Pidän/pidin juoksemisesta ja liikunnasta. Viime vuosina on tullut valtava inho koko harrastukseen koska joistakin tuttavistani on tullut maratoonereita. He kehuvat treenaavansa ja juoksevansa eri pääkaupunkien maratoneja. Ihan fantastinen fiilis kun juoksee kuuluu kaikissa puheissa.
Mikä siinä on että nykyisin maratonista on tullut itseään korostavien ihmisten laji? Ei paljon kiinnosta jos joku superihminen uhraa elämänsä ja perheensä treenamiselle ja kehuu asioitaan sitten kaikille, eikä ymmärrä juoksemisen perimmäistä tarkoitusta. Kertokaahan elämäntapamaratoonarit mikä siinä on että pitää päteä? Ennen juoksijat juoksivat ja saivat kunnioituksen. Nyt juostaan jotta saadaan päteä ja kehua kavereille.
Maratoonarit haluavat päteä?
1
86
Vastaukset
- surkeaako
Juoksetko sinä muiden kunnioituksen vuoksi? Taidat olla ultraaja.
Mutta totta toinen puoli. Moni kokee elävänsä vasta sitten kun saa kirjoittaa jokaisen lenkkinsä ja pierunsa nettiin. Nykykuntoilija perustaa heti blogin, kun haaveilee ensimäisestä maratonista. Kun muutkin alkaa juosta maratoneita, pidennetään matkaa. Liikkuminen on ulkoaohjautuvaa ja perustuu vain siihen, että on kannustajat, jotka myötäilevät ja kommentoivat lenkkejä ja kisoja.
Uskomattomimmat lenkin jälkeen kirjoittavat jokaisen pierun ja lenkin ja kakan moneen paikkaan. Miettikääpä kuinka paljon aikaa kuluu, kun kirjoitat jokaisen lenkkisi ensin blogiin, sitten juoksufoorumille, tämän jälkeen ontrailiin ja lopuksi vielä fb.n juoksufoorumin ryhmään. Lisäksi lenkit jaetaan erilaisten muiden nettipalveluiden kautta, että saadaan haravoitua kaikki juoksun harrastajat ja heiltä kommentit. Sen jälkeen menee monta tuntia, kun surfaillaan näiden palstojen välillä ja kurkistellaan, kuinka monta kommenttia sai ja huomasihan varmasti kaikki, kuinka kova oli vauhti ja ärhäkkäät vedot.
Monella juoksun harrastajalla jäisi koko juoksu väliin, elleivät he saisi kirjoittaa lenkkejään ja kisojaan nettiin. Niissä ei tunnu nykyään olevan enää mieltä, ellet saa jokaista lenkkiäsi julkisuuteen ja muiden harrastajien tietoisuuteen.
Kieltämättä ihailen niitä vanhoja jääriä, jotka juoksevat juoksun tuottaman hyvän olon takia ja kisaavat itsensä takia. Niitä, jotka eivät ole heti kisapaikalla jo näpyttelemässä älypuhelimesta raporttia nettiin ja kotona lasketa, monta onnittelua ja kommenttia tuli. Jos ei tullut tarpeeksi, kirjoitetaan raportti toisellekin palstalle, niin kaikki varmaan huomaavat, että olen nyt juossut tämän kisan.
Onko naamailu huomion kerjäämistä? Jäisitkö sohvaperunaksi, ellet saisi raportoida jokaista pierua ja kakkaa ja rakkoa ja varpaiden tilaa (nyt on ollut joku "kehu, kuinka varpaissani on rakkoja"-viikot)?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515