Auttakaa hyvät ihmiset! Millä ihmeellä pääsen irti suhteesta, josta olen yrittänyt päästä irti niin useasti aiemminkin? Mies loukkaa ja satuttaa kerta toisensa jälkeen, mutta aina uskon ja annan uuden mahdollisuuden. Olen henkisesti riekaleina, enkä enää kertakaikkiaan jaksa ;( Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa. Tai varmasti monikin. Miten olette päässeet suhteesta eroon ja miten olette pystyneet jatkamaan eteenpäin? Rakastan tätä ihmistä koko sydämestäni, mutta en enää halua satuttaa itseäni.
Miten päästä suhteesta irti?
apuva1
192935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Yksi tapa ehdotuksena ja ainakin toiminut mulla. Yksinkertaisesti katkaisee kaikki välit. ei puheluita,tekstareita, ei kavereina fb:ssä tms, ei sähköposteja, ei tapaamisia. Kirvelee jonkin aikaa mutta kun suurin suru helpottaa,voi onnitella itseään kun huomaa että pärjää itsekseenkin.
Se vaan täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja selventää itselleen ensin että nyt se on loppu ja joka kerta kun tekee mieli ottaa yhteyttä, palauttaa oma lupaus itselleen mieleen ja tehdä jtn muuta vaikka sitten niinkin yksinkertaista asiaa kuin tiskaus,siivous,lenkille lähtö tms. Ystävien seurakin on tervetullut vaihtoehto, ja heidän kanssa puhuminen ja muiden asioiden ajatteleminen/tekeminen.
Tämä on vain yksi tapa, mutta itse pääsin tällä irti juurikin kuvailemastasi suhteesta.
Mulla on tällä hetkellä tasan sama ongelma ku sulla... Mies satuttaa ja haukkuu minua ainakin 2 kertaa kuussa. Jättää olen yrittänyt monta kertaa, mutta annan aina mahdollisuuden.. :/ Nyt oon vakavissani miettinyt, että ero tulee 2 viikon sisällä.
tyhmästä päästä kärsii koko ruumis
Joo, sama on tilanne täälläkin.
Vaikeaa se on. Itse tein sen päätöksen 7 v suhteen jälkeen. Pitkään meinasin jättää miehen, mutta aina peruin aikomukseni. Rakastin häntä yli kaiken. Mutta hän loukkasi minua liikaa, lupasi kaiken muuttuvan eikä mikään muuttunut. Luottamus katosi. Sitten kaikki päättyi, en nyt osaa sanoa, kai minä olin se joka jätti. Ero oli vaikea ja tuskaisa. Sanoisinko, että ensimmäiset kuukaudet olivat helvettiä. En voinut syödä, itkin päivät ja yöt. Yritin vain selviytyä ja jatkaa arkea. Kuukausi kuukaudelta vähän helpotti, silti vasta nyt 3 vuoden jälkeen alkaa tuntumaan, että ehkä selviän sittenkin. Ehkä voin rakastua toiseen mieheen vielä joskus. Mutta kaipaan häntä edelleen, olisin niin halunnut olla hänen kanssaan mutta eihän se ollut mahdollista. Päätin rakastaa itseäni enemmän. Ero voi tuntua siltä, että kuolee. Elämä on tyhjää. Siltä se tuntuikin. Mutta samalla, minusta tuli vahvempi. Ja olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan. yritän ajatella, että tämä mies ei ollut minua varten, ehkä hän tuli elämääni vain siksi, että vahvistun. Uskon että asiat ainakin jotkut menevät niiikuin niiden on tarkoitettu. JOssakin tuolla on minua varten mies, joka kohtelee minua hyvin ja rakastaa minua ja vain minua koko loppuelämämme. Sen avulla minä jaksan eteenpäin.
niin oletko koskaan miettinyt että oikeasti LOPETAT sen suhteen ja lähdet etkä vain PUHU lopettamisesta ja lähtemisestä?!
aika helvetinmoinen ero aina sanoilla ja teoilla
ootpa kova kun osaat sanoo helvetti
Näin se vain on. Pitää joskus pystyä olemaan kovakin. Omaa itseään pitää puolustaa. Sanoista viis, teot ne puhuu puolestaan. Näin se vain on.
Nimimerkillä "helvetistä selvinnyt"
Ja by the way, jos minä olen selvinnyt, niin muutkin voivat selvitä.
Teet sen päätöksen ihan ITSE. Ei sitä kukaan sinun puolestasi tee. Uskotko todella siihen, että tilanne tulisi muuttumaan kerta toisensa jälkeen. Tuskinpa. Ala ARVOSTAMAAN itseäsi juuri nyt ja lopeta tuollaisen suhteen ylläpito. Eipä siihen muuta tarvita kuin päätös. Voi olla vaikeaa tunnetasolla, mutta näin ulkopuolisen näkökulmasta tuo ei kuulosta yhtään hyvältä.
