Ikuinen laihduttaja taas vauhdissa. Nyt taas uudella yrityksellä, tällä kertaa, mutta nyt tarkoitus oikeasti saada kunto nousemaan, painonpudotus seurannee sivussa toivoakseni ainakin jossain vaiheessa.
Aloitin siis salilla, päätin tehdä itselleni oman suurin pudottaja ohjelman..:)
Treenaan joka arkipäivä noin 1,5-2 tuntia, enimmäkseen rasvanpolttosykkeellä ja muutamalla intervalliharjoituksella joissa syke max 160.´
Ruokavalio aika tarkkaan laskettua 40% proteiinia, 30% rasvaa ja loput hiilareita, reilusti kasviksia. Ruokailurytmi tasainen noin kolmen tunnin välein.
Nälkä ei vaivaa ja mikä upeinta, ekan viikon alussa en jaksanut hölkätä minuuttia kauempaa, viiden päivän jälkeen meni jo viisi minuuttia. Ja se on minusta upeaa ja olo & kehitys paranee koko
ajan.
Mutta nyt siis itse ongelmaan.
Työni puolesta jatkossa en pysty treenaamaan kuin tämän kaksi viikkoa kerralla, töissä jossa olen kaksi viikkoa putkeen siihen ei ole mahdollisuutta kuin ehkä kerran viikossa. Toisaalta työni on äärimmäisen kuluttavaa..
Mutta menetänkö kaikki nämä kahden viikon aikana saavutetut kunnon nousun huippuhetket ym, kun en pääse kahteen viikkoon tekemään jjuurikaan muuta kuin työtä ja tarkkailemaan ruokavaliota? Eli alkaako kaikki aina alusta? Ja olisiko kellään mitään vinkkejä mitä voisi tehdä ilman kuntosalia tai muutakaan hyvin alkeellisissa oloissa, että kehitys ei ihan kokonaan pysähtyísi vai riittääkö ruokavalio ja raskas työ?
Kiitän etukäteen mikäli joku haluaa avustaa!
Treenamista ja ei, mikä riittää?
10
166
Vastaukset
- Vanha Jojo
Sinulla todennäköisesti on vapaa-aikaa myös siellä, mistä et pääse kuntosalille? Treenata voi mm. kotona, joko ilman vastuksia tai esimerkiksi kuminauhaa, käsipainoja tai vaikka kahvakuulaa käyttämällä. Jos työsi on fyysisesti raskasta, se voi käydä liikunnasta, mutta yleensä raskas työ kuormittaa yksipuolisesti. Harrastusliikunnasta pitäisi saada vastapainoa työkuormitukselle.
Etkö noina kahtena liikuntaviikkona ole töissä ollenkaan, kun ehdit kaksikin tuntia treenaamaan joka ikinen päivä? Normaalipituista työpäivää tekevän korvissa tuo kuulostaa aika paljolta.
Siellä salilla on varmaankin ammattitaitoisia ohjaajia, joilta voisit pyytää itsellesi ohjelman niiksi viikoiksi, kun et pääse salille. Kyllä koulutettu liikunnanohjaaja osaa tehdä ohjelman myös kotona tehtäväksi. - anna16
Varmaan sitä vapaa-aikaakin on? Ja joudutko kulkemaan sinne töihin? Olisiko mahdollista mennä kävellen tai pyörällä?
- Lenkille, lenkille
Siis nyt en tainnut oikein ymmärtää. Etkö voi lenkkeillä, kävellä, tehdä juoksuintervalleja? 7 km/h kävelyä 1-1,5 päivässä on hyvä rasvanpolttaja.
Töihin voi mennä paria tuntia ennen työn alkamista ja tehdä lenkki siellä päässä. Tai jäädä töiden jälkeen lenkkeilemään.
Kyykkyjä, askelkyykkyjä ja punnerruksia voi tehdä loputtomiin missä vain.
Melkein joka paikkakunnalla on uimahalli, sinne vesijuoksemaan vastusten kanssa niin läski sulaa. - Ulpukka1111
Kiitos vastanneille. Siihen olisin kaivannut vielä kommenttia, että alkaako urakkani siis aina alusta kahden viikon jälkeen vai säilyykö jo saavutettu vähän parempi kunto?
Toisaalta parin viikon päästähäh se selviää. Kuntosalilla jossa käyn ei ole ohjaajia vaan itse pitää tehdä mitä haluaa.
Työpaikkani ei ole ihan tavallinen. Olen tosiaan aina kaksi viikkoa kotona millloin ehdin treenaamaan pitkiä aikoja. Mutta työtörnin aikana teen 12-18 tunnin työpäiviä ja olen yleensä jo niin väsynyt, että on pakko nukkua vapaahetket. En tosiaan tee mitään istumatyötä. Parina iltana olisi mahdollisuus lähteä ulos lenkille, mutta säkkipimeässä juoksu valmiiksi väsyneenä ei houkuta, ehkä keväämmällä. Yhtenä päivänä työpäiväni on vain noin 6 tuntia jolloin olisi mahdollisuus mennä treenaamaan, mutta silloin olen viikonlopun jäljiltä niin väsynyt, etten juurikaan jaksa sohvalta nousta.
Asun pääosin työpaikalla eli työmatkoja ei tule kuin parina päivänä viikossa ja matkan pituus yli 30km. Ja lähimpään uimahalliin on matkaa noin 50km eikä ajallisesti sinne ole mitään mahdollisuutta päästä kuin max kahtena päivänä viikossa.- Näin minulla...
Nelikymppisellä se kunnonlasku näkyy ja tuntuu, jos on viikon tai 2 kokonaan treenaamatta. Jos joutuu olemaan kuukauden laakereillaan, menee helposti pari kk ennen kuin saa kunnon samaan kuin mitä se oli ennen taukoa. Nuoremmilla se ei kunnon lasku ole ihan niin nopeaa. Ja kai ihmisissäkin on eroja.
