinpa se on kiinnostunut vauvastakaan.
Olet vähän sekaisin päästäsi. Ammattiauttajasta voisi olla hyötyä tuollaisten ajatusten kanssa. Älä pelkää pyytää apua.
3 9 kenellehän tämä viesti on tarkoitettu?
Ålä turhaan valita "miten edetä" Olet saanut vain sen mitä olet halunnutkin, eli muslimimiehen joka tuntuu olevan suominaisille, samoin kuin musta mieskin status symboli, jota esitellään ylpeänä kavereille ja sukulaisille.
Todellisuus on usein kuitenkin toisenlainen ja sen saa yhä useampi suomityttö kokea uudelleen ja uudelleen.
kyllä sinä pärjäät, jos eroatte. Minä erosin raskausaikana, mies käyttäytyi hyvin samantyyppisesti, mistään ei saanut puhua, ei halunnut puhua, ja jos yritin puhua oikeista ongelmista, kuten laskujen maksamisesta, vauvantarvikkeiden hankkimisesta, ym hän lähti aina ulos.
Aloittaja, minkä ikäinen olet 20 30 40 ?
On se hyvä, että typeryksiä riittää. Millaista näiden "miesten" elämä muuten olisi? Surkeaa, kuten surkimuksen elämän kuuluukin olla. Mutta kai surkimuksillakin on oikeus onneen. Sen oikeuden toteuttavat pyyteettömät idiootit. Ja niin se karavaani kulkee. Lapsia vain käy sääliksi.
miten ja miksi TE suomalaiset naiset olette tommosii?
Siksi =että ulkomaalaisesta miehestä nähdään vain komea ulkonäkö ja seksi.Kaikille ystäville ja sukulaisille on mukava ylistää miten komean ja hyvä käytöksisen miehen on tavannut ,joka osaa puhua rakkaudesta.Sitten vain suinpäin muutetaan yhteen asumaan ja pikku hiljaa huomataan ettei homma toimikkaan.Suurin osahan näistä miehistä etsii naista ,jonka luona sais asunnon ja ilmaisen ruuan ja itse vois hurvitella muualla.
Älä yleistä. On myös meitä suomalaisnaisia, jotka haemme nimenomaan samassa kulttuurissa kasvanutta, samanlaisen taustan omaavaa miestä.