Saako seksin laatu ja vähyys olla syy

Tätä asiaa on hieman hankala purkaa oikein minnekään, mutta kokeillaan. Elikäs olen nainen ja avioiduin aika nopeasti mieheni kanssa viime kesänä, lyhyen seurustelun jälkeen. Meillä on siinä missä muillakin omat hankaluuden, mutta ylitsepääsemättömäksi on koitunut minun osalta seksi vähyys ja sen laatu. Tiedän, että tähän voi liittyä muu ongelma tai ongelmia, mutta en ole asiasta niin varma.
Olen alkanut harkitsemaan eroa, jopa tämän ongelman tiimoilta, koska en näe asialle enää muutakaan vaihtoehtoa, vaikka kuinka koittaisin. Mikään vapaamielinen avioliittokaan ei oikein houkuttele minua. Mutta itse ogelmaan, elikäs minua suoraan sanottuna ahdistaa mieheni liian nopea laukeaminen. Huomasin tämän ongelman jo suhteemme alkumetreillä ja otin asian esille. Mieheni kovan innostuksen vuoksi seksiä kohtaa päätti hän kokeilla siihen; harjoittele estämään laukeaminen liian nopeasti keinoa. Toisin sanoin: oma käsi ja porno. No asiasta selvittiin,, vaikka ei se nyt ihan paras ratkaisu ollut, koska olisi ohjeitten mukaan voinut harjoitella myös minun kanssa kyseistä asiaa. Tilanne minusta vielä silloin oli aika passeli, koska mieheni pystyi sentään tyydyttämään minut joten kuten ennen kuin itse tuli. Nyt kun aikaa on kulunut niin tilanne on toisin. Mieheni tulee siis vain yksin kertaisesti liian nopeasti ja se siitä. Itselleni jää himot korkealle, mutta siitä pitää sitten selvitä salaa omin käsin. Ei kuulkaa yhtään naurata.
Tämä asia on meillä otettu esiin monia kertoja ja olemme jutelleet miehen entisestä seksielämästä, jos se olisi jo sieltä juurtava asia. En ole koskaan oikein saanut rehellistä tai ainakaan hyvää selitystä asialle, muuta kuin että sinun pipari on parempi kuin muiden, niin siksi tämä on näin. Pientä ongelmaa kuitenkin on kuulemma ollut joskus, ehkä. !?!?!?!?! Mieheni on ollut ennen minua pitkässä suhteessa, jossa on useampaankiin otteeseen sitten käyty vieraissa naisissa. Mieheni on väittänyt asian johtuneen huonosta parisuhteesta ja seksi vähäisyydestä. Ja eron jälkeen irtosuhteita on ollut lukuisia, ainakin puheissaan, mutta no mies on mies. Joka tapauksessa, näissä seksi on ollut hyvää.
No nyt tullaan siis minuun. Juu, olen minäkin sitä miettinyt, että voiko se olla ulkonäkö, joka tässä mättää. Sillä ei ole merkitystä onko meillä valot päällä tai ei, ja uskokaa olen senkin kokeillut, ei tulosta. En tietysti ole sitä kokoa mitä mieheni on aina haalinut alleen, eli 40-55 kiloa ja muutenkin siron oloista. Se mikä on ainut yhteinen yhdistävätekijä on, että minäkin olen alle 165cm, muuten sitten minulta löytyy lihasta. En siis ollenkaan ole siro ja painokin normaalisti on 56-58 välillä. Nyt tietysti poikkeus, että odotan ihan vika kuukausilla vauvaa. Jee!!!! Spermanlaadussa ei siis vikaa. Mutta silti olen miettinyt että ongelma voi silti olla minä, en suikaan hyvän piparin takia vaan ihan sen vuoksi, etten kuitenkaan miellytä miestäni silmällisesti ja sen takia on pakko tulla äkkiä. Tai että minulla on joku kohta paljon leveämpi kuin sirolla ja se etoo. (Ja tämä oli ennen jo raskautta. ) Tästä nimittäin päästää siihen ogelmaan, että minä olen ainut joka tekee aloitteen. Mieheni ei pyydä oikein koskaan, paitsi jos minä maltan pitkittää viikonkin pyytämistäni (tiukkaa tekee, sorrun usein). Toimitus on nopea ja simppeli. Ja tämäkin alkoi näkyä jo ennen raskautta. Minä en nimittäin usko että raskaus on tähän syy.
Asia on meillä siis monesti puitu, mutta joka kerta mieheni suuttuu koko asiasta. Tiedän että arka aihe, mutta voihan se olla että tässä on joku koira haudattuna kanssa ja minun ei pidä sitä koiraa kaivaa pois haudasta. Olen itse kuitenkin seksuaallinen ihminen, kun se hyvä ihminen löytyy. Tässä olisi hyvä ihminen, mutta seksi ei toimi. Minä voisin nostaa kytkintä, ja tietysti tähän ei sotketa vauvaa nyt kenenkään moraalisaarnassa. Seksi on kuitenkin iso asia, ja jos seksiterapia ei toista kiinnosta niin voinko minä sille asialle muka enempää. Ei kuitenkaan oikeasti huvita jatkaa nopeaa toimitusta, eikä ottaa siihen sitten rattopoikaa hoitamaan sen laukeamisen minullekin.
Anteeksi kirjoitusvirheet, minua oikesti väsyttää mutta liian levoton nukkumaan.
5377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taitaa vaan raskaushormonit nostaa päätään kun taas tuollaista tekstiä tulee raskaana olevalta naiselta.
Vika voi mainiosti olla myös sinussa. Jos mies joutuu odottamaan kostumistasi liian pitkään, niin miehen paine nousee liian suureksi. Tai sitten lerpsahtaa ja mies haluaa vaan hoitaa homman pois nopeasti.

Äänestä

Se vika ei ole sinussa. Älä nainen anna miehen vierittää hänen nopeasti laukeamista sinun niskoille. Kysäseppä exältä miksi niillä oli seksiä niin vähän, syön hattuni jos syy ei ole "hän tuli niin nopeasti ni ei enää huvittanut" jos mies laukeaa nopeasti on hän aika suurella todennäköisyydellä tehnyt niin aina.

Äänestä

Herää kysymys,oletko kädetön??Minkä takia koko seksuaalinen tyydytyksesi täytyy laittaa miehen harteille??Entä jos olisit yksin,kärvistelisitkö jalat ristissä puutteessa ja kärsisit unettomista oistä puutteen takia vai löytäisitkö ratkaisun jotenkin?Oletteko koittaneen suuseksiä tai suostuuko miehesi heittämään uuden varvin hetken kuluttua,tällöin laukeaminen tapahtuu jo hieman viiveellä?Hankala asia jos siitä ei voi puhua,olisi hyvä jos molemmat voisi ehdotella TOIVEITA ei VAATIMUKSIA ja tältä pohjalta löydettäisiin sopiva kompromissi joka sopii molemmille.Suostuu kumminkin yhdyntään,näkisin pahempana jos toinen ei haluaisi ollenkaan,silloin olisi väärä henkilö kyseessä.

Äänestä

Olet normaalipainoinen. Miehesi on sairas jo kuvittelee että 165cm pitäisi painaa 40 kiloa!
Jos häntä ei kiinnosta seksiterapia tai asioista puhuminen, eroa vaan.

Äänestä

provo mikä provo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avioilmanhyvääpanoa kirjoitti:

Tätä asiaa on hieman hankala purkaa oikein minnekään, mutta kokeillaan. Elikäs olen nainen ja avioiduin aika nopeasti mieheni kanssa viime kesänä, lyhyen seurustelun jälkeen. Meillä on siinä missä muillakin omat hankaluuden, mutta ylitsepääsemättömäksi on koitunut minun osalta seksi vähyys ja sen laatu. Tiedän, että tähän voi liittyä muu ongelma tai ongelmia, mutta en ole asiasta niin varma.
Olen alkanut harkitsemaan eroa, jopa tämän ongelman tiimoilta, koska en näe asialle enää muutakaan vaihtoehtoa, vaikka kuinka koittaisin. Mikään vapaamielinen avioliittokaan ei oikein houkuttele minua. Mutta itse ogelmaan, elikäs minua suoraan sanottuna ahdistaa mieheni liian nopea laukeaminen. Huomasin tämän ongelman jo suhteemme alkumetreillä ja otin asian esille. Mieheni kovan innostuksen vuoksi seksiä kohtaa päätti hän kokeilla siihen; harjoittele estämään laukeaminen liian nopeasti keinoa. Toisin sanoin: oma käsi ja porno. No asiasta selvittiin,, vaikka ei se nyt ihan paras ratkaisu ollut, koska olisi ohjeitten mukaan voinut harjoitella myös minun kanssa kyseistä asiaa. Tilanne minusta vielä silloin oli aika passeli, koska mieheni pystyi sentään tyydyttämään minut joten kuten ennen kuin itse tuli. Nyt kun aikaa on kulunut niin tilanne on toisin. Mieheni tulee siis vain yksin kertaisesti liian nopeasti ja se siitä. Itselleni jää himot korkealle, mutta siitä pitää sitten selvitä salaa omin käsin. Ei kuulkaa yhtään naurata.
Tämä asia on meillä otettu esiin monia kertoja ja olemme jutelleet miehen entisestä seksielämästä, jos se olisi jo sieltä juurtava asia. En ole koskaan oikein saanut rehellistä tai ainakaan hyvää selitystä asialle, muuta kuin että sinun pipari on parempi kuin muiden, niin siksi tämä on näin. Pientä ongelmaa kuitenkin on kuulemma ollut joskus, ehkä. !?!?!?!?! Mieheni on ollut ennen minua pitkässä suhteessa, jossa on useampaankiin otteeseen sitten käyty vieraissa naisissa. Mieheni on väittänyt asian johtuneen huonosta parisuhteesta ja seksi vähäisyydestä. Ja eron jälkeen irtosuhteita on ollut lukuisia, ainakin puheissaan, mutta no mies on mies. Joka tapauksessa, näissä seksi on ollut hyvää.
No nyt tullaan siis minuun. Juu, olen minäkin sitä miettinyt, että voiko se olla ulkonäkö, joka tässä mättää. Sillä ei ole merkitystä onko meillä valot päällä tai ei, ja uskokaa olen senkin kokeillut, ei tulosta. En tietysti ole sitä kokoa mitä mieheni on aina haalinut alleen, eli 40-55 kiloa ja muutenkin siron oloista. Se mikä on ainut yhteinen yhdistävätekijä on, että minäkin olen alle 165cm, muuten sitten minulta löytyy lihasta. En siis ollenkaan ole siro ja painokin normaalisti on 56-58 välillä. Nyt tietysti poikkeus, että odotan ihan vika kuukausilla vauvaa. Jee!!!! Spermanlaadussa ei siis vikaa. Mutta silti olen miettinyt että ongelma voi silti olla minä, en suikaan hyvän piparin takia vaan ihan sen vuoksi, etten kuitenkaan miellytä miestäni silmällisesti ja sen takia on pakko tulla äkkiä. Tai että minulla on joku kohta paljon leveämpi kuin sirolla ja se etoo. (Ja tämä oli ennen jo raskautta. ) Tästä nimittäin päästää siihen ogelmaan, että minä olen ainut joka tekee aloitteen. Mieheni ei pyydä oikein koskaan, paitsi jos minä maltan pitkittää viikonkin pyytämistäni (tiukkaa tekee, sorrun usein). Toimitus on nopea ja simppeli. Ja tämäkin alkoi näkyä jo ennen raskautta. Minä en nimittäin usko että raskaus on tähän syy.
Asia on meillä siis monesti puitu, mutta joka kerta mieheni suuttuu koko asiasta. Tiedän että arka aihe, mutta voihan se olla että tässä on joku koira haudattuna kanssa ja minun ei pidä sitä koiraa kaivaa pois haudasta. Olen itse kuitenkin seksuaallinen ihminen, kun se hyvä ihminen löytyy. Tässä olisi hyvä ihminen, mutta seksi ei toimi. Minä voisin nostaa kytkintä, ja tietysti tähän ei sotketa vauvaa nyt kenenkään moraalisaarnassa. Seksi on kuitenkin iso asia, ja jos seksiterapia ei toista kiinnosta niin voinko minä sille asialle muka enempää. Ei kuitenkaan oikeasti huvita jatkaa nopeaa toimitusta, eikä ottaa siihen sitten rattopoikaa hoitamaan sen laukeamisen minullekin.
Anteeksi kirjoitusvirheet, minua oikesti väsyttää mutta liian levoton nukkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu