Olen niin väsynyt tähän meidän tilanteeseen. Enkä tiedä voiko tätä asiaa saada koskaan toimimaan tai onko kenelläkään muulla tällaista. Yhdessä on oltu 13v. ja lapsiakin on. Mutta tämä oikeastaan ainut suuri ongelmamme on riittely, joka minun mielestäni on niin kaukana rakentavasta riitelystä kuin voi olla. Tämän riitelyn takia olen ollut monta kertaa todella valmis lähtemään tästä suhteesta, koska aina tuntuu, että jokaisen riidan aikana turhaannun niin paljon siitä, ettei minua kuunnella tai haluta edes ymmärtää oikein. Toivoisin riitelyn olevan sellaista, missä molemmilla on oikeus sanoa tunteensa ja suhdetta voisi kehittää riitelyn myötä, kun taas enemmän ymmärtää toisen tarpeita. Meillä tämä asia menee taas niin, että joudun miettimään tarkkaan millä sanoin asiani esitän, kun toinen yleensä vaan loukkaantuu kaikesta, eikä halua nähdä asiani pointtia. Eli hänen tekmisiään tai sanomisiaan ei passaa arvostella millään tavalla , koska aina saa vain suuttuneen miehen, joka ei edes yritä nähdä koskaan itsessään mitään vikaa. Parisuhteessa nyt on vaan asioita jotka toisessa ärsyttävät ja mielestäni niistä on hyvä puhua. Meillä esim. miehelläni on tapana olla monessa asiassa melko negatiivinen ja se luo meidän perheesen negatiivisen ilmapiirin...tiskit on laittamatta ja siitä pitää äksyillä ääneen, ulkona paistaa aurinko, mutta ollaan menossa kavereille kylään sisään. Hermot on kireänä jos joutuu hoitamaan kipeää lasta pari päivää sisällä eikä pääse ulos. Ja lapsille voi myös äksytä joka asiasta, mikä vähänkin tuntuu ärsyttävältä. Monet asiat mistä itse miettisin vaan pääni sisällä, et voi harmi kun nyt tuolleen on tai ryhryisin tuumasta toimeen korjatakseni asian. Niin toinen aina äksyilee niistä ääneen. Ja minä taas en pidä yhtään siitä että hyvä päivä pilataan lapsellisella narinalla, siis asioista jotka vain ovat niin, eikä niille mahda mitään tai sitten asioista joihin itse voi vaikutaa, esim. täyttämällä sen tiskikoneen ilman natinoita. Joka tapauksessa meidän riidoissa jos esim. huomautan mieheni käytöksestä, hän siitä vain suuttuu, yleensä kommentti on jotain takaisin päin töksäyttävää, vaikka vanhoista asioista jos ei muuta keksi. Ja minä sitten turhautuneena yleensä alan korotamaan ääntä ja sen jälkeen mieheni takertuu ainoastaan siihen huutamiseen ja sen jälkeen riitely onkin sitä että minä olen nyt paha kun huudan hänelle. Ja sitten mieheni alkaa heittää kommenttia että, ”onko pakko papattaa?” Ja siihen sanon, että, yritän saada tämän meidän suhteen toimimaan ja saada tämän riidan ratkaistua, ettei tästä samasta tavitsisi enää jatkossa riidellä. Mieheni: Joo joo pitääkö vielä jatkaa tuota, olen koittanut sanoa et nyt tämän riidan vois lopettaa niin sinä vaan jatkat. Minä: No oletko sinä ymmärtäny tämän asian pointin? Mieheni: No ei oo mitään uutta tietoa tullut, pakkoko on vielä jatkaa? Minä: No mitä opit ? Mieheni: En mitään oppinu. Mutta pitikö sun tämäkin päivä pilata tällä riitelyllä....
Oon välillä niin loppu kun tuntuu, että en saa toista edes yrittämään riidellä niin että voisimme kehittyä. Monesti kun tämä riitely etenee näin purskahdan lohduttomaan itkuun ja vaihdan huonetta, mietin eroa, mietin lapsia, mietin miten tuon miehen saisi riitelemään rakentevalla tavalla....joka kerta tunteet miestä kohtaan viilenee ja pidän häntä jollain tavalla tyhmänä ihmisenä, Koska hän takertuu riitelyssä aina kaikkeen epäoleelliseen kuten minun äänen korotukseen, heittelee väliin asiaan liittymättömiä kommentteja, jotka tekee riitelystä sekavaa, lietsoo riitaa vanhoilla asioilla, syyttelee minua kun aloitin riitelyn, syyttelee siitä kun en lopeta riitelyä, puhuu itseään ”pussiin”, takertelee lauseissaan ja unohtelee mitä oli sanomassa, ei ilmaise itseään yhtään selkeästi vaan hätäpäissään alkaa haukkua alistavaksi (kun puhun sujuvasti, ja saan kieheni kiinni itsensä pussin puhumisesta). Riidan aikana saan monta kertaa miehelle selventää mistä riidellään ja kuka sanoi ja mitä sanoi....hän ei kestä yhtään kärryillä. Neuvokaa miten tämän saisi toimimaan jos jollain ideoita?
Rakentava riitely
18
1115
Vastaukset
- mä vaan
"Ja minä taas en pidä yhtään siitä että hyvä päivä pilataan lapsellisella narinalla, siis asioista jotka vain ovat niin, eikä niille mahda mitään tai sitten asioista joihin itse voi vaikutaa, esim. täyttämällä sen tiskikoneen ilman natinoita."
Mitäpä jos ajattelisit niin, että niin kurjaa kuin miehesi narina onkin, se on asia, jolle sä et mahda mitään. Olet varmaan vuosien mittaan tehnyt miehellesi selväksi, ettet pidä hänen negatiivisuudestaan, mutta et ole pystynyt muuttamaan häntä ja tuskin pystytkään. Voit muuttaa vain sitä, miten itse suhtaudut asiaan.
Voisitko itse muuttaa reagointiasi siihen suuntaan, ettet olisi miestä vastaan? Ettet yrittäisi näyttää, että mies on väärässä ja sinä oikeassa?
Omalla kohdallani mieheni ei ole tuollainen vaan yksi lapsistani. Epäasiallista käytöstä ei tarvitse sietää ja anteeksi on hyvä oppia pyytämään, mutta uskon, että kyse on pitkälti luontaisesta temperamentista. Yritä erottaa omat tunteesi miehen tunteista. Älä ota hänen huonoa tuultaan kannettavaksesi äläkä ota narinaa henkilökohtaisena loukkauksena.
Tunnistan itsessänikin juputtajan piirteitä, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisin. Tuntuu, että ihan kaikki menee päin pe*settä. Välillä on hyvä saada kiukuta rauhassa, usein auttaa kunnon halaus.- turhauttaa
kiitos asiallisesta vastauksesta :)
- femakkoussyöpä
Olet tällainen täysin tyypillinen pirttihirmu ja suomalainen besservisser-nainen. Ja lapsetkin olet tietty värvännyt taisteluusi miestä vastaan. Ei ihme että "narisee" ja mietippä että mikä SINUSSA ärsyttää miestäsi varmasti yhtä paljon ja enemmänkin kuin hänen "narinansa".
- terkka10
Ristiriitojen ja riitojen taustalla piilee se, että ihminen on luonnostaan itsekäs ja ajattelee omaa parastaan eikä miehen ja naisen logiikka aina kohtaa toisiaan. Mies huutaa kunnioituksen puutetta, nainen taas rakkauden ja huomaavaisuuden puutetta. Tyydyttämättömät tarpeet, kuten seksin, läheisyyden, yhteisen ajan, toimeentulon, huomion ym. puutteet aiheuttavat ristiriitoja parisuhteessa. Arki uuvuttaa, joskus pieni irtiotto tekee hyvää, lapset ensin hoitoon ja sitten yhdessä elokuviin tai syömään tai kävelylle. Jos miehesi tulee töistä, anna hänen levähtää hetki ja syödä ennen kuin alat esittää toiveitasi ja pyyntöjäsi. Tai jos itse olet tullut töistä ja olet väsynyt, juo kuppi kahvia tai syö hedelmä ennen kuin alat tehdä kotitöitä. Virkistyneenä jaksaa paremmin. Jos miehesi ei ymmärrä, mitä toivot, esitä tarpeesi suoraan esim. korjaisitko vuotavan hanan, tyhjennätkö tiskikoneen, autatko ripustamaan pyykit. Pieni huumori arjessa auttaa "nostatko tämän kun olet niin vahva". Mies tarvitsee kiitosta, kun auttaa kotitöissä. Kukaan ei halua, että kodista tulee toinen työmaa, relatkaa vähän ja priorisoikaa asioita. Älä aloita riitaa, kun toinen on väsynyt, kiireinen tai nälkäinen tai kun olette lähdössä kauppaan, kylään tai juhliin. Ota aikalisä, jos tunteet kuumenevat liikaa. Pysy rauhallisena, älä mökötä, älä huuda. Se, että haluaa keskustella mieltä painavasta asiasta ei tarkoita, että asiaa jauhetaan koko ilta tai päivä. Määritelkää vaikka aika pohdinnoille, jutelkaa tunti, mies kestää, kun ei tarvitse pitkään asiaa käsitellä. Määritelkää ongelma, sinun näkemyksesi ja puolisosi näkemys. "minua loukkaa, kun..." " minä ahdistun, kun..." Käykää ongelman, ei toistenne kimppuun. Mikä pitää ongelmaa yllä? Olisiko kompromissi tai ammattiauttaja joskus tarpeen? Huomaavaisuudet arjessa hellivät mieltä ja kehoa, suosikaa niitä. Asennetasolla pitäisi tapahtua muutos, kiitä, siunaa ja ajattele hyvää puolisostasi, puhu hänestä hyvää toisille, myönteisyys tarttuu, moite painaa. Muistattehan olette toistenne puolisoita, ette toistenne vanhempia. Kypsään liittoon ja parisuhteeseen kuuluu joustavuus, kunnioitus, vastuu ja sitoutuminen. Avioliittoleirit ovat hyödyllisiä parisuhteen hoitamiseksi ja ongelmien ennalta ehkäisemiseksi, kannattaa kokeilla, voitte myönteisesti yllättyä, suosittelen. Aurinkoista kevättä :)
- Erotako
Meillä oli hyvin samantyyppistä käyttäytymistä vuosikausia. Riitoja ei koskaan käsitelty loppuun ja ne jäivät vellomaan, pulpahtelivat tuon tuosta myöhemmissä riidoissa esille. Arvostelua puolin ja toisin, toisen aliarvioimista ym..
Lopulta päädyimme aikalisään ja molemmat muutimme erilleen. Liian erilaisina ihmisinä. - niin5
no mikä juttu tää nyt on joku 20 v ko täällä kirjottelee kirjoittaja .. hei aikuiset ihmise t:) menkää sovittelijalle jos ette saa asioitanne selvitettyä .. tai erotkaa mikis olla huonossa suhteessa taas kerran jos ei suju .. lapset ei ole este vaan hidaste:)
- ikisinkku66
Taas Luojalle kiitos,että olen lapseton sinkku,elämä on ihanaa ilman parisuhdettakin!
- vuosi10
Useinmiten uusi suhde ei ole helpompi. Vanha taakka seuraa mukana ja ilmestyy kuvioihin noin vuoden kuluttua.
- p-u-h-u-k-a-a
Niin,ensinnäkin teidän tulisi istua alas ja keskustella asiasta.Ja siten että mitään riitaa tai negatiivisuutta ei ole ilmassa.Puhutte mitenkä pitäisi asennoitua ja miltä toinen tuntuu riitatilanteessa/mikä ärsyttää.MOLEMPIEN(!) pitää siinä vaiheessa otttaa aidosti,avoinasenne,itsetutkiskeleva,"olenko todella tuollainen" ja "mitenkä voisin toimia toisin".Siis HUOM! MOLEMPIEN! Tarkoitus ei ole syytellä tai tehdä toisesta huonompaa vaan rehellinen tunteiden kertominen on paikallaan.
