Kattelin penskana ja teini-iän vanhempien äärimmäisen huonoja välejä, joka kärjistyi loppuenlopuksi molemmin puoliseen pettämiseen ja avioliiton hajoamiseen. Luojan kiitos erosivat. Me lapset TODELLA saatiin osamme siitä jaskasta!!!
Sitten vanhmepien avioeron jälkeen teininä kattelin kun oma äiti huorasi kakkosena parillekkin ukkomiehelle, ja läjä muita viritelmiä. Eipä ollut herkkua asua pikkupaikkakunnalla... Sitä kulki itsekkin leima otsassa..
Ikää minulla on karvan vaille 40v. En ole koskaan pettänyt suhteissani, minua on kyllä petetty. Mutta vaikka olen monen muun asian kanssa aika lepsu ja selkärankaakin vois monessa asiassa kasvattaa, niin pettämään en ala, ja lupaukseni pidän. Mitä vanhemmaksi tulen, niin tuokin päätös olevan aina vaan helpompi pitää. Ei se oikeasti vaikeaa ole. Tiedän omat rajani, ja osaan pitää itseni siltä osin "kurissa".
Erotkaa perkele, jos se rakkaus loppuu, ja muuta ei ole tehtävissä!!! Vaikka rakkaus loppuu, niin ei toisen kunnioitusta ja omaa itsekunnioitusta tarvitse menettää. Sama koskee kakkosena olemista.. Ei tartte alentua. Ei kummassakaan roolissa.
Ikinä en omalle perheelle tekis sitä että lähtisin hosumaan tuolla kylillä. Asiat kyllä pystyy HOITAMAAN ilman ylimääräistä draamaa. Lapsille on draamaa jo tarpeeksi siinä, että vanhemmat eroavat, joten tarvitaanko siinä enää enempää hämminkiä aiheuttaa???? Kannattaa myös muistaa, että vaikka se rakkaus loppuiskin siihen kumppaniin, se toinen on myös lasten äiti tai isä, ja senkään takia ei toista pidä nurkkaan jaksamisen kanssa ajaa. Uskokaa pois, tämäkin nähty!!! kuuntelin teininä tilityksiä ja itsemurhauhkauksia, puhumattakaan muista uhkauksista, ei kiva!!! Lähdin kotoa 15 vuotiaana maailmalle, kun en enää jaksanut äitiäni, ja hänen ukkomies draamojaan, enkä isän katkeria tilityksiä, vaikka samanlainen huoripukki oli hänkin, toki eri osotteessa hän tuolloin asusteli, joten en luojan kiitos kaikista virityksitä edes tiedä, eikä välit ole koskaan palautuneet kumpaankaan. Tänä paivänäkin heidän kuvitelmissaan elää sitkeästi että HE olivat ainoat uhrit, toi toisiaan jaksavat vieläkin syytellä, ja meillä lapsilla oli kaikki TÄYSIN hyvin... Meistä lapsista kukaan ei voi enää vanhempia sietää.(sekös on draamaa menneinä vuosina lisää tuonut)
Ja mitä omiin edellisiin pettäviin kumppaneihin tuli, niin suhteet loppuivat.
Oma, tämä toivottavasti loppuiän kumppani kyllä tietää että saapasta tulee heti jos pettämään lähtee, ja samat säännöt on minullekkin, varma lähtö. Muuten eletään vapaasti, toista yhtään kyttäämättä. Yhdessä ollaan onnellisesti oltu 10 vuotta. omalla kohdalla tiedän, etten ole pettänyt, mutta en tietenkään toisesta täysin voi tietää... muttamies tietää tasan tarkkaan mitä peliin laittaa jos kokeilla haluaa.. samoin minä..
Minulla ei ole sääliä huoraaville pettäjille eikä huoraaville kakkosille! Molemmat roolit olen liiankin läheltä katsonut ja lapsena/teininä itseni surusta uneen itkenyt.
Rotia ihmiset, ja aikuisempaa käytöstä. Etenkin kun on omien lapsien henkinen hyvinvointi kyseessä!!!
Paras tapa olla ja elää on olla itselleen rehellinen, ja samalla on myös kumppanilleen rehellinen, ei tarvitse valehdella. Eroaminen on ymmärrettävää, mutta pettäminen ei ole, semmosta selitystä ole ole olemassa jota itse ainakaan ymmärrän! Eikä sellasta pakettia ole keksitty mistä ei paska läpi haisisi, eli selitykset sikseen!
Miten niitä mukuloitakaan pystyy kasvattamaan rehellisiksi, empaattisiksi jos ei siihen itse edes pysty!!!!??
Itse muksuna sain remmistä pienimmästäkin asiasta, ihmettelen vaan että miten omat vanhemmat elivät kuin "pellossa"... Mutta eipä ole minkään maan kunnioitusta kumpaakaan kohtaan, ei edes pienintä rakkauden hitusta... mutta eipä sitä meille lapsillekkaan annettu.. kun ei riittänyt enää energia omien sähläilyjen ohella.
Ainakin näille kahdelle säätäjälle vanhemmille olen luvannut sen että kun heidän on aika vanhainkotiin joutua, niin etsin sen pimeimmän loukon ja jätän sinne mätänemään. Kyseessä ei ole kosto, vaan se että en vaan VÄ-LI-TÄ!!!
Se pahin IHAN oikeesti voi tulla myöhemmin omien lasten kautta...
Ja jos joku käskee mun hakeutumaan hoitoon, niin sanon vaan että olen sinut omien ajatusteni kanssa, myös menneisyyteni kanssa, vaikka aikaahan siihen meni. Tilit on selvät, ja ajatukset kirkkaat.
