Katosiko rullaluistelu?

rolling on the road

Rullaluistelijatkin on kadonneet, ainakin kilpailuista ja rullistapahtumista. Jotkut näyttävät vaihtaneen polkupyörään tai lenkkareihin. Ei ihme, sillä rullistapahtumiakin on tosi nihkeesti. Rullistelijat taitavat käydä pyörätapahtumissa, koska rullistapahtumia ei ole.

Forssan suvi-ilta taisi myös kadota kuvioista. Ei mikään ihme, koska rullaluistelijoille tarkoitettu reitti ei enää ollut luisteltavassa kunnossa. Uutta reittiä ei kai kukaan hakenut tilalle, ihan kuin Suomessa olisi loppunut kunnnon asfaltit.

Kesäisin rulliskuntoilijoita näkyy vieläkin jonkin verran ja väliin jopa yllättävänkin paljon, mutta ei niin paljon kuin reilu kymmenen - vajaa kymmenen vuotta sitten.

Mutta on siinä rullistelussa yhä jotain hienoa ja taianomaista. Ei muuta kuin odotellaan lumien sulamista! Jos ei ole tapahtumia, kerätään porukoita ja lähdetään baanalle porukalla tai ihan omin neuvoinkin.

11

562

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SemiDP

      Varmaan osa johtuu luonnollisesta ilmiön kyllästymisestä, mutta ainakin Espossa yksi olennainen syy on juurikin sama kuin Forssassa. Useat reitit ovat menneet suuorastaan vaaralliseen kuntoon.

      Metrotyömaa on pilannut Länsiväylän itäpään, lämpövoimaputkia vedetään sinne tänne ja aina tie on kuukauksikaupalla auki. Rakennustyömaita on siellä täällä eikä viranomainen valvo lainkaan sitä, mitä ne tekevät väylille.

      Rullalluistelu on sellainen laji, että jos sitä ei harrasta säännöllisesti, niin se voi tuntua aika rankalta. uusia lihaksi löytyy kipeytymiseen asti. Kokeilija siis luistelee vain vähän.

      Yksi syy on varmasti Luisteluliitossa, joka ei oikein näytä ymmärtävän, että rullaluistelu on maailman laajuisena lajina 10–100 niin iso kuin jääluistelu. Suoraan sanoen Luisteluliitto on ehkä jo menettänyt kaikkien aikojen mahdollisuutensa.

    • passiiviska

      Ne, jotka ovat harrastaneet aikaisemmin ovat vaihtaneet muihin lajeihin. Jäällä rataa kiertäessä kun juttelee rullaluistelusta niin kaikilla on kaapissa rullaluistimet, mutta vuosiin niitä ei ole käytetty. Sama juttu jutellessa ihmisten kanssa naapurustossa. Harva 20v 'vaihtaa' rullaluisteluun ja 40-50v katsovat jo olevansa liian kömpelöitä rullaamaan. Suurin potentiaali on 6-9v lapsissa, mutta heille riittää vartin pörrääminen pihalla. Ei rullaluistelutapahtumaan osallistuminen.

      Pirkka ja Yhteishyvä-lehdet ovat täynnä juoksujuttuja. Niiden kautta saadan motivoitua satunnaisia liikkujia tänä vuonna ihan toisiin lajeihin, kuin rullaluisteluun. Toiminnan pitäisi jalkautua ihan tavallisen liikkujan tasolle. Vain sillä tavalla saadaan uusia harrastajia. Rullaluistelu on kuitenkin niin taitolaji, että se vaatisi paljon (ohjattua) harjoittelua.

    • victor911

      Mistäköhän mahtais suomesta löytyy hyvät kohtuu hintaiset, ei mitään stadiumin 80euron kertakäyttö luistimia? saksasta ja tanskasta kyllä löytyis luistimia vaikka minkälaisia muttei viittisi ilman kokeilua ostaa luistimia.