Tietysti,tiedän että hyvin monella tämä kääntyy riidaksi mutta sitä siitä ei saa tulla.
Ja joku kun tuolla sanoi että älä välitä negatiivisuudesta,muuta omaa asennetta niin voin kertoa että se voi toimia vuoden,kaks tai kymennen.Mutta,jossain vaiheessa se menee vain oman käyrän yli,jonka jälkeen ei siedä sitä lainkaan.
Joten,se ei vaan toimi. - PETEPOP
Sääli miestäsi koska hänestä on tullut pölijä. Koska teillä on lapsia niin pysykää yhdessä. Harrastkaa liikuntaa.
- petepopp
Tai katsookaa jotain parisuhde tv-ohjelmia jos niitä sattuis tulemaan joku ilta (ku ei se ehkä kehtais kattoa). Siellä tv:ssä joku tapansa parantanut mies vois neuvoa miestäsi ja sitä rupeais ahdistaan, hävettää.
- Riidaxi
Riitely on vaikea laji. Yleensä siinä tunteet kuohahtavat ja tulee sanottua asioita joita jälkeenpäin katuu.
Yksi tapa on hyväksyä riitojen olemassaolo ja odottaa että molemmat ovat rauhoittuneet. Sen jälkeen on sen rakentavan keskustelun aika. Yleensähän riita alkaa jostain pienestä asiasta mikä ei tosiasiassa ole suhteen ongelma tai ydin.
Annatte toisillenne aikaa vuoropuheluun, eli kun toinen puhuu, toinen kuuntelee eikä keskeytä.
Keskustelette siitä mikä siellä on se todellinen syy ongelmiin. Monesti ajan myötä asiat patoutuu ja sitten tulee se räjähdys jostain mitättömästä asiasta.
Yrittäkää löytää ne syyt sieltä syvemmältä.
Aina emme ole samaa mieltä kumppanimme kanssa, ei välttämättä ole oikeaa ja väärää tapaa tehdä asioita. On erilaisia tapoja.
Miettikää missä voitte tulla vastaan toisianne puolitiehen ja mitä ovat ne asiat missä ette voi joustaa. Kompromissi on hyvä ratkaisu mutta ei aina mahdollinen.
Erilaisuus on pakko hyväksyä suhteessa ja etsiä niitä yhdistäviä tekijöitä.
Miehet ovat monesti kykenemättömiä ymmärtämään ns. nalkutusta, he eivät silä hetkellä näe kokonaisuutta vaan ainoastaan sen hetken. Sama tietysti pätee naisinkin.
Siksi riidan ollessa kiivaimmillaan kannattaa hetkeksi poistua takavasempaan miettimään omaa osuuttaan asiassa. Muuten riita menee helposti saman jankuttamiseksi eikä johda mihinkään. Pieni aikalisä ja uusi keskustelu silloin kun pahin on ohi. Tunnekuohuissaan kumpikaan ei kuitenkaan pysty järkevään ajatteluun.
Mikäli kotikonstein ei onnistu voi hakea ulkopuolista apua.
Joskus on niin että kaksi ihmistä ei kertakaikkiaan löydä sitä yhteistä säveltä, mutta yrittää kannattaa. Eroamme nykyään liian helposti. - sama homma
Aloittajan kirjoituksessa on hälyttävästi samaa kuin meidän perhe-elämässä. Eli takuulla on muillakin samanlaista.
Meillä ei voi riidellä rakentavasti kun mies on aina oikeassa. Ensin se on oikeassa, ja sitten kun asia onkin päinvastoin, se on oikeassa.
Joku kirjoitti, että lapset värvätään isää vastaan. Ei tarvitse värvätä, kun isä tekee sen ihan itse arvostelemalla ja ottamalla valmiiksi kielteisen asenteen. Eipä paljon enää lapset kerro päivän tapahtumista, kun tarpeeksi usein isä on löytänyt jotain väärin tehtyä. Tai jos ei semmoista ole, keksii, mitä huonoa olisi voinut tapahtua. Kyllä sitä haluaisi tukea tekemisilleen omana itsenään, vaikka aina ei toimikaan täydellisesti.