Sitten vanhmepien avioeron jälkeen teininä kattelin kun oma äiti huorasi kakkosena parillekkin ukkomiehelle, ja läjä muita viritelmiä. Eipä ollut herkkua asua pikkupaikkakunnalla... Sitä kulki itsekkin leima otsassa..
Ikää minulla on karvan vaille 40v. En ole koskaan pettänyt suhteissani, minua on kyllä petetty. Mutta vaikka olen monen muun asian kanssa aika lepsu ja selkärankaakin vois monessa asiassa kasvattaa, niin pettämään en ala, ja lupaukseni pidän. Mitä vanhemmaksi tulen, niin tuokin päätös olevan aina vaan helpompi pitää. Ei se oikeasti vaikeaa ole. Tiedän omat rajani, ja osaan pitää itseni siltä osin "kurissa".
Erotkaa perkele, jos se rakkaus loppuu, ja muuta ei ole tehtävissä!!! Vaikka rakkaus loppuu, niin ei toisen kunnioitusta ja omaa itsekunnioitusta tarvitse menettää. Sama koskee kakkosena olemista.. Ei tartte alentua. Ei kummassakaan roolissa.
Ikinä en omalle perheelle tekis sitä että lähtisin hosumaan tuolla kylillä. Asiat kyllä pystyy HOITAMAAN ilman ylimääräistä draamaa. Lapsille on draamaa jo tarpeeksi siinä, että vanhemmat eroavat, joten tarvitaanko siinä enää enempää hämminkiä aiheuttaa???? Kannattaa myös muistaa, että vaikka se rakkaus loppuiskin siihen kumppaniin, se toinen on myös lasten äiti tai isä, ja senkään takia ei toista pidä nurkkaan jaksamisen kanssa ajaa. Uskokaa pois, tämäkin nähty!!! kuuntelin teininä tilityksiä ja itsemurhauhkauksia, puhumattakaan muista uhkauksista, ei kiva!!! Lähdin kotoa 15 vuotiaana maailmalle, kun en enää jaksanut äitiäni, ja hänen ukkomies draamojaan, enkä isän katkeria tilityksiä, vaikka samanlainen huoripukki oli hänkin, toki eri osotteessa hän tuolloin asusteli, joten en luojan kiitos kaikista virityksitä edes tiedä, eikä välit ole koskaan palautuneet kumpaankaan. Tänä paivänäkin heidän kuvitelmissaan elää sitkeästi että HE olivat ainoat uhrit, toi toisiaan jaksavat vieläkin syytellä, ja meillä lapsilla oli kaikki TÄYSIN hyvin... Meistä lapsista kukaan ei voi enää vanhempia sietää.(sekös on draamaa menneinä vuosina lisää tuonut)
Ja mitä omiin edellisiin pettäviin kumppaneihin tuli, niin suhteet loppuivat.
Oma, tämä toivottavasti loppuiän kumppani kyllä tietää että saapasta tulee heti jos pettämään lähtee, ja samat säännöt on minullekkin, varma lähtö. Muuten eletään vapaasti, toista yhtään kyttäämättä. Yhdessä ollaan onnellisesti oltu 10 vuotta. omalla kohdalla tiedän, etten ole pettänyt, mutta en tietenkään toisesta täysin voi tietää... muttamies tietää tasan tarkkaan mitä peliin laittaa jos kokeilla haluaa.. samoin minä..
Minulla ei ole sääliä huoraaville pettäjille eikä huoraaville kakkosille! Molemmat roolit olen liiankin läheltä katsonut ja lapsena/teininä itseni surusta uneen itkenyt.
Rotia ihmiset, ja aikuisempaa käytöstä. Etenkin kun on omien lapsien henkinen hyvinvointi kyseessä!!!
Paras tapa olla ja elää on olla itselleen rehellinen, ja samalla on myös kumppanilleen rehellinen, ei tarvitse valehdella. Eroaminen on ymmärrettävää, mutta pettäminen ei ole, semmosta selitystä ole ole olemassa jota itse ainakaan ymmärrän! Eikä sellasta pakettia ole keksitty mistä ei paska läpi haisisi, eli selitykset sikseen!
Miten niitä mukuloitakaan pystyy kasvattamaan rehellisiksi, empaattisiksi jos ei siihen itse edes pysty!!!!??
Itse muksuna sain remmistä pienimmästäkin asiasta, ihmettelen vaan että miten omat vanhemmat elivät kuin "pellossa"... Mutta eipä ole minkään maan kunnioitusta kumpaakaan kohtaan, ei edes pienintä rakkauden hitusta... mutta eipä sitä meille lapsillekkaan annettu.. kun ei riittänyt enää energia omien sähläilyjen ohella.
Ainakin näille kahdelle säätäjälle vanhemmille olen luvannut sen että kun heidän on aika vanhainkotiin joutua, niin etsin sen pimeimmän loukon ja jätän sinne mätänemään. Kyseessä ei ole kosto, vaan se että en vaan VÄ-LI-TÄ!!!
Se pahin IHAN oikeesti voi tulla myöhemmin omien lasten kautta...
Ja jos joku käskee mun hakeutumaan hoitoon, niin sanon vaan että olen sinut omien ajatusteni kanssa, myös menneisyyteni kanssa, vaikka aikaahan siihen meni. Tilit on selvät, ja ajatukset kirkkaat.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Suoraa tekstiä, hyvä niin. Tulet saamaan paljon vastaväitteita heiltä, joille "elämä ei ole mustavalkoista".
Kiitän keskustelunavauksesta kakkosen lapsista. Vaimona, olemattta yhteydessä kakkoseen, tunnen suurta myötätuntoa hänen lapsestaan ja siitä mmitä tiedän lapsen joutuneen kokemaan, kun exmies, ukkomiehenä vieraili ja yöpyi lapsen kotona.
Kakkosilta ei ole aiemmin saanut tästä avointa keskustelua. Jos kommentoivat syytellen viestintuojia, kuten ap:ta ja minua. Kakkoset ovat pelkästään mieltä, että eivät satuta lapsiaan, aikuisten suhde ei kuulu lapsille, yh:lla on oikeus seksiin,lapseni ei tiedä, ukkomies suhtautuu lapsiini niin hienosti, lapset on vielä niin pieniä, että ne ei vielä ymmärrä eikä niille kuulu.. näitä riittää.
En tiedä, ajatteleeko heistä yksikään sydämessään sitä, että suhde naimisissa olevaan ihmiseen satuttaa aina omaa lasta, varmasti, ainakin jollakin tavoin. Ehkä ajatus, että loukkaa omaa lastaan, on liian kipeä, siksi se pitää piilottaa omasta tietoisuudesta.
Itse voin kyllä omasta kokemuksesta sanoa että KYLLÄ SATUTTI!!! Ja satutti myös nuorempaa siskoani ja veljeäni, he olivat enemmän hämmennyksissä asiasta kun minä.
Itse muksuna monta kertaa TOIVOIN että vanhemmat eroaisivat, mutta ei... tilanteen piti mennä todella rumaksi ja raastavaksi kaikille. Tietty... toki... vanhemmat itse näkevät tuon ajanjakson omassa elämässä mitä hirveimpänä omassa elämässään... mutta jos itse sanoo puolikkaan sanankin kunka karmeata aikaa se oli, niin alkaa heti suora huuto. Meillä lapsilla kun "kaikki oli hyvin". Eipä ollut ei!!!!
Mutta jokasesta huonosta asiasta pitää löytää se hyvä puoli... itse opin mielestäni jotain hyvin arvokasta... En ainakaan ole tommosissa asioissa itsekäs, ymmärrän pienen ihmisen hädän, enkä voisi koskaan tehdä tuollaista omalle lapselle tai omalle kumppanille, en jos vaikka oma rakkaus kumppaniin loppuisikin!!! Uskon vakaasti että lapsuus voi olla ehjä lapselle, vaikka vanhemmat eroavaivatkin!!! Kunhan vanhemmat pistävät itsensä ja omat jalkovälikutinansa toisalalle, hoitavat aikuismaisesti asian ja jatkavat elämää. Asiat pitää palata lasten pussiin, ei omaan pussiin! Asiosta PITÄÄ keskustella, vaikkakin tietyt lkaiset yksityikohdat pitää jättää kertomatta.
Voinpa kertoa minäkin tarinani. Minun isäni petti äitiäni, pettää edelleen. He eivät koskaan ole eronneet, koska naimisiin kun on menty, niin pitäähän siinä liitossa pysyä!
Kotona on aina ollut helvetin katkera ja vihamielinen ilmapiiri, ja äiti on vain säälinyt itseään ja nyyhkinyt kuinka kovaa elämä hänelle on. Isä taas huidellut, missä lie naisten perässä. Ja eipä ne iskän seikkailut salassa pysyneet minultakaan... Jo hyvin pienenä tiesin, että jotain on vialla äidin ja isän väleissä, voi sitä huutoa ja tappelua, johon öisin heräsin...
Ja kun aloin lähetä teini-ikää, äitini otti minut joksikin uskotukseen ja kertoi kaikki isäni reissut ja haukkui äijää minulle, ja odotti minulta lohdutusta... Kertoi kuinka oli löytänyt kesämökiltä tai isän kaupunkiasunnosta toisen naisen vaatteita, käytettyjä kortsuja lattialta lojumasta, toisinaan sen toisen naisenkin ja isän sängystä keskenään nussimasta. En saanut olla lapsi, vaan minun piti olla välillä äiti, välillä ystävä, suurimman osan ajasta likasanko, johon äiti pahan olonsa ja katkeruutensa paskansi.
Myös jos minä erehdyn mainitsemaan lapsuuteni olleen helvettiä saan osakseni nalkutusta, kuinka minulla on aina ollut kaikki hyvin ja kuinka on rahaa aina ollut, ja ostettu aina kaikki uusin ja hienoin. En minä sitä tavaraa koskaan halunnut, mutta materialistinen äitini ei sitä ymmärrä. Hänelle on aina ollut vain kiiltävä kulissi tärkein.
Minä olisin halunnut henkisesti ja fyysisesti läsnäolevan isän, isä ei ollut lapsuudessani paljoa kotona, kun teki pitkiä työpäiviä yksityisyrittäjänä ja vapaa-ajan biletti naisten kanssa, ja kotona ollessaan kai vaan haaveili niistä toisista naisista (oli ajatuksissaan) ja kuiskaili puhelimeen työhuoneessaan. Olisin myös halunnut henkisesti läsnäolevan äidin, äiti on kotirouva ja oli fyysisesti läsnä, mutta suurimman osan ajasta viihtyi makkarin puolella sängyssä nyyhkimässä ja säälimässä itseään.
Onneksi olen ainut lapsi, ja omalta osaltani olen kostoksi pitänyt huolen, että vanhempieni geenit eivät leviä enää eteenpäin ja he eivät saa ikinä lapsenlapsia. Heti kun täytin 30 -vuotta kävin laitattamassa "piuhat poikki". Vanhempani eivät tätä tiedä ja nautin suunnattomisti tilanteesta, kun äitini varsinkin ja isäni höösäävät ja odottavat minun tulevan raskaaksi, nyt kun olen naimisiin mennyt (miehenikään ei halua lapsia). Siinähän kyttäävät vatsaani ja kyselevät milloin vauva tulee... Ehkä muutaman vuoden päästä sanon, ettei milloinkaan ja kerron myös miksi, toivottavasti murtuvat.
Minä vihaan vanhempiani.
Saako nykyisin steriilisaation kolmekymppinen ja lapseton nainen?
Saa.
http://vapaaehtoisestilapsettomat.fi/artikkeleita/sterilisaatio/
Kuullostaapa niin tutulta... ihan samaa kaavaa pitkälti meni myös omassa elämässänikin...
Meitä vaan oli 3 kappaletta, joitten elämää riepoteltiin joka suuntaan.. koko ajan olisi pitänyt puolta ollut valitsemassa, vaikka molemmat vanhemmat olivat samanlaisia huoripukkeja ja paskapuhujia, itse "meidän lasten" taas piti seisoa kun tikku paskassa ja olla kaikessa rehellisiä... jep jep!
Minulla on mennyt suurin osa aikuisikää siihen etten luottanut kehenkään, enkä mihinkään, olin myös aikamoinen suorittaja ja työnarkomaani.. No, tapasin nykysen miehen 27 vuotiaana, mentiin naimisiin vuotta myöhemmin... ja VANNOIN vielä 34 vuotiaaksi asti etten yhtään taaperoa tähän maailmaan tee!! ja kauheat yökkäykset päälle!!! Minulle sana PERHE oli yhtäkuin HELVETTI!!!
Otin myös pitkälti selvää sterilisaatiosta.. mutta luojan kiitos en sitä tehnyt... Muutama vuosi sitten pyöräytettiin sitten kaksin kappalein iloa meidän tupaan.
Onneksi tajusin etten todellakaan sanan varsinaisessa merkityksessä ole vanhempieni tuotos.. ja pitkällisen prosessin jälkeen olen oppinut luottamaan, mutta olen siltikkin pitänyt äärimmäisen pitkälle viedyn itsenäisyyden (eräänlainen itsesuojeluvaisto). En ole kuitenkaan KOSKAAN kytännyt toisen tekemisiä tai menemisiä, mutta aina kuitenkin odotin "SITÄ" päivää... se tuntui yhtä luonnolliselta kun auringonnousu... Aikansa tässä kuitenkin on mennyt että ehjäksi sai itsensä koottua kaiken kokeman jälkeen...
Heh... ironisesti voisi sanoa että pettäminen olisi meidän suhteessa helppoa... minä lennän työkseni, ja yleensä pari-kolme päivää poissa kerralla kotoa, pitkin poikin maailmaa.. lapset on tuolloin appivanhemmilla, jos miehellä töitä... joten puolin ja toisin kyllä saatais järjestettyä, jos haluttais.. Mutta minkä helevatin takia????? Elämä osaa muutenkin välillä olla niin pirun hankalaa!!!
Itse ainakin löydän voimani sieltä kotoa!!! Oma perhe on PARASTA mitä minulla on koskaan ollut!!!
En minä valinnut lapsettomuutta siksi, etten pitäisi lapsista - päin vastoin, minusta lapset ovat ihania.
Kuitenkin olen sitä mieltä, etten ole kotoani oppinut tervettä aikuisen mallia, ja sen vuoksi en lapsia halua, en jotenkin usko että osaisin olla tarpeeksi hyvä äiti. Kuten sinulla, myös minulla elää mielessä varmaankin ikuisesti se pieni pelko siitä että kumppani pettää. Jos tällaiseen tilanteeseen joskus joudun, on paljon, paljon parempi ettei siihen joudu myös viattomia lapsia.
Olen myös aivan järkyttävän paha suustani suuttuessani, sen opin kuuntelemalla vanhempiani, lähinnä äitiäni ja miten hän puhutteli isää ja mitä hän sanoi isästä minulle. Olen aika äkkipikainen ihminen, ja osaan sanoa ihan järkyttävän rumasti. En tahdo myöskään altistaa lapsia sellaiselle.
Myös yksi syy miksen lapsia halua on se, että maailma on ylikansoitettu, ja mielestäni läheskään kaikkien ei kannattaisi lisääntyä, ja hyvin monen olisi kannattanut valita vapaaehtoinen lapsettomuus - myös vanhempieni, vaikka se tarkoittaakin sitä, ettei minuakaan olisi olemassa.
Jos lapsia joskus haluaisin, niin aina on olemassa mahdollisuus adoptioon. Minulle ei koskaan ole ollut tärkeää, että lapsi olisi omaa lihaani ja vertani. Sen sijaan vanhemmilleni se olisi kaikki kaikessa - täydentäisihän heidän lihaansa ja vertansa oleva pieni mukelo sen kulissin täydellisestä perheestä... Ai, että niitä leikkejä mummun ja papan kanssa joulukuusen ympärillä ja tekohymyjä perhealbumissa!
niin ihanaa....
Siihenkö tulokseen tulit kun luit nämä elämäntarinat???
Voikun joskus osuisi omaan nilkkaasi. Ja joskus kullä tuleekin pahimmalla mhdollisell tavalla. Minä en sääli tuommosia.
Kaikenlaisia tarinoita, oikein selkäpiitä karmii.
En usko, että lapsille huonon esimerkin näyttäminen johtuisi vain rakkauden loppumisesta.Kyllä siinä on kysymys jo jostakin muusta.
Tuskin tilanne muuttuu, vaikka partneri vaihtuisi.
