Laitanpa tämän viestin tähän osioon, kun taisi mennä väärään kategoriaan ensin.
Olen reilu 30-kymppinen mies. Pituutta 180 ja painoa alle 70. Olen halvaantunut kainaloista alaspäin eli tahdonalaista liikettä ei kropassa ole. Käsillä ei juuri paljoa muuta voi tehdä kuin ohjata sähköpyörätuolia. Pää sitävastoin on kunnossa ja on minua älykkääksikin väitetty.
Tyttöystävää ei minulla ole koskaan ollut ja etenkin onnettomuuden jälkeen (vajaa 10v sitten) edes mahdollisuudet sellaisen löytämiseksi ovat olleet varsin rajalliset. Olen aika ujo tuntemattomien seurassa, mutta tutustumisen jälkeen löytyy kyllä juttua.
Miehenä ajattelee ensiksi noita sänkyjuttuja ja ne kyllä onnistuu jotenkin halvauksesta huolimatta eli seisoo kyllä. Ja kieli tietysti myös eli jotakin voin sillä saralla tarjota naiselle. Mutta harva nainen sen arvaa kun katselee sähköpyörätuoliani.. No, kuulemma naisille ei seksi välttämättä ole niin tärkeää. Mutta minulle on/olisi ja tilanteestani johtuen naisen pitäisi olla sänkyhommissa hyvin aktiivinen. Epäilen että oikein seksihaluista en vaan voi tarpeeksi tyydyttää.
No, kyllähän ihan ystävyyssuhdekin on jees, mutta yleensä ne lopahtavat viimeistään sitten kun löytyy mies vierelle. Ja ihan platonista parisuhdetta en halua.
Mikä neuvoksi? Vai onko ainoa vaihtoehto maksaa kun läheistä seuraa haluan?
Olen reilu 30-kymppinen mies. Pituutta 180 ja painoa alle 70. Olen halvaantunut kainaloista alaspäin eli tahdonalaista liikettä ei kropassa ole. Käsillä ei juuri paljoa muuta voi tehdä kuin ohjata sähköpyörätuolia. Pää sitävastoin on kunnossa ja on minua älykkääksikin väitetty.
Tyttöystävää ei minulla ole koskaan ollut ja etenkin onnettomuuden jälkeen (vajaa 10v sitten) edes mahdollisuudet sellaisen löytämiseksi ovat olleet varsin rajalliset. Olen aika ujo tuntemattomien seurassa, mutta tutustumisen jälkeen löytyy kyllä juttua.
Miehenä ajattelee ensiksi noita sänkyjuttuja ja ne kyllä onnistuu jotenkin halvauksesta huolimatta eli seisoo kyllä. Ja kieli tietysti myös eli jotakin voin sillä saralla tarjota naiselle. Mutta harva nainen sen arvaa kun katselee sähköpyörätuoliani.. No, kuulemma naisille ei seksi välttämättä ole niin tärkeää. Mutta minulle on/olisi ja tilanteestani johtuen naisen pitäisi olla sänkyhommissa hyvin aktiivinen. Epäilen että oikein seksihaluista en vaan voi tarpeeksi tyydyttää.
No, kyllähän ihan ystävyyssuhdekin on jees, mutta yleensä ne lopahtavat viimeistään sitten kun löytyy mies vierelle. Ja ihan platonista parisuhdetta en halua.
Mikä neuvoksi? Vai onko ainoa vaihtoehto maksaa kun läheistä seuraa haluan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kysy Teemulta se tietää.
En suosittelisi sinun kohdallasi maksullisiin naisiin turvautumista, vaan hakeutumista piireihin, joissa olisi muita kaltaisiasi sähkärillä tai pyörätuolilla liikkuvia. Moni kaltaisesi nuori nainen nimittäin kamppailee juuri saman ongelman kanssa, että mistä löytää mies? Hakeutumalla siis kaltaistesi joukkoon, voit näihin naisiin sitten tutustua. Yksi vaihtoehto on, että alat pelaamaan sähköpyörätuolisählyä, ja liikuntarajoitteisille on myös kaikkea muutakin kerho ja harrastustoimintaa, joissa voisit mahdollisia morsianehdokkaita tavata. Sun kannattaisi ottaa selvää vaikka netistä, että millaista toimintaa kotipaikkakunnallasi olisi liikuntarajoitteisille. Myös tunnettujen artistien, kuten Suvi Teräsniskan tai Yön keikoilla käy paljon vammaisia ja liikuntarajoitteisia.