Pimeällä voi kävellä. Minulla on otsalamppu sitä varten. 12 tunnin päivinä ehdit hyvin liikkumaan, paitsi jos teet laivatyötä ;-). Itse herään joskus kolmelta aamulla, jotta ehdin kävelylenkille ennen töiden alkua, työpäivän jälkeen kun en aina enää jaksa. Ystäväni menee yhdeksään töihin, eikä voisi kuvitellakaan heräävänsä aikaisemmin mennäkseen lenkille. Kaikki on siitä omasta motivaatiosta kiinni. Aikaa on siihen, mihin sitä haluaa laittaa.
Kun kuntosi nousee, et ole töistäkään enää niin väsynyt. Jos et pysty työrupeamasi aikana liikkumaan lainkaan, tee sitä sitten vapaapätkälläsi senkin edestä. Parempi sekin kuin ei mitään!
Jos työ on fyysistä, kuluttaahan sekin. Ja liikkeitä voi tehdä ajatuksen kanssa hallitusti, vaikka olisikin töissä. Vatsalihasten hallinta on hyvä, pidä "paketti" kun liikut, on tehokasta. Nosta ylös jaloilla, älä selällä, jännitä lihaksia joita käytät. Pidä ryhti hyvänä, niin liikkeetkin ovat parempia.
Ps. Olisi kiva jos tulisit kertomaan, miten treeni sujui tauon jälkeen!
- mies treenaaja
Muista nyt ainakin syödä terveellisesti. 12-18 tunnin työpäivä kulutaa kaloreita paljon joten painosi ainaskin putoaa jos syöt terveellisesti. Muista salaatti ja hedelmät ja muista juoda vetä 2 litraa päivässä. Veden juonti on erittäin tärkeää aineenvaihdunnan kannalta. Eli juo vettä myös työpäivinä se 2 litraa päivässä.
- mies treenaaja
Ja nuku 8 tuntia vähintään yössä.
- Ulpukka111
Kiitos vastaajille!
Teen nimenomaan laivatyötä, mutta pikku paattimme ei aja öisin joten periaatteessa lenkille pääsisi yön pimeinä tunteina. Vaan nytkin huomaan, että ei tahdo jalka enää nousta, kun on painavat turvakengät jalassa säntäillyt aamuseitsemästä asti. Ekan tauon pidin tunti sitten. Istuin oikein viisi minuuttia ja söin katkarapuleivän päälliset, kun en ehtinyt muuta. Aamulla söin yhden ruisleivän, siinä tämän päivän syömiset. Syömisiä onkin helppo tarkkailla kiirepäivinä, kun ei ehdi syömään! =)
Juominen on kyllä myös jäänyt turhan vähiin, pitää yrittää muistaa juoda enemmän.
Nyt pidänpäivän toista taukoa, aion istua oikein vartin verran tietokoneella! =) Sitten olisi vielä muutama tunti tätä työpäivää jäljellä.
Ihmettelen kyllä edelleen, että voiko tosiaan jo viiden päivän kuntosalitreenit nostaa lihaskuntoa, koska olen jaksanut paljon paremmin kuin yleensä. Ja olen tosiaan yli nelikymppinen! =)
Yöunet jäävät kyllä myös välillä liian lyhyiksi, aamulla alkaa työt taas 4,30 ja yliväsyneenä on tosi vaikea nukahtaa. Siksipä huomenna kuuden tunnin päivän jälkeen olen melko varma, että kotisohva kutsuu vaikka salille ehtisinkin...
Mutta se on huomisen murhe! Nyt takaisin työmaalle!- Näin minulla..
Liikunta vaikuttaa ensiksi korvien väliin, joten kyllä se jaksaminen paranee heti! Hienoa että se vaikuttaa sullakin noin paljon. Helpompi jatkaa liikuntaharrastusta, kun se on heti palkitsevaa.
Jos ruokailuja jää väliin, se on huono juttu jaksamisen ja myös painonhallinnan kannalta. Voisitko pitää taskussa vaikka proteiinipatukkaa, jotta voisit pitää jonkinlaiset ruoka-ajat? Syö vaikka samalla, kun käyt vessassa ;-).
Jos et syö säännöllisin ajoin ja välissä on pitkiä taukoja, elimistö alkaa ottamaan ruuasta kaiken mahdollisen energian irti. Ja syö sun lihakset. Kroppa luulee että ruoka loppuu maailmasta ja koittaa varastoida kaiken mahdollisen - rasvaksi. Yleinen peruskulutus pienenee, joten lihoo herkemmin. Kun olet vapaalla, sama jatkuu. Ehdit syömään, mutta elimistö säilöö kaiken energian tarkasti.
Lepo on ihan yhtä tärkeää kuin liikkuminen ja syöminen. Kunto ei nouse, jollei lepää. Joten nuku ihan hyvällä omatunnolla.
- anna16
No jos työsi sisältää seisomista ja kävelemistä, kunto ei laske työjaksojesi aikana. Jos siis kuitenkin pidät huolta ruokailemisesta ja levosta.
Harkitse lempeää liikuntaa työpaivän jälkeen, se voi auttaa siihen yliväsymykseen. Esimerkiksi pikku happihyppley ulkona, venyttelyä tai joogaa. Netistä löytyy erilaisia jumppavideoita. Jotain apuvälineitä, esim. kuminauhaa, voi kantaa siellä töissäkin mukana. Lisäksi voit tehdä esimerkiksi 15 minuutin jumppia pitkin päivää.
Vaihtoehtoja on. Sinun täytyy vain valita itsellesi sopivimmat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760