Niin mitä mieltä olette? Miten lieventää sitoutumiskammoa itsellä? Tuntuu, että jos olisi/on joku seurustelukumppani, niin miten ilmaista se hienosti että ollaan vaan joo yhdessä, mutta olen sitoutumiskammoinen.
Usein nää on miehiä nää sitoutumiskammoiset, mutta on niitä naisiakin. Ainakin täällä yksi
Usein nää on miehiä nää sitoutumiskammoiset, mutta on niitä naisiakin. Ainakin täällä yksi
Vastaukset 4
Vanhimmat
älä mieti liikaa asioita vaan koita ottaa rennosti?
En ole koskaan ymmärtänyt sitoutumiskammoa. Jos johonkin ihmiseen ihastuu ja rakastuu niin ainoa kammo on, että tunne ei olekaan molemminpuolinen ja/tai että hän jättää tai pettää. Ei sellaista ihmistä halua karkottaa millään "sitoutumiskammo"-puheilla. Suhteet kestävät joka tapauksessa aikansa ja vaikka loppu kirpaisee niin täysillä eläminen ja tunteiden kokeminen on ainakin minulle ainoa oikea vaihtoehto, ei se että ollaan koko ajan toinen jalka jarrulla ja pyritään latistamaan tunteet ettei vain tule pettymyksiä.
Jos mies sanoisi minulle tutustumisvaiheessa, että hän on sitoutumiskammoinen, niin tulkitsisin sen niin että hän haluaa säilyttää vapautensa ja tekee sen tuolla tavoin selväksi. Antaisin siis hänen mennä.
Et kai, koska sun kokemukset on jotain muuta.
Mulla on sitoutumiskammo koska mun kuva perheestä on aika pelottava, mun kokemukset suhteista oli pitkään sen seurausta ja aika kammottavia. Loppu kirpaisee ihmisellä jolla on pohja, mutta rikkinäiselle se on loputtoman kamala isku, etenkin jos on herkkä. Eikä kaikkea pysty aina itessään jotenkin täydellisesti muuttamaan.
Ei se ole sitä että pelkäisi mitä tahansa pettymyksiä vaan sitä että on pettynyt jo niin paljon eikä perusluottamusta ole, ettei voi riskeerata mitä tahansa miten yltiöpäisesti tahansa, eikä pysty suhtautumana asioihin noin... MIkä mun mielestä vaikuttaa aika tunteettomalta:"Suhteet kestävät joka tapauksessa aikansa ja vaikka loppu kirpaisee niin..."
Joo, no, mulle ne suhteet ei ole jo valmiiksi poikki ja mä en huolettomasti totea että "kestää minkä kestää" ja eikun uutta putkeen. Mä kun satun ihan jopa välittämään niistä ihmisistä, keneen annan itseni oikeasti kiintyä ja kenestä oikeasti välitän. Mä saatan itkeä rakkauttani vuosia. Että musta tuntuu että sä et kyllä elä täysillä mitään etkä ole edes koskaan kokenut sitä, kun sydän oikeasti särkyy ja jotain menettää. Mulla on sitoutumiskammo koska mä oikeasti sitten myös sitoudun, jos mä lupaan jotain, ja rakastan, mä lupaan sen tosissani ja rakastan niin että sen ihmisen pitää olla sen riskin arvoinen, että mä "kuolen suruun" jos se lähtee. Harva on.
Mä en sinänsä kyllä kenellekään sano mitään että olen sitoutumiskammoinen vaan pidän alussa välimatkaa ja tutustun hitaasti, en ryntäile suhteisiin enkä ole nopea liikkeissäni. Tokihan mielikuviin ihastujat sitten kyllästyy ja semmoiset joille suhteen jatkolla tosiaan ei näytä olevan merkitystä, että näitähän tulee ja menee... Mutta se ei ole kyllä mun menetys.
En mä siis ketään pelottele tai muuta (eli en tosin sinänsä kerro miten sitoumiskammoinen olen). Mä vaan katselen ja elän ja odottelen, ihastuminen ei ole mulle vielä juuri mitään muuta kun kiva tunne.
Vapauteni mä toki säilytän aina, en ymmärrä symbioosia enkä toisessa roikkumista. Mä osaan tulla kotiin ilman ketjuakin.
Mutta ehkä teille jotka elätte niin kovin täysillä on vähän eri asia...
Teille ne suhteet kestää aikansa ja pettymykset ohi meneviä ja poispyyhkäistäviä, kuten rakkauskin. Niin sitä sitten elää täysillä.
Kivempi teille, huonompi meille.
Täs tosiaan on kaksi vaihtoehtoa. Joko nainen on kykenemätön sitoutumaan tai jos hänellä on ollut huonoja suhteita ja niiden takia pelkää taas uutta pettymystä parisuhteessa.
Jälkimmäisessä on yleensä tosiaan joku syy ja jos syytä ei ole, niin kannattaapi paeta.