Elämäni ainoa pitkä suhde päättyi vuosia sitten. Tuon suhteen aikana minua petettiin, minulle valehdeltiin, minut pahoinpideltiin. Kaikki tämän useaan kertaan. Ja kun vihdoin olin tarpeeksi voimakas jätin tuon miehen. Ongelmaksi tuon suhteen seurauksena on kuitenkin noussut se, miten kummassa pystyn enää luottamaan miehiin. Nyt haluankin teidän mielipiteitä siitä että onko kuitenkin niin että olen vain liian varovainen...
Vuosia sitten tapasin miehen jonka kanssa pystyn puhumaan kaikista asioista, kertomaan menneisyyteni kamalimmat asiat ja jakamaan iloiset uutiset. Olemme tutustuneet yhteisten tuttujen kautta. Olemme puhuneet kaikista asioista, hänkin on eronnut tahollaan.
Onko se niin että turhaan etsin sitä miestä joka sulattaa jään ympäriltäni? Olenko jo löytänyt se, kuitenkaan tajuamatta sitä?
Jostain kumman syystä sitä ajattelee että se suuri rakkaus tulee elämään samalla tavalla kun elokuvissakin, tähdet vilkkuu silmissä ja polvet notkuu. Vai onko se niin että elämän rakkaus on kuitenkin ihminen jonka kanssa olet pystynyt jakamaan elämän hyvät ja huonot asiat, ihminen jonka seurassa viihdyt?
Vuosia sitten tapasin miehen jonka kanssa pystyn puhumaan kaikista asioista, kertomaan menneisyyteni kamalimmat asiat ja jakamaan iloiset uutiset. Olemme tutustuneet yhteisten tuttujen kautta. Olemme puhuneet kaikista asioista, hänkin on eronnut tahollaan.
Onko se niin että turhaan etsin sitä miestä joka sulattaa jään ympäriltäni? Olenko jo löytänyt se, kuitenkaan tajuamatta sitä?
Jostain kumman syystä sitä ajattelee että se suuri rakkaus tulee elämään samalla tavalla kun elokuvissakin, tähdet vilkkuu silmissä ja polvet notkuu. Vai onko se niin että elämän rakkaus on kuitenkin ihminen jonka kanssa olet pystynyt jakamaan elämän hyvät ja huonot asiat, ihminen jonka seurassa viihdyt?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikeastaan elämän rakkauteen vissiin tarvitaan muutakin, kuin sattuma ja se että se ihminen tuo sinulle jotain. Sinä et luota miehiin? Ei, vaan itseesi. Kun kumppanissa kuitenkin on ne ominaisuudet mitkä on ja ne tulee esiin kyllä, sinä et luota omaan näkemiseesi, että osaatko oikeasti tutustua ihmiseen, hyväksyä hänet sellaisena kun hän on ja pystytkö jättämään hänet, jos tosiasiat puhuvat puolestaan ja haaveesi eivät toteudukaan.
Tosiasia on nimittäin se, että sinua petettiin useamman kerran: sinä et lähtenyt useammallakaan petoksella. Sinulle valehdeltiin, paljon: vaan sinä valitsit silti valehtelijan? Sinua pahoinpideltiin, useaan kertaan, mutta sinä vaan jäit. Ne kaikki olivat sinun valintojasi, siis ei ne teot, mitkä pahantekijä teki, vaan se että sinä jäit. Kyse ei ole siitä, ettet voisi luottaa yhteenkään mieheen, sen sinä tiedät itsekin. Eihän kaikki miehet petä, valehtele ja hakkaa.
Kyse on siitä, ettet luota itseesi.
Kyllä, etsit siinä kohtaa turhaan miestä joka sulattaa jään ympäriltäsi, koska sinun pitää kasvaa siitä vanhasta suhteesta yli ja miettiä mitä tekisit toisin, miten suojelet itse itseäsi muuten kuin jääkuorella ja miten luotat omiin havaintohisi. Jos tämä nyt niin ihanalta vaikuttava mies alkaa valehdella sinulle, missä menee raja, kuinka pitkälle katselet sitä? Jos hänellä on huolestuttavia luonteen piiretitä, mitkä niitä on ja kuinka pitkälle annat tilanteen mennä, ymmärrät? Montako kertaa sinua saa pettää kun haaveesta luopuminen sattuu eikä rakkaus olekaan rakkautta?
Tottakai se rakkaus voi auttaa lopullisessa paranemisessa, ja antaa, sille saa antaa ja rakkaus voi sulattaa jään: mutta miten se voi sulattaa sitä jos sille ei uskalla antaa koskaan mahdollisuutta?
