Olen aivan sekaisin teimme exmieheni kanssa avioeropaperit n. vuosi sitten ja hän sai oman asunnon. Kuitenkin heti eron alettua hän halusi tulla takaisin minun luo. Olimme olleet erossa vain 3kk. Hänellä oli jo uusi tyttöystävä mutta jätti sen ja taas olimme yhdessä.Sitten taas meni hyvin n. 1/5 vuotta kunnes hän sekoili kännissä jonkun baarissa olevan tytön kanssa. Suutuin ja näytin ovea ja hän lähti. Kului kaksiviikkoa ja taas hän olisi halunut tulla takaisin sanoi sen naisen olevan vaan huora josta ei edes tykännyt. Niin olimme taas yhdessä, jonkin aikaa. Kuitenkin koko ajan minulla oli epäilys että tämä ei toimi. Ja ehdotin että eroaisimme lopullisesti. Ja niin hän taas lähti. Taas ei mennyt kuin 2viikkoa hän tuli taas ja ehdotti että mentäisiin uudestaan naimisiin. Hän sanoo rakastavansa minua ja olen kuulemma hänelle jotenkin erityinen. Meillä on myös 2 yhteistä lasta. Minäkin rakastan häntä ja haluaisimme että perheemme olisi taas koossa kuten ennen. Tiedän hän on hyvämies jos vain viitsi olla. Luulisin jos hän kerran ei rakastaisi minua hän ei olisi jättänyt tyttöystäviään minun takia. Ehkä ne olivat vain hänelle keino unohtaa minut.
Onko tässä järkeä?
2
1066
Vastaukset
- Nainen
Ei ole järkeä - teidän kummankaan päässä. Onneksi ette ole julkkiksia, ettei tarvitse tuota lukea iltapäivälehdistä. Vertaa itseäsi hengenjättiläisiin Mattiin ja Merviin.
- minimei
Hei!
Aivan ihanaa että jollain toisella on samanlaisia ongelmia ku mulla!
mun tarina lyhyesti: ollaan oltu yhessä 15-16 vuotiaasta asti. mentiin 4vuoden jälkeen kihloihin ja asuttiin yhessä jo vuoden seurustelun jälkeen, sit ku kasassa oli n.viis vuotta, meillä oli niin iso riita että mies lähti. Palattiin muutaman päivän päästä yhteen, mut muutettiin erilleen.. Kaikki meni hyvin. Ruettiin yrittämään lasta. Menetimme ensimmäisen kromosomi häiriön vuoksi (todella vaikeaa aikaa). Päätettiin yrittää toista ja ruettiin remontoimaan uutta asuntoa. Sitten tapahtui samanlailla. Isossa riidassa mies jätti. tällä kertaa hän ei tullut heti pyytämään takaisin. muutin taas yksin. Mies pyysi minua takaisin jo 2viikon kuluttua. Sain vielä tietää että olin ruvennut odottamaan sitä toista lasta. tilanteestamme johtuen tein abortin (todella raskas päätös). Nyt aikaa on kulunu 2kk erostamme ja molemmat tapailevat uutta ihmistä. Mies kuitenkin on rukoillut mua takasin jo yli kuukauden. tähän asti olen sanonut ei yhteen palaamiselle..
Rakastan häntä edelleen, mutta voinko luottaa siihen ettei hän tee tätä uudelleen minulle?
Sun tilanteesta.. mitkä on ollu tarkalleen ne syyt miks ootte eronnu? miks puritte avioliiton? Jos teillä on ollu huono suhde kokonaisuudessaan, niin ne eron syyt ei kyllä häviä sitten koskaan. mutta jos vain ero tilanteet on ollu ainoo ikävä asia suhteessa, uskon että suhde voi vielä toimia.. onko miehesi koskaan, edes ero tilanteessa sanonut lakanneen rakastamasta sua? (itse tiedän että eromme johtui vain riidasta, ja siitä että on liian ylpee pyytämään anteeks)
olis kiva jos vastailisit:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393