Kärsi kärsi - kirkkaamman kruunun saat.
Aina epäilen, mahtaako kyse olla rakkaudesta ollenkaan tuollaisissa suhteissa. Sen voit arvioida parhaiten ehkä jälkeenpäin, sitten joskus kun olet päässyt eroon siitä torvesta.
Itse olen taipuvainen pitämään satuttavassa suhteessa riippumista sairautena, joka vaatii lääketieteellistä hoitoa. Lääkkeet saat lääkäriltä, ja muuta apua psykologilta. Lisäksi suosittelen aina kaikkiin vaivoihin 20 km lenkkiä päivittäin. Jos sen jälkeen jaksaa vielä masentua tai surra, on aika kyky.
Todellakin olen samaa mieltä "cissin" kanssa. Ei tuo ole rakkautta. Jokin riippuvuus suhde pikemminkin. Lenkille vaan ja itsestään nyt pitämään huolta...hopi hopi. Tämä on KÄSKY!!
"Lisäksi suosittelen aina kaikkiin vaivoihin 20 km lenkkiä päivittäin. Jos sen jälkeen jaksaa vielä masentua tai surra, on aika kyky."
:D
Tää on kyllä totta.
läheisyysriippuvaisuuskin on sairuas, johon näitten "uhrien" tulisi hakea apua!
ihan sama vaikka saadaan turpaan, kunhan ei tarvitse yksin olla??
ei oo tervettä
1. Asu erillään ainakin.
2. Keskusteluapu terapeutin kanssa auttaa, koska hän tietää parhaiten pehmeät lauseet ja kikat, miten pääset eroon. Eikä töksäytä kuin palstalla ihmiset tekevät. Kirkolla ja kriisikeskuksella on terapeutteja osa.
3. Nauhoita ilkeää puhetta(?) tai poista viesti nopeasti jos siinä ilkeilee. Videokuvaa yhteisiä hetkiä, kehtaako mies niissäkin töksäyttää.
4. Onko miehellä toinen, hän ei rakasta? Ilkeys viittaa noihin. Tai siihen ettei miehellä ole kaikki ok, onko narsistimies?
5. Olo paranee kun on erillään, eikä mies romahduta pahoilla sanoilla. Ikävä jää, mutta elämässä on muuta tekemistä. Itse en ole enää entiseni kun oikea mies lähti, mutta olen elossa. Voin hankkia lääkettä lääkäriltä tarvittaessa ahdistukseen ja ikävään.
6. Kyllä minäkin rakastan miestä edelleen, mutta hyvin kaukaa. Hän on muiden kanssa tai muun henkilön kanssa. Hän oli huijari.
7. Hanki sitä komeampi mies ja parempi luonteeltaan. Mitä jos joskus kohtaa sellaisen. Vaikka olisi yksin ensin.
Se tuntuu kuin toinen olisi kuollut, kun hän lähtee tai itse lähtee. Se on kauheaa. Mutta ei siinä oikein ole muuta mahdollisuutta. Itse on kaikkensa yrittänyt. Ja toinen vaan vihaa, ei ole kivaa.
Juuri tuolta minustakin tuntui, kuin toinen olisi kuollut, kun mies lähti. Hän on peluri, pelaa minun tunteillani ja elämälläni. Ei hän välitä siitä että pilaa elämääni tempuillaan ja siksi tein päätöksen että hän saakin mennä lopullisesti. On yrittänyt pitää yhteyttä ja kerran meinasin sortuakin mutta mies ei ilmestynytkään paikalle vaikka niin sanoi. Eli pelasi jälleen kerran ja testasi vain olenko minä vielä saavutettavissa. Ja kun huomasi että olin niin ei sitten tullutkaan kun ei vaan kiinnostanut.
Nyt olen päättänyt että en enää vastaa hänelle koska lopputulos voisi helposti olla se että sortuisin ikävissäni tapaamaan. Hän haluaa vain jalan oven väliin jotta voi taas häipyä teilleen ja minä ihmettelisin kotona mitä taas tapahtuu.
Parasta olisi siis katkaista välit kokonaan eikä vastata enää mihinkään yhteydenottoihin.
Mielisairasta sellainen pelaaminen, palikat jotenkin sekaisin päässä..
Kuulostaa teinien touhulle, elämässä ei muuta jännitystä kuin pettäminen?
Lue kirja Rachel A. Sussaman:"Erokirja-naisen opas erosta toipumiseen." Siinä on hyvät neuvot miten irtautua sinua vahingoittavasta suhteesta.
Rakkaushöpinäsi ja itsepetoksesi ymmärrät myös, kun luet kirjan. Ei se ole rakkautta (sinultakaan), että antaa toisen kerta toisensa jälkeen vain loukata itseään, se on läheisriippuvuutta.