Elämän rakkaus voi toki tulla kuin elokuvissa, - ja olla tulematta. Monella on ollut tähtiä vilkkumassa, romantiikkaa ja ties mitä, ja siksi he ovatkin kestäneet kun mies on alkanut ensin kyttäämään, sitten syyttämään, sitten haukkumaan. Sitten on alkanut valehtelu ja he vain muistelevat niitä tähtiä, sitten lopulta tulee turpaan ties kuinka monta kertaa ja he vain roikkuvat elokuva-aloituksessa.
Kemiaa voi olla pahankin ihmisen kanssa.
Eikös sinulla vilkkunut ja notkunut sen elämäsi ainoan pitkän suhteenkin kanssa, alussa? Eikös ollut niin että oli aika kun olit varma että hän on se oikea... Miksi muuten olisit roikkunut hänessä?
Niin, eli ei se aina kerro totuutta.
Jollekin se elämän rakkaus oikeasti tulee kerralla kohdalle, mutta se on säkää. Joillekin se on vuosien suuri ystävyys, jonka kanssa on kaikkea jaettu ja jonka kanssa on voinut jo jakaa kaiken, rakkauden syttyminen vaan vaatii aikaa.
Mutta pohjana kaikelle sille on luottamus itseen. Siihen että voi ottaa riskin rakkaudessa koska tietää että jos putoaa, sattuu ja viduttaa, mutta pärjää ja selviää silti. Millä pohjalla sinä siis seisot? Millainen Sinä olet, omilla jaloillasi, yksin, itsenäsi?
Luottamus itseen takaa sen, ettei epätoivolla etsi jotain mitä toisessa ei ole, vaan uskaltaa katsoa totuutta ja ottaa riskin että näkeekin aivan jotain muuta kun mitä ihastuessaan luuli. Silloin voi ihastua, katsoa, ja saada sen hyvänkin, jos riskin otto kannattaa.
Selkeesti sä mietit tuota miestä kumppaninasi, ja hei, ystävyys ei ole sille elämänmittaiselle kumppanuudelle ollenkaan huono pohja. Mutta siinäkin pitää uskaltaa nähdä totuus itsestään ja siitä toisesta. Ja kuitenkin se jää on uskallettava rikkoa itse. Ehkä siitä miehestä voisi muuttua se, kenen kanssa polvet notkuu, jos sille antaisi mahdollisuuden?
Voi olla että odotat elokuvaasi turhaan, ehkä et, mutta jos nyt on nyt ja sinulla on kiinnostusta tuota miestä kohtaan, miksi odottaisit elokuvaa?
Rakkaus voi tulla elämään monella tapaa, mutta yhteistä noille tavoille on, että sen tunnistaa siitä, ettei tarvitse etsiä enää. Ei rakkautta kannata väkisin herättää ja varovaisuus on viisautta.
Mikäli olet rakastunut, et etsi enää.
Kun olet valmis rakkauteen Sinä uskallat katsoa, rakastaako tuo toinen myös takaisin. Sillä kaikki, eivät rakasta, vaikka vannovat niin. Mutta jos tuo toinen henkilö kohtelee Sinua kuten Sinä haluaisit itseäsi kohdeltavan eli sillä samalla huomaavaisuudella ja herkkyydellä mitä olet valmis antamaan rakkautesi kohteelle - silloin teillä on rakkauden aika.
Kestin pettämistä, valehtelua ja väkivaltaa turhaan monta vuotta, jälkeenpäin sitä on monessa asiassa paljon viisaampi. Tuolloin en luottanut itseeni, en uskaltanut tehdä päätöksiä sen mukaan mikä tuntui itsestä hyvältä.
Eron jälkeen ymmärsin että ex-mieheni oli narsisti ja se varmasti selittää sitä että miksi päätöksen tekeminen ja toteuttaminen on vienyt aikaa. Aina luvataan kaikkiea hyvää ja kaiken lisäksi kuuta taivaalta.
Nyt monen vuoden jälkeen, luotan itseeni ja omiin päätöksiini. En varmasti niin paljon mitä pitäisi. Jos luottaisin niin enhän olisi varmasti täällä kyselemässä kuka on se oikea. Kiitos mielipiteistänne ja kommenteistanne. Ne tukevat vaan sitä mitä olen itsekin tässä mietiskellyt. Täytyy vaan uskaltaa luottaa mieheen jonka seurassa voin olla oma itseni, jakaa hyvät ja huonot asiat. Olen ollut iloinen, olen ollut surullinen ja silti tuo ihminen on edelleen elämässäni.
Tässä tapauksessa on varmasti käynyt niin että vuosien ystävyys on muuttunut rakkaudeksi, eikä tähdet vilkkuneet tai polvet notkuneet, vaan on hyvä olo toisen ihmisen läheisyydessä.