Se negatiivisuus... Haukutaan naapurit, haukutaan sukulaiset, haukutaan tv-esiintyjien ulkonäkö tai mitä ne puhuu, haukutaan ystävät/niiden puolisot (kas kun niitä ei enää näykään). Mielipiteet on hyvin voimakkaita. Mutta siis vain kotona. Kunpa mies puhuisikin perheelleen kuin työkavereilleen.
Eikä kaivelisi vanhoja. Meidän suhdetta rasittaa vielä minun ex-elämäni, josta mies on ärsyttävän kiinnostunut. Ja myös mustasukkainen siitä ajasta, kun en edes tuntenut häntä!
Vaikeeta on löytää oikeat sanat oikeaan paikkaan. Mies osuu sanoillaan vyön alle, ja sitten minä taas itken, ja mies on pahoillaan ja harmistuu enemmän, ja tölväisee taas pahemmin. Ja lapset katsoo että jaha, taas äiti itkee, on se lapanen... Ja koettaa itse isän konstia: kuka huutaa kovemmin, on voittaja. - mieti1
Sinulla on harvinaisen epävarma mies joka pönkittää itsetuntoaan vallankäytöllä kotonaan. Kavereiden kanssa ei uskalla koska sen jälkeen ei olisi enää kavereita.
Hän on kuin iso lapsi joka ei kestä aiheuttamaansa mielipahaa, vaikkapa itkuasi, purkaa senkin pahan olon sinuun.
Lopeta olemasta sontaämpäri. Ja pidä ne lapset poissa riidoista jos mahdolista, ei ole lasten asia pyöriä siellä riitojen keskellä.
Jos et muuten osaa pitää puoliasi, lähde ulos, otat lapset mukaasi. Älä jää tölvittäväksi.
Silloin kun on riitatilanne päällä, kukapa meistä löytäisi ne oikeat sanat? Parempi olla sanomatta yhtään mitään ja rauhoittaa tilanne tavalla tai toisella.
En usko että lapset ajattelee että äiti itkee...on se lapanen, pikemmin ne lapset ovat hämillään ja ehkä peloissaankin.
Kun sinulla näyttää olevan noin kontrolloiva mies, mieti minkä mallin hän lapsilleen antaa ja onko tuossa liitossa ylipäätään mitään minkä vuoksi sitä kasassa halutaan pitää. - tuehäntä
Oletko kokeillut yhtyä miehesi natinaan ja marinaan ja sanonut, olen samaa mieltä niinhän se on. Kokeile nyt edes sitä yksi päivä. Ole hänen kanssaan samaa mieltä vaikka se vaikuttaisi tyhmältä. Näin miehesi kokee sinun olevan hänen puolellaan eikä häntä vastaan.
- jkio1
ENSIN tapellaan verissä päin ja sitten sovitaan makuukammarissa.
- toinen osapuoli
"Ja minä sitten turhautuneena yleensä alan korotamaan ääntä ja sen jälkeen mieheni takertuu ainoastaan siihen huutamiseen ja sen jälkeen riitely onkin sitä että minä olen nyt paha kun huudan hänelle."
Älä turhaudu ja ala huutaa? Yhtä lailla miestäsi voi ärsyttää huutaminen kuin sinuakin ärsyttää vanhojen asioiden kaivelu. Ehkä ne "vanhat asiat" ovat sittenkin ajankohtaisia, jos ne tuodaan keskusteluun? Jos et toista voi muuttaa, muuta itseäsi, aina voi kehittyä paremmaksi keskustelijaksi. Ehkä menemällä itseesi voit myös löytää paremman tavan käsitellä konfliktejanne? - RUMASANA?
Aina kun riitaa tulee niin hae muovipussi ja känkkäränkkä menee sinne ja sitten muovipussi pihalle. Äiti teki kerran tai ehkä pari kertaa noin. Ja kaiken takana on vain pieni paha noita.
Nyt ehkä olet surullinen kun aliarvioin ongelmaa, no mutta toivon että sinulla löytyy ystävä jolle puhua kasvotusten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750