Minusta se ukkomiesjuttu ei ollut ongelma sinulle, enemmän äidin ongelma. Ehkä ne muut viritelmät jos niitä oli paljon. Miten äitisi seksielämä muuten sulle kuuluu tippaakaan? Katso isän tekemisiä mieluummin, älä naisia aina syytä!
Jos joku v:n maalaisjunttikylä juoruaa ja leimaa, kannattaa muuttaa pois. Vika on silloin niissä, eikä kohteessa välttämättä.
Et kuule edes tiedä kuinka likaseksi voi vanhempien peli mennä. Ja ei kyllä oliskaan kuulunu mulle, mutta arvaappa kaksi kertaa kellekkä äitimamma tilitti? Ja se muuten olin minä johon aika paljon vihaa ja katkeruutta puretiin.
Ei kannata huudella mitään jos ei oikeasti tiedä mikä tilanne oli, ja mitä paskaa sitä niskaansa sai, vaikkei se "kuulunutkaan mulle".
Ja kyllä, kannattaa muuttaa pois, sen tein 15 vuotiaana.
Ei voi muuta sanoa kun että haista ite!
Mä olen samaa mieltä "tuota noin" kanssa, että sinulle ne ukkomiehet ovat olleet ongelma.
Kun lukee kirjoituksiasi niin tulee mieleen että olisit ammattiauttajan apua vailla, tuollainen katkeruus on sairasta. Kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen esim.terveyskeskukseen ja hakea apua sieltä.
Tämä on taas juuri sitä, kun joku ihminen kertoo totuuksia elämästään, niin hän on ammattiauttajaa vailla. Kyllä tuollainen katkeraksi vetääkin ja se on ihan normaali tunne kun on kokenut vääryyttä, eikä siihen aina mitään ammattiapua tarvitse.
Kyllä nämä pettäjät ovat sitä ammattiapua vailla, heidän touhunsahan on ihan sairasta.
Lukemisen YMMÄRTÄMINEN on näköjään aika hukassa. Siihen vaivaan ei ikävä kyllä auta edes kilometri ratapätkää, joten parempi antaa olla. =D
HALOO! Tässä ei ole kysymys pettäjästä vaan ihan jostain muusta! Älä kommentoi jos et edes vaivaudu lukemaan ketjua tai edes aloitusta, vai onko luetun ymmärtäminen noin vaikeaa?
AP "arvaappa kaksi kertaa kellekkä äitimamma tilitti? Ja se muuten olin minä johon aika paljon vihaa ja katkeruutta puretiin.
Ei kannata huudella mitään jos ei oikeasti tiedä mikä tilanne oli, ja mitä ****** sitä niskaansa sai, vaikkei se "kuulunutkaan mulle".
Ja kyllä, kannattaa muuttaa pois, sen tein 15 vuotiaana. "
Äidin tilitystä minäkin kuunnelleena ymmärrän hyvin mistä kerrot. Kadun, että en muuttanut ihan noin nuorena pois kuin sinä, mutta melkein. Monelta murheelta olisin välttynyt. Nuoruusikä kun on jo ilman hankalaa äitiä ja isääkin tarpeeksi haastava elämänvaihe itsessään.
Vanhempia emme voi valita. Hyvin olet selvinnyt! Tsemppiä!!
Kostajatar,
kerrot kuin omasta elämästäni. Hämmentävää. Näin meidänkin äiti toimi:
"Kotona on aina ollut helvetin katkera ja vihamielinen ilmapiiri, ja äiti on vain säälinyt itseään ja nyyhkinyt kuinka kovaa elämä hänelle on. Isä taas huidellut, missä lie naisten perässä. Ja eipä ne iskän seikkailut salassa pysyneet minultakaan... voi sitä huutoa ja tappelua, johon öisin heräsin...
äitini otti minut joksikin uskotukseen ja kertoi kaikki isäni reissut ja haukkui äijää minulle, ja odotti minulta lohdutusta...
En saanut olla lapsi, vaan minun piti olla välillä äiti, välillä ystävä, suurimman osan ajasta likasanko, johon äiti pahan olonsa ja katkeruutensa paskansi.
Myös jos minä erehdyn mainitsemaan lapsuuteni olleen helvettiä saan osakseni nalkutusta, kuinka minulla on aina ollut kaikki hyvin ja kuinka on rahaa aina ollut, ja ostettu aina kaikki uusin ja hienoin..."
Teille muutamille ap:n kimppuun käyneille ja hoitoon hakeutumista ehdottaneille voin omalta osaltani sanoa että kyllä - minä ainakin olen rikki vanhempieni tekojen takia, ja ehkä jopa hoidon tarpeessa (miten ikinä se määritelläänkään..).
Siis mistäs se syyllinen löytyykään? Vanhemmista ja siitä, että eivät ajattele ketään ja mitään muuta kuin itseään edes sen jälkeen, kun lapsia ovat maailmaan saattaneet. Vaihtoehtojahan minunkin isälläni ja äidilläni olisi ollut vaikka kuinka paljon toimia tavalla, joka ei minua satuta - vaan kun eipäs vain jotenkin kummasti tullut mieleen... Ja minulta odottavat vielä kiitosta! Kehtaavatkin.
Kaipa sitä vanhemmiltaankin saisi jotakin kohtuullista käytöstä odottaa? Ainakin ajoittain, ja ehkä jopa oman toiminnan arviointia suhteessa lapsiinsa ja ehkä myös omaan puolisoonsa? Kai tällaista perusjärkevää käytöstä olisi oikeus odottaa aikuisilta?