      • EK:

        Osta Victor vain Saksasta koska tarjonta on aivan toista luokkaa kuin Suomessa,kokotaulukko millimetereinä löytyy Pwerslideltä ja K2:lta ainakin.
        Itse en ole Suomesta ostanut enää oikeen mitään urheilukamoja,nytkin on paketti tulossa http://bobshop.com


      • EK:
        EK: kirjoitti:

        Osta Victor vain Saksasta koska tarjonta on aivan toista luokkaa kuin Suomessa,kokotaulukko millimetereinä löytyy Pwerslideltä ja K2:lta ainakin.
        Itse en ole Suomesta ostanut enää oikeen mitään urheilukamoja,nytkin on paketti tulossa http://bobshop.com

        Linkki menikin ihan toiseen osoitteeseen.
        Tässä oikea:
        http://bobshop.de


      • ssooppii
        EK: kirjoitti:

        Linkki menikin ihan toiseen osoitteeseen.
        Tässä oikea:
        http://bobshop.de

        Siis jotain vaatteita. En minä huonolla saksallani ainakaan löytänyt mitään luistimia, luistintarvikkeita tms.


    • nxcsnjsjs

      Sieltä saa kieleksi myös englannin, mutta en minäkään löytänyt mitään rullikseen liittyvää

    • da tsuri

      Aika paljon se on myös kesästä kiinni onko sateinen vai hellekesä. Käytännössä kun rullistelupäiviä on selkeät kuivat kelit. Myös se että kaupunki putsaa kevyenliikenteen väyliä säännöllisesti motivoi luistelemaan.
      En ole täälläpäin huomannut harrastajien vähenevän ehkä jopa toisinpäin.

      Mut joo kohta taas pääsee baanalle. Onneksi tähän jää raskaan hiihtokauden jälkeen hieman taukoa että saa kroppa levätä.

      • Lprrrr-

        Ainakin täällä meillä on rullabaanat erittäin hyvässä kunnossa ja rullailijoita kyllä piisaa.
        Lappeenranta-Imatra välillä on uutta asfalttia kilometritolkulla.


    • Rullistelija_

      No joo, tälläkin palstalla tämä aihe nostaa aina välillä päätään. Yleensä keväisin. Totta on varmasti se, että rullistelu on ollut suositumpaa joskus ja HRM:n parhaimpien päivien aikaan oli medianäkyvyytäkin enemmän.

      Fakta on kumminkin se, että kuntoluistelijoita näkyy vuodesta toiseen, oman kokemukseni mukaan vakireitillä väki on lisääntynyt parina viime vuonna. Useamman sellaisen kanssa olen jutellut jolla luistimet kotonaan ja aikoo taas aktivoitua. Suomen kisoista jotkut jääneet tai jäämässä pois mutta toisaalta uusiakin on kuten vaikkapa Hämeenlinna.

      Pääkaupunkiseudulla ei kyllä liiaksi ole kisoja jos poisluetaan noi rataskabat joita kyllä riittää jos sellainen kiinnostaa ja miksei kiinnostaisi.

    • Vielä se vilkastuu

      On niitä jonkin verran näkynyt. Nyt syssyä kohden näkee sauvarullaluistelijoita. Eniten näkee luistelijoita aurinkoisimpina päivinä. Varsinkin heinäkuussa tuli niitä vastaan.

      Onhan se buumi mennyt ohi ajat sitten. Kaikilla piti silloin olla rullikset. Mutta monilla ne jäi nurkkiin. Moni pelkää kaatumisia, kun ei ole ollut kunnon opastusta. Jos yksin opettelee, kannattaa alussa luistella pelkästään tuttuja reittejä hyvillä asfalteilla, joissa ei ole mäkiä.

      Toivottavasti säät suuosivat luistelijoita nyt loppukesällä ja syksyllä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1780
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      47
      1392
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1257
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      173
      866
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      800
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      742
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      723
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      723
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      646
    Aihe