totuttelemaan hiihdon ohessa juoksua? Itse olen hiihdon ohessa pyrkinyt pitämään tuntumaa juoksuun läpi talven juoksemalla n. kerran viikossa.Tätä edes auttoi viikon loma kanarialla jolloin oli kiva hölkätä lämmössä. Oletko itse mahdollisesti käynyt 2leirillä" :) ?
joko olet alkanut
hiihtäjä-hölkkääjä
13133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei ole tullut hiihdettyä,juoksua vaan
itselläni juoksu on ympäri vuoden päälaji, hiihtoa toki talvisin kerran tai kaksi viikossa. nyt on lopputalvi mennyt jalkaa parannellessa, enpä päässyt kuin kerran ladulle. toivottavasti lumet eivät sula huhtikuussa, että ennättäisin hiihtää toisenkin kerran.
Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään ja aikakin on joskus kortilla. Keskiverto talvena pidän juoksutuntumaa yllä käymällä kerran tai kaksi viikossa juoksemassa, mutta tänätalvena on ollut niin hyvin aikaa hiihtää valosalla, että juoksu on jäänyt aikalailla nollille sitten vuodenvaihteen. En ole vielä aloittanut enkä taida ihan nopesti alkaakkaan, sillä nyt on näillä leveysasteilla ne parhaat hiihtokelit vasta käsillä. Eiköhän kuitenkin ennen vappua laiteta lenkkarit jalkaan ja ruvetaan totuttelemaan. Ehtiihän siitäkin kesäkuuksi kuntoon, kun on pohjia mistä ponnistaa :)
Nyt on vähän pakko kaivaa lenkkarit useimmin esiin ja jättää hiihto vähemmälle,tuli ilmoitauduttua viesti-tyyppiseen juoksutapahtumaan joka on n.kk päästä. Talven pääasiassa hiihtelin ,yritin lepuuttaa polveani joka viime syksynä kipeyty. Harmittaa että n. 3 kk juoksulevon jälkeen polvi ei ole vieläkään täysin kunnossa. Olen nyt päättänyt ostaa pyörän ja kulkea työmatkat pääasiassa sillä.
polvet ne mullakin oireilee, pitkään hölkkää ja hiihtoa harrastaneena on kulumia. no hiihto talvella säästää polvia ja siksi hiihtoa tuleekin talvisin, jotta keväällä kun tiet, tai pikemminkin polut sulaa niin hölkkä / juoksu luonnostaan alkaa saamaan painopistettä. pyöräily on oiva korvaava treeni jalka ongelmiin, tosin pyörälenkkien pituus pitää olla pitkä että saa kestävyyttä, tai sitten maastossa pöyräilyä.Näin.
Viime talvena tein vähän niinkun virheen kun jäi juoksu vähälle. Huhtikuu meni täysin hiihtäessä vielä, ja siitä kesti kyllä vähän aikaa että juoksu lähti sujumaan.
Tänä talvena oon juossu enemmän. Mutta täytyy sanoa että tälleen talvella pystyy tosi hyvin määräharjottelua tekemään kun on 2 lajia. Kesällä jos liikaa yrittää juosta niin lopulta siinä vaan joku paikka kipeytyy.
Hiihdon tuomalla lisällä saa hyvät pohjat juoksukauteen.
sköpölle, totta puhut hiihto on hyvää vaihtelua kuntoiluun ja säästää jalkoja. näillä vuosilla kun pää asia ei ole hiukset :) joita kyllä on, vaan yleensäkin kuntoilu.takana on ne ajat kun piti aina parantaa maraaikaa.no parhaillaan pääsin n.35v 187/85 kropalla 3h15min
Hiihtokausi alkaa olla ohi. Tänä viikonloppuna vielä suksille mutta sen jälkeen pääpaino juoksussa.
Oon ollut parhaimmillani 3h maraaja mutta nyttemmin vähän rauhallisempi tahti. Hiihto on ennen muuta loistava oheislaji, joka säästää jalkoja ja on oikeestaan parempaa peruskuntotreeniä kuin juokseminen.
Aamu alkoi tänään kuntosalilla ja iltapäivällä hiihtelemään ja ennen nyrkkeilymatsia vetelen lyhyen rivakan saunalenkin.
joo, nytkin tulee niin komia aurinkoinen ilma ett vaicca tekis mieli hölkäämään, niin taidan mennä tonne järvenjäälle luisteluhiihtämään, saa mollikkaa eikä roskat eikä risut haittaa, onhan tota aikaa sitten juoksennella....
Saatteko mukaan sinne lenkille tai ladulle sen petikaverin / puolison vai seuraako hän urheilua vain Tv;stä ? Eli yksinkö joudutte vai saatte harrastaa, kaipaatteko edes seuraa ?
Hiihtoa tammikuun lopusta alkaen 3-4 kertaa viikossa noin viissataa kilometriä yhteensä. Tänään oli maaliskuun eka juoksulenkki ja askel erittäin kevyt tauosta huolimatta. Hiihto on tehnyt tehtävänsä .) Toukokuussa tavoitteena puolimaraton alle 1:40.
Nyt on jäänyt viimeisen viikon juoksut juoksematta, kun on niin hyvä luisteluhiihtää tuolla kantohangella järven jäällä, mutta eiköhän sitä kerkiä hölkyttelee.Oli emo viime lauantaina mukana hiihtelemässä!!!
Lumet sulaa ja kohta saa tossu pitoa ja on turvallista ja miellyttävää juista, yeh !