Niin kutsutut ystävät

Ns.ystäväni kanssa ja kahden 13 vuotiaan tytönn kanssa lähdimme lappiin lomareissulle,vuokramökkiin. Jonka maksoin,molemmat yh. Ystäväni aloitti "oman elämän", lähti hakemaan seuraa kyliltä ja tuli aamuyöstä kännissä mökkiin jonkun humalassa olevan kaverin kanssa hakemaaan lisää viinaa ja renttuilemaan.En hyväksynyt sitä,varsinkaan,kun hänen oma tytär itki kauhuissaan.
Ja mitä sainkaan kuulla: "ei ihme,ettei sulla oo ystäviä,kun et tällaista kestä"...
Matkan laskut jätti mun maksettavaksi=viikon ruoat hissiliput vipit=aika tuhti summa.

Henkilö, jonka luulin olevan todella hyvä ystäväni piti yhdestä miehestä. Minä sitten reippaana tyttönä ja miehen kaverina järkkäsin nämä kaksi samaan tilaisuuteen useammankin kerran ja siitä sitten alkoikin suhde heidän välillään. Vähän aikaa olin tervetullut heidän juhliinsa yms. Sitten yhtäkkiä en enää ollut. Sinkkuna naisena en enää ollutkaan mukavaa seuraa, vaan minut dumpattiin kokonaan yhteisen ystäväpiirimme ulkopuolelle, koska minulla ei ollut omaa miestä. Ymmärrän kyllä, että pariton on välillä "liikaa", mutta huomasin, ettei tämä ystävänikään enää ollut minuun yhteydessä, vaikka aiemmin olimme olleet koko ajan yhteydessä kaikista asioista mm. puhelimitse. Jälkeenpäin tarkastellen asiaa huomasin kyllä, että minun soittamani puhelut olivat aina olleet pitkiä ja hänen soittamansa lyhyitä.
SEn jälkeen, kun hän miehen tapasi, ei hän soittanut minulle enää. Kun soitin, ei hän muka ollut saanut tekstiviestejäni. Kun sovimme tapaavamme kahvilassa, perui hän viime minuutilla. Ymmärsin, että ystävyytemme on loppu. Ihmettelin vaan, miksi minusta yhtäkkiä tuli täysin epäkelpo ihminen. Siksikö, että minulla ei ole miestä? Sekö sen määrääkin, kuka on tarpeeksi hyvä ihminen, että joku sinutkin vierelleen huolii.

Huusi, kiljui ja haukkui ihan pystyyn kännissä ja lopuksi vielä uhkas lyödä, ja tää kaikki alko IHAN yhtäkkiä, odottamatta. En pysty unohtamaan koskaan, vaikka juttu sovittiinkin.