Kokemattomuutesikaan ei varmasti ole este kaltaistesi naisten silmissä. Sanon siis että toivoa on, kunhan oikeisiin piireihin pääset. Tsemppiä!
Ja mitenkähän noin niinkun logistisesti ajatellen kahden sähkötuolissa istuvan seksielämä sujuisi?
Silloin tarvitsisi avustajia, mikä olisi oikeusministerimme mukaan paritusta.
Kaksi sähkötuolissa istuvaa tuskin ehtisivät ajatellakaan seksiä..ainakaan sitten kun sähköt kytketään päälle..
Pääsitkö korkkaamaan neitsyttä ennen onnettumuutta vai jäätkö AT-mieheksi lopun ikääsi?
Njaa, suhde kahden sähköpyörätuolia käyttävän välillä jäisi hyvin pitkälti platoniseksi ja sitä en halua. Tai siis kyllä ystäväksi kelpaa mainiosti, mutta lähempi kanssakäyminen edellyttää naiseltani minua selvästi parempaa liikuntakykyä. Jo suutelu olisi aika hankalaa sähkäriparille.
Muut vammat ei sinänsä haittaa. Onhan meillä kaikilla jos jonkin näköistä vammaa ja sairautta niin sisäistä kuin ulkoista.
Olen käynyt ja käyn edelleen varsin ahkerasti erilaisissa tapahtumissa, konserteissa, urheilutapahtumissa ja monenlaisissa kulttuurijutuissa. Mutta ei se poista sitä ongelmaa, että ne viimeiset metrit siinä lähistöllä ovat ja pysyvät tyhjinä.
Tiedän, että mun pitäisi olla varmaan se aktiivisempi sitä yhteyttä rakentamaan, jotta kontakti syntyisi, mutta aika hankalaa se on. On varmasti niitä naisia, jotka osaisivat kontaktiyritykseen suhtautua ns. normaalisti, mutta kun ihmisten ilmoilla liikkuessa näkee niin paljon niitäkin, joille sähköpyörätuoli on suuri mysteeri ja ennakkoluulot sen mukaiset, niin ei se hirveästi rohkaise yrittämään.
Joo, en usko että kokemattomuuteni sinällään on este välttämättä kenellekään, paitsi itselleni eli itsetunnolleni.. Mutta ne ennakkoluulot meikästä tyyliin "voi raukkaparkaa" "onkohan tuolla kaikki kotona" "osaakohan se puhua" saati meikäläisen seksielämästä eli sen olemattomuudesta tappavat jo sen pienen mahdollisuuden mahdolliselta suhteelta. Siis edes siltä ystävyyssuhteelta.
Kyselijälle tiedoksi, että korkkaamatta jäi neitsyet ja muutkin. Olisihan se ollut mukava päästä edes kerran kokeilemaan, mutta "tosi rakkaus odottaa" -tyyppinen asenteeni seksijuttuihin toi sitten tälläisen tilanteen meikäläiselle.
Valitettavasti voi olla hankalaa. Mitä sellaista sinulla olisi tarjota parisuhteelle mitä vammattomilla ei ole? Tietysti jokainen ihminen on persoona erikseen ja joillakin naisilla voi olla niin kova hoivavietti, että suhde voi onnistua. Mutta jos tapaisin kaltaisesi naisen, niin mulla tulisi välittömästi mieleen pari juttua.
- Pystyykö hän elättämään itsensä vai olisinko minä elättäjä?
- Joutuisinko avustamaan naista koko ajan?
- Oltaisiinko liian erilaisia suhteeseen, jos minä kävisin päivät töissä ja nainen olisi kotona?
Luultavasti moni nainen voi ajatella asioista kohdallasi samoin. Mutta tapasin joskus pariskunnan, jossa mies istui pyörätuolissa, tosin manuaalisessa, joten ilmeisesti suhde on mahdollista.
En osaa antaa vinkkejä naisen etsinään. Toisinaan vaan kahden ihmisen välillä on kemiaa, useimmiten ei.
Kiitos rehellisyydestäsi "jokunenmies"
Sehän se ongelma tuppaa olemaan, että tuon tyyppisiä kysymyksiä herää ja harvemmin niistä ottaa selvää pitääkö ne paikkansa. Eli heti ensi silmäyksellä tehdään arvio ja peli on useimmiten menetetty. Sikäli hyvä ja normaalia, että ajattelee asioita, mutta monet ennakkoluulot ovat hankalia kun ne useimmiten sellaisiksi jäävät eli luuloiksi.
Minun tapauksessani ja käytännössä aina Suomessa eläkkeet ovat sen verran hyvät, että elättämishuolia ei tarvitse kantaa.
Avustusjuttu riippuu miten sen järjestää. Jos haluaa, niin voi alkaa ihan viralliseksi avustajaksi toiselle ja siitä saa palkkaa. Ei välttämättä ole hyvä idea. Eli toinen vaihtoehto on, että sietää huushollissa toisia avustajia. Siinä on etunsa, ettei tarvitse itse kotitöitä tehdä :) Mutta sitten tosiaan kotona pyörii tämän tästä "vieraita" ihmisiä. Ja tietysti silloin kun haluaa olla ihan kahdestaan, niin joutuu/pääsee avustamaan missä tarvitseekaan.
Tuo erilainen arki onkin oma jutunsa. Ennenvanhaanhan oli normi, että toinen kävi töissä ja toinen oli kotona. Eli ei sikäli sen kummempaa ole, mutta sehän riippuu tietysti immeisistä miten asiat kokee. Ja se voipi tosiaan nykyään olla jonkinmoinen ongelma.
Täytyisi vain joku keino keksiä miten pääsisi sen verran tutustumaan, että selviäisi olisiko sitä kemiaa vai ei. Kas siinä pulma. Ja siinä, että edes itse siihen mahdollisuuteen uskoisi, että jos kuitenkin.
Mistäpäin olet?kysyy
Pääkaupunkiseudulta tätänykyä. Muutin maalta jokunen aika sitten.
Tuli mieleen että mikäli seurustelu muiden samalla tavalla vammautuneiden kanssa on liian hankalaa niin entäs muunlaisista vammoista kärsivät... siis vaikka sokeat? Voisi kuvitella että ihminen joka on jollain tavalla vammautunut itsekin tajuaisi paremmin tilanteesi ja osaisi ehkä suhtautuakin siihen ymmärtävämmin kuin "terve" (jos sitä nyt kukaan oikeasti niin terve on....) nainen. En tiedä näistä piiriestä mitään mutta eiköhän netistä löydy erilaisia järjestöjä joiden kautta voisi päästä tutustumaan.
Enpä tiedä minäkään semmoisista piireistä mitään. Yleensä useimmat järjestöt ovat senioreiden pyörittämiä tai sitten ihan vain oman ryhmänsä asioiden ajajia. En ole kuullut "vammaisten tapaamisfoorumista" enkä varsinkaan sinkuille suunnatuista. Eikä siinä olisi välttämättä järkeäkään. Miksi erotella tieten tahtoen vammaiset ja muut? Missä menee rajat?
Joku harrastusjuttu voisi olla kyllä hyvä juttu. Täytyy etsiskellä jokin, mitä meikäkin voisi jotenkin tehdä.
"reilu 30-kymppinen mies"
Olet siis yli 300-vuotias. Nuorekas ikämies.
:D Olipas ikää tullutkin äkkiä noin paljon. Se selittääkin monta asiaa :)