hämmentävä mies

neuvoja?

Haluaisin miehiltä asiallisia vinkkejä:
Olemme aiemmin tapailemani miehen kanssa kavereita, ja vietämme aikaa kaksin n. kerran viikossa. Minulla on häntä kohtaan edelleen tunteita, pelkään näyttää niitä koska en osaa lukea hänen käyttäymisestään/eleistään mitä hän mahtaa ajatella minusta. Tietenkin torjutuksi tuleminen pelottaa.

Hän käyttäytyy seurassani hermostuneesti,(en osaa tästä tulkita haluaako hän olla seurassani vai olla kenties jossain muualla.. ) kyselee minusta ja asioistani, ja jos puhumme esim. elokuvista hän saattaa kertoa mikä häntä kiinnostaa ja katsoo kuin odottaen että olenko samasta kiinnostunut, mutta ei suoraan siis pyydä minua mukaansa. (Jos tartun hänen "vinkkiinsä" on kuitenkin innokas lähtemään mukaan.)

Jotta tämä jatkuva arvaileminen loppuisi, haluaisinkin nyt vinkkejä kuinka saada miehen pää sekaisin minusta eli kuinka saada ihastumaan itseeni kunnolla.

5

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hullu ukko

      Repäiseppäs kerrankin ja tee itse lopullinen aloita missä miehelle ei jää epäselväksi mistä on kyse.

      Taidatte kumpikin olla saamattomia noissa asioissa ja siksi koko juttu polkee lähtökuopissaan. Tee nyt vain niin kuin sanoin niin pääset epävarmuudestasi.

    • ap.

      Nostin kissan pöydälle,katsotaan kuinka käy.

      • Me ei anneta

        kissan mennä pöydälle.


      • Me ei anneta kirjoitti:

        kissan mennä pöydälle.

        Katuvan naisen paikka on pöydän alla.


    • Hän vaikuttaa olevan blyg.surmjölk-tyyppiä. Avita vähän miestä mäessä eikä vasta mäen päällä. Varmasti palkitsee.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      28
      3088
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      68
      2148
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      180
      1958
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      122
      1913
    5. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      1
      1765
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      94
      1558
    7. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      33
      1423
    8. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      90
      1211
    9. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      211
      1147
    10. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      12
      1070
    Aihe