Jouduin työttömäksi pari kuukautta sitten, jonka jälkeen hakenut ahkerasti töitä ja päässyt pariin haastatteluun.
Ongelmana vain se että en ole vieläkään saannut työttömyyskorvausta.
Omistamme mieheni kanssa yrityksen 50/50% molemmat Oy muotoisena josta en ole saannut koskaan tai ollut töissämilloinkaan. Mieheni toimii metallialalla ja on yksin yrityksessä töissä. Lisäksi omistan pienestä teollisuushallista KOy puolet jossa yritys toimii.
Näiden asioiden johdosta työttömyys turvani on evätty tähän saakka, ja pyydetty lisä selvityksiä jatkuvasti.
Toimitin heti työttömyyden alussa kaikki tarvittavat selvitykset ym paperit joita kyseisistä asioista vaadittiin. TE keskus on hävittänyt kyseiset paperit ja pyytää paperi kerrallaan uusia.
Ihmettelen jos verottajalta ei saada tietää onko saannut palkka tai muita tuloja yrityksistä.
Lisäksi yritys on niin vanha että silloin vaadittiin enemmän kuin yksi henkilö yrityksen perustajaksi.
Akateeminen työtön
TYÖTTÖMIÄ HYYSÄTÄÄN
7
300
Vastaukset
- gbbj
Et todellakaan ole ainoa akateeminen työtön, jota on kaltoin kohdeltu työkkärissä. Työkkärin tädit ovat tuhonneet täysin monen työhalut. Osataan vain uhkailla ja nöyryyttää, mutta järkeä ei tunneta lainkaan.
Oisitpa jossain lähempänä niin keksittäis yhdessä jokin työ. - herää
Eikö mieleesi ole tullut, että olet yrittäjä? Jos omistat 50 % yrityksestä, niin sinut katsotaan yrittäjäksi, jolloin et ole työtön: Myy se firman puolikkaasi, niin sitten olet työtön ja saat työttömyyspäivärahaa
- Nepotismi
Nepotismi = tarkoittaa sukulaisen suosimista. Esimerkiksi yrityksen johtajan yleensä odotetaan valitsevan useita sukulaisiaan firmansa osakkaiksi silloin sinun suhteelinen osuutesi tavallaan alenee omistajana
- työntekijän suojelu
Minulla on niin huonot kokemukset yrittämisestä lapsuuden ajoilta tässä yhteiskunnassa, että ostan mieluummin Saksalaista ruokaa kuopasta, enkä mitään tuotetta, joka on tehty Suomessa. Tästä on poikkeuksina tarpeeksi suuret firmat, joissa tiedän, että työaika pysyy siinä 8-16 hommana, eikä ylitöitä tehdä. Periaate on ollut voimassa viimeiset parikymmentä vuotta.
- akateem pitää tietää
Sä olet yrittäjä. Yrittäjä hankkiii tulonsa yrityksestä.
Että nyt vaan nostat palkkaa, osinkoja ja etuja yrityksestä.
Tää sun homma ei kuulu yhteiskunnan tukien piiriin, koska olet yrottäjä
- 50 % osuus tekee sinusta yrittäjän. - Yrittäjien sosiaalit
Juu olet yrittäjä ja sinun pitäisi kuulua Yrittäjien Työttömyyskassaan. Jos et ole maksanut sinne jäsenmaksuja ei ole työvoimatoimiston vika, mikäli et saa korvausta. Yrittäjien työttömyysturva on ollut sitä paitsi hunningolla vuosikausia, joten ei ihme ettei työkkärikään ole perillä asioista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750