Kun todellisuus on täysin muuta, eikä vanhemmilla lainkaan kykyä tarkastella kriittisesti omaa käytöstään, voiko siitä muka olla kiitollinen ja suhtautua kevyesti, että eipä se mitään haittaa, sehän oli vain minun lapsuuteni ja nuoruuteni ... ? Lasten oikeuksia on niin helppo polkea. Mitenkään en voi näin aikuisena ymmärtää ajatusmaailmaa aikuisella naisella, joka lähtee tilittämään lapsen isän seksiseikkailuja lapselle. Se ei mahdu minun ajatusmaailmaan.
Aloittajan elämässä on olleet kaikki muukin asia päin persettä vaikka vanhemmat ei olisi pettäneetkään toisiaan. Tuo äidin kakkosena olo jne. ovat vaan osa kaikkea kakkaa mitä perheessä on ollut. Lapsista ei ole välitetty muutenkaan ja henkinen "väkivalta" on ollut osa perhettä.
Itse olen ollut suhteessa varattuun kuusi vuotta. Alkoi pari vuotta eroni jälkeen. Siinä vaiheessa kumpikaan lapsistani ei asunut enää kotona. Kumpikaan ei tiedä tänäkään päivänä suhteesta. Heidän elämänsä ei ole mennyt piloille minun kakkosena olon takia. Ykköseksi en edes halua. Suhde onkin kestänyt sen takia niin kauan koska kumpikaan ei painosta toista mihinkään.
Miehellä ei ole lapsia avovaimonsa kanssa joten lasten elämä ei mene sielläkään sekaisin vahingossakaan.
Niinpä niin....sinä, sinä ja sinun lapsesi. Kannattaisiko miettiä, että jonkun muun elämä menee pilalle sinun(kin) tekojesi takia. Hyi, minälainen olet.
Tuo kertoo sinusta aika paljon ihmisenä.
Kenen elämä?
Jokainen itseään ja toisia ihmisiä arvostava tietää, että ns. moraali ei salli seurustella naimisissa olevan/varatun kanssa. Tuleeko sinne päänuppiin mitään ajatusta, että kenen elämä menee pilalle?
Ei tule edelleenkään.
Mies voi halutessaan kertoa avovaimolle asiasta jolloin hän saa päättää mitä haluaa. Miksi hän ei kerro? Onko moraalissa vikaa vai missä? Ei ole vaan miehen moraali sallii seurustella toisen kanssa vaikka on itse varattu? Ketä hän arvostaa ja ketä jättää arvostamatta?
Tyypillinen kakkonen! Heikkoluontoinen, ylpeä jja ylimielinenkin vielä. Itseäni ainakin hävettäisi tunnustaa olleeni varatun miehen kakkonen jo kuusi vuotta.
Ja jos tuo myös sinun lisäksesi moraaliton ukkomies joskus eroaa ja saat hänet omaksesi, niin luuletko lähipiirisi arvostavan sinua? Ei todellakaan, kun totuus paljastuu aina.
Sanoin jo tuolla aikaisemmin että EN HALUA HÄNTÄ OMAKSENI. En halua "ykköseksi". Jos mies eroaa niin suhde joutuu omalta osaltani puntariin. Kumppaniksi en häntä ota joka tapauksessa. Yleensäkään en halua vakituista parisuhdetta.
Jokainen voi olla juuri niin ylimielinen kun haluaa. Vaimot ja muutkin naiset. Heikkoluontoinen ei voi olla tässä asetelmassa.
"Heikkoluontoinen", juuri niin, se SINÄ olet ja vastemielinen!
Toisenkinlaista, saatpa pas.. niskaasi, ja kukaan näistä kirjoittajista ei arvostele mitenkään sitä miestä kuka pettää, vaan kaikki tuomitsevat sinut. Näiden petettyjen vaimojen miehet ovat niitä kullannuppuja, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään.
Itsekin olen ollut useamman vuoden toisena naisena, enkä halua miestä itselleni. Olen itsenäinen, omillaan toimeentuleva nainen, avioliitto on koettu ja nähty. En ole enään perustamassa perhettä.
Miten voi olla vaikeaa ymmärtää, että kaikki naiset eivät halua miestä itselleen 24/7? Kaikki eivät tarvitse elättäjää itselleen, osaan tehdä asioita itse, minulla on omat lapseni ja perheeni, sekä ystävät. En ole riippuvainen kenestäkään, suosittelen tätä elämänmuotoa muillekin, varsinkin näille petetyksi tulleille rouville, jotka katkerana hakevat syyllisiä liittonsa ulkopuolelta.
Hyvää pääsiäistä kaikille:)
Alennut kuitenkin kakkoseksi! Siitä ei ole kysymys kuka haluaa kenetkin loppupeleissä!
En ole petetty vaimo ja jos minusta sellainen tulee, niin sen verran löytyy suoraselkäisyyttä tästä naisesta, että en ikinä ala kenenkään ns. kakkoseksi...yök! Ai, oikein suositellaan muillekkin, että alkaa muhinoimaan varattujen/perheellisten kanssa!? Huh, huh!
Ihan sama. Voin olla vaikka ystäväsi. Kukaan ystävistäni ei tiedä asiasta joten voin olla vaikka lähipiiristäsi. Vastenmielinen silti... :))
Kyllä, olet juuri niitä ihmisiä, joille on "ihan sama" ja tekevät mitä sattuu, kun kukaan ei tiedä, niin ei ole millään mitään väliä....kummallista ajattelua....Et kunnioita muita, mutta etkö kunnioita itseäsikään sen vertaa?? Eikö se riitä, että itse tiedät???
Asiani ovat täydellisesti ja se riittää minulle.
