Tönköt jalat

Olen juossut muutaman kuukauden netistä löytämälläni 10 km juoksuohjelmalla. Aiempaakin juoksutaustaa on, mutta välissä on taukoa. Ongelmani on, että vaikka muutoin jaksaisin juosta niin jalat on tosi tönköt, että juoksu ei oikein kulje ja tekis mieli jättää kesken. Jalat tuntuu painavilta ja tukkoisilta. Ongelmani ovat erityisesti aina olleet reidet. Juostessa, mutta varsinkin pyörräillessä reidet huutaa apua ensimmäisessä pienemmässäkin ylämäessä. Reisissä on ylimääräistäkin vaikka olen muutoin hoikka. Pohkeetkin kyllä vaivaa. Lenkin jälkeen jalat on pitkään jäykät ja tuntuu, että pitää nostaa jalat ylös. Ei jaksais nousta rappusia ylös jne.

Auttaisiko ongelmaan jokin jalkatreeni painoilla (salille en ehdi). Venyttely ja alkulämmittely jää aika lyhyeen, vika taitaa olla siinäkin? Varsinkin näin talvipakkasilla. Kauanko pitäisi kävellä alkuun? Kävelen 2 min? Joskus lähden heti hölkkäämään.
113982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Intervalliharjoittelu voisi auttaa. Olen huomannut että kävely alkutreeninä on ihan hyödytön, pitää olla enemmän vauhtia. Juoksu alkaa itselläni kulkemaan vasta noin viiden minuutin aika ripeän juoksemisen jälkeen, sitä ennen on väkinäistä ja vaikeaa. Alun jälkeen voi sitten vaihdella vauhta kovemman ja rauhallisemman välillä.

Äänestä
  • juurikin näin. jos juoksee kovemman lenkin, keho vaatii reippaan vedon lämmittelyn loppuun. itse lämmittelen hölkkäämäällä pari kilometriä, sitten parin minuutin reipas, mutta rento rullaus ja loppuun vielä pai minuuttia reipasta kävelyä. sitten vaan reippaalle lenkille. jos juoksen pitkän tai kevyen lenkin, lähden hölkkäämään ja lihasten vetretessä lisään hieman vauhtia.

    Äänestä

Mittauta veriarvosi. Usein juoksuharrastuksen aloitettua hemoglobiini laskee ja se vaikuttaa jaksamiseen, tai siis, että juoksu muuttuu vaivalloisen tuntuisiksi.

Äänestä

Juu, ja kannattaa ottaa siinä ripeässä alkulämmittelyssä myös kunnon pitkiä juoksuaskelia, eikä mitään lyhyttä töpötystä, niin jalat ja keho alkaa toimimaan.

Äänestä

Kiitos vinkeistä, kokeilen olisiko niistä minulle apua!

Äänestä

Vauhtileikittely 8-10 km lenkki. Eka kilometri kevyttä hölkkää tai kävelyä. Sitten 500-1000 metrin välein rentoja pitempiä ylivauhtisia esim 300 metriä kiihdytyksiä loppulenkistä lyhyempi 50-120 metriä ja kovemmalla vauhdilla.

Ei hampaat irvessä vetoja vaan normaaliin lenkkivauhtiin, ns. Vauhtikestävyyttä jonkinverran kovempia. Alussa pitempiä jotta pohkeet eivät kramppaa.

Tällä tavalla juoksuun saadaan väljyyttä ja liikeratoja auki.

Äänestä

Tarkoittaako tökkö samaa kuin pökkelöityminen? Jalkojen pökkelöitymistä voi ehkäistä käyttämällä lisäravinteita mm D-vitamiinia. Ota myös aurinkoa. Voi auttaa.

Äänestä

käytätkö magnesiumia?

Äänestä

Liika kovat lenkit. Lyhempää ja kevyempää.

Äänestä

Katselin Tampereen GPn lämmittelykentällä pikajuoksijoita. Höntsäsivät jopa pari tuntia ennen vetoa.

Eli kävellen liikkeelle, vaikka tunnin alkuun.

Äänestä

Tai paremmin iskua joustavat kengät

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tonnijalka kirjoitti:

Olen juossut muutaman kuukauden netistä löytämälläni 10 km juoksuohjelmalla. Aiempaakin juoksutaustaa on, mutta välissä on taukoa. Ongelmani on, että vaikka muutoin jaksaisin juosta niin jalat on tosi tönköt, että juoksu ei oikein kulje ja tekis mieli jättää kesken. Jalat tuntuu painavilta ja tukkoisilta. Ongelmani ovat erityisesti aina olleet reidet. Juostessa, mutta varsinkin pyörräillessä reidet huutaa apua ensimmäisessä pienemmässäkin ylämäessä. Reisissä on ylimääräistäkin vaikka olen muutoin hoikka. Pohkeetkin kyllä vaivaa. Lenkin jälkeen jalat on pitkään jäykät ja tuntuu, että pitää nostaa jalat ylös. Ei jaksais nousta rappusia ylös jne.

Auttaisiko ongelmaan jokin jalkatreeni painoilla (salille en ehdi). Venyttely ja alkulämmittely jää aika lyhyeen, vika taitaa olla siinäkin? Varsinkin näin talvipakkasilla. Kauanko pitäisi kävellä alkuun? Kävelen 2 min? Joskus lähden heti hölkkäämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu