Kaipaan sitä naista, joka rakastaisi miestään, kuin nainen ja perhettään, kuin äiti. Hoidan kotia, pesen pyykkiä, imuroin, laitan ruokaa, pyyhin pölyt, käyn töissä ja maksan laskut. Leikin, luen lapsille iltasadut ja silitän heidät uneen, kun heidän oma äiti ei sitä jaksa/halua tehdä. Iltaisin vaimolle hyvänyön suukot ja silittelen häntä, kunnes nukahdetaan, koska hän on niin väsynyt. Rakastan perhettäni ja vaimoani. Olin mielestäni tyytyväinen ja onnellinen, elämäni parhaassa kunnossa, mutta en tajunnut sitä, etten saa rakkautta vaimoltani.
En tiennyt sitä, kunnes eräänä päivänä todellisuus iski vasten kasvoja. Rakastuin toiseen, mahtava hyvänolon huumaava tunne, kun huomaa pelkistä katseista ja eleistä, että tuo nainen pitää minusta. Samalla tuskaa syyllisyyden tuntoa, koska en halunnut olla rakastunut rakastan vaimoani olen naimisissa ja meillä on lapsia. Itkin tuskani yksin pois se helpotti. En tiennyt mitä tehdä, keskustelin vaimon kanssa enkä naisen, johon rakastuin. Hetken luulin, että hän muuttuisi. Nyt tilanne taas sama arkinen haluan ja rakastan häntä ja hän sanoo rakastavansa ja haluavansa, mutta teot puhuvat muuta.
Toivon että hän muuttuisi, eikä olisi niin väsynyt, kireä ja lyhytpinnainen. Sen kuitenkin tiedän nyt, jos hän ei muutu, niin en aio lopun elämääni viettää hänen kanssaan. Rakastakaa ja halutkaa miestänne älkää pitäkö itsestäänselvyytenä kodinkoneena, rahantuojana ja renkaanvaihtajana. Rehellisiä suoraselkäisiä miehiä ei joka puussa ole. En petä, mutta jätän kyllä, jos tilanne ei muutu.
Ikävä rakastavaa vaimoa
12
647
Vastaukset
- Hanki omaa aikaa
Jos nyt aluksi hankkisit itsellesi omaa elämää perheen ulkopuolelta. Enkätodellakaan tarkoita vieraita naisia, vaan urheilua, miesten peliharrastuksia,kirjastossa käyntiä, iltaopiskelua, autonrakennusta kaverin tallissa tms rakentavaa. Vaimo jääköön ainakin yhtenä iltana yksin kotiin viikossa, hän hoitakoon kodin ja lapset, kun sinä olet poissa ja harrastat jotain rehellistä, josta hän tietää. Harrastusiltanasi et pese, et pyykkää etkä siivoa. Ja tule kotiin niin myöhään, että vaimo joutuu laittamaan lapset nukkumaan.
- Aloita vaikka näin
"Tiistaisin mulla on tästä lähtien kävelu/juoksupäivä uinti /kuntosali". Sitten joka tiistai klo 18 poistut, lähdet kävelmään ja ajttelemaan yksinäsi, lopuksi kuntosalille tai uimaan. Ja palaaty kotiin myöhään.
Ole periksiantamaton tässä, ja jatka joka tiistai ainakin kesään asti. Ihan sama tuleeko kotona huutoa vai ei, lähdet rauhallisesti mutta jämäkästi ja jätät vaimon himaan, et osallistu, jos yrittää asiasta riidellä etkä huuda. Jos vaimo ilkeyttään olisi poissa tiistaina, heti seuraavana mahdollisena ke, to tai pe iltana klo 18 lähdet taas ja sanot:"Kun et antanut mulle viime tiistaina mahdolllisuutta mennä uimaan, pidän kuntoiluiltani nyt tänään. Heippa!". Jos vaimo epäilee uskottomuutta, huolehdi että uimahallin ostokuitti, kuntosalikuitti tms todeisteet on saatavilla, ja likaiset urheilukamat voi pyytää hänen pesemään seuraavassa ppyykissä, jotta hän voi luottaa sinuun. Jos vaimosi tietää menneen uskottomuutesi, on varmaa, että hänellä ei ole positiivisia tuntieta tai luottamusta sinua kohtaan. - Saan omaa-aikaa
Jep niin teinkin nyt olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ei enää kaljamahaa vaan tilalla virkeä mieli ja rautaiset vatsalihakset. Olisi luullut, että vaimoakin alkaisi kiinnostamaan enemmän, mutta ei.
- Ristiriitaiset jutut
Saan omaa-aikaa kirjoitti:
Jep niin teinkin nyt olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ei enää kaljamahaa vaan tilalla virkeä mieli ja rautaiset vatsalihakset. Olisi luullut, että vaimoakin alkaisi kiinnostamaan enemmän, mutta ei.
Hmm--sanot että teet kaiken kotona ja silti sulla on niin paljon omaa aikaa, että vatsatkin on kunnossa. Oletko nyt rehellinen itsellesi kotitöiden jakautumisesta esim? Mun uskoton ex valitti aina, et se joutuu kaiken tekemään. En jaksanut riidellä, annoin sen huutaa, sillä tiesin että hoidan velvollisuuteni. Käryn ja eron jälkeen on tullut tunnustamaan ihan itse, että mm. omakotitalon lumitöistä hoidin tasan varmasti oman osuuteni. Yksiössään on varmasti myös oppinut sen, kuka tekikään aina kauppareissut,miten oli jääkaapissa aina ruokaa ja lämmin ateria oli herralle valmis monta kertaa viikossa, katettuna kauniisti valmiiseen pöytään, kukkien usein.