Sulla taitaa olla ongelmia, miehellä kakkonen jne. Ota puheeksi ja kysy. Joko kertoo tai ei. Elä yksiksesi, niin on paras. Niinkuin minullakin.
Tapaan miehen ehkä kerran kuussa. Joskus harvoin kahdesti. Joskus viikonloppu yhdessä. En halua enempää ja 99% elämästäni on ihan muuta kun eloa tuon miehen kanssa.
No, sinun "täydellisyytesi" sitten riittää sinulle....Ei kaikilla ihmisillä ole ns. "kakkosta".
Ei silti, voidaan sopia, että minun miehelläni on se "kakkonen", jos se sinua jotenkin helpottaa....
Ihan yhdentekevä asia minulle.
Älä sitten kommentoi "yhdentekeviä" asioita täälä!
Halusin vaan sanoa että miehesi kakkonen ei kiinnosta.
Luulisi myös sinulle olevan yhdentekevää minun asiat. Ne eivät kai sitten ole koska haluat kommentoida niitä.
No, ihan itse keksit, että miehelläni on kakkonen, mutta olkoon niin jos se sinua helpottaa.
Itse sovit että miehelläsi on kakkonen. Asia on todellakin minulle ihan sama. Varmaan ymmärrät sen.
Sovin, sovin, nimittäin sinun kanssasi. Asia on todellakin minulle ihan sama mitä sovin sinun kanssasi. Varmaan ymmärrät sen.
En ole sopinut kanssasi mitään. Sanoin että miehelläsi TAITAA olla kakkonen. Sovit sitten itseksesi että on. En ole sopinut kanssasi mitään koska miehesi tekemiset ei kiinnosta.
Hyvä jos mieheni tekemiset ei kiinnosta. Sitä vain ihmettelen, että miksi sitten kirjoitit, että miehelläni taitaa olla kakkonen jos hänen tekemisensä ei kiinnosta....Joku ei nyt täsmää, mutta antaa olla.
No kun sulla näkyy olevan niin vaikeaa ja nimittelet toisia. Oletin että on lähikokemusta miehen kautta. Muuten ei kiinnosta.
Huh huh ....mitään lisäämättä tai pois jättämättä hyvin kirjoitettu
.
Luottoystävättäreni auttoi minua paljon, kun exmiehen uskottomuus selvisi. Hänellä on ollutt aina henkisesti vaikeaa elää, monia pelkoja yms. Kriisissäni hän avautui, hänen isänsä oli pettänyt äitiään ja ystävättäreni oli nuorena aikuisena asunut vielä henkisesti rikki menneen äitinsä luona, kun vanhemmat olivat eronneet ja isä mennyt yhteen kakkosen kanssa. Hän kertoi, että jo kuollut äitinsä ei ollut koskaan toipunut. Isä kuoli yhtä aikaa kun minun kriisini oli päällä. Nyt ystävättäreni oli tehdä itsemurhan ja joutui psykiatrin hoitoon. Hänen nuoruuudentraumansa ilmeisesti käynnistyi ja laukesi uudestaan.
Olin kauhuissani kun tajusin ,että isän kuoleman lisäksi oma kriisini toimi käynnistäjänä. Pettäjät ja kakkoset eivät ymmärrä, kuinka vakavasti he rikkovat miehen läheiset ja miehen lapset, ja omansakin.
Lapset menee rikki, jos me itse heidät rikomme. Meillä aikuisilla on vastuu... Itse olen aikoinani tullut petetyksi. En todellakaan kertonut lapsilleni heidän isänsä seksiseikkailuista, enkä kaatanut heidän niskaansa pahaa oloani, en haukkunut isäänsä kun erosimme, enkä koskaan sanonut poikkipuolista sanaa hänestä sen jälkeenkään. Ex mieheni kanssa sovimme, että eroamme sivistyneesti ja emme hauku toisiamme lapsille koskaan. Onneksi mies tajusi kaikesta itsekeskeisyydestään huolimatta olla ruotimatta minun vikojani heille, sillä niitäkin on, en ole täydellinen.
Itkin itkuni yksin yöllä, ja päivällä työnsin katkeruuden, surun ja pahan olon sivuun, ja keskityin siihen hyvään mitä elämässäni oli, siihen kaikkein parhaaseen, eli lapsiini! Olen saanut kasvatettua ihania, empaattisia, hyviä ja positiivisia tasapainoisia ihmisiä, jotka menestyvät elämässään. Olen lapsistani vilipittömän iloinen ja ylpeä. Paitsi että "kakkoset" ja pettäjät rikkovat omat lapsensa, myös se petetty rikkoo, jos antaa kaiken pahan kaatua lastensa päälle. Kamalaa lukea tästä ketjusta, että jotkut ovat joutuneet äitiensä uskotuiksi ja heille on isäänsä haukuttu. Ei nuo asiat kuulu lapsille, ja ei heitä pidä sellaisilla kuormittaa.
Petettyä vanhempaa, joka sairastaa henkistä traumaa on julmaa syyttää. Sairas ei ole vastuullinen käytöksestään. Pettävä jättää lähes aina lapset petetyn vastuulle, useimmiten petetystä tulee yh. Enpä ole kuullut että pettäjä rupeaisi lähivanhemmaksi, hän karkaa vastuutaan omista lapsista ehkä kakkosen luo, ja sitten pahimmillaan syyttää sieltäkäsin huonoksi vanhemmaksi exäänsä, jonka ensin itse sairastutti julmilla valheillaan kenties henkisellä väkivallalla jopa.
Nostan toki Harris sills petetylle, hola jaksaa kantaa vanhemmanvastuunsa kunnialla. Kaiken salailu ei silti ole aina likes taps sekään erota. Jos lapsi ei ymmärrä miksi vanhemmat erosivat, ei näe riitoja tms, hän voi alkaa mielessään jopa syytellä itseään, että toinen vanhempi perheen, koska hän ei ole rakastamisen arvoinen lapsi.
Enhän minä syytä, mutta minusta on ylipäänsä hieman outoa puhua lapsille seksistä. Tai siis tietysti seksuaalivalistus on asia erikseen, mutta kuinka moni normaali vanhempi puhuisi lastensa kuullen vaikkapa edellisöisestä rakastelusta oman puolisonsa kanssa, kertoisi miten rakasteli isää viimeyönä. Miksi sitten kertoa ilmeisesti törkein sanan kääntein siitäkään, jos saa kiinni puolisonsa pettämisestä?
Petettynä ja erittäin itsekeskeisen miehen entisenä vaimona tiedän kyllä miltä se tuntuu, miten se rikkoo, kun oma puoliso osoittautuu olevan jotain ihan muuta, kuin oli luullut. Yksinhuoltajana kasvatin lapseni itsekin ja tiedän mitä se on. Voisi sanoa, että me petetyt vaimot olemme usein yksinhuoltajia jo liitossa ollessamme - niin paljon ne miehen seikkailut aikaa vievät ja isät pois perheidensä ja lastensa luota. Eipä ole enää paljon eroa siihen, että mies viettää kaikki yönsä muualla, jossain toisessa sängyssä. Kuitenkin mielestäni edes toisen vanhemman pitää kantaa vastuu lapsista ja heidän henkisestäkin hyvinvoinnistaan. Ei saa romahtaa ja jättää lapsia kantamaan kaikkea harteillaan. Jos se mies ei kykene olemaan aikuinen ja vastuullinen, niin onko se sitten syy olla itse myös vastuuton ja lapsellinen?
Ja kyllä lapseni aistivat kireät välit minun ja isänsä välillä, vaikka en huutanutkaan pahaa oloani. Sekin oli syy että erosin mahdollisimman pian ettei lasteni tarvi elää ja kasvaa sellaisessa sairastuttavassa ilmapiirissä. Kerroin myös lapsilleni että eromme ei johdu heistä, vaan minusta ja isästään, eivätkä he itseään syyttäneetkään ikinä, sillä sain puhuttua myös entiselle miehelleni järkeä, ettei ota lapsia kiistakapulaksi. En usko että se pettäjä välttämättä edes kovin herkästi alkaa käyttää lapsia lyömäaseena, jos ero hoidetaan siististi ja sovitaan, että lapset jätetään kiistojen ulkopuolelle.
Ja vielä tuosta että pettäjä sairastuttaa puolisonsa. Se on totta, mutta kun se on sairaus, johon ei ole pakko sairastua! Se on varmaankin ainut sairaus, jonka voi päättää itse, että sairastuuko vai ei. Meillä kaikilla kun on mahdollisuus näissä elämän käännekohdissa joissa vaikeuksia ja rumia asioita eteen tulee, tehdä päätös että mikä vaakakupissa painaa enemmän - positiivinen vai negatiivinen. Jos päättää pitää tärkeämpänä sitä negatiivista, eli kuinka itse on tullut loukatuksi, ja jäädä murehtimaan sängynpohjalle itsesäälissä ja katkeruudessa kieriskellen, se on oma valinta. Aikuisella ihmisellä on mahdollisuus ja järkeä ja kykyä valita, mutta lapsella ei... Jos petetty isä tai äiti vajoaa synkkyyteen, hän vetää lapset sinne mukanaan, ja kasvattaa heistä sairaita aikuisia.
Uskottomuuden aiheuttama mahdollinen psyykkinen trauma on milen sairaus, johon ei voi itse vaikuttaa eikä se ole oma valinta. Jokainen meistä sen kokeneista tekisi mitä tahansa, jos vain olisi voinut sen välttää. Mm Revitty sydän kirjassa, joka kertoo uskottomuudesta asiantuntijoiden suulla, voit lukea tästä lisää, jos tämä sairaus on vieras.
Tietysti minussakin on syvä arpi niistä ajoista, kun mieheni minua petti ja erostamme. Silti väitän edelleen, että aikuinen ihminen voi itse päättää minkä nostaa elämässään jalustalle - kärsimyksen vai sen hyvän. Aikuinen ihminen voi myös työntää pahan olon taustalle, ja itkeä itkunsa silloin kun lapset eivät ole näkemässä, näin minä tein... Lapsilla taas ei vielä ole kykyä tähän, ja jos heidät rikkoo lapsena, he ovat rikki myös aikuisina.
En minäkään ole ilman surua ja tuskaa kaikesta selvinnyt, mutta minä tein tietoisen päätöksen, että keskityn hyvään. Hyvää elämässäni myös oli ja on enemmän, kuin pahaa. Toki olisin voinut sairastua, jos olisin jäänyt liittooni, ja se kaikki petos ja muu loukkaaminen olisi ollut koko ajan läsnä. Sekinhän taas on oma valinta, jonka voimme tehdä - lähdenkö rakentamaan valoisampaa tulevaisuutta, vai jäänkö katkeraan ja tuhoisaan suhteeseen.
Me kaikki petetyt voisimme kuitenkin ajatella niin, että seurasi siitä pilalle menneestä ja jo alun alkaen tuhoon tuomitusta toisen osapuolen taholta valheellisesta avioliitosta kuitenkin jotain hyvääkin, parasta ja tärkeintä maailmassa - lapset! Iloitaan heistä, nostetaan heidät jalustalle.