Pakko purkaa sydäntäni tänne, koska olen pahoittanut mieleni äitini puheista kerta toisensa jälkeen.
Äitini on aina ollut minulle läheinen ja olemme pystyneet keskustelemaan aina lähes kaikesta. Hänellä on todella vahvat, ellei jopa jyrkät mielipiteet asiaan kuin asiaan.
Olen opiskellut itselleni arvostetun akateemisen ammatin, josta äitini on kovin ylpeä. Itse olen kuitenkin todella väsynyt työhöni ja mietin alanvaihtoa, jota äitini ei tietysti ymmärrä lainkaan. Kahden pienen lapsen (1v ja 3v) äitinä haluan tehdä työtä (ns.virka-aikaan), jossa on selkeät työajat ja jossa ei tarvitse tuoda töitä kotiin ja olla töissä silloin, kun muut ovat vapaalla tai lomalla. Olen vielä hoitovapaalla, mutta jo nyt pelottaa töihinpaluu lastenhoitorumban jne.vuoksi. Mieheni saattaa joutua toiselle paikkakunnalle töihin ja hänen tukensa arjen pyörittämisessä olisi aivan ehdotonta, jotta voisin työtä edes tehdä. Päiväkotihoito ei riitä lapsilleni työni luonteen vuoksi vaan tarvitsemme myös muuta hoitoapua.
Äitini asenne tuntuu pahalta erityisesti siksi, ettei hän halua eikä jaksa olla lastenhoitoapuna, eikä ole ollut sitä oikeastaan juuri ollenkaan tähänkään asti. Sen sijaan appivanhempani hoitavat lapsiamme hyvinkin mielellään, mistä olen kovin kiitollinen ja iloinen. Ymmärrän äitiäni tietysti sen vuoksi, että hän lähentelee jo 70 ikävuotta, eikä siten jaksa haastavia ja villejä lapsia hoitaa. Pahimmalta tuntuu se, etten saa henkistä tukea, vaan hänen asenteensa: "Kaikkien tulee hoitaa lapsensa itse, niin minäkin olen tehnyt." Ja lapset tulisi heidän kehityksensä vuoksi laittaa päiväkotiin vaikka kesken kauden.
Myös mieheni on kiinnittänyt huomionsa äitini negatiivisuuteen. Harvat kerrat, kun vierailemme hänen luonaan, hän lähinnä valittaa omista asioistaan, joista jauhetaan samaa rataa kerta toisensa jälkeen. Kaikessa hän näkee vain negatiivisia asioita ja käy keskusteluissa usein niin kuumana ja vihaisena, että luulen lastenkin hänen läsnäolostaan hermostuvan.
Silti äidilläni riittää kasvatusohjeita tai suorastaan käskyjä milloin mihinkin asiaan, koska hänen mielestään me emme ymmärrä lapsemme parasta. Hän ei käsitä, kuinka rankkaa meillä on ollut viime ajat toisella puolella Suomea ilman minkäänlaisia tukiverkostoja tai läheisiä. (Miehen työn perässä muutimme, mutta nyt olemme muuttamassa takaisin kotiin).
Mieheni on sanonut, että jätä nuo puheet omaan arvoonsa jne. mutta silti pahoitan niistä mieleni yhä vaan. Olen tainnut jättää napanuoran katkaisematta, kun annan äitini vaikuttaa näin voimallisesti omaan elämäämme.
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia tai olleita? Tai ketään, joka auttaisi näkemään asioita kenties toisenlaisessa valossa?
Äitini on aina ollut minulle läheinen ja olemme pystyneet keskustelemaan aina lähes kaikesta. Hänellä on todella vahvat, ellei jopa jyrkät mielipiteet asiaan kuin asiaan.
Olen opiskellut itselleni arvostetun akateemisen ammatin, josta äitini on kovin ylpeä. Itse olen kuitenkin todella väsynyt työhöni ja mietin alanvaihtoa, jota äitini ei tietysti ymmärrä lainkaan. Kahden pienen lapsen (1v ja 3v) äitinä haluan tehdä työtä (ns.virka-aikaan), jossa on selkeät työajat ja jossa ei tarvitse tuoda töitä kotiin ja olla töissä silloin, kun muut ovat vapaalla tai lomalla. Olen vielä hoitovapaalla, mutta jo nyt pelottaa töihinpaluu lastenhoitorumban jne.vuoksi. Mieheni saattaa joutua toiselle paikkakunnalle töihin ja hänen tukensa arjen pyörittämisessä olisi aivan ehdotonta, jotta voisin työtä edes tehdä. Päiväkotihoito ei riitä lapsilleni työni luonteen vuoksi vaan tarvitsemme myös muuta hoitoapua.
Äitini asenne tuntuu pahalta erityisesti siksi, ettei hän halua eikä jaksa olla lastenhoitoapuna, eikä ole ollut sitä oikeastaan juuri ollenkaan tähänkään asti. Sen sijaan appivanhempani hoitavat lapsiamme hyvinkin mielellään, mistä olen kovin kiitollinen ja iloinen. Ymmärrän äitiäni tietysti sen vuoksi, että hän lähentelee jo 70 ikävuotta, eikä siten jaksa haastavia ja villejä lapsia hoitaa. Pahimmalta tuntuu se, etten saa henkistä tukea, vaan hänen asenteensa: "Kaikkien tulee hoitaa lapsensa itse, niin minäkin olen tehnyt." Ja lapset tulisi heidän kehityksensä vuoksi laittaa päiväkotiin vaikka kesken kauden.
Myös mieheni on kiinnittänyt huomionsa äitini negatiivisuuteen. Harvat kerrat, kun vierailemme hänen luonaan, hän lähinnä valittaa omista asioistaan, joista jauhetaan samaa rataa kerta toisensa jälkeen. Kaikessa hän näkee vain negatiivisia asioita ja käy keskusteluissa usein niin kuumana ja vihaisena, että luulen lastenkin hänen läsnäolostaan hermostuvan.
Silti äidilläni riittää kasvatusohjeita tai suorastaan käskyjä milloin mihinkin asiaan, koska hänen mielestään me emme ymmärrä lapsemme parasta. Hän ei käsitä, kuinka rankkaa meillä on ollut viime ajat toisella puolella Suomea ilman minkäänlaisia tukiverkostoja tai läheisiä. (Miehen työn perässä muutimme, mutta nyt olemme muuttamassa takaisin kotiin).
Mieheni on sanonut, että jätä nuo puheet omaan arvoonsa jne. mutta silti pahoitan niistä mieleni yhä vaan. Olen tainnut jättää napanuoran katkaisematta, kun annan äitini vaikuttaa näin voimallisesti omaan elämäämme.
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia tai olleita? Tai ketään, joka auttaisi näkemään asioita kenties toisenlaisessa valossa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä kirjoittamaani tekstiin: Nämä yllämainitut asiat eivät ole ainuita asioita, joihin äitini puuttuu, vaan hän esim.tietää parhaiten, millainen koti perheellemme sopii. Olemme vuosikaudet haaveilleet omakotitalosta ja nämä haaveet hän on tietysti torpannut aivan mahdottomina tyyliin "Omakotitalot on tosi kalliita" "Sähkölämmitys on niin kallista" "Öljylämmitys on huono" "Miten te pärjäätte, jos pitää tehdä remonttia" "Siinä sitä onkin hoitamista" jne.
Eli ei mitään kannustusta mihinkään, ainoastaan lannistamista ja negatiivisuutta.
Toisaalta äitini ei ole mikään tyhmä ja yksinkertainen, vaan monissa asioissa on hyvinkin perää, mutta hän ei ymmärrä ehdottomuutensa loukkaavan minua. Olen tosin ärähtänyt hänelle taloasiasta niin pahasti, ettei hän uskalla kommentoida siihen enää muuta kuin "Kannattaa miettiä tarkasti!" Joo, olemme miettineet ja katsoneet taloja jo vuosia.
Niin, napanuora tosiaan saattaa olla katkaisematta niin kuin itsekin arvelet. Minulla oli samanlaisia ongelmia. Kun vanhempaansa kuitenkin arvostaa, on jotenkin vaikeaa sanoa suoraan ja tarpeeksi selvästi, että nyt riittää. Itse jouduin sanomaan asiasta monta kertaa ennen kuin meni perille. VÄittelemään ei pidä ryhtyä. Sanoa vain, että olen x ikäinen aikuinen ihminen, sun tehtävä ei ole neuvoa minua. Ja jos pulina jatkuu, täytyy lähteä paikalta tai sanoa, että nyt täytyy lopettaa tämä puhelu. Kyllä se vähitellen menee perille, kun vain itse ei tunne syyllisyyttä. Olet oikealla asialla. Negatiivisella puheella ja arvioimisella äitisi vahingoittaa itseään ja siitä voi hänelle sanoa. Vaikka että olet niin ehdoton, onko vaikea nähdä asioissa hyviäkin puolia. Onko kaikki huonosti.
Suhde vanhempiin menee huonosti jos napanuoraa ei katkaise ja se on suuri harmi. Meidän tapauksessa kävi niin että lopulta ymmärsi ja hyvin harvoin tulee neuvoja ja jyrrkiä käsityksiä enää. Senkin voi sanoa että kysytään kyllä neuvoa jos tarvitaan. Ei tartte riidellä mutta jos tapaus on sitkeä voi mennä aikaa ennen kun menee jakeluun jos on aina tottunut käyttäytymään noin.
"olen pahoittanut mieleni äitini puheista kerta toisensa jälkeen. ...
Äitini on aina ollut minulle läheinen ja olemme pystyneet keskustelemaan aina lähes kaikesta."
Olette läheisiä, mutta pahoitat mielesi äitisi negatiivisuudesta? Nyt en ymmärrä. Oletko mahdollisesti ainut lapsi tai perheen vanhin, joka on tottunut saamaan huomion? Jos äitisi on jo eläkeiässä, hänellä saattaa olla omia aitoja syitä väsymykseen. Minusta mummolla on oikeus rajata osallistumisensa lapsenhoitoon, eikä se sinänsä ole negatiivisuutta.
Jossakin vaiheessa aikuisten lasten ja vanhempien suhteen pitäisi kääntyä siihen suuntaan, että lapsi alkaa pitää huolta vanhenevasta äidistä. Ihmiset vanhenevat eri tavoin, joillakin tulee enemmän kremppaa kuin toisilla.
Jos aito läsnäolo lapsen elämässä on uupunut vanhempien puolesta. Ei varmasti aikuinen lapsi välitä vanhemmistaan . Koska välitön välittäminen ei ole koskaan syntynyt.