- Älä kiduta itseäsi
Suoraselkäistä puhetta, että en petä, mutta jätän. Sinulla on oikeus olla onnellinen avioliitossasi, älä jää huonoon avioliittoon kitumaan. Lapsetkin kärsivät vanhempiensa huonosta avioliitosta, koska he vaistoavat asioita, vaikka vanhemmat "ydinperhesooppaa" yrittävät heille "tuputtaa".
- Höpö höpö
Et petä, mutta rakastuit pelkästä katseesta? Tervetuloa tähän takaisin maailmaan!
Lopeta haaveilu...- Yritetään korjata
:-) höpö höpö, niin rakastuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita, jos ei rakastaisi, niin olisi täysin mulkkunsa vietävissä. Nyt vain tajusin, että parisuhde on kriisissä ja jos se ei korjaannu, niin en varmasti suostu lopun elämääni elämään "siskon" kanssa.
- Hei haloo aloittaja!
Aloittaja kertoo, että vaimo on väsynyt. "eikä olisi niin väsynyt, kireä ja lyhytpinnainen"
KUKAAN EI HALUA omasta tahdostaan olla väsynyt. JOS oikeasti rakastat vaimoasi, menet hänen kanssaan lääkärille. Hänellä on joku vialla, jos hän on jatkuvasti väsynyt. Muutosta täytyy tulla vaimosi oloon, mutta ei sen vuoksi, että MIEHELLÄ OLISI KIVEMPAA, kun olisi jaksavampi vaimo. Ei. Vaimon täytyy saada apua.
On häkellyttävän omituista, että sinä surkuttelet itseäsi siitä, että vaimo on väsynyt. Ongelmana voi olla jokin suhteellisen helposti hoidettava sairaus. Hän todennäköisesti on uupunut entistä enemmän, kun olet painostanut häntä muuttumaan mieleiseksesi, johonkin tähän tapaan:
"En tiennyt mitä tehdä, keskustelin vaimon kanssa enkä naisen, johon rakastuin. Hetken luulin, että hän muuttuisi. Nyt tilanne taas sama arkinen haluan ja rakastan häntä ja hän sanoo rakastavansa ja haluavansa, mutta teot puhuvat muuta."
Väsymys ei ole ihmisen oma valinta!- Väsy väsy
Väsymyksestä pystyy ponnistelemaan pois, mikäli omaa halua on.
- Ei koskaan väsy
Väsy väsy kirjoitti:
Väsymyksestä pystyy ponnistelemaan pois, mikäli omaa halua on.
Joo-o, mutta jos omaa halua ei ole, täytyisi ymmärtää käydä kysymässä ohjeita jostain. Väsymys on aina merkki jostain, mielen- tai somaattisesta sairaudesta tai vaikka vain vääristä eli huonoista elämäntavoista.
- hhiut
Ihan tuohon väsymykseen liittyen, itsellä oli tänä vuonmna hyvinkin paha kaamosmasennus. En mennyt lääkäriin sitä toteamaan vaan tiesin sen ihan itse. Koko ajan väsytti, mikään ei huvittanut ja työpäivän jälkeen raahauduin vain väkisin kerran viikossa harrastuksiin, että sai näyteltyä sosiaalista.
Nyt kun aurinko on alkanut ilmestyä, on mieliala muuttunut todella radikaalisti.
Aloitin kolme uutta harrastusta, houkuttelen miestä just mukaan yhteen niistä ja jaksan paljon enemmän. Minulla on paljon suunnitelmia ja tuntuu, että haluaisi olla koko ajan menossa.
Mutta aina se väsymys ei ole itsestä kiinni, esim. kilpirauhasen vajaatoiminta (tai liikatoiminta) aiheuttaa monelle väsymystä, samoin anemia ja migreeni. - apua vaimolle pian!
Aloittajalle,
vaikean väsymyksen syynä on jokin ongelma, mikä pitää selvittää mahdollisimman pian. Kyse ei ole kyllästymisestä vaimona tai äitinä olemiseen.
Jos vaimosi on jo pitkään kärsinyt väsymyksestä, hän ei todennäköisesti itse enää jaksa hakeutua avun piiriin, eli lääkäriin. Miehenä sinun tehtäväsi on lähteä vaimosi kanssa lääkärin vastaanotolle ja olla myös lääkärikäynnillä hänen kanssaan ja kuunnella lääkärin ohjeistus jatkoa varten. Auttaa kädestäpitäen. Parisuhteeseen kuuluu myös huolenpito. Kukaan ei sairastu tahallaan. Väsymys ei missään tapauksessa ole merkki rakkaudettomuudesta.
Joissakin kunnissa saatetaan vielä antaa lapsiperheille kodinhoitoapua, jos vanhempi vakavasti sairas. Tätä on vähennetty, mutta kannattaa ottaa selvää asiasta.
On todella raskasta, jos väsymyksestä